keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Listaklassikko: 50 Cent – In Da Club (2003)

Eminemin ja Dr. Dren suojattina noin kymmenen vuotta sitten supertähdeksi singahtanut Curtis ”50 Cent” Jackson oli eräitä hip hopin aallonharjan suurimpia menestyjiä. Hänen esikoisalbuminsa Get Rich or Die Tryin' julkaistiin talvella 2003 ja siitä tuli eräs koko vuosikymmenen hittilevyistä.

Dr. Dren tuottama In Da Club oli levyn ensimmäinen single ja 50 Centin ensimmäinen Hot 100 -listan ykkönen johtaen listaa peräti kahdeksan viikkoa kevättalvesta 2003 lähtien. Sitä ennen 8 Mile -soundtrackillä kuultu Wanksta ylsi 13:nneksi ja sen jälkeen hittiputki jatkui vakuuttavana. Räppärillä on toistaiseksi neljä Hot 100 -ykköstä ja lukuisia top ten -hittejä.

Britanniassa In Da Club ylsi kolmanneksi eikä sieltä ole tipahtanut yhtään singlelistan paalupaikkaa. Viimeksi tammikuussa My Life kokeili onneaan ja pääsi kakkoseksi.


tiistai 26. helmikuuta 2013

Kymmenelle kymmenen miljoonaa


Pearl Jamin Ten-klassikko (1991) ylitti Yhdysvalloissa 22. albumina kymmenen miljoonan rajan Soundscan-aikana (1991 alkaen). Monelle muulle tuon merkkipaalun ohittaneelle riitti muutama sata viikkoa – ja levymyynnin huippuvuosina Backstreet Boysin Millenniumille 39 – mutta Teniltä kului 22 vuotta. Tässä kaikki kymmenen miljoonaa myyneet arvioituine myyntilukuineen ja kuluneine viikko- tai vuosimäärineen.

Metallica – Metallica (1991) – 15,83 miljoonaa – 337 viikkoa
Shania Twain – Come on Over (1997) – 15,52 – 96 viikkoa
Alanis Morissette – Jagged Little Pill (1995) – 14,80 – 66 viikkoa
Backstreet Boys – Millennium (1999) – 12,20 – 39 viikkoa
The Beatles – 1 – (2000) – 12,11 – 227 viikkoa
Soundtrack – The Bodyguard (1992) – 12,05 – 72 viikkoa
Santana – Supernatural (1999) – 11,73 – 60 viikkoa
Creed – Human Clay (1999) – 11,62 – 93 viikkoa
Bob Marley and the Wailers – Legend (1984) – 11,17* – 18 vuotta
‘N Sync – No Strings Attached (2000) – 11,13 – 43 viikkoa
Norah Jones – Come Away with Me (2002) – 10,88 – 259 viikkoa
Celine Dion – Falling Into You (1996) – 10,80 – 160 viikkoa
Eminem – The Marshall Mathers LP (2000) – 10,65 – 343 viikkoa
Britney Spears – …Baby One More Time (1999) – 10,57 – 106 viikkoa
Hootie and the Blowfish – Cracked Rear View (1994) – 10,28 – 442 viikkoa
Soundtrack – Titanic (1997) –  10,17 – 263 viikkoa
Backstreet Boys – Backstreet Boys (1997) – 10,13 – 226 viikkoa
Eminem – The Eminem Show (2002) – 10,12 – 489 viikkoa
Adele – 21 (2011) – 10,11 – 92 viikkoa
Usher – Confessions (2004) – 10,04 – 433 viikkoa
Linkin Park – Hybrid Theory (2000) – 10,03 – 617 viikkoa
Pearl Jam – Ten (1991) – 10,00 – 22 vuotta

Legendin kokonaismyynti on huomattavasti tuota korkeampi, sillä se on ainoa Soundscan-aikana kymmenen miljoonaa myynyt albumi, joka ilmestyi jo ennen vuotta 1991.

Seuraava ehdokas listalle on Celine Dionin Let’s Talk About Love (1997), mutta sitä saadaan vielä odotella: nyt 9,6 miljoonaa myynyt levy käy kaupaksi noin viidensadan ostoksen viikkovauhtia.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Listakatsaus, vko 9


Billboard Hot 100, Top 10

1. (-) Baauer – Harlem Shake
2. (1.) Macklemore and Ryan Lewis feat. Wanz – Thrift Shop
3. (57.) Rihanna featuring Mikky Ekko – Stay
4. (3.) will.i.am and Britney Spears – Scream and Shout
5. (5.) Taylor Swift – I Knew You Were Trouble
6. (4.) The Lumineers – Ho Hey
7. (2.) Bruno Mars – Locked Out of Heaven
8. (9.) Bruno Mars – When I Was Your Man
9. (8.) Justin Timberlake featuring Jay-Z – Suit and Tie
10. (63.) Drake – Started from the Bottom

Viikon todellinen uutinen on YouTube-videoiden katselujen lisääminen Hot 100 -laskentaan siten, että kaikki videot otetaan mukaan, aiemminhan esimerkiksi VEVO-katselut on laskettu. Uudistuksen ansiosta brooklynilaistuottaja Baauerin viraalihitti Harlem Shake debytoi Hot 100 -listan kärjessä, vaikka sitä ostettiin reilusti vähemmän kuin Thrift Shopia, joka saavutti listauransa parhaan viikkomyynnin (412 000 kpl). Mahtaa Psyta nyt harmittaa, tai sitten ei.
Uudessa systeemissä 100 miljoonaa katselua USA:ssa merkitsee varmaan noin 2,5 miljoonaa latausta, mikä on aivan ylimitoitettua. Harlem Shake katsottiin 103 miljoonaa kertaa, joten tuollaisista lukemista on varaa pudotakin ja silti se keikkuu Hot 100 -listan kärjessä viikkotolkulla.
Sääntömuutoksesta hyötyivät myös Rihannan ja Mikky Ekkon Stay (57–3), Draken Started from the Bottom (63–10) sekä yhä katseluja keräävä Gangnam Style (48–26). Sen sijaan esimerkiksi Maroon 5:n Daylight joutui perääntymään seitsemänneltä sijalta 13:nneksi lähinnä uudistuksen takia.
Funin Carry On loikkasi 43–20 ja Rihannan r&b-asemille tarjottu Pour It Up 34–22. Justin Timberlaken Mirrors debytoi 24:ntenä.


USA:n albumit, Top 10

1. (4.) Mumford and Sons – Babel
2. (11.) Various Artists – 2013 Grammy Nominees
3. (8.) Bruno Mars – Unorthodox Jukebox
4. (12.) Taylor Swift – Red
5. (1.) Josh Groban – All That Echoes
6. (10.) The Lumineers – The Lumineers
7. (14.) fun. – Some Nights
8. (3.) Various Artists – NOW 45
9. (5.) Andrea Bocelli – Passione
10. (20.) Maroon 5 – Overexposed

Grammy-gaalassa vuoden albumina palkittu Babel nousi nelossijalta kärkeen myytyään 185 000 kpl. Ykkösviikko on sille neljäs. Levyä on ostettu pian pari miljoonaa kappaletta. Levyn hittisingle I Will Wait nousi Hot 100 -listalla toistaiseksi korkeimmalle sijalleen 12:nneksi.
Grammy Nominees -kooste yllätti loikkaamalla peräti kakkoseksi, joka on pitkäikäisen vuosittaisen sarjan paras noteeraus. Myös sen perään nousseet albumit hyötyivät Grammy-kemuista ja viime viikon ykkönen Josh Grobanin All That Echoes joutui taipumaan viidenneksi, vaikka myi yhä ihan hyvin.
The Lumineersin esikoinen merkkautti parhaan viikkomyyntinsä (67 000 kpl) ja nousi kuudenneksi. Bullet for My Valentinen uutuusalbumi Temper Temper joutui tyytymään 13. tilaan. Se on keskinkertainen, koska kaksi edeltäjää ylsivät top teniin ja Fever (2010) niistä peräti kolmanneksi.
Hunter Hayesin esikoisalbumi saavutti uransa parhaan sijoituksen (17) 53. listaviikollaan. Viime viikon top ten -levyistä Redin Release the Panic vajosi 7–51 ja Coheed and Cambrian The Afterman: Decension suorastaan vapaapudotusmaisesti päälleen ja nurin niskoin 9–77.


Britannian singlet, Top 10

1. (-) One Direction – One Way or Another (Teenage Kicks)
2. (1.) Macklemore & Ryan Lewis feat. Wanz – Thrift Shop
3. (3.) Baauer – Harlem Shake
4. (28.) Justin Timberlake – Mirrors
5. (1.) Avicii vs. Nicky Romero – I Could Be the One (Nicktim)
6. (12.) Taylor Swift – I Knew You Were Trouble
7. (7.) Bruno Mars – When I Was Your Man
8. (4.) Rihanna featuring Mikky Ekko – Stay
9. (re) Ben Howard – Only Love
10. (9.) Emeli Sandé – Clown

Nuorisosuosikki One Direction pullauttelee listoille biisejä nopeaan tahtiin. One Way or Another (Teenage Kicks) on heidän neljäs ykkösensä ja kahdeksas top ten -sinkkunsa. Biisi on vuosittaisen Comic Relief -hyväntekeväisyystempauksen tunnari.
Kappaleessa yhdistetään Blondien ja The Undertonesin takavuosien hitit. Blondien One Way or Another ei ikinä ollut single, ainakaan Britanniassa, ja Teenage Kicks ylsi 31:nneksi vuonna 1978. The Undertonesilla on top ten -sinkkukin, My Perfect Cousin (#9, 1980), mutta Teenage Kicks on eittämättä heidän tunnetuin kappaleensa.
Justin Timberlaken Mirrors loikkasi 28. tilalta neljänneksi. Hän on muuten hyvin mieltynyt kakkossijoihin, sillä niitä löytyy jo kuusi.
Ben Howardin Only Love palasi yhdeksänneksi, joka on heittämällä Howardin uran korkein sijoitus ja ensimmäinen top ten -merkintä. Itse asiassa ennen tätä hän ei ollut käynyt edes top 30:ssa. Only Love ylsi 37:nneksi viime kesänä.
Gaaloissa juhlineen Mumford and Sonsin I Will Wait ponnahti sivuamaan parasta sijoitustaan (12) ja Ellie Gouldingin Explosions saavutti listauransa korkeimman (13). Pinkin ja Nate Ruessin Just Give Me a Reason eteni 24–16.
Brits-bileissä kuultu Olly Mursin Army of Two nappasi 23. tilan ja The Scriptin If You Could See Me Now debytoi 36:ntena. Tyler James saavutti uransa viidennen top 40 -singlen Worry About Youn noustua 55–38.


Britannian albumit Top 10

1. (3.) Emeli Sandé – Our Version of Events
2. (5.) Mumford and Sons – Babel
3. (-) Nick Cave and the Bad Seeds – Push the Sky Away
4. (46.) Ben Howard – Every Kingdom
5. (1.) Motion Picture Cast Recording – Les Miserables
6. (4.) Jake Bugg – Jake Bugg
7. (25.) Taylor Swift – Red
8. (7.) Bruno Mars – Unorthodox Jukebox
9. (2.) Foals – Holy Fire
10. (19.) Paloma Faith – Fall to Grace

Brit Awards -bileet aiheuttivat odotettuja liikahduksia albumilistalla. Emeli Sandén Our Version of Events palasi kuudetta kertaa ykköseksi. Ykkösviikkoja on kaikkiaan nyt yhdeksän. Se ohitti Brits-huuman ansiosta muun muassa Nick Cave and the Bad Seedsin Push the Sky Away -paluulevyn, josta tuli kolmossijallaan kuitenkin Caven uran korkeimmalle pinnistänyt albumi. Dig Lazarus Dig (2008) ylsi neljänneksi ja Murder Ballads (1996) kahdeksanneksi.
Vuoden tulokkaan Brit-palkinnolla siunatun Ben Howardin Every Kingdom loikkasi top 40:n ulkopuolelta nappaamaan listauransa korkeimman sijoituksen eli nelospaikan. Tätä ennen se oli yltänyt kuudenneksi. Albumi on myynyt jo platinaa.
Muutkin nousijat ovat Brits-tavaraa, mutta löytyy joukosta myös toinen uutuus, Joe Cockerin Fire It Up (17). Cocker on viimeksi yltänyt top teniin vuonna 2007 albumillaan Hymn for My Soul (#9, 2007).

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Listanimi: Josh Groban


Kuten tuli katsauksessa mainittua, viihdepoppari Josh Groban on myynyt valtavasti levyjä Yhdysvalloissa. Hänet bongattiin 18-kesäisenä tuuraamaan Andrea Bocellia, kun Celine Dion harjoitteli The Prayer -kappaletta Grammy-gaalaa varten. Sen jälkeen huippulahjakas laulaja nähtiin Ally McBealissä ja niin edelleen.. Eräänlainen tuhkimotarina siis.

Esikoisalbumi Josh Groban (#8, 2001) myi heti moninkertaista platinaa USA:ssa, joten Closer (2003) oli ilmiselvä ykkönen – ja se myi vieläkin enemmän, sillä You Raise Me Up -kappaleesta tuli hänen siihen mennessä suurin hittinsä. Kolmas albumi Awake (#2, 2006) ei aivan onnistunut säilyttämään samaa platinakuorrutetasoa, mutta sekin on kirjattu tuplaplatinaksi. Sen sijaan joulualbumi Noël (#1, 2007) oli varma hitti jo ilmestyessään. Sitä ostetaan yhä kymmeniä tuhansia kappaleita joka vuosi ja toistaiseksi se on viisinkertainen platinalevy.

Noëlin menestykseen nähden Illuminationsin (2010) neljäs tila oli pieni pettymys eikä uusi All That Echoes avannut ykkössijastaan huolimatta mitenkään huimin lukemin. Kolme ykköstä ja puhdas studioalbumien top ten -rivistö on kuitenkin kova saavutus kenelle tahansa.

Hot 100 -listalla Grobanin suurin oma hitti on mainittu You Raise Me Up (#73, 2004), mutta Celine Dionin kanssa levylle asti duetoitu versio The Prayerista ylsi 70:nneksi vuonna 2008. Näiden lisäksi hänellä on vain yksi Hot 100 -hitti, I'll Be Home for Christmas (#95, 2007). Sen sijaan Adult Contemporary -listan ykkösiä on peräti viisi. Se lista mittaa aikuisasemien radiosoittoa.

Britanniassa Groban ei ole koskaan käynyt top tenissä single- eikä albumilistalla. Kolme hänen albumeistaan on yltänyt top 40:iin, parhaana Awaken 12. tila. Hänen suurin singlehittinsä siellä on esikoisalbumin To Where You Are. Biisi saavutti 53. tilan vuonna 2011, kun Joe McElderry oli laulanut sen X Factorissa.


maanantai 18. helmikuuta 2013

Kestävä putiikki?

Listafoorumeilla tarjotaan Macklemoren Thrift Shopia 2010-luvun toistaiseksi pitkäikäisimmäksi Hot 100 -listan ykköseksi, vaikka se on hallinnut vasta neljä viikkoa. Kappale on ollut viime aikoina melko ylivoimainen, joten ainakin viides ja kuudes viikko ovat varmoja.

2010-luvun pisimpään hallinnut hitti on toistaiseksi Rihannan ja Calvin Harrisin We Found Love (2011), joka keräsi loppuvuodesta kahdeksan ykkösviikkoa ja LMFAO:n Sexy and I Know Itin kahden viikon hallinnan jälkeen pari lisää. Vuosikymmenen enkka on siis kymmenen ykkösviikkoa.

Kokosin tähän muidenkin vuosikymmenten sitkeimmät Hot 100 -listan ykköset. Hot 100 -listaa alettiin julkaista kesällä 1958. On kiinnostavaa, että muut biisit ovat melko lailla esittäjiensä tunnetuimpia kappaleita, mutta kaikkein pitkäikäisin eli One Sweet Day jää usein unholaan Mariah Careystä ja Boyz II Menistä puhuttaessa.

2000-luku: Black Eyed Peas – I Gotta Feeling (2009) ja Mariah Carey – We Belong Together (2005), 14 viikkoa
1990-luku: Mariah Carey and Boyz II Men – One Sweet Day (1995), 16 viikkoa
1980-luku: Olivia Newton-John – Physical (1981), 10 viikkoa
1970-luku: Debby Boone – You Light Up My Life (1977), 10 viikkoa
1960-luku: Percy Faith – Theme from 'A Summer Place' (1960) ja The Beatles – Hey Jude (1968), 9 viikkoa
1950-luku: Bobby Darin – Mack the Knife (1959), 9 viikkoa

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Listakatsaus, vko 8


Billboard Hot 100, Top 10

1. (1.) Macklemore and Ryan Lewis feat. Wanz – Thrift Shop
2. (2.) Bruno Mars – Locked Out of Heaven
3. (3.) will.i.am and Britney Spears – Scream and Shout
4. (4.) The Lumineers – Ho Hey
5. (5.) Taylor Swift – I Knew You Were Trouble
6. (6.) Swedish House Mafia feat. John Martin – Don’t You Worry Child
7. (14.) Maroon 5 – Daylight
8. (13.) Justin Timberlake featuring Jay-Z – Suit and Tie
9. (22.) Bruno Mars – When I Was Your Man
10. (7.) Justin Bieber feat. Nicki Minaj – Beauty and a Beat

Thrift Shopille ei näytä kukaan voivan mitään juuri nyt ja muutenkin meno kärkipäässä on staattista ennen ensi viikon todellista Grammy-vaikutusta.
Jo nyt muutama kappale ehti kuitenkin hyötyä sunnuntain kemuista. Maroon 5:n Daylight puolitti sijalukunsa ja nousi seitsemänneksi. Se on myös bändin seitsemäs top ten -hitti, ykkösiä on kolme. Niistä viimeisin, One More Night, johti Hot 100 -listaa peräti yhdeksän viikkoa.
Radiosuosikki Bruno Marsilla on lyhyehköstä urastaan huolimatta jo enemmän top ten -merkintöjä, kaikkiaan kymmenen, kun When I Was Your Man loikkasi 22–9. Samaan aikaan Locked Out of Heaven (#1, 2012) keikkuu yhä kakkosena.
Mumford and Sonsin I Will Wait nousi ensimmäistä kertaa top 20:iin sijalle 15. Babel lienee ensi viikon albumilistan hallitsija.
The Scriptin Hall of Fame merkkautti oman parhaansa (25). Fall Out Boyn paluusingle My Songs Know What You Did in the Dark (Light ’em Up) debytoi 26:ntena. Se on bändin seitsemäs top 40 -merkintä.
Albumilistan kakkossijan napannut Tim McGraw nousi Hot 100 -listalla mukavasti 45–32 singlellään One of Those Nights. Eilen Suomessa käyneen Kendrick Lamarin ja Draken Poetic Justice kipusi puolestaan 42–40.


USA:n albumit, Top 10

1. (-) Josh Groban – All That Echoes
2. (-) Tim McGraw – Two Lanes of Freedom
3. (-) Various Artists – NOW 45
4. (7.) Mumford and Sons – Babel
5. (2.) Andrea Bocelli – Passione
6. (1.) Justin Bieber – Believe: Acoustic
7. (-) Red – Release the Panic
8. (6.) Bruno Mars – Unorthodox Jukebox
9. (-) Coheed and Cambria – The Afterman: Descension
10. (9.) The Lumineers – The Lumineers

Viihdepoppari Josh Groban on myynyt noin 22 miljoonaa albumia pelkästään Yhdysvalloissa, joten All That Echoesin ykkössija ei ollut mitenkään yllätys. Itse asiassa sen olisi odottanut käyvän kaupaksi vilkkaamminkin. Kaikki Grobanin kuusi studioalbumia ovat yltäneet top teniin ja ykkösiä oli tätä ennen kaksi: Closer (2003) ja joululevy Nöel (2007). Sen sijaan hänellä ei ole yhtään Hot 100 -listan top 40 -visiittiä.
Kantritähti Tim McGraw vaihtoi levy-yhtiötä Curbista Taylor Swiftinkin asioita hoitavaan Big Machineen ja Two Lanes of Freedom myikin julkaisuviikollaan enemmän kuin Curbin hätäisesti julkaisema Emotional Traffic (#2, 2012). Se on jo hänen seitsemäs kakkoseksi yltänyt albuminsa. Ykkösiäkin löytyy neljä ja top ten -merkintöjä kaikkiaan 15.
NOW-sarjan 45. osa nappasi kolmossijan, joka on sille ihan odotettu. Itse asiassa kaikki 45 osaa ovat yltäneet top teniin.
Redin neljäs albumi Release the Panic debytoi seitsemäntenä. Sen edeltäjä Until We Have Faces (2011) kävi peräti kakkosena, vaikka ei myynyt ilmestymisviikollaan paljon uutuutta enempää. Coheed and Cambriakin on tottunut top ten -paikkoihin, niitä on taskussa jo viisi, mutta The Afterman: Descensionin yhdeksäs tila on siitä heikommasta päästä.
Räppäri Joe Budden kävi kahdeksantena jo vuonna 2003 ja ylsi nyt 15:nneksi No Love Lostilla. Hän oli mukana lisäksi Slaughterhousen pikaisesti kakkosena piipahtaneella Welcome to Our House -albumilla (2012).


Britannian singlet, Top 10

1. (-) Avicii and Nicky Romero – I Could Be the One (Nicktim)
2. (1.) Macklemore & Ryan Lewis feat. Wanz – Thrift Shop
3. (-) Baauer – Harlem Shake
4. (8.) Rihanna featuring Mikky Ekko – Stay
5. (2) Disclosure featuring AlunaGeorge – White Noise
6. (-) Gabrielle Aplin – Please Don’t Say You Love Me
7. (46.) Bruno Mars – When I Was Your Man
8. (7.) Calvin Harris feat. Tinie Tempah – Drinking from the Bottle
9. (4.) Emeli Sandé – Clown
10. (3.) Bingo Players feat. Far East Movement – Get Up (Rattle)

Suomessakin kesällä piipahtanut (ja piipahtava) ruotsalais-dj Avicii on saanut viime vuosina pari isoa hittiä singlestä Levels (#4, 2011) ja Leona Lewisille tehdystä biisistä Collide (#4, 2011), mutta nyt I Could Be the One nappasi melko odotetusti ykkössijan. Kappaleen toinen esittäjä on hollantilaiskollega Nicky Romero, jolle listamerkintä on uran ensimmäinen.
Hollantilaistanssittajat ovat nykyisin hämmentävän tuttu näky brittilistan huipulla, sillä Afrojack sai krediitin tuottamallaan Pitbull-hitillä Give Me Everything (#1, 2011), Eva Simons avusti Will.i.amia viime syksynä ja Bingo Playersin ykkössijasta on vain pari viikkoa. Edellinen ruotsalaisnimi ykkösenä on tietenkin Swedish House Mafia.
Yhdysvaltalaisen tanssittajan Baauerin viraalihitti Harlem Shake debytoi kolmantena. Loppuvuodesta 2012 ykkösenä Frankie Goes to Hollywood -coverillaan piipahtaneen Gabrielle Aplinin Please Don’t Say You Love Me nappasi kuudennen tilan ja on siis neidon toinen top ten -single. Bruno Marsin uusi hitti When I Was Your Man nousi 46–7.
Albumilistalla näyttävästi esiintyvä Foals saavutti uransa pienimmän singlelistanumeron My Numberin debytoitua 23:ntenä. Justin Timberlaken Mirrors debytoi 28:ntenä.
Pinkin ja Fun-keulahahmo Nate Ruessin Just Give Me a Reason loikkasi 74–24, Draken Started from the Bottom 71–25 ja saksalaisen Zeddin ensimmäinen listasingle Clarity 67–37.


Britannian albumit Top 10

1. (1.) Motion Picture Cast Recording – Les Miserables
2. (-) Foals – Holy Fire
3. (4.) Emeli Sandé – Our Version of Events
4. (2.) Jake Bugg – Jake Bugg
5. (17.) Mumford and Sons – Babel
6. (5.) Fleetwood Mac – Rumours
7. (12.) Bruno Mars – Unorthodox Jukebox
8. (3.) Biffy Clyro – Opposites
9. (8.) Rihanna – Unapologetic
10. (7.) Andrea Bocelli – Passione

Les Miserables -elokuvan soundtrack keikkuu albumilistan kärjessä neljättä viikkoa. Foalsin kolmas albumi Holy Fire debytoi kakkosena. Se on heidän paras sijoituksensa, kaksi aiempaa Antidotes (2008) ja Total Life Forever (2010) ylsivät kolmanneksi ja kahdeksanneksi.
Mumford and Sonsin Babel nousi Grammy-hulinoiden ansiosta viidenneksi ja Fleetwood Macin Rumours sinnittelee hienosti kuudentena.
Bullet for My Valentinen neljäs albumi Temper Temper debytoi 11:ntenä. Kaksi edeltäjää ylsi viidenneksi. Veteraani Richard Thompson saavutti uransa parhaan allbumilistasijoituksen soolona Electricin ilmaannuttua 16:nneksi. Edeltäjä Dream Attic (2010) kävi 20:ntena.
Ruotsalainen Emilia Mitiku tunnetaan Big Big World -jättihitistään (#5, 1998) ja nyt hän teki yllätyspaluun brittilistoille I Belong to You -albumin sijoituttua 22:nneksi. Big Big World -albumi ei koskaan yltänyt listalle ja ylipäätään hänellä oli ennen tätä vain kaksi listamerkintää singlepuolelta, kun Good Sign (1999) kävi 54:ntenä.
Modestepin Evolution Theory -esikoisalbumia olisi voinut veikata ylemmäskin kuin 23:nneksi. Samoin Tegan and Saran Heartthrobin 38. tila on keskinkertainen, joskin heidän ensimmäinen top 40 -paikkansa.

torstai 14. helmikuuta 2013

Listaklassikko: Van Halen – Jump (1984)

Synasoundistaan tuttu Jump oli Van Halenin ensimmäinen ja ainoa Hot 100 -listan ykkönen, mutta bändi on saavuttanut hurjasti jenkkilistamenestystä muilla mittareilla tarkasteltuna. Jump johti Hot 100 -listaa viisi viikkoa helmikuusta 1984 alkaen.

Jump merkitsi tietynlaista fuusiota rockin ja synapopin välillä. Daryl Hallin ja John Oatesin mukaan Eddie Van Halen kopioi synat melko häikäilemättömästi Hall and Oatesin Kiss on My List -kappaleesta, mutta se ei kuulemma aikuispoppareita haitannut.

Emoalbumi 1984 ylsi tahollaan kakkoseksi ja sen jälkeen bändi nettosi useammankin albumilistan ykkösen. 1984:ltä ei lohkaistu muita top ten -hittejä Hot 100 -listalle. Brittilistalla Jump  pääsi seitsemänneksi ja siellä heillä on vain yksi toinen top ten -merkintä, Why Can’t This Be Loven kahdeksas tila vuodelta 1986.

tiistai 12. helmikuuta 2013

Mihin asti tv-esiintyminen riittää?


Beyoncé esiintyi tunnetusti Super Bowlissa puolitoista viikkoa sitten, mutta muutaman sekunnin mittainen Destiny’s Child -reunion ei estänyt Love Songs -kokoelmaa floppaamasta pahasti – vaikka sillä oli myös yksi uusi biisi (Nuclear). USA:ssa Love Songs debytoi viime torstaina sijalla 72 ja brittilistalla sunnuntaina 44:ntenä.

Sonyn julkaisema kokoelma on ehkä huono esimerkki Super Bowlin himmenneestä merkityksestä myynnillisesti, koska Destiny’s Child ei koskaan ole ollut tunnettu slovareistaan. Mutta Beyoncé olisi ilman muuta tarvinnut uuden biisin kauppoihin ottaakseen kaiken irti mainiosta esityksestään. Viime vuonna Madonna sai vielä Hot 100 -listan top ten -hitin puhtaasti Super Bowlin voimalla, kun Give Me All Your Luvin’ kipusi kolme sijaa kymmenenneksi. MDNA-projektin bensiini lopahti kuitenkin pitkälti siihen.

Sen sijaan Grammy-gaala jaksaa innostaa levykaupoille vuodesta toiseen. Tätä kirjoitettaessa The Lumineersin Ho Hey on ottamassa valtavan loikan myynnissä, mikä saattaa riittää jopa Hot 100 -listan kärkikahinoihin. Aiemmin USA:ssa paitsioon jäänyt Rihannan Stay on tällä hetkellä USA:n iTunesin kakkosena, mikä enteilee komeaa sijoitusta Hot 100 -listalla, vaikka se ei olekaan kuunneltavissa virtauspalveluissa, kuten ei muitakaan Unapologetic-albumin kappaleita Diamondsia lukuun ottamatta.

Albumilistalla suurimman hyödyn kerännee vuoden albumiksi jostain syystä nimetty Mumford and Sonsin Babel (#1, 2012), joka on jo ennestään myynyt pitkälti toista miljoonaa kappaletta. Puoli vuotta vanha I Will Wait -hitti puolestaan saavuttanee oman parhaansa Hot 100 -rankingissa.

Grammyjen suurin anti näkyy vasta ensi viikon torstaina julkaistavalla listalla.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Listakatsaus, vko 7


Billboard Hot 100, Top 10

1. (1.) Macklemore and Ryan Lewis feat. Wanz – Thrift Shop
2. (2.) Bruno Mars – Locked Out of Heaven
3. (5.) will.i.am and Britney Spears – Scream and Shout
4. (3.) The Lumineers – Ho Hey
5. (4.) Taylor Swift – I Knew You Were Trouble
6. (6.) Swedish House Mafia feat. John Martin – Don’t You Worry Child
7. (7.) Justin Bieber feat. Nicki Minaj – Beauty and a Beat
8. (10.) A$AP Rocky, Drake, 2 Chainz & Kendrick Lamar – F**kin Problems
9. (11.) Pink – Try
10. (14.) Calvin Harris featuring Florence Welch – Sweet Nothing

Macklemoren, Ryan Lewisin ja Wanzin Thrift Shop jatkaa Hot 100 -listan huipulla kolmatta viikkoa. Se on vasta toinen omakustanne Hot 100 -listan ykkösenä, ensimmäinen oli Reality Bites -elokuvassakin kuultu Lisa Loebin ja Nine Storiesin Stay (1994). Toki ”omakustanne” on tässä yhteydessä sanana hieman harhaanjohtava, sillä Macklemorella nyt vain sattuu olemaan oma levy-yhtiö – kyseessä ei siis ole mikään entisaikojen white label -julkaisu.
Bruno Marsin Locked Out of Heaven jatkaa kakkosena ja hänen uusi hittinsä When I Was Your Man loikkasi 49–22. Kolmanneksi edennyt Will.i.amin ja Britney Spearsin Scream and Shout haastaa Marsin kakkossijasta ensi viikolla.
Try nousi 11–9, joten Pink nähdään top tenissä jo 13. kertaa. Calvin Harris saavutti ensimmäisen top ten -hittinsä pääosassa Sweet Nothingin kivuttua 14–10. Hänen nimensä on toki keikkunut kärjessäkin Rihannan We Found Loven (2011) ansiosta. Sweet Nothing on Florence Welchin ensimmäinen top ten -visiitti kaikkiaan. Florence and the Machinen korkein sijoitus on 21:s (Dog Days Are Over, 2010).
Kelly Clarksonin Catch My Breath eteni 22–19 ja Of Monsters and Menin ensimmäinen menestyssingle Little Talks viimein top 20:iin sijalle 20. He ovat ensimmäinen islantilaiset noin korkealla, tai top 40:ssä ylipäätään. Blake Shelton sai seitsemännen top 40 -hittinsä Sure Be Cool If You Didin noustua 48–39. Jason Aldeanin, Luke Bryanin ja Eric Churchin kantristarayhteistyö The Only Way I Know punnersi myös top 40:iin (41–40).
Musen Madness noteerasi korkeimman sijoituksensa (56) 24. listaviikollaan. Ruotsalainen popduo Icona Pop debytoi yllättäen 69:ntenä kappaleellaan I Love It. Biisi kuullaan Girls-sarjassa.


USA:n albumit, Top 10

1. (-) Justin Bieber – Believe: Acoustic
2. (-) Andrea Bocelli – Passione
3. (-) Tegan and Sara – Heartthrob
4. (-) Charlie Wilson – Love, Charlie
5. (3.) Soundtrack – Pitch Perfect
6. (8.) Bruno Mars – Unorthodox Jukebox
7. (6.) Mumford and Sons – Babel
8. (1.) Gary Allan – Set You Free
9. (2.) The Lumineers – The Lumineers
10. (9.) Taylor Swift – Red

USA:n albumilistan kokonaan uusi kärkinelikko on musiikillisesti erittäin monipuolinen. Popsuosikki Justin Bieberiä seuraavat nimittäin Andrea Bocelli, indie-suosikki Tegan and Sara sekä r&b-veteraani Charlie Wilson.
Bieberille Believe Acousticin ykkössija on jo uran viides ja top ten -sijoitus seitsemäs. Sitä ostettiin 211 000 kpl. Bocelli sivusi uransa parasta seitsemännellä top ten -lätyllään ja Tegan and Sara saavutti ensimmäisen top ten -albuminsa. Heidän korkein sijoituksensa ennen tätä oli Sainthoodin (2009) 21. tila. The Conia (#34, 2007) on tosin myyty enemmän.
Wilson ylsi peräti kakkoseksi Uncle Charlie -albumillaan (2009). Love, Charlien nelostila on kuusikymppisen laulajan kolmas top ten -merkintä sooloartistina.
Indie-bändi Local Nativesin toinen albumi Hummingbird tupsahti 12:nneksi. Se on heidän ensimmäinen top 40 -merkintänsä. American Idolista ponnistanut poprockari Colton Dixon debytoi 15:ntenä.
Metallibändi Hatebreedin The Divinity of Purpose nappasi 20. tilan. Se on heidän neljäs top 40 -albuminsa ja sijoitus toistaiseksi uran paras.


Britannian singlet, Top 10

1. (2.) Macklemore & Ryan Lewis feat. Wanz – Thrift Shop
2. (28.) Disclosure featuring AlunaGeorge – White Noise
3. (1.) Bingo Players feat. Far East Movement – Get Up (Rattle)
4. (8.) Emeli Sandé – Clown
5. (-) Fall Out Boy – My Songs Know What You Did in the Dark
6. (3.) will.i.am and Britney Spears – Scream and Shout
7. (6.) Calvin Harris feat. Tinie Tempah – Drinking from the Bottle
8. (5.) Rihanna featuring Mikky Ekko – Stay
9. (4.) Taylor Swift – I Knew You Were Trouble
10. (14.) Dizzee Rascal – Bassline Junkie

Ilmiö nimeltä Thrift Shop nousi myös Britannian singlelistan kärkeen. Se oli aiemmin valloittanut siis jo Yhdysvaltojen Hot 100 -listan ja lukuisten muiden maiden singlelistat, nyt myös Suomen.
Tanssiduo Disclosure sai jo ison hitin Latch-sinkun (#11, 2012) vietettyä kuukausia top 40:ssä, joten White Noisen nousu kakkoseksi ei ollut minkäänlainen yllätys. Viime viikon 28. tila tuli vain parin päivän myynnillä. White Noise on myös sillä vierailevan AlunaGeorge -nimisen kaksikon uran suurin hitti toistaiseksi.
Jo kertaalleen lopettaneen Fall Out Boyn paluusingle My Songs Know What You Did in the Dark nappasi hieman yllättäenkin peräti viidennen tilan. Se on bändin neljäs top ten -merkintä. This Ain’t a Scene It’s an Arms Race (2007) ylsi jopa kakkoseksi.
Dizzee Rascalin Bassline Junkie punnersi esittäjänsä kymmenenneksi top ten -sinkuksi, Little Mixin Change Your Life eteni 31–12 ja Ellie Gouldingin Explosions 21–16.
The Frayn How to Save a Life (#4, 2007) näyttäytyy listoilla tasaisin väliajoin, mutta nyt hiljaisella uutuusviikolla saavutettu 30. tila on jopa poikkeuksellisen hyvä. Se on myynnissä iTunesissa halvalla, samoin kuin Nickelbackin How You Remind Me (#4, 2002), joka loikkasi 66–38.
Imagine Dragonsin Radioactive nousi viisi sijaa 33:nneksi, joka on sen korkein noteeraus.


Britannian albumit Top 10

1. (2) Motion Picture Cast Recording – Les Miserables
2. (6.) Jake Bugg – Jake Bugg
3. (1.) Biffy Clyro – Opposites
4. (4.) Emeli Sandé – Our Version of Events
5. (3.) Fleetwood Mac – Rumours
6. (-) The Courteeners – Anna
7. (9.) Andrea Bocelli – Passione
8. (7.) Rihanna – Unapologetic
9. (-) Frightened Rabbit – Pedestrian Verse
10. (8.) Calvin Harris – 18 Months

Les Miserables -soundtrack palasi albumilistan kärkeen, ykkösviikko on sen kolmas. Emeli Sandén Our Version of Events on viettänyt nyt vuoden top tenissä eikä sen marssille näy loppua, esiintyyhän neito pian Brit Awards -gaalassa ja Clown on iso hitti noustuaan singlelistalla jo neljänneksi.
The Courteeners muistetaan takavuosilta lähinnä parista pienestä singlehitistä, mihin nähden Annan kuudes tila on ihan hyvä. Se on jo heidän kolmas top ten -albuminsa, mutta sekä St. Jude (#4, 2008) että Falcon (#6, 2010) putosivat nopeasti listoilta.
Frightened Rabbitin neljäs albumi Pedestrian Verse debytoi yhdeksäntenä. Se on heidän korkein sijoituksensa ja ensimmäinen top 40 -paikkansa, aiempi paras oli The Winter of Mixed Drinksin (2010) 61. tila.
Richard Claydermanin Valentinuksen päivän täsmäase Romantique näyttäytyy 13:ntena. Ranskalaispianisti on julkaissut noin tuhat erilaista albumia, mutta brittilistalle niitä on eksynyt huomattavasti vähemmän. Miehen korkein sijoitus on Richard Clayderman -albumin (1982) kakkostila.
Eelsin Wonderful Glorious nappasi 14:nnen sijan. He ovat käyneet top tenissä kahdesti, Beautiful Freakillä (#, 1996) ja Daisies of the Galaxyllä (#8, 2000).
Girls Aloudista tutun Kimberly Walshin Centre Stage -esikoinen jäi 18:nneksi. Devlinin toinen studioalbumi A Moving Picture debytoi 19:ntenä, mikä on pieni parannus Bud Sweat and Beersin (2010) 21. tilaan. Se tosin myi lopulta kultaa.
In Time, The Mavericksin ensimmäinen studioalbumi kymmeneen vuoteen, nappasi 37. tilan. Heillä on vain yksi top ten -merkintä, Trampolinen (1998) kymmenes sija.

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Listanimi: Biffy Clyro

Jenkkiläisen The Black Keysin tapaan skottibändi Biffy Clyro on rakentanut suosiota hiljalleen ja hartaasti. Heidän kolme ensimmäistä albumiaan Blackened Sky (2002), The Vertigo of Bliss (2003) ja Infinity Land (2004) jäivät brittilistan top 40:n ulkopuolelle, mutta useampi jo niiden singleistä ylsi tahollaan top 75:een. Ensimmäinen top 40 -singlemerkintä tuli Questions and Answersin napattua 26. tilan kesällä 2003.

Nousujohteinen suosio nosti neljännen albumin Puzzle (2007) peräti kakkoseksi ja platinamyyntiin. Jopa kolme sen singleä ylsi top 20:iin, parhaana Saturday Superhousen (2007) 13. sija. Viides albumi Only Revolutions (#3, 2009) merkitsi lopulta yhtyeen todellista läpimurtoa sisältäen puolestaan kolme top ten -singleä: Mountains (#5, 2008), That Golden Rule (#10, 2009) sekä ennen kaikkea Many of Horror -balladi, joka saavutti korkeimman sijoituksensa (kahdeksas) vuonna 2010 X Factor -voittaja Matt Cardlen levytettyä sen nimellä When We Collide. Cardlen versio ylsi ykköseksi asti.

Viime sunnuntaina Biffy Clyro sai ensimmäisen albumilistan ykkösensä Opposites -tupla-albumin debytoitua kärjessä. Black Chandelier -singlestä sen sijaan ei tullut heidän neljättä top ten -merkintäänsä, vaan se joutui tyytymään 14. tilaan.

Kohta Emma-gaalassakin esiintyvä bändi ei ole vielä koskaan käynyt USA:n albumilistalla, mutta huomenna tilanne korjaantunee. Many of Horror sen sijaan muodostui aikoinaan pienenpieneksi rockradiohitiksi.

maanantai 4. helmikuuta 2013

Vielä lisää huhuja


Britannian albumilistan Suurin putoaja -kilpailussa tulee harva se viikko uusia huipputuloksia, mutta I Am Klootin Let It All Inin romahtaminen kymmenenneltä sijalta 80:nneksi on oikeasti aika kova noteeraus. Se on historiallisen jyrkkä, jos jätetään huomiotta joululevyt ja jostain syystä kesken listauran pois diskatut albumit. Tosin Adam Antin pitkäniminen paluulevy tipahti sijoituksissa mitaten vielä enemmän, mutta se ylsikin viime viikolla vain 25:nneksi.

Fleetwood Macin Rumours (#1, 1977) palasi listakolmoseksi ja on siis ollut mukana 494 viikkoa. Uusi remasteroitu painos on peräti triplalevy, jolla on myös ennen julkaisematon live ja ennen julkaisemattomia versioita levyn biiseistä. Rumoursia on ostettu saarivaltakunnassa 3,44 miljoonaa kappaletta. Listamielessä kiinnostavaa on myös se, että yksikään sen sinkuista ei yltänyt top 20:iin singlelistalla. Dreams pääsi 24:nneksi.

Sanoin katsauksessa, että Passione on Andrea Bocellin seitsemäs top ten -albumi, mutta itse asiassa se on kahdeksas. Ja Britannian albumimyynti on muuten ollut tänä vuonna edellisvuotista vilkkaampaa jo viisi viikkoa, nytkin 6,5 prosenttia.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Listakatsaus, vko 6


Billboard Hot 100, Top 10

1. (1.) Macklemore and Ryan Lewis feat. Wanz – Thrift Shop
2. (2.) Bruno Mars – Locked Out of Heaven
3. (3.) The Lumineers – Ho Hey
4. (5.) Taylor Swift – I Knew You Were Trouble
5. (6.) will.i.am and Britney Spears – Scream and Shout
6. (7.) Swedish House Mafia feat. John Martin – Don’t You Worry Child
7. (9.) Justin Bieber feat. Nicki Minaj – Beauty and a Beat
8. (8.) Rihanna – Diamonds
9. (10.) Phillip Phillips – Home
10. (15.) A$AP Rocky, Drake, 2 Chainz & Kendrick Lamar – F**kin Problems

Macklemoren, Ryan Lewisin ja Wanzin Thrift Shop jatkaa toista viikkoa Hot 100 -listan keulilla. ASAP Rockyn Fuckin Problems loikkasi 15–10 ja sekä Rockyn, Kendrick Lamarin että 2 Chainzin ensimmäiseksi top ten -hitiksi. Sillä esiintyy lisäksi jo kymmenen kertaa kärkikympissä käynyt Drake, joka on mukana myös 16:nneksi hypänneellä Lil Waynen biisillä Love Me.
Pinkin Try saavutti parhaan sijoituksensa noustuaan 11:nneksi. Maroon 5 sai taas yhden top 20 -hitin lisää Daylightin noustua 21–17. Raptulokas Trinidad Jamesin All Gold Everything kipusi top 40:iin juuri 40:nneksi.
Awolnationin Sail palasi yllättäen 63:nneksi, biisin ja bändin listauran paras. Passion Pitin viimevuotiselta top ten -albumilta Gossamer lohkaistu Take a Walk on jumittanut listan hännillä jo 21 viikkoa ja saavutti sekin nyt korkeimman noteerauksensa (84).


USA:n albumit, Top 10

1. (-) Gary Allan – Set You Free
2. (7.) The Lumineers – The Lumineers
3. (3.) Soundtrack – Pitch Perfect
4. (-) Various Artists – 2013 Grammy Nominees
5. (2.) Kidz Bop Kids – Kidz Bop 23
6. (9.) Mumford and Sons – Babel
7. (1.) A$AP Rocky – Long.Live.A$AP
8. (5.) Bruno Mars – Unorthodox Jukebox
9. (4.) Taylor Swift – Red
10. (6.) Soundtrack – Les Miserables: Highlights

Gary Allan on saavuttanut juuri yhden uransa suurimmista hiteistä Every Storm (Runs Out of Rain) -sinkun kivuttua Hot 100 -listalla jo top 30:n paremmalle puolelle ja nyt hänen yhdeksäs studioalbuminsa Set You Free debytoi albumilistan kärjessä. Se on Allanin viides top ten -albumi.
Set You Freetä ostettiin 106 000 kpl, yli tuplasti sen, minkä kakkoseksi hypännyt The Lumineersin esikoinen saavutti. Bändi esiintyi juuri Saturday Night Livessä ja Ho Hey -jättihitti on saamassa seuraajan Stubborn Lovesta.
Grammy Nominees -kokoelma on taas neljäntenä. Sille neljäs tila on yhtä vakio kuin kakkossija Kidz Bop -koosteille. Jos 2013 ei enää petraa, siitä tulee jo kuudes neloseksi yltänyt Grammy-albumi vuosien 2004, 2005, 2008, 2011 ja 2012 jatkoksi.
Randy Houser pääsi viimein top 20:iin How Country Feelsin debytoitua 11:ntenä. Samanniminen single on iso kantrihitti. Sandy-hyväntekeväisyysalbumi palasi 18:nneksi, kiitos fyysisen julkaisun.
Viime viikolla Yo La Tengo sai ensimmäisen top 40 -albuminsa ja nyt Bad Religion pääsi ensimmäistä kertaa top 20:iin. Ennen True Northin 19. sijaa heidän parhaansa oli The Dissent of Manin (2010) 35. tila.


Britannian singlet, Top 10

1. (1.) Bingo Players feat. Far East Movement – Get Up (Rattle)
2. (24.) Macklemore & Ryan Lewis feat. Wanz – Thrift Shop
3. (2.) will.i.am and Britney Spears – Scream and Shout
4. (3.) Taylor Swift – I Knew You Were Trouble
5. (5.) Rihanna featuring Mikky Ekko – Stay
6. (4.) Calvin Harris feat. Tinie Tempah – Drinking from the Bottle
7. (6.) Conor Maynard featuring Wiley – Animal
8. (8.) Emeli Sandé – Clown
9. (7.) 50 Cent feat. Eminem & Adam Levine – My Life
10. (-) Devlin featuring Diane Birch – Rewind

Thrift Shop oli loppuviikon ostetuin single, mikä ei aivan riittänyt suistamaan Bingo Playersiä ja Far East Movementiä kärjestä. Thrift Shop lienee kuitenkin selkeä ykkönen ensi viikolla.
Devlinin ja Diane Birchin Rewind debytoi kymmenentenä. Devlinillä on nyt kaksi top ten -merkintää, Ed Sheeranin tähdittämä Watchtower (2012) piipahti seitsemäntenä.
Dizzee Rascalin Bassline Junkie eteni jo 14:nneksi ja Flo Ridan Let It Roll 17:nneksi. Rita Oran Radioactive loikkasi 32–18 ja Ellie Gouldingin Explosions 33–21, Droidekan esikoishitti Get Hyper puolestaan 42–29.
Disclosuren ja AlunaGeorgen White Noise julkaistiin keskellä viikkoa, mutta se ehti silti 28:nneksi ja lienee ensi viikolla top tenissä. Disclosuren edellinen single Latch (2012) ylsi 11:nneksi ja AlunaGeorgen Your Drums Your Love 50:nneksi.


Britannian albumit Top 10

1. (-) Biffy Clyro – Opposites
2. (1.) Motion Picture Cast Recording – Les Miserables
3. (re) Fleetwood Mac – Rumours
4. (2.) Emeli Sandé – Our Version of Events
5. (-) Justin Bieber – Believe Acoustic
6. (4.) Jake Bugg – Jake Bugg
7. (5.) Rihanna – Unapologetic
8. (3.) Calvin Harris – 18 Months
9. (-) Andrea Bocelli – Passione
10. (13.) Ellie Goulding – Halcyon

Skottiyhtye Biffy Clyro nousi kuuluisuuteen jo kymmenen vuotta sitten, mutta verkkaisehkon julkaisutahdin vuoksi he saivat odottaa ensimmäistä albumilistan ykköstään helmikuuhun 2013. Opposites oli viikon ylivoimaisesti ostetuin albumi, bändin kolmas top ten -merkintä ja siis ensimmäinen ykkönen. Only Revolutions (2009) ylsi kolmanneksi ja on myynyt tuplaplatinaa.
Fleetwood Macin Rumours on historian eniten listaviikkoja kerännyt albumi, tämä mukaan lukien 494 viikkoa. Nyt se palasi remasteroituna kolmanneksi keräämään lisää. 35-vuotisjuhlapainos ilmestyi hauskasti 36 vuotta julkaisun jälkeen, mutta mitäpä yhtye ja levy-yhtiö ei myynninedistämisen nimissä tekisi.
Justin Bieber saanee ensi viikolla uransa viidennen USA:n ykkösalbumin, mutta Britanniassa niitä on toistaiseksi vain yksi, Believe (2012). Believe Acoustic saapui kuitenkin nuoren kanadalaisherran neljänneksi top ten -lätyksi.
Andrea Bocellin Passione debytoi yhdeksäntenä. Hänellä on nyt seitsemän top ten -albumia, korkein sijoitus on Cieli di Toscanan (2001) kolmas tila.
Jools Hollandin The Golden Age of Song nousi jo 11:nneksi ja oman parhaansa saavutti myös Alicia Keysin Girl on Fire (13).
Funeral for a Friendin Conduit debytoi yllttävän heikosti 34:ntenä. Hekin ovat kerran päässeet kolmanneksi, Tales Don’t Tell Themselvesillä (2007).