Viime viikolla kävin läpi Billboardin listojen pykäliä ja kriteerejä, tällä viikolla on brittilistojen vuoro. Britanniassa listojen seuraaminen on melkeinpä verrattavissa urheiluun. Etenkin vuoden tärkeimmän, eli joulun listaykkösen veikkaaminen on suosittua. Nykyisin kilpailua tosin vesittävät kykyjenetsintäkilpailujen tähtien sopivasti ajoitetut julkaisut.
Suomessakin ahkerasti seurattavan ja siteerattavan sinkkulistan sääntöjä on rukattu viimeksi vuonna 2007. Tätä nykyä suurin osa myynnistä koostuu digilatauksista, joiden minimihinnaksi on määritetty 40 penniä. Koska brittien viralliset listat perustuvat vain ja ainoastaan myyntiin, USA:n Hot 100:n tyyppisille rajoitteille listaviikoista ja julkaisuajankohdista ei ole tarvetta. Britannian virallinen Top 75 -lista kertoo myydyimmät singlet ja albumit, ei enempää eikä varsinkaan vähempää.
Albumien osalta täytyy kuitenkin muistaa sana paitsi. Niin Britanniassa kuin Suomessakin on voimassa ikävä käytäntö kokoelma- ja artistilevyjen listaamisesta erikseen. Käytännössä myydyin levy voi siis olla (ja usein onkin) täysin eri kuin uutisoitavan artistialbumilistan ykkönen. Myös soundtrack-albumit kuuluvat kokoelmalistalle, jos niitä ei ole merkitty jonkun yksittäisen esittäjän nimiin. Esimerkiksi Slumdog Millionaire pääsi varsinaiselle albumilistalle, koska sen esittäjäksi on merkitty intialainen A.R. Rahman. High School Musicalin kaltaiset usean esittäjän levyt menevät siis kokoelmaosastolle. Tämän lisäksi halvimman hintaryhmän eli 0-3,75 punnan ns. budget-albumeita ei huomioida albumilistalla. Suomessa sekaannusta aiheuttavan midprice-listan kaltaista viritelmää ei Britanniassa ole.
Lisätietoa tarjoavat http://www.theofficialcharts.com/ sekä http://www.musicweek.com/, Britannian vastine Billboard-lehdelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti