maanantai 6. elokuuta 2012

Osta avajaismusaa


Lontoon olympialaisten avajaisissa esitetty Danny Boylen The Isles of Wonder pisti televisiosta seurattuna unettamaan, mutta sen musiikki miellytti brittejä. Teoksen musiikista koottua albumia ostettiin yli 33 000 kpl, mutta useampia esittäjiä sisältävänä sitä ei tietenkään nähdä virallisella artistialbumien listalla. The Isles of Wonder oli saarivaltakunnan toiseksi ostetuin albumi, sillä Now 82 myi yhä yli 130 000 kpl.

Wileyn paalupaikka singlelistalla on sikäli mielenkiintoinen, että miehen alkuvuodesta ilmestynyt Evolve or Be Extinct -albumi ei yltänyt edes albumilistan top 75:een. Heatwave-single on kuitenkin paljon kaupallisempaa soundia, eikä mukana tuolla levyllä.

Heatwavea ostettiin 114 000 kpl ja Calvin Harriskin pääsi pitkästä aikaa yli sadan tuhannen. Nuo kaksi olivat miltei valovuosia edellä Spectrumia, joka jäi alle puoleen Heatwaven summasta.

Ei kommentteja: