keskiviikko 22. elokuuta 2012

Listanimi: Insane Clown Posse

Detroitilaisryhmä Insane Clown Posse on siinä mielessä kiinnostava lista-akti, että harvalla noinkin marginaalista musiikkia tekevä bändi on kyennyt säilyttämään fanikantansa noin pitkään, jo kaksikymmentä vuotta. Possella on oma levy-yhtiökin, Psychopathic Records, jonka nimi kuvaa hyvin heidän horror rap -tyyliään.

Bändin uusin albumi Mighty Death Pop debytoi top viidessä huomenna julkaistavalla jenkkilistalla. He eivät tietenkään ole koskaan olleet varsinaista valtavirtaa, mutta suurempi suosio koitti 1990-luvun lopulla The Great Milenkon (1997) myytyä pitkälti toista miljoonaa. Sen seuraaja The Amazing Jeckel Brothers (1999) kohahdutti debytoimalla peräti neljäntenä, mikä toki vain oli luonnollinen seuraamus edeltäjän hyvästä myynnistä.

Sen jälkeen Insane Clown Posse on nähty albumilistan top 20:ssa peräti kuudesti, parhaimmillaan neljäntenä. Mainitut kaksi albumia ovat heidän myydyimpänsä, kolmanneksi ostetuin on The Tempest (#20, 2007).

Possen ainoa Hot 100 -hitti on Forgotten Freshness 1 & 2 -kokoelmalta (#46, 1998) lohkaistu Santa’s a Fat Bitch (#67, 1998).

Britannian albumilistalla bändi ei ole käynyt koskaan, mutta yllättäen heidän tilastoistaan löytyy kaksi brittilistan top 75 -sinkkua, Halls of Illusion (#56, 1998) ja Hokus Pokus (#53, 1998).

Ei kommentteja: