Näytetään tekstit, joissa on tunniste pet shop boys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pet shop boys. Näytä kaikki tekstit

torstai 18. joulukuuta 2025

Listaklassikko: Pet Shop Boys – Always on My Mind (1987)

Neil Tennantin ja Chris Lowen eli Pet Shop Boysin hittejä on tässä sarjassa ja blogissa käsitelty jonkin verran. Ykkösiäkin kertyi Britannian singlelistalle neljä. Ne kaikki tosin ovat kasarilta eli melkoisen kauan sitten.

Ykkösistä kolmas oli voimannuttava hi-NRG-versio aikoinaan Gwen McRaen ensimmäisenä julkaisemasta kappaleesta Always on My Mind. Biisistä muistetaan parhaiten ehkä Elvis Presleyn tulkinta, mutta se ei ollut aivan massiivinen hitti ilmestyessään Elviksen uran loppupuolella (brittiysi, ei Hot 100 -listalla). Willie Nelson vei kappaleen Hot 100 -listalla jopa vitoseksi vuonna 1982 ja Grammy-palkintoihin.

Pet Shop Boysin käsissä Always on My Mindista tuli neljäksi viikoksi brittiykkönen loppuvuodesta 1987. Se ei ehtinyt kuitenkaan heidän vuoden myydyimmäksi julkaisukseen – sen tittelin vei kesällä kärjessä viihtynyt It’s a Sin. Always on My Mind peittosi joululistalla The Poguesin ja Kirsty Maccollin Fairytale of New Yorkin, josta on sittemmin tullut sitkeä jouluklassikko. Se on tälläkin hetkellä brittilistan top kympissä.

Pet Shop Boys saavutti (nyt kai voi puhua jo imperfektissä) urallaan 22 top ten -brittihittiä. Tuoreinkin singlelistamerkintä on jo 12 vuoden takaa. 

Always on My Mind on kerännyt 371 miljoonaa kuuntelua Spotifyssa ja on siellä Pet Shop Boysin suosituimpia kappaleita. Videota on katsottu 60 miljoonaa kertaa Youtubessa.

torstai 4. toukokuuta 2023

Listaklassikko: Pet Shop Boys – West End Girls (1986)

Popduo Pet Shop Boysin kansainvälinen läpimurtohitti West End Girls kävi pitkän matkan ennen nousemistaan kaksikon ensimmäiseksi ja ainoaksi Yhdysvaltojen Hot 100 -listan ykköseksi.  

Kappale ilmestyi alun perin kenties hi-NRG-genren vaikutusvaltaisimman tuottajan Bobby Orlandon tuottamana ja Columbian julkaisema keväällä 1984. Siitä tuli klubihitti, mutta Pet Shop Boys siirtyi EMI:n rosteriin ja Stephen Hague tuotti kappaleesta uuden version. Haguen versiona siitä tuli sekä Britannian singlelistan että Yhdysvaltojen Hot 100 -listan ykkönen.

 

Yhdysvalloissa aika huipulla kesti vain viikon toukokuussa 1986. Siitä alkoi muutaman vuoden mittainen erittäin menestyksekäs jakso, jonka aikana he saivat sen ajan brittibändiksi mittavat viisi top ten -hittiä. Toisaalta Hot 100 -hittivirta tyrehtyi Eurooppaan verrattuna todella aikaisin mash-upiin Where the Streets Have No Name (I Can't Take My Eyes Off You) (#72, 1991).

 

West End Girlsillä on Spotifyssa 215 miljoonaa kuuntelua ja sen videolla on 146 miljoonaa katselua Youtubessa.


keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Listaklassikko: Pet Shop Boys – It's a Sin (1987)

Vähän hämmästyin, kun huomasin, että en ollut kirjoittanut Pet Shop Boysistä vielä lainkaan tässä sarjassa: heillä on kuitenkin neljä brittiykköstä ja yksi Yhdysvaltojen Hot 100 -listan ykkönen.

Kaksikon suurimmasta hitistä voidaan aina kiistellä, sijoituslukujen valossa se on West End Girls (1986), joka ylsi sekä Britannian että Yhdysvaltojen keulille, mutta heidän myydyin singlensä Britanniassa on Always on My Mind, joka vietti neljä viikkoa kärjessä jouluna 1987.

Kolmannen sijan tunnetuimmuusrankingissa nappaa varmaan It's a Sin, joka puolestaan johti kolme viikkoa edellisenä kesänä. Siitä tuli Pet Shop Boysin kolmas top ten -hitti ja siis toinen ykkönen.

Kesällä jälleen Suomeen saapuvan Pet Shop Boysin kultakausi listojen näkökulmasta osui vuosiin 1986–1991, mutta vielä Bilingual-albumilta (#4, 1996) lohkaistiin peräti neljä top ten -singleä. Kaikkiaan heillä on 21 top ten -singleä, tuorein I'm with Stupid (#8, 2006).

maanantai 11. marraskuuta 2013

Konkarien ongelmia ja ratkaisuja

Brittilistoilla on nähty viime viikkoina yllättäviä alisuoriutumisia, ennen kaikkea albumipuolella. Stingin The Last Ship (#14, 2013) katosi top 75:stä kahden viikon jälkeen, Paul McCartneyn New (#3, 2013) on neljännellä viikollaan aivan listan hännillä, Linkin Parkin remix-albumi Recharged putosi toisella listaviikollaan 12–67 eikä Justin Timberlaken The 20/20 Experiencen toinen osa (#2, 2013) ole siedettävän debyyttinsä jälkeen liikkunut juuri mihinkään.

Tällä viikolla M.I.A.:n Matangi debytoi todella heikosti sijalla 64. M.I.A. ei ole koskaan ollut top ten -artisti, mutta Maya (2011) ylsi sentään sijalle 21 ja hän vieraili Madonnan tuoreimmalla albumilla.

Muutamalla konkarilla on kuitenkin mennyt ihan kivasti singlelistalla. Cherin I Hope You Find It ylsi muutama viikko sitten 25:nneksi, Pet Shop Boys sai ensimmäisen top 75 -merkinnän Electric-albumin sinkuista Thursdayn sinniteltyä 61:nneksi ja Celine Dionin Loved Me Back to Life on matkalla ensi viikolla jopa top 20:een, kiitos X Factor -esiintymisen.

Lähiaikoina oma kiinnostava lukunsa on nerokkaasti markkinoitu Keanen kokoelma. Lily Allen esittää John Lewisin joulumainoksessa Somewhere Only We Know’n, minkä ansiosta alkuperäinenkin (#3, 2004) on palaamassa listoille. Allenin versio yltänee jopa tuota kolmostilaa ylemmäs, sen tie on auki ihan kärkeen asti.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Vielä riittää virtaa

Hot 100 -listan top 50:n alapuolella saattaa keikkua pitkäänkin kappaleita, jotka kasvattavat pisteitään ja siten ylittävät 20 viikon kynnyksen. Tällä viikolla sellaisia on mukana kaksi: Of Monsters and Menin Little Talks (53. sija, 24 viikkoa) ja Linkin Parkin Burn It Down (66, 22 viikkoa). Ne ovat siis mukana, koska kasvattivat jonkin osa-alueen pisteitään edellisviikosta.

Little Talks on On-Demand -listalla 19:ntenä, Burn It Downin sitkeyden syy piilee radiopuolella, sillä se on hiljalleen noussut Pop Songs -listan 25:nneksi.

Selvitykseksi: Kappale tipahtaa ulos Hot 100 -listalta, jos se on sijoilla 51–100, sillä on yli 20 listaviikkoa ja sen pisteet ovat laskussa.

Maroon 5:n One More Night kipusi Hot 100 -listan kärkeen olematta ykkösenä millään osa-alueella. Taylor Swiftin We Are Never Ever Getting Back Togetheriä ei ole päästetty streaming-palveluihin lainkaan, mikä osaltaan eväsi siltä ykkössijan tämän viikon listalta. Levy-yhtiö haluaa ehkä saada digisinkkuja mahdollisimman paljon kaupaksi. Listaintoilijoiden mieleen palaa 1990-luku, jolloin monia kappaleita ei julkaistu myyntiin, koska haluttiin suunnata kysyntää albumeihin.

Gleen tähti alkaa olla laskussa, sillä ohjelman neljäs kausi alkoi siten, että ainoastaan versio Imagine Dragonsin It's Timesta debytoi Hot 100 -listalla 95:ntenä. Se toisaalta osaltaan vauhditti alkuperäisen 33:nneksi.

Myös albumilistalla nähdään muutamia aikamoisia menneiden aikojen tähtien sukelluksia: DMX:n Undisputed jäi kuuden top 2 -albumin jälkeen 19:nneksi, Hoobastankin Fight or Flight neljän top 30 -albumin jälkeen 66:nneksi ja Melissa Etheridgen 4th Street Feeling tipahti 18–62.

Näihin verrattuna Pet Shop Boysin Elysiumin debyytti 44:ntenä sekä se, että Natasha Bedingfield kelpaa yhä Hot 100 -listalle (vierailu Lifehousen Between the Raindropsilla), ovat ihan hyviä saavutuksia.

torstai 25. maaliskuuta 2010

”Dull, soulless dance music? It's the bloody Pet Shop Boys!”

Jimi Hendrix -tekstin lopetus antoi sysäyksen jatkaa erittäin epäsäännöllistä sarjaa, jossa keskityn omiin suosikkeihini. Aasinsilta on perin turkulaista tekoa, mutta silti: Pet Shop Boys tunnetusti vastasi siitä, että Todella upeeta -sarjan Patsysta ja Edinasta tuli poplistatähtiä. Absolutely Fabulous (1994) on musiikillisesti aivan hirveä, mutta sen arvo onkin muualla, ennen kaikkea sarjan dialogiin pohjautuvassa tekstissä – tai sitten ei siinäkään. Riippuu, kuinka paljon pitää itse sarjasta.

Absolutely Fabulous – Absolutely Fabulous


Tutustuin Pet Shop Boysiin Veryn (1993) aikoihin. Levyn singlet Can You Forgive Her? ja Go West olivat isoja hittejä myös meillä. En rakastunut albumiin tai bändiin ensi kuulemalta, mutta kiintymys jäi elämään jonnekin taustalle ja kaksikon ura alkoi kiinnostaa vähitellen enemmän. Mutta vasta vuosituhannen vaihteen jälkeen yhtyeen nerous alkoi valjeta toden teolla. Merkittävin sysäys oli kokoelmalevy PopArt (2004), jonka jälkeen oma PSB-kokoelmani karttui nopeasti. Kliimaksina on ja pysyy Actually (1987), maailman täydellisin poplevy.

King's Cross, kiertueella käytetty taustavideo


Aina joskus olen myös sitä mieltä, että Neil Tennant ja Chris Lowe ovat kirjoittaneet ainakin kymmenen maailmankaikkeuden parasta poplaulua. Listan voisi venyttää kahteenkymmeneen ja vasta sitten tulisi paineita alkaa nimetä muidenkin kappaleita: Pleasen Suburbia; Actuallyn tyrmäävä kolmikko What Have I Done to Deserve This? (heidän toiseksi isoin jenkkihittinsä), Rent ja King's Cross; Behaviourin Being Boring, How Can You Expect to Be Taken Seriously?, Nervously ja Jealousy; Veryn Can You Forgive Her?, Dreaming of a Queen ja The Theatre; Bilingualin unohdettu helmi It Always Comes as a Surprise...Puhumattakaan megahiteistä It's a Sin ja West End Girls. Biisimateriaalin vahvuudesta kertoo myös se, että b-puolikokoelma Alternative (1995) on yhtä popmusiikin juhlaa sekin, eikä tulisi mieleenikään skipata yhtään kappaletta. Siis tuplalevyltä, joka sisältää vain studiolevyille päätymätöntä materiaalia! Ja kyseessä on listapopyhtye. (Tässä kohtaa voidaan kysyä, kuinka paljon rakkaudellani heidän musiikkiaan kohtaan on tekemistä asian kanssa.)

What Have I Done to Deserve This?

Toki Pet Shop Boysillakin on ollut heikot hetkensä – ja nyt en puhu Very-kauden kammottavista videoista, joille duo osaa nauraa itsekin (alla). Vuosituhannen vaihteen teknolevy Nightlife (1999) ja kitarapoppia kokeillut Release (2002) ovat osoittautuneet varsin yhdentekeviksi tekeleiksi yksittäisiä huippukohtia lukuun ottamatta. Sen sijaan tuoreimmat Fundamental (2006) sekä Yes (2009) ovat selkeitä poplevyjä ja sellaisina aivan huippuhyviä.

Can You Forgive Her?

I'm with Stupid

Kaksikon ongelma on ollut live-esiintymisissä, jotka eivät ole aina nousseet levyjen tasolle. Viime vuonna Suomessakin käyneellä Pandemonium-kiertueella tapahtui merkittävä ryhtiliike. Stuart Pricen kanssa toteutettu esitys toimi fantastisesti nerokkaiden lavasteiden kanssa. Lisäksi settilista Do I Have to?:n ja Why Don't We Live Togetherin kaltaisine yllätyksineen oli niin hyvä, että Se a Vida én ja All Over the Worldin tasoiset peruskappaleet jäivät show'n pakollisiksi keskinkertaisuuksiksi. Olen nyt katsonut dvd:n viisi kertaa viimeisen kahden viikon sisällä. Ja universaali totuushan on, että Neil Tennant voi laulaa mitä vain, ja se kuulostaa aina hyvältä. Kysykää vaikka Madonnalta, joka käytti Confessions Tourillaan nimenomaan Pet Shop Boysin remix-versiota kappaleestaan Sorry.

The Way It Used to Be (live)


Lopuksi tottakai hieman listanäkökulmaa. Pet Shop Boys on julkaissut Wikipedian mukaan 55 singleä, joista 21 on yltänyt brittilistan Top 10:iin. Ykkösiä on neljä (West End Girls, It's a Sin, Always on My Mind ja Heart). Jenkkiykköseksi ylsi West End Girls, mutta siellä duon ura taantui huomattavasti nopeammin kuin täällä. Tähtiä he toki ovat yhä, mistä osoituksena Yesin yltäminen albumilistan Top 40:iin. Britanniassa kaikki studioalbumit ovat nousseet Top 10:iin, mutta kokoelma PopArt sai parhaan sijansa (18) vasta viime vuoden BRIT Awardsien jälkeen.

Pet Shop Boysin studiolevyt

Please (1986), UK #3, US #7
Actually (1987), UK #2, US #25
Introspective (1988), UK #2, US #34
Behaviour (1990), UK #2, US #45
Very (1993), UK #1, US #20
Bilingual (1996), UK #4, US #39
Nightlife (1999), UK #7, US #84
Release (2002), UK#7, US #73
Fundamental (2006), UK #5, US #150
Yes (2009), UK #4, US #32

torstai 2. heinäkuuta 2009

Pet Shop Boys - Go West (1993)


Video sent by Hakunamatata67

Tämäniltaisen Helsingin keikan kunniaksi kesäsarjassa ovat vuorossa Neil Tennant ja Chris Lowe eli Pet Shop Boys. Duo nousi maailmanmaineeseen kappaleella West End Girls 1980-luvun puolivälissä, ja heillä on tilillään useita coverhittejä, joista omimmakseen he ovat saaneet Go Westin.

Go West on alun perin Village Peoplen vuonna 1979 julkaistu biisi, mutta nykyisin siitä soitetaan lähinnä Pet Shop Boysin Very-albumilleen tekemää versiota. Go Westistä tuli valtava hitti Euroopassa, Yhdysvalloissa se ei yltänyt Hot 100 -listalle. Suomessakin se on duon toiseksi isoin hitti It's a Sinin jälkeen ja suurin 90-luvun menestys.

Village Peoplen alkuperäisesitystä ei ikinä rekisteröity singletilastoihin Suomessa, mutta Britanniasta irtosi sentään 15. sija.