tiistai 19. kesäkuuta 2012

Flopin ääni


Music Week uutisoi aamulla, että Britannian The Voice -kiertue on peruttu huonon lipunmyynnin takia. Se on yhtäältä yllätys, toisaalta ei: katsojaluvut ovat jääneet odotetusta ja kilpailijoiden sinkut jämähtäneet telineisiin listoilla.

Silti The Voicessakin on ollut voimaa. John Legendin Ordinary People nousi kilpailijan tulkinnan myötä singlelistan neloseksi, tuomari Danny O’Donaghuen The Script -bändi kiikutti ikivanhan albuminsa top 20:iin ja kukin vuorollaan mukana vieraillut tähtiesiintyjä on saanut jonkinlaista vauhtia myyntiin.

Sen vuoksi onkin jännittävää, että kilpailijoiden itsensä tuotokset ja persoonat eivät ole kiinnostaneet. Suomessa ja USA:ssa on ollut havaittavissa sama ilmiö. Maroon 5 ja Christina Aguilera ovat saaneet uutta virtaa uraansa jenkki-Voicen avulla ja meillä Elastisen julkkisstatus on kasvanut vähintään toiseen potenssiin.

Ovatko ihmiset viimein kyllästymässä väkisin TV:ssä etsittyihin uusiin taviskykyihin ja pikemminkin kiinnostuvat jo aiemmin lahjansa todistaneista tai perinteiseen tapaan levy-yhtiön lanseeraamista tulokkaista?

2 kommenttia:

NikoP kirjoitti...

Ei sekään ihme olisi. Tosin eikös tämä Jesse Kaikuranta näytä olevan nousemassa suosituimmaksi laulukisalöydöksi pariin vuoteen?

Markus kirjoitti...

Joo Kaikurannalla menee ihan hyvin ja samoin joskus Idolsiin osallistunut Ilpo Kaikkonen (kuka?) on kai saamassa radiohitin. Mutta nämä taitavat pärjätä muilla aseilla kuin kykykisataustan ansiosta. Kaikuranta on ihan selvä täsmäohjus Arttu Wiskari -väelle, Kaikkosen musaa en ole kuullut.

Näkisin, että joissain tapauksissa kisoista ei varmaan ole haittaakaan, mutta helppoja tähtiä niistä ei enää synny, tuotteen pitää olla kunnossa jo valmiiksi.