keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Niin lähellä mutta...

Janet Jacksonin kokoelman yhteydessä tuli esille, ettei hänellä ole ainuttakaan brittilistan ykköstä. Jackson on esiintynyt kaikkiaan 17 top kymppiin yltäneellä kappaleella, mutta paras sijoitus on kakkonen, kaksi kertaa (The Best Things in Life Are Free ja That's the Way Love Goes), ja hänellä on yhdeksän top 5:een kivunnutta hittiä. Top 10 -sinkkujen määrässä samalla viivalla on Jon Bon Jovi, jos Bon Jovin ja miehen soolosinglet lasketaan yhteen. Kakkoseksi kipusi aikanaan megaballadi Always.

Jos tutkitaan laajemmin koko top 40 -hittien lukumäärää, epäykkösten listan ykkönen on Depeche Mode. Heillä on 43 top 40 -hittiä, mutta ei ainuttakaan ykköstä, eikä edes yhtään kolmen kärkeen yltänyttä sinkkua. Neloseksi Depeche Mode on pinnistänyt kolmesti (People Are People, Barrel of a Gun ja Precious). Janet Jacksonilla top 40 -hittejä on 35 ja Jon Bon Jovilla neljäkymmentä.

Mainitsin aiemmin, että Sash!illa on artisteista, jotka eivät ole koskaan käyneet ykkösenä eniten kakkoseksi yltäneitä sinkkuja, viisi. Jossain tuli myös ilmi, että Super Furry Animalsilla on 19 top 40 -hittiä ilman kymppikärjen glooriaa. AC/DC:llä ei ole, uskokaa tai älkää, ainuttakaan top 10 -sinkkua, mutta 28 75 myydyimmän joukkoon sijoittunutta. Mutta kuka lohduttaisi jo hajonnutta Gorky's Zygotic Mynciä – kahdeksan top 75 -hittiä, muttei ainuttakaan top 40:iin sijoittunutta. Sekä Super Furry Animals että Gorky's Zygotic Mynci ovat muuten walesiläisyhtyeitä.

Lähteet: Everyhit, Polyhex, The Official UK Charts Company
Kuva: Amazon

tiistai 27. lokakuuta 2009

Meille parhaita, teille ykkösiä

Musiikintekijöillä on monta tapaa koota tuotantoaan kokoelman muotoon. Voi julkaista vain ykköshittejä sisältävän kokoelman (jos on rahkeita), suosituimpia ja parhaita kappaleitaan, vain ne kaikkein välttämättömimmät, harvinaisuudet tai vaikka kaikki levytetyt kappaleet.

Joulumarkkinoille tyrkytetään usein poptähtien enemmän tai vähemmän vaillinnaisia kokoelmia. En tiedä, onko liioteltua väittää, ettei neljä albumia julkaiseen, suuren suosion jo ohittaneen Fall Out Boyn tuleva kokoelma kiinnosta ketään eikä sillä ole muuta kuin kuriositeettiarvoa. Britney Spearsin sinkkukokoelma puolestaan on sinänsä ihan mainio idea, onhan hänellä erinomaisia hittejä, mutta ensimmäisenä hiipii mieleen ajatus rahastamisesta ja kokoelman julkaisemisesta vain, koska Spearsilta nyt vain on tultava jotain joka vuosi. Edellisestä kokoelmastakin on vain viisi vuotta.

On tietenkin perusteetonta verrata Britney Spearsia esimerkiksi Neil Youngin tai Bob Dylanin kaltaisiin, vuosikymmeniä levyttäneisiin artisteihin. Mutta onko Spears kenties helpommassa asemassa, koska hän on poptähti? Youngilta ja Dylanilta odotetaan kattavia, lähes eeposmaisia retrospektiivejä, Spearsiltä kunniakkaasti koostettua hittimateriaalia. Kehno Young-kokoelma on miehen musiikin ystäville aivan tarpeeton hankinta. Poptähdiltä ja maksimissaan reilun vuosikymmenen pinnalla olleilta yhtyeiltä ei odotetakaan vastaavaa, hitit riittävät.

Madonna lienee jossain välimaastossa. Hänellä on takanaan (ja toivottavasti myös edessään) huikea ura, mutta silti hän on ennen kaikkea poptähti ja hitintekijä. Silti Madonna-fanit ympäri maailmaa odottavat vesi kielellä b-puolikokoelmaa tai usean cd:n boksia. Pelkkä hittikokoelma ei enää riitä heille. Sitä paitsi niitä on julkaistukin jo useampi. Mutta uusille kuuntelijoille hittikokoelma on hyvä tapa esitellä vanhat klassikot, ja boksit eivät välttämättä myy yhtä hyvin. Siinäpä dilemma.

Janet Jackson julkaisee muutaman viikon kuluttua tuplakokoelman, jonka nimi on Yhdysvalloissa Number Ones, Euroopassa The Best. Nimeäminen kuvaa hyvin Jacksonin asemaa eri mantereilla. Yhdysvalloissa hän on suorastaan legendaarinen listanimi: Control-albumilta irtosi viisi Hot 100 -listan ykköstä, Rhythm Nation 1814 -levyltä seitsemän top 5 -hittiä samalle listalle, janet.-albumilta lohkaistiin kuusi menestyssingleä jne. Kokoelman 34 kappaleesta 30 on noussut jonkin Billboard-listan kärkeen. Kaikkiaan hänellä on kymmenen Hot 100 -listan ykköstä. Veli Michael ylsi kolmeentoista.

Sen sijaan esimerkiksi Britanniassa Janetilla ei ole ainuttakaan ykköshittiä. Lähtökohdat kokoelman markkinoimiselle ovat kovin erilaiset. Mainio julkaisu yhtä kaikki (melko kamalasta kannesta huolimatta).

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Listakatsaus, vko 44

Billboard Hot 100, top 10

1. (2.) Jay Sean featuring Lil Wayne – Down
2. (4.) Jason DeRulo – Whatcha Say
3. (3.) Miley Cyrus – Party in the U.S.A.
4. (5.) Jay-Z, Rihanna & Kanye West – Run This Town
5. (1.) Britney Spears – 3
6. (7.) Lady Gaga – Paparazzi
7. (9.) Owl City – Fireflies
8. (6.) The Black Eyed Peas - I Gotta Feeling
9. (17.) The Black Eyed Peas – Meet Me Halfway
10. (8.) Taylor Swift - You Belong with Me

Oli selvää, etteivät Spearsin rahkeet riittäisi tällä erää toiseen ykkösviikkoon, joten ykkössijan otti takaisin Jay Sean. Kakkoseksi noussut Whatcha Say käyttää aika kivasti Imogen Heapin pikkuhittiä Hide and Seek. The Black Eyed Peasin top 10 -putki ei katkea edes yhdeksi viikoksi, sillä Meet Me Halfway nousi jo yhdeksänneksi ja I Gotta Feelinginkin alamäki on aika loiva. Grammyjen kultapojan John Mayerin Who Says on uutuus sijalla 17. Taannoinen draama Rihannan kanssa ei suuremmin haittaa Chris Brownin menestystä: I Can Transform Ya nousee toisella listaviikollaan 52->27. Ridin'-hitistä muistettavan Chamillionairen uudella kappaleella Good Morning on ihmeen runsaasti kysyntää (40). Sen sijaan Alicia Keysin paluu Doesn't Mean Anything ei ole saanut aikaan kummoistakaan liikehdintää (neljäs listaviikko, sija 61). Mutta ehkei se tarkoita mitään albumimenekkiä silmällä pitäen.


USA:n albumit top 10

1. (1.) Michael Bublé – Crazy Love
2. (-) Soundtrack – The Twilight Saga: New Moon
3. (5.) Jay-Z – The Blueprint 3
4. (4.) Barbra Streisand – Love Is the Answer
5. (6.) Miley Cyrus – The Time of Our Lives (EP)
6. (24.) The Black Eyed Peas – The E.N.D.
7. (18.) Taylor Swift – Fearless
8. (-) The Flaming Lips – Embryonic
9. (-) Mario – D.N.A.
10. (7.) Mariah Carey – Memoirs of an Imperfect Angel

Crazy Love oli myynnissä ensimmäisen täyden viikon ja keräsi mukavan saldon: 203 000 kpl. Uuden Twilight-leffan soundtrack julkaistiin alkuperäisen suunnitelman vastaisesti jo perjantaina 16.10., mutta se on silti vahvasti tyrkyllä ensi viikon ykköseksi. Hiljaisen viikon ansiosta The Black Eyed Peasin ja Taylor Swiftin menestyslevyt loikkaavat takaisin kymppikärkeen. Tilaa tekevät muun muassa Kiss (2->11) ja Backstreet Boys (10->69). Vuoden parhaan myyntisesongin lähestymisestä kertovat joululevyt: Bob Dylanin (24) lisäksi muun muassa David Archuletalla (31) ja Sugarlandilla (61) on joulun sanoma kerrottavanaan.


Britannian singlet top 10

1. (-) Cheryl Cole – Fight for This Love
2. (1.) Alexandra Burke featuring Flo Rida – Bad Boys
3. (3.) Chipmunk – Oopsy Daisy
4. (2.) Robbie Williams – Bodies
5. (14.) Whitney Houston – Million Dollar Bill
6. (4.) Taio Cruz – Break Your Heart
7. (6.) The Black Eyed Peas – I Gotta Feeling
8. (5.) Jay-Z & Alicia Keys – Empire State of Mind
9. (9.) Michael Bublé – Haven't Met You Yet
10. (-) Young Soul Rebels – I Got Soul

X Factorilla on tällä viikolla jo kaksi kärkisijaa ja seuraksi on tyrkyllä parin viikon päästä ainakin Leona Lewisin Happy. Ohjelmasta hyötyi, kuten aiemmin kirjoitin, myös Whitney Houston. Million Dollar Bill on hänen suurin hittinsä sitten vuoden 1999 My Love Is Your Loven. I Got Soul on War Child -hyväntekeväisyyskappale, jolla nuoret brittiartistit versioivat The Killersin kappaletta All These Things That I've Done. Alempana debytoivat tai nousevat muun muassa The Black Eyed Peas (26->11), Cobra Starship (17), Alphabeat (20), Foo Fighters (22) ja Christina Aguileran Hurt (86->25). Kyllä, X Factor.


Britannian albumit top 10

1. (-) Alexandra Burke – Overcome
2. (-) Michael Bublé – Crazy Love
3. (-) Whitney Houston – I Look to You
4. (-) Seasick Steve – Man from Another Time
5. (5.) Paolo Nutini – Sunny Side Up
6. (-) Fleetwood Mac – The Very Best of
7. (-) Spandau Ballet – Once More
8. (2.) Chipmunk – I Am Chipmunk
9. (16.) Paloma Faith – Do You Want the Truth or Something Beautiful?
10. (6) Vera Lynn – We'll Meet Again: The Very Best of

Kärkinelikko ei ole kovin yllättävä. Whitney Houstonin comeback-albumilla menee huomattavasti paremmin kuin edellisellä studiolevyllä Just Whitney (paras sija 76, myyntiluvut alle 50 000 kpl). Spandau Ballet'n uusi studiolevy kävi kaupaksi mainiosti ja hienosti profiiliaan on kohottanut myös Paloma Faith – siitä lienee kiittäminen New Yorkia. The Very Best of on jo toinen samanniminen Fleetwood Mac -kokoelma tällä vuosituhannella, mutta mikäs siinä, saahan samoja kappaleita markkinoida vaikka kuinka monesti. Tulevana esimerkkinä muuan Michael Jackson (tai hänen levy-yhtiönsä). Editors romahtaa ykkössijalta 12:nneksi, mikä ei kuitenkaan ole ennätys. Sitä titteliä pitää hallussaan George Harrison, jonka ykkösalbumi All Things Must Pass sai antaa periksi aina sijalle 18 saakka. Tuolla viikolla (1973) oli kuitenkin Britanniassa postilaitoksen lakko, mikä vaikutti listan kokoamiseen. ”Normaalin” viikon romahdusennätyksen jakavat Wu-Tang Clanin Wu-Tang Forever ja Dovesin Some Cities (1->14).

perjantai 23. lokakuuta 2009

The Magic of Fix Factor


Cheryl Cole ei rimpauta paljonkaan suomalaisen peruskuluttajan kelloja, mutta hänen ensimmäistä soolosingleään Fight for This Love on myyty Britanniassa tällä viikolla kuin leipää (tätä naputeltaessa yli 250 000 kpl). Cole on tuttu Girls Aloudista, mutta ennen kaikkea hän on saanut mainostaa itseään ja kappalettaan ITV:n hittiohjelmassa X Factor, sillä hän on sen vakiokasvo.

Ohjelmaformaatti on jotain Talentin, Idolsin ja Popstarsin välimaastosta, eikä millään muotoa omaperäinen. Se alkaa pyöriä Suomessakin alkuvuodesta. Britanniassa sitä kutsutaan enemmän tai vähemmän tosissaan Fix Factoriksi – ja hyvästä syystä. Esimerkiksi brittilistan jouluykkönen on ollut X Factorista ponnistanut julkaisu jo neljänä vuonna peräkkäin. Huimimmissa skenaarioissa brittiykkösenä killuu tänä syksynä X Factor -yhteyksistä tuttu julkaisu ainakin vuoden loppuun asti. Julkaisulistalla on ollut vaikka mitä viime vuoden kilpailijoista Cheryl Colen kautta tulevan voittajan sinkkuun, joka tullee olemaan jouluykkönen.

Ottamatta kantaa formaattien musiikilliseen antiin voi sanoa, että niistä harvoin syntyy maailmanlaajuisia supertähtiä. Sen sijaan jokainen maa tarvitsee kipeästi uusia paikallisesti hyvin myyviä artisteja ja yhtyeitä, ja bisneksen kannalta ohjelmaan kohdistuva mediahuomio luo poikkeuksellisen otolliset olosuhteet uuden kyvyn lanseeraamiselle.

Toisin kuin Idolsia, X Factoria käyttävät hyväkseen myös muut kuin siinä säännöllisesti esiintyvät artistit. Esimerkiksi Whitney Houston sai julkaisuilleen merkittävää lisämyyntiä esitettyään viime viikonloppuna hittinsä Million Dollar Bill. Aikana, jolloin kappaleita ja levyjä voi ostaa vaikka esityksen aikana hetken mielijohteesta, suurista tv-yleisöistä on merkittävä hyöty.

Tarvitsemme siis lisää korkean profiilin musiikkiohjelmia!

Suomen X Factor

Kuva: amazon.com

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Ensimmäinen on poissa

Ensimmäisen brittilistan ykkössinglen esittäjä Al Martino menehtyi viime viikolla 82 vuoden iässä. Hänet tunnetaan muun muassa kappaleista Here in My Heart, Spanish Eyes ja Speak Softly Love sekä Johnny Fontanen roolista elokuvassa Kummisetä, josta viimeksi mainittu kappale on peräisin.

Here in My Heart oli Britannian ensimmäisen julkaistun virallisen singlelistan ykkönen marraskuussa 1952 ja pysyi paalupaikalla yhdeksän viikon ajan. Kappale kävi myös Hot 100 -listan ykkösenä.

Kaikkiaan Martino levytti yhdeksän top 40 -hittiä Britannian listoille ja jatkoi uraansa kuolemaansa asti, vaikka kaupallinen menestys jäikin vaatimattomammaksi. Yhdysvalloissa hänen viimeisin listahittinsä on One Last Time vuodelta 1978.

Al Martino Allmusicissa
New York Timesin uutinen

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Listakatsaus, vko 43

Billboard Hot 100, Top 10

1. (-) Britney Spears – 3
2. (1.) Jay Sean featuring Lil Wayne – Down
3. (2.) Miley Cyrus – Party in the U.S.A.
4. (4.) Jason DeRulo – Whatcha Say
5. (3.) Jay-Z, Rihanna & Kanye West – Run This Town
6. (5.) The Black Eyed Peas - I Gotta Feeling
7. (6.) Lady Gaga – Paparazzi
8. (7.) Taylor Swift - You Belong with Me
9. (11.) Owl City – Fireflies
10. (9.) Kings of Leon - Use Somebody

Spearsin 3 tuli jo käsiteltyä, joten keskitytään muuhun. Owl Cityn Fireflies on takuuvarma crossover-hitti ja listaroikkuja. Se on jo nyt USA:n myydyimpiä ja radiosoittokin kasvaa koko ajan. Lapsitähti Justin Bieberillä on nyt kaksi samanaikaista hittiä: uusi tulokas One Less Lonely Girl sijalla 16 ja vanhempi One Time sijalla 21. TV-sarjasta Glee irtoaa (cover)hitti tai kaksi viikoittain, nyt esimerkiksi sijalle 40 ilmestyy yritelmä Halo/Walking on Sunshine. ZZ Topista tuttu Billy Gibbons näyttäytyy Hot 100 -listalla ensimmäistä kertaa 18 vuoteen, tällä kertaa yhdessä kantrikaksikko Brooks & Dunnin kanssa kappaleella Honky Tomp Stomp (97). Voiko kappaleen nimi olla enemmän kantri?


USA:n albumit top 10

1. (-) Michael Bublé – Crazy Love
2. (-) Kiss – Sonic Boom
3. (-) Toby Keith – American Ride
4. (1.) Barbra Streisand – Love Is the Answer
5. (6.) Jay-Z – The Blueprint 3
6. (-) Luke Bryan – Doin' My Thing
7. (3.) Mariah Carey – Memoirs of an Imperfect Angel
8. (11.) Miley Cyrus – The Time of Our Lives (EP)
9. (19.) Michael Jackson – Number Ones
10. (-) Backstreet Boys – This Is Us

Michael Bublé on mielestäni ehkä maailman tylsin poptähti, mutta eihän se estä listamenestystä. Crazy Love myi viikon aikana yli 130 000 kappaletta. Kissin tuore levy on saatavilla vain Wal-Marteissa, mikä voi olla sekä etu että haitta listasijojen tavoittelussa. Kakkossija on joka tapauksessa heidän parhaansa koskaan. Toby Keith ja Luke Bryan tuovat kymppikärkeen kantrisäväyksen, ja Backstreet Boys teki saman kuin Led Zeppelin ja Sade aikoinaan. Heidän seitsemän ensimmäistä levyään ovat kaikki nousseet kärkikymppiin. Led Zeppelin sai sinne kymmenen putkeen, Saden kahdeksatta odotellaan yhä.


Britannian singlet Top 10

1. (-) Alexandra Burke featuring Flo Rida – Bad Boys
2. (-) Robbie Williams – Bodies
3. (1.) Chipmunk – Oopsy Daisy
4. (4.) Taio Cruz – Break Your Heart
5. (3.) Jay-Z & Alicia Keys – Empire State of Mind
6. (8.) The Black Eyed Peas – I Gotta Feeling
7. (7.) Shakira – She Wolf
8. (2.) The Saturdays – Forever Is Over
9. (-) Michael Bublé – Haven't Met You Yet
10. (5.) David Guetta featuring Akon – Sexy Bitch

Lopulliset luvut: 187 000 (Burke) ja 89 000 (Williams). Ne kalskahtavat hieman pettymyksiltä vauhdikkaan alun jälkeen. Joka tapauksessa Burke ylitti kirkkaasti tämän vuoden aiemman kärkinoteerauksen 114 000, joka oli Dizzee Rascalin Bonkersilla. Kärkikaksikon takanakin piisaa uutuuksia: Bublén lisäksi Lostprophets (16), Mr Hudson (20) ja Editors (23) sekä muutama kiinnostava nousija kuten The Big Pinkin Dominos (42->29).


Britannian albumit Top 10

1. (-) Editors – In This Light and on This Evening
2. (-) Chipmunk – I Am Chipmunk
3. (2.) Madonna – Celebration
4. (-) Shakira – She Wolf
5. (31.) Paolo Nutini – Sunny Side Up
6. (5.) Vera Lynn – We'll Meet Again: The Very Best of
7. (1.) Barbra Streisand – Love Is the Answer
8. (9.) Dizzee Rascal – Tongue 'N Cheek
9. (-) The Saturdays – Wordshaker
10. (6) Jay-Z – The Blueprint 3

Nuorta voimaa vanhuksien tilalle. Editorsilla on nyt kolmesta yrityksestä kaksi paalupaikkaa ja yksi kakkossija. Ei hassummin. Shakiralta paalupaikka vielä puuttuu. Paolo Nutini edisti myyntiään tuloksekkaasti, The Veronicasin ensimmäinen kunnon yritys valloittaa Britannia päätyy sijaan 35 ja Bob Dylanin joululevy sijalle 40. Nouseekohan se vielä? Jos ei, niin Dylanilla on saman vuoden aikana sijoilla 1 ja 40 käyneet albumit.

perjantai 16. lokakuuta 2009

3, onnenluku?

Ehkä ainakin Britney Spearsille. Hänen uusi, sinkkukokoelmaa pohjustava singlensä 3 debytoi tällä viikolla Hot 100 -listan paalupaikalla.

3 on Spearsin kolmas listaykkönen (aiemmat Baby One More Time ja Womanizer) ja ensimmäinen suoraan kärkeen noussut kappale hieman yli kolmeen vuoteen. Lisäksi se on luonnollisesti nimeltään lyhyin kärkeen noussut kappale.

Spearsin 3 ei ole ihan yhtä maaginen kuin Blurin Song 2 aikoinaan. Song 2 on kappale numero kaksi Blurin nimettömällä levyllä, sen toinen sinkkulohkaisu, ja nousi Britannian listakakkoseksi sekä on kaksi minuuttia pitkä.

Tässä vielä lista Hot 100:n ykkösdebyyteistä. Listan koontiperiaatteet ja sinkkujen myyntisuhdanteet ovat vuosien saatossa vaikuttaneet saavutuksen mahdollisuuteen. Tempusta tuli erityisen hankala loppuvuodesta 1998, kun listalle alettiin kelpuuttaa myös pelkästään radiosoittoon julkaistuja kappaleita. 3:tä lukuun ottamatta tämän vuosituhannen ykkösdebyytit ovat Idol-satoa.

Michael Jackson – You Are Not Alone (1995)
Mariah Carey – Fantasy (1995)
Whitney Houston – Exhale (Shoop Shoop) (1995)
Mariah Carey & Boyz II Men – One Sweet Day (1995)
Puff Daddy & Faith Evans feat. 112 – I'll Be Missing You (1997)
Mariah Carey – Honey (1997)
Elton John – Something about the Way You Look Tonight/Candle in the Wind '97 (1997)
Celine Dion – My Heart Will Go on (1998)
Aerosmith – I Don't Want to Miss a Thing (1998)
Lauryn Hill – Doo Wop (That Thing) (1998)
Clay Aiken – This Is the Night (2003)
Fantasia – I Believe (2004)
Carrie Underwood – Inside Your Heaven (2005)
Taylor Hicks – Do I Make You Proud (2006)
Britney Spears – 3 (2009)

Lähde: Billboard
Kuva: amazon.com

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Kassakoneiden rapsodia

Ensimmäiset väliaikatiedot Britannian ensi viikon singlelistalta povaavat Alexandra Burken ja Robbie Williamsin muodostamalle kärkikaksikolle hienoja myyntilukuja. Tiistaihin mennessä Burken singleä Bad Boys oli myyty 89 000 ja Williamsin Bodies-hittiä 43 000 kappaletta. Molemmat ovat matkalla yli sadan tuhannen, Burke jopa yli 200 000 kappaleen viikkomyynnin. Tästä innostuneena rupesin tutkimaan Britannian myydyimpien listaa tarkemminkin.

Britannian singlelistan historiassa 82 singleä on myynyt miljoona kopiota, ja seuraavaksi listan jatkoksi on tyrkyllä Leona Lewisin parin vuoden takainen Bleeding Love. Myydyin kakkoseksi jäänyt single, Wham!:in Last Christmas, joutui vuonna 1984 peesaamaan Band Aidia. Yhteensä Last Christmasia on myyty noin 1,5 miljoonaa kappaletta. Digilatausten saatavuuden ja klassikkoasemansa ansiosta se tulee myymään hyvin joka vuosi jatkossakin.

New Orderin Blue Monday kävi aikoinaan kolmantena, mutta keräsi yli miljoonan myyntiluvut kahden eri version avulla. Yhdellä versiolla myydyin listakolmonen on Everything But the Girlin Missing. Sinänsä mielenkiintoista, koska se versio taas ei ole alkuperäinen, vaan Todd Terryn remix. Myydyin listanelonen on Williamsin Angels.

Alla lista Britannian myydyimmistä sinkuista. Näistä huimista myyntitykeistä Queenin Bohemian Rhapsody julkaistiin kahdesti (1975 ja 1991). Muutoksia tulee digimyynnin ansiosta varmasti, tosin esimerkiksi Robson & Jeromen tai Ken Doddin menekki tuskin mainittavasti lisääntyy. No, mistäpä sitä tietää.

Silmiinpistävää on vuoden 1997 julkaisujen huima menekki. Elton Johnin lisäksi muun muassa Perfect Day, Barbie Girl ja hieman alempana listalla Puff Daddyn ja kumppaneiden I'll Be Missing You kuuluvat siihen vuosikertaan. Mutta tuohon aikaan sinkkuja meni kaupaksi myös Suomessa.

1. Elton John – Candle in the Wind '97 (4,9 miljoonaa)
2. Band Aid – Do They Know It's Christmas? (3,6)
3. Queen – Bohemian Rhapsody (2,2)
4. Wings – Mull of Kintyre (2,1)
5. Boney M – Rivers of Babylon/Brown Girl in the Ring (2,0)
6. J. Travolta & O. Newton-John – You're the One That I Want (2,0)
7. Frankie Goes To Hollywood – Relax (1,9)
8. The Beatles – She Loves You (1,9)
9. Robson & Jerome – Unchained Melody (1,8)
10. Boney M – Mary's Boy Child (Oh My Lord) (1,8)

11. Will Young – Anything Is Possible/Evergreen (1,8)
12. Wet Wet Wet – Love Is All Around (1,8)
13. Stevie Wonder – I Just Called to Say I Love You (1,8)
14. The Beatles – I Want to Hold Your Hand (1,8)
15. Aqua – Barbie Girl (1,7)
16. Cher – Believe (1,7)
17. Various Artists – Perfect Day (1,6)
18. Bryan Adams – (Everything I Do) I Do It for You (1,6)
19. Ken Dodd – Tears (1,5)
20. The Beatles – Can't Buy Me Love (1,5)


Lähteet: The Official UK Charts Company, EveryHit
Kuva: amazon.com

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Listakatsaus, vko 42

Billboard Hot 100, Top 10

1. (2.) Jay Sean featuring Lil Wayne – Down
2. (3.) Miley Cyrus – Party in the U.S.A.
3. (4.) Jay-Z, Rihanna & Kanye West – Run This Town
4. (5.) Jason DeRulo – Whatcha Say
5. (1.) The Black Eyed Peas - I Gotta Feeling
6. (7.) Lady Gaga – Paparazzi
7. (6.) Taylor Swift - You Belong with Me
8. (9.) Mariah Carey – Obsessed
9. (8.) Kings of Leon - Use Somebody
10. (10.) Jay-Z & Alicia Keys – Empire State of Mind

Kaikki päättyy joskus, niin myös The Black Eyed Peasin valtakausi Hot 100:n kärjessä. Mitä tuli tilalle? Britanniassa pari hittiä saanut Jay Sean, josta on helppo povata Sean Kingstonin tapaista puolikasta yhden hitin ihmettä (eli artistia, jolla on useampia hittejä, mutta vain yksi muistetaan.) Down ei ollut viikon myydyin eikä soitetuin, mutta myynnin kolmas ja radiosoiton toinen sija toivat niin hyvät pisteet, että hittilistan kärkipaikka meni Britanniaan. Viimeksi siihen ylsi brittiartisteista Coldplay kappaleella Viva la Vida, ellen aivan väärin muista. Uutuuksista mainittakoon Foo Fightersin kokoelmaa ennakoiva Wheels sijalla 73.


USA:n albumit top 10

1. (-) Barbra Streisand – Love Is the Answer
2. (-) Paramore – Brand New Eyes
3. (-) Mariah Carey – Memoirs of an Imperfect Angel
4. (-) Breaking Benjamin – Dear Agony
5. (-) Alice In Chains – Black Gives Way to Blue
6. (2.) Jay-Z – The Blueprint 3
7. (-) Madonna – Celebration
8. (-) Miranda Lambert – Revolution
9. (-) Selena Gomez & The Scene – Kiss & Tell
10. (1.) Pearl Jam – Backspacer

USA:n albumilista on ehkä kiinnostavin pitkiin aikoihin. Kärkikamppailusta kerroin jo aiemmin, muita huomioita: kahdeksan debyyttiä top 10:ssä on ennätys ja ensimmäistä kertaa sitten Michael Jacksonin kuoleman kymppikärjessä ei ole yhtään ns. catalog-levyä, eli levyä, joita ei kelpuuteta Billboardin Top 200 -albumilistalle erinäisistä syistä. Koko kärkiviisikko myös myi hyvin: kukin yli satatuhatta kappaletta. Madonnan seiskasija saattaa vaikuttaa huonolta, mutta rouva ei ole koskaan yltänyt jenkkilistan kärkeen kokoelmalevyllä.


Britannian singlet Top 10

1. (-) Chipmunk – Oopsy Daisy
2. (-) The Saturdays – Forever Is Over
3. (2.) Jay-Z & Alicia Keys – Empire State of Mind
4. (4.) Taio Cruz – Break Your Heart
5. (3.) David Guetta featuring Akon – Sexy Bitch
6. (7.) The Temper Trap – Sweet Disposition
7. (4.) Shakira – She Wolf
8. (5.) The Black Eyed Peas – I Gotta Feeling
9. (9.) Pitbull – Hotel Room Service
10. (6.) Jay-Z, Rihanna & Kanye West – Run This Town

Jälleen uusi urbaania tanssipoppia esittävä brittiartisti kärkeen. Chipmunkilla ei ole alkuperäisten pikkuoravien kanssa mitään tekemistä, vaan 18-vuotias Jahmaal Flyffe on hip hopin parista ponnistanut nuorukainen. Meriitit ovat jo komeat ennen esikoisalbumia: kaksi top 10 -sinkkua ja MOBO Award. Yhtä kaikki, Oopsy Daisy on aivan hirveä kappale. Tyttöbändi The Saturdaysin S Club -taustaisilla jäsenillä on vyöllään yhteensä viisi kakkossijalle yltänyttä sinkkua. Artisteista ja yhtyeistä eniten kakkossijoja ilman listaykkösiä on Sash!illa, juuri viisi. Tinchy Stryder versioi Oliven upeaa You're Not Alonea sijalla 14 – ehkä tuleva ykkönen – ja ilolla tervehditään Mumford & Sonsin läpimurtohittiä Little Lion Man (24).


Britannian albumit Top 10

1. (4.) Barbra Streisand – Love Is the Answer
2. (2.) Madonna – Celebration
3. (1.) Paramore – Brand New Eyes
4. (7.) Cliff Richard & The Shadows – Reunited
5. (10.) Vera Lynn – We'll Meet Again: The Very Best of
6. (9.) Jay-Z – The Blueprint 3
7. (5.) Muse – The Resistance
8. (-) Chris Rea – Still So Far to Go: The Best of
9. (6.) Dizzee Rascal – Tongue 'N Cheek
10. (-) Andy Williams – The Very Best of

Ikä ei todellakaan ole edes hidaste, esteestä puhumattakaan. Streisand, 67, sai kärkiviisikkoon seurakseen Madonnan, 51, Cliff Richardin, 69, kera The Shadowsin ja Vera Lynnin, 92. Paramore ei oikein sovellu tuohon porukkaan... Chris Reakaan ei ole ihan ensimmäistä kertaa pappia kyydissä ja uhoaa jatkavansa hamaan tulevaisuuteen, mikäli kokoelman nimeä on uskominen. Vanhuskaartin täydentää Andy Williams, 82. Onneksi sijalla 24 näyttäytyy uusi tulokas nimeltä KISS. Backstreet Boysin suurin suosio on auttamatta historiaa – toistaiseksi. Viime viikolla sinkulle sija 72, nyt albumille This Is Us paikka numero 39. Nouseekohan levy Suomen listoille?

lauantai 10. lokakuuta 2009

3...6...9 Years of Twee-pop

Aloitan uuden, säännöllisen epäsäännöllisesti etenevän sarjan omista suosikkiartisteistani ja -yhtyestäni. Aion esitellä kohteet myös listasaavutusten valossa, vaikka – kuten kaikki tiedämme – listamenestyksellä ja subjektiivisella musiikkimaulla ei pitäisi olla mitään tekemistä keskenään. Eikä niillä olekaan. (Valitsen listamaan UK, US, Suomi jne, sen perusteella, missä yhtye/artisti on suosituin.)

Ensimmäisenä on kenties maailman parhaan popyhtyeen, Belle and Sebastianin, vuoro. Glasgow'ssa 1990-luvun puolessavälissä perustettu seitsenjäseninen yhtye on tunnettu aktiivisista diggareistaan, pyrkimyksestään vältellä mediajulkisuutta ja harvasta keikkailutahdistaan. Jokainen voi halutessaan käydä Wikipediassa, Allmusicissa, yhtyeen kotisivuilla jne. tutkimassa faktoja, keskityn tässä hieman muuhun.

Varhaisin muistoni Belle and Sebastianin musiikista on vuodelta 1998, kun kuulin kappaleen The Boy with the Arab Strap. Ensimmäinen hankintani oli kuitenkin vasta vuoden 2001 ep Jonathan David, jonka nimikappaleen kuulin silloisen Radiomafian listaohjelmassa. Sen jälkeen levyhylly täyttyi yhtyeen tuotannosta melko nopeasti.

En tiedä, mikä on kaikkein paras elementti yhtyeen musiikissa: ihanat, psykedeliayhtye Lovelle kumartavat torvisovitukset, järisyttävän kauniit melodiat vai oivaltavat, joskus katkeratkin, elämänmakuiset sanoitukset. Cocktail on joka tapauksessa upea ja jäljittelemätön.

Itselleni tärkein kappale on Sleep the Clock Around, vastustamaton pophelmi albumilta The Boy with the Arab Strap. Saatoin soittaa sitä tunnin putkeen kyllästymättä ja lauleskelin sitä syksyisillä kävelylenkeillä.

Viime vuosina Belle and Sebastianin levyt ovat muuttuneet musiikillisesti leikkisämmiksi ja monipuolisemmiksi. Ne ovat edelleen hyviä tai erinomaisia, mutta esimerkiksi If You're Feeling Sinisterin taikaa tuskin enää tavoitetaan. Viimeisin uutta musiikkia sisältänyt studioalbumi The Life Pursuit julkaistiin vuonna 2006 ja yhtye on parhaillaan pitkäksi venähtäneellä tauolla.

Belle and Sebastian kuuluu niihin yhtyeisiin, joilla ei ole yhtään top 10 -singleä Britanniassa. Ryhmän kenties tunnetuin jäsen on walesiläinen Super Furry Animals, jolla on 19 top 40 -singleä, muttei ainuttakaan kymppikärkeen yltänyttä.


Belle and Sebastianin listaura Britanniassa:

Singlet ja EP:t:

#59 Dog on Wheels (EP), 1997
#41 Lazy Line Painter Jane (EP), 1997
#32 3..6..9 Seconds of Light (EP), 1997
#15 Legal Man, 2000
#31 Jonathan David, 2001
#39 I'm Waking up to Us, 2001
#32 Step Into My Office Baby, 2003
#14 I'm a Cuckoo, 2004
#20 ...Books (EP), 2004
#13 Funny Little Frog, 2006
#25 The Blues Are Still Blue, 2006
#45 The White Collar Boy, 2006


Albumit:

#12 The Boy with the Arab Strap, 1998
#13 Tigermilk (uudelleenjulkaisu), 1999
#10 Fold Your Hands Child, You Walk Like a Peasant, 2000
#26 Storytelling (soundtrack Todd Solondzin elokuvaan), 2002
#21 Dear Catastrophe Waitress, 2003
#40 Push Barman to Open Old Wounds (kokoelma, joka sisältää kaikki EP:t), 2005
#8 The Life Pursuit, 2006
#88 The BBC Sessions, 2008

Kuva: Amazon.com

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Vastaus on rakkaus


Yhdysvaltain albumilistalla oli tällä viikolla jännät paikat, sillä Barbra Streisand, Mariah Carey ja Paramore taistelivat kärkipaikasta tasaväkisesti. Streisandin jazzcover-levy Love Is the Answer vei voiton noin 180 000 myydyllä levyllä, Paramore jäi muutaman tuhannen ja Carey reilun kymmenen tuhannen päähän.

Streisandilla on nyt listaykkösalbumeita viideltä vuosikymmeneltä. Samalla hän sijoittuu melko korkealle ikätilastoissa - hän on 67-vuotias eli noin vuoden Bob Dylania nuorempi - ja nousee yhdeksään ykköseen tilastossa, jonka laitoin tänne taannoin Jay-Z:stä uutisoidessani. Siinä yhteydessä mainitsinkin Careyn mahdollisena nousijana sillä listalla. Ehkä ilman julkaisupäivän siirtämistä näin olisi käynytkin, kuka tietää.

Tässä vielä päivitetty lista eniten ykkösiä netonneista:

The Beatles 19
Jay-Z 11
Elvis Presley 10
The Rolling Stones 9
Bruce Springsteen 9
Barbra Streisand 9
Garth Brooks 8
Elton John 7
Paul McCartney/Wings 7
Led Zeppelin 7
Madonna 7
U2 7
Janet Jackson 6
Mariah Carey 6

Lähde: Billboard
Kuva: Amazon.com

maanantai 5. lokakuuta 2009

Kahden hitin ihmeitä

Linkkivinkki alkavan viikon ratoksi:

Osaatko nimetä Hot 100 -listalla kaksi top 10 -singleä netonneet artistit, joilla ei ole muita top 40 -hittejä?

Omat resurssini loppuivat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta 1990-luvun vaihteeseen. Tulos: 26/45.

Ruotsilla on muuten mukavasti kaksi artistia tällä listalla.

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Listakatsaus, vko 41

Billboard Hot 100, Top 10

1. (1.) The Black Eyed Peas - I Gotta Feeling
2. (3.) Jay Sean featuring Lil Wayne – Down
3. (6.) Miley Cyrus – Party in the U.S.A.
4. (2.) Jay-Z, Rihanna & Kanye West – Run This Town
5. (10.) Jason DeRulo – Whatcha Say
6. (4.) Taylor Swift - You Belong with Me
7. (7.) Lady Gaga – Paparazzi
8. (9.) Kings of Leon - Use Somebody
9. (11.) Mariah Carey – Obsessed
10. (5.) Jay-Z & Alicia Keys – Empire State of Mind

I Gotta Feeling piti pintansa tiukassa kärkikamppailussa vielä yhden viikon ja The Black Eyed Peasin tulevaisuuskin on turvattu: Meet Me Halfway on vauhdilla nousussa sijalla 47. Idolista ponnistanut kantripoptähti Carrie Underwood hyppää 96->11 kappaleella Cowboy Casanova. Alicia Keysin uusi oma single Doesn't Mean Anything debytoi sijalla 61 ja viime viikolla listapaluun tehnyt Alice In Chainskin on pienessä nosteessa 99->94.


USA:n albumit top 10

1. (-) Pearl Jam – Backspacer
2. (1.) Jay-Z – The Blueprint 3
3. (-) Three Days Grace – Life Starts Now
4. (2.) Whitney Houston – I Look to You
5. (5.) Miley Cyrus – Time of Our Lives (EP)
6. (-) Brand New – Daisy
7. (-) Five Finger Death Punch – War Is the Answer
8. (9.) Michael Jackson – Number Ones
9. (-) Harry Connick, Jr. – Your Songs
10. (6.) Drake – So Far Gone (EP)

Jo käsitellyn Pearl Jamin (189 000 kpl) lisäksi top 10:iin rynnistää muutama Euroopassa vähälle huomiolle jäänyt artisti ja yhtye. Rockyhtye Three Days Grace ei ihan yllä odotusten mukaiseen myyntiin (79 000). Sen sijaan Brand New yllättää iloisesti. Five Finger Death Punch on nosteessa kaikkialla, mutta Harry Connick, Jr tunnetaan meillä paremmin näyttelijänä. Musiikin saralla Suomi lämpenee enemmän Children of Bodomille, jonka coverlevy yltää sijalle 101. Tosin Blooddrunk meni aikanaan 22:nneksi.


Britannian singlet Top 10

1. (1.) Taio Cruz – Break Your Heart
2. (3.) Jay-Z & Alicia Keys – Empire State of Mind
3. (2.) David Guetta featuring Akon – Sexy Bitch
4. (4.) Shakira – She Wolf
5. (6.) The Black Eyed Peas – I Gotta Feeling
6. (5.) Jay-Z, Rihanna & Kanye West – Run This Town
7. (12.) The Temper Trap – Sweet Disposition
8. (7.) Pixie Lott – Boys and Girls
9. (21.) Pitbull – Hotel Room Service
10. (11.) Dizzee Rascal – Dirtee Cash

Kolmannen ykkösviikon saanut Taio Cruz ei sitä ansaitse musiikillisesti, mutta minkäs teet, kun kilpailu ei ole mitenkään hurjaa. Australialaisen The Temper Trapin Sweet Disposition on yllättävä rockhitti ja vuoden alussa uudelleen syntyneen Infectious-yhtiön suurin menestys sitten Ashin kultakauden. Alempana listalla etenevät muun muassa Deadmau5in tanssiraita Ghosts 'n' Stuff (12), Paloma Faithin loistava New York (15), The Veronicasin toinen hitti, muualla jo ikuisuuksia sitten julkaistu 4Ever (17) ja La Roux'n uusin yrittäjä I'm Not Your Toy (27).


Britannian albumit Top 10

1. (-) Paramore – Brand New Eyes
2. (1.) Madonna – Celebration
3. (-) Newton Faulkner – Rebuilt By Humans
4. (-) Barbra Streisand – Love Is the Answer
5. (2.) Muse – The Resistance
6. (3.) Dizzee Rascal – Tongue 'N Cheek
7. (6.) Cliff Richard & The Shadows – Reunited
8. (-) Ian Brown – My Way
9. (8.) Jay-Z – The Blueprint 3
10. (7.) Vera Lynn – We'll Meet Again: The Very Best of

Paramore löi kuin löikin Madonnan tiukassa kamppailussa. Muut jäivät kauemmas. Newton Faulknerin toinen albumi astuu tuplaplatinasaappaisiin ja Streisandilla on hieman muitakin meriittejä – Love Is the Answer on hänen seitsemäs kärkikymppiin yltänyt studioalbuminsa. Ian Brownin kysyntä on ehkä laskussa, mutta ei kai se ole mikään ihme, ellei levyltä löydy F.E.A.R.:in kaltaisia mestariteoksia (kyllä, se soi juuri nyt). Muita uutuuksia: Paloma Faith (14), Basshunter (16), Alice In Chains (19), Michael Bolton (20), Nolans (22), Hockey (33), Lynyrd Skynyrd (36) ja edellisellä albumillaan top 5:een yltänyt Zero 7 (39).

perjantai 2. lokakuuta 2009

Monenlaisia kestosuosikkeja

Kun Ten nousi listakakkoseksi 1990-luvun alussa, harva ehkä uskoi Pearl Jamin nousevan listakärkeen vielä 17 vuoden päästä. Euroopassa sitä pidettiin (ja pidetään ehkä yhä) Nirvanan vanavedessä suosioon nousseena yhtyeenä, mutta itse asiassa Pearl Jam on myynyt levyjä Yhdysvalloissa Nirvanaa enemmän. Tosin luonnollisesti Nirvanan julkaisusuoni tyrehtyi aikanaan.

Backspacer on seattlelaisbändin neljäs albumilistan ykkönen Yhdysvalloissa, edeltäjät ovat Vs., Vitalogy ja No Code, ja vain kerran yhtyeen studioalbumi on jäänyt kakkossijaa alemmaksi (Riot Act, viides). Hot 100 -listan paras sija on kakkonen (Wayne Cochran -cover Last Kiss vuonna 1999).

Eräänlaisen työvoiton on saanut myös The Black Eyed Peas, joka nousi lukuisista hiteistä huolimatta ensimmäistä kertaa Hot 100 -listan kärkeen huhtikuussa singlellä Boom Boom Pow. Tällä viikolla bändille tulee täyteen puoli vuotta putkeen paalupaikalla (Boom Boom Pow 12 viikkoa, I Gotta Feeling 14 viikkoa toistaiseksi). Se on ennätys ja kunniotettava saavutus, oli kappaleista mitä mieltä tahansa. Myös Jason Mrazin ikisuosikki I'm Yours sinnittelee yhä Hot 100 -listalla, meneillään on viikko numero 76.

Mainitaanpa vielä Taylor Swift. Hänen lähes neljä miljoonaa myynyt Fearless-levynsä tullee olemaan Billboardin vuosilistan ykkönen (listan deadlinehan on marraskuussa). Se on viettänyt 24 viikkoa kantrilistan kärjessä, yhtä monta kuin nuoren supertähden nimetön debyytti.

Lähde: Yahoo Chart Watch, Billboard
Kuva: Amazon.com