torstai 16. elokuuta 2012

Listaklassikko: George Michael – Careless Whisper (1984)

Luulin tälle vuosituhannelle asti, että Careless Whisper on Whamin kappale, mutta toisaalta, kaikki Whamin kappaleet ovat oikeastaan George Michaelin kappaleita. No, harhaluulossani oli sikäli perää, että USA:ssa se kreditoitiin ”Wham featuring George Michael”. Aika skitsofreenistä, jos minulta kysytään.

Careless Whisper nousi brittilistan ykköseksi elokuussa 1984 ja oli Michaelin ensimmäinen soolosingle. Se kuitenkin sisällytettiin Whamin Make It Big -albumille. Varsinaisen ihan iki-iki-ikioman soolodebyyttinsä Michael teki pari vuotta myöhemmin A Different Corner -kappaleella, joka nousi niin ikään brittiykköseksi.

Careless Whisper johti brittilistaa siis loppukesästä 1984 kolme viikkoa ja Hot 100 -rankingia yhtä pitkään seuraavana talvena. Ehdoton klassikko.


Ei kommentteja: