keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Viisuilla listoille

Populaarimusiikin Euroopan mestaruuskilpailut ovat taas täydessä vauhdissa. Niistä ei kuitenkaan enää nykyisin nouse varsinaisia listahirmuja. Viime vuosien pärjääjistä mainittavimmin ovat menestyneet Lordin Hard Rock Hallelujah (brittilistan 25., Eurochartin nelonen vuonna 2006) sekä vuonna 2007 Verka Serduchkan hulvaton Dancing Lasha Tumbai (brittilistan 23., esimerkiksi Suomen kakkonen). Yhdysvalloissa Lordin albumi The Arockalypse ylsi muistaakseni Heatseekers-listalle, mutta en tähän hätään löytänyt vahvistusta mille sijalle.

Listamielessä kaikkien aikojen viisu on ABBAn Waterloo, joka oli brittiykkönen sekä Billboardin Hot 100 -listan kuutonen. Kotimaassaan se ei kuitenkaan koskaan noussut paalupaikalle.

Suurin viisuista ponnistanut Hot 100 -hitti ei kuitenkaan ole Waterloo eikä mikään muukaan voittajakappale, vaan Nel blu dipinto di blu, tunnetummin Volare, esittäjänään Domenico Modugno. Kappale edusti Italiaa kolmansissa Euroviisuissa vuonna 1958 ja sijoittui kolmanneksi. Se on toistaiseksi ainoa italialaisen esittämä Hot 100 -listan ykkönen ja voitti myös Grammyn.

Brittiykkösiä viisuista on herunut useita, lähinnä tietenkin Britannian omia edustajia. Viimeisin ulkomaalainen kisoista tuttu brittiykkönen on Länsi-Saksan voittoisa Ein Bisschen Frieden esittäjänään Nicole vuodelta 1982.

En ole kuitenkaan perehtynyt erityisen tiukasti viisujen ja listojen väliseen suhteeseen. Eli mielenkiintoinen trivia ja korjaukset ovat tervetulleita!

Ei kommentteja: