Jimi Hendrix -tekstin lopetus antoi sysäyksen jatkaa erittäin epäsäännöllistä sarjaa, jossa keskityn omiin suosikkeihini. Aasinsilta on perin turkulaista tekoa, mutta silti: Pet Shop Boys tunnetusti vastasi siitä, että Todella upeeta -sarjan Patsysta ja Edinasta tuli poplistatähtiä. Absolutely Fabulous (1994) on musiikillisesti aivan hirveä, mutta sen arvo onkin muualla, ennen kaikkea sarjan dialogiin pohjautuvassa tekstissä – tai sitten ei siinäkään. Riippuu, kuinka paljon pitää itse sarjasta.
Absolutely Fabulous – Absolutely Fabulous
Tutustuin Pet Shop Boysiin Veryn (1993) aikoihin. Levyn singlet Can You Forgive Her? ja Go West olivat isoja hittejä myös meillä. En rakastunut albumiin tai bändiin ensi kuulemalta, mutta kiintymys jäi elämään jonnekin taustalle ja kaksikon ura alkoi kiinnostaa vähitellen enemmän. Mutta vasta vuosituhannen vaihteen jälkeen yhtyeen nerous alkoi valjeta toden teolla. Merkittävin sysäys oli kokoelmalevy PopArt (2004), jonka jälkeen oma PSB-kokoelmani karttui nopeasti. Kliimaksina on ja pysyy Actually (1987), maailman täydellisin poplevy.
King's Cross, kiertueella käytetty taustavideo
Aina joskus olen myös sitä mieltä, että Neil Tennant ja Chris Lowe ovat kirjoittaneet ainakin kymmenen maailmankaikkeuden parasta poplaulua. Listan voisi venyttää kahteenkymmeneen ja vasta sitten tulisi paineita alkaa nimetä muidenkin kappaleita: Pleasen Suburbia; Actuallyn tyrmäävä kolmikko What Have I Done to Deserve This? (heidän toiseksi isoin jenkkihittinsä), Rent ja King's Cross; Behaviourin Being Boring, How Can You Expect to Be Taken Seriously?, Nervously ja Jealousy; Veryn Can You Forgive Her?, Dreaming of a Queen ja The Theatre; Bilingualin unohdettu helmi It Always Comes as a Surprise...Puhumattakaan megahiteistä It's a Sin ja West End Girls. Biisimateriaalin vahvuudesta kertoo myös se, että b-puolikokoelma Alternative (1995) on yhtä popmusiikin juhlaa sekin, eikä tulisi mieleenikään skipata yhtään kappaletta. Siis tuplalevyltä, joka sisältää vain studiolevyille päätymätöntä materiaalia! Ja kyseessä on listapopyhtye. (Tässä kohtaa voidaan kysyä, kuinka paljon rakkaudellani heidän musiikkiaan kohtaan on tekemistä asian kanssa.)
What Have I Done to Deserve This?
Toki Pet Shop Boysillakin on ollut heikot hetkensä – ja nyt en puhu Very-kauden kammottavista videoista, joille duo osaa nauraa itsekin (alla). Vuosituhannen vaihteen teknolevy Nightlife (1999) ja kitarapoppia kokeillut Release (2002) ovat osoittautuneet varsin yhdentekeviksi tekeleiksi yksittäisiä huippukohtia lukuun ottamatta. Sen sijaan tuoreimmat Fundamental (2006) sekä Yes (2009) ovat selkeitä poplevyjä ja sellaisina aivan huippuhyviä.
Can You Forgive Her?
I'm with Stupid
Kaksikon ongelma on ollut live-esiintymisissä, jotka eivät ole aina nousseet levyjen tasolle. Viime vuonna Suomessakin käyneellä Pandemonium-kiertueella tapahtui merkittävä ryhtiliike. Stuart Pricen kanssa toteutettu esitys toimi fantastisesti nerokkaiden lavasteiden kanssa. Lisäksi settilista Do I Have to?:n ja Why Don't We Live Togetherin kaltaisine yllätyksineen oli niin hyvä, että Se a Vida én ja All Over the Worldin tasoiset peruskappaleet jäivät show'n pakollisiksi keskinkertaisuuksiksi. Olen nyt katsonut dvd:n viisi kertaa viimeisen kahden viikon sisällä. Ja universaali totuushan on, että Neil Tennant voi laulaa mitä vain, ja se kuulostaa aina hyvältä. Kysykää vaikka Madonnalta, joka käytti Confessions Tourillaan nimenomaan Pet Shop Boysin remix-versiota kappaleestaan Sorry.
The Way It Used to Be (live)
Lopuksi tottakai hieman listanäkökulmaa. Pet Shop Boys on julkaissut Wikipedian mukaan 55 singleä, joista 21 on yltänyt brittilistan Top 10:iin. Ykkösiä on neljä (West End Girls, It's a Sin, Always on My Mind ja Heart). Jenkkiykköseksi ylsi West End Girls, mutta siellä duon ura taantui huomattavasti nopeammin kuin täällä. Tähtiä he toki ovat yhä, mistä osoituksena Yesin yltäminen albumilistan Top 40:iin. Britanniassa kaikki studioalbumit ovat nousseet Top 10:iin, mutta kokoelma PopArt sai parhaan sijansa (18) vasta viime vuoden BRIT Awardsien jälkeen.
Pet Shop Boysin studiolevyt
Please (1986), UK #3, US #7
Actually (1987), UK #2, US #25
Introspective (1988), UK #2, US #34
Behaviour (1990), UK #2, US #45
Very (1993), UK #1, US #20
Bilingual (1996), UK #4, US #39
Nightlife (1999), UK #7, US #84
Release (2002), UK#7, US #73
Fundamental (2006), UK #5, US #150
Yes (2009), UK #4, US #32
Blogi, jonka sisältö koostuu miltei sataprosenttisesti jenkki- ja brittilistanörtteilystä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oma levyhylly. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oma levyhylly. Näytä kaikki tekstit
torstai 25. maaliskuuta 2010
torstai 31. joulukuuta 2009
Sana vuodenvaihteeksi
Ensimmäinen vuosi (tai oikeastaan seitsemän kuukautta) Kuningasburgeria on takana. Jos muuten ihmettelette nimeä, niin alun perin ajatuksena oli kirjoittaa blogia ruoka- ja ravintolakokemuksista. Se idea ei kantanut, mutta nimi jäi lista-aiheisen blogin käyttöön – lähinnä, koska en jaksanut keksiä uutta.
Kiitokset kuluneesta vuodesta ainakin Billboardille, Music Weekille, The Official UK Charts Companylle, listafoorumeille, EveryHit.comille, Chartstats.comille, Allmusicille, Yleisradiolle, Paul Greinille, Wikipedialle sekä ennen kaikkea lukijoille ja kommentoijille.
Mitä tapahtuu vuonna 2010? Hyväksyykö Billboard viimeinkin vanhat kappaleet Hot 100 -listalle? Tuleeko Saden uudesta levystä alkuvuoden suuri listamenestys? Menehtyykö joku megatähti yllättäen? Saammeko viimein uuden ison instrumentaalihitin Sandstormin seuraajaksi? Menestyykö joku suomalainen popartisti tai -yhtye vihdoin myös ulkomailla?
Ohessa on mielestäni vuoden 2009 sykähdyttävin audiovisuaalinen esitys, Grizzly Bearin Two Weeks hienolta Veckatimest-albumilta. Single ei noussut listoille, mutta albumi nettosi alkukesästä sijat 8 (USA) ja 24 (UK).
Kiitokset kuluneesta vuodesta ainakin Billboardille, Music Weekille, The Official UK Charts Companylle, listafoorumeille, EveryHit.comille, Chartstats.comille, Allmusicille, Yleisradiolle, Paul Greinille, Wikipedialle sekä ennen kaikkea lukijoille ja kommentoijille.
Mitä tapahtuu vuonna 2010? Hyväksyykö Billboard viimeinkin vanhat kappaleet Hot 100 -listalle? Tuleeko Saden uudesta levystä alkuvuoden suuri listamenestys? Menehtyykö joku megatähti yllättäen? Saammeko viimein uuden ison instrumentaalihitin Sandstormin seuraajaksi? Menestyykö joku suomalainen popartisti tai -yhtye vihdoin myös ulkomailla?
Ohessa on mielestäni vuoden 2009 sykähdyttävin audiovisuaalinen esitys, Grizzly Bearin Two Weeks hienolta Veckatimest-albumilta. Single ei noussut listoille, mutta albumi nettosi alkukesästä sijat 8 (USA) ja 24 (UK).
perjantai 13. marraskuuta 2009
It's Janet, Ms. Jackson If You're Nasty
Pidemmällä tähtäimellä ei liene kovinkaan helppoa rakentaa omaa uraa maailman kuuluisimman perheen yhdeksäntenä ja nuorimmaisena lapsena. Esiintymisuransa Janet Damita Jo Jackson aloitti veljiensä tuella kypsässä seitsemän vuoden iässä, mutta lapsitähteys koitti vasta tv-sarjan Good Times myötä.
Janet on ollut erottamaton osa popmusiikkia ja -listoja vuodesta 1986. Hänen kolmas albuminsa Control oli tiukka paketti erinomaista r&b-vetoista poppia ja sisälsi viisi Hot 100 -listan viiden kärkeen noussutta kappaletta.
On mahdotonta olla vertaamatta Janetia veljeensä Michaeliin, joka on ilman muuta lahjakkaampi musiikintekijä. Esiintyjinä he ovat hyvinkin samantyyppisiä: hieman etäisiä, mutta loistavia tanssijoita ja antavat lavalla kaikkensa. Janet on ollut esikuvana monille tämän päivän poptähdille Britney Spearsistä Pinkin kautta Beyoncéen. Janetille suurin esikuva lienee ollut isoveljensä.
On tavallaan sääli, etteivät Michael ja Janet tehneet yhteistyötä HIStoryn ensimmäisen sinkun Scream lisäksi juuri lainkaan. Esimerkiksi tiedostavalle Rhythm Nation 1814 -levylle olisi hyvin voinut kuvitella Badin ja Dangerousin välisen siirtymäkauden Michaelin. Tuohon aikaan Janet oli jo huippusuosittu, mutta Michael vielä suositumpi. Molemmilla oli omat uransa, mitäpä niitä sotkemaan.
Oma suhteeni Janetiin alkoi vuoden 1993 hitin That's the Way Love Goes myötä, hieman myöhemmin kuin tutustuin isoveljen Dangerous-levyyn. Janet ei ole yhtä ristiriitainen persoona kuin veljensä, eikä myöskään yhtä lahjakas. Häneen on hankala suhtautua intohimoisesti. Silti hän on naispoppareista mielestäni ehkä kaikkein paras. Paljon on kiittäminen tuottajakaksikkoa Jimmy Jam & Terry Lewis, jotka sorvasivat myös Screamin.
Janetilla on kymmenen Hot 100 -listan ykköstä, viimeisin vuoden 2001 All for You.
Brittiykkösiä ei ole ainuttakaan, kuten muutama viikko sitten kirjoitin. Myydyin single Britanniassa on vuoden 1998 jättihitti Together Again.
Suosikkialbumini Janetin tuotannosta vaihtelee usein. Tällä hetkellä se on vuoden 2001 monipuolinen All for You. Toisin kuin veljellään, Janetin albumien taso heittelee. Esimerkiksi 20 Y.O. on rehellisesti sanoen aika kehno tekele. Alla on kuuluisa Super Bowl -esiintyminen kokonaisuudessaan.
Diskografia, sijoitus USA:n albumilistalla:
Janet Jackson (1982) #63
Dream Street (1984) #147
Control (1986) #1
Janet Jackson's Rhythm Nation 1814 (1989) #1
janet. (1993) #1
Design of a Decade: 1986-1996 (1995) #3
The Velvet Rope (1997) #1
All for You (2001) #1
Damita Jo (2004) #2
20 Y.O. (2006) #2
Discipline (2008) #1
Janet on ollut erottamaton osa popmusiikkia ja -listoja vuodesta 1986. Hänen kolmas albuminsa Control oli tiukka paketti erinomaista r&b-vetoista poppia ja sisälsi viisi Hot 100 -listan viiden kärkeen noussutta kappaletta.

On mahdotonta olla vertaamatta Janetia veljeensä Michaeliin, joka on ilman muuta lahjakkaampi musiikintekijä. Esiintyjinä he ovat hyvinkin samantyyppisiä: hieman etäisiä, mutta loistavia tanssijoita ja antavat lavalla kaikkensa. Janet on ollut esikuvana monille tämän päivän poptähdille Britney Spearsistä Pinkin kautta Beyoncéen. Janetille suurin esikuva lienee ollut isoveljensä.
On tavallaan sääli, etteivät Michael ja Janet tehneet yhteistyötä HIStoryn ensimmäisen sinkun Scream lisäksi juuri lainkaan. Esimerkiksi tiedostavalle Rhythm Nation 1814 -levylle olisi hyvin voinut kuvitella Badin ja Dangerousin välisen siirtymäkauden Michaelin. Tuohon aikaan Janet oli jo huippusuosittu, mutta Michael vielä suositumpi. Molemmilla oli omat uransa, mitäpä niitä sotkemaan.
Oma suhteeni Janetiin alkoi vuoden 1993 hitin That's the Way Love Goes myötä, hieman myöhemmin kuin tutustuin isoveljen Dangerous-levyyn. Janet ei ole yhtä ristiriitainen persoona kuin veljensä, eikä myöskään yhtä lahjakas. Häneen on hankala suhtautua intohimoisesti. Silti hän on naispoppareista mielestäni ehkä kaikkein paras. Paljon on kiittäminen tuottajakaksikkoa Jimmy Jam & Terry Lewis, jotka sorvasivat myös Screamin.
Janetilla on kymmenen Hot 100 -listan ykköstä, viimeisin vuoden 2001 All for You.
Brittiykkösiä ei ole ainuttakaan, kuten muutama viikko sitten kirjoitin. Myydyin single Britanniassa on vuoden 1998 jättihitti Together Again.
Suosikkialbumini Janetin tuotannosta vaihtelee usein. Tällä hetkellä se on vuoden 2001 monipuolinen All for You. Toisin kuin veljellään, Janetin albumien taso heittelee. Esimerkiksi 20 Y.O. on rehellisesti sanoen aika kehno tekele. Alla on kuuluisa Super Bowl -esiintyminen kokonaisuudessaan.
Diskografia, sijoitus USA:n albumilistalla:
Janet Jackson (1982) #63
Dream Street (1984) #147
Control (1986) #1
Janet Jackson's Rhythm Nation 1814 (1989) #1
janet. (1993) #1
Design of a Decade: 1986-1996 (1995) #3
The Velvet Rope (1997) #1
All for You (2001) #1
Damita Jo (2004) #2
20 Y.O. (2006) #2
Discipline (2008) #1
lauantai 10. lokakuuta 2009
3...6...9 Years of Twee-pop
Aloitan uuden, säännöllisen epäsäännöllisesti etenevän sarjan omista suosikkiartisteistani ja -yhtyestäni. Aion esitellä kohteet myös listasaavutusten valossa, vaikka – kuten kaikki tiedämme – listamenestyksellä ja subjektiivisella musiikkimaulla ei pitäisi olla mitään tekemistä keskenään. Eikä niillä olekaan. (Valitsen listamaan UK, US, Suomi jne, sen perusteella, missä yhtye/artisti on suosituin.)
Ensimmäisenä on kenties maailman parhaan popyhtyeen, Belle and Sebastianin, vuoro. Glasgow'ssa 1990-luvun puolessavälissä perustettu seitsenjäseninen yhtye on tunnettu aktiivisista diggareistaan, pyrkimyksestään vältellä mediajulkisuutta ja harvasta keikkailutahdistaan. Jokainen voi halutessaan käydä Wikipediassa, Allmusicissa, yhtyeen kotisivuilla jne. tutkimassa faktoja, keskityn tässä hieman muuhun.
Varhaisin muistoni Belle and Sebastianin musiikista on vuodelta 1998, kun kuulin kappaleen The Boy with the Arab Strap. Ensimmäinen hankintani oli kuitenkin vasta vuoden 2001 ep Jonathan David, jonka nimikappaleen kuulin silloisen Radiomafian listaohjelmassa. Sen jälkeen levyhylly täyttyi yhtyeen tuotannosta melko nopeasti.
En tiedä, mikä on kaikkein paras elementti yhtyeen musiikissa: ihanat, psykedeliayhtye Lovelle kumartavat torvisovitukset, järisyttävän kauniit melodiat vai oivaltavat, joskus katkeratkin, elämänmakuiset sanoitukset. Cocktail on joka tapauksessa upea ja jäljittelemätön.
Itselleni tärkein kappale on Sleep the Clock Around, vastustamaton pophelmi albumilta The Boy with the Arab Strap. Saatoin soittaa sitä tunnin putkeen kyllästymättä ja lauleskelin sitä syksyisillä kävelylenkeillä.

Viime vuosina Belle and Sebastianin levyt ovat muuttuneet musiikillisesti leikkisämmiksi ja monipuolisemmiksi. Ne ovat edelleen hyviä tai erinomaisia, mutta esimerkiksi If You're Feeling Sinisterin taikaa tuskin enää tavoitetaan. Viimeisin uutta musiikkia sisältänyt studioalbumi The Life Pursuit julkaistiin vuonna 2006 ja yhtye on parhaillaan pitkäksi venähtäneellä tauolla.
Belle and Sebastian kuuluu niihin yhtyeisiin, joilla ei ole yhtään top 10 -singleä Britanniassa. Ryhmän kenties tunnetuin jäsen on walesiläinen Super Furry Animals, jolla on 19 top 40 -singleä, muttei ainuttakaan kymppikärkeen yltänyttä.
Belle and Sebastianin listaura Britanniassa:
Singlet ja EP:t:
#59 Dog on Wheels (EP), 1997
#41 Lazy Line Painter Jane (EP), 1997
#32 3..6..9 Seconds of Light (EP), 1997
#15 Legal Man, 2000
#31 Jonathan David, 2001
#39 I'm Waking up to Us, 2001
#32 Step Into My Office Baby, 2003
#14 I'm a Cuckoo, 2004
#20 ...Books (EP), 2004
#13 Funny Little Frog, 2006
#25 The Blues Are Still Blue, 2006
#45 The White Collar Boy, 2006
Albumit:
#12 The Boy with the Arab Strap, 1998
#13 Tigermilk (uudelleenjulkaisu), 1999
#10 Fold Your Hands Child, You Walk Like a Peasant, 2000
#26 Storytelling (soundtrack Todd Solondzin elokuvaan), 2002
#21 Dear Catastrophe Waitress, 2003
#40 Push Barman to Open Old Wounds (kokoelma, joka sisältää kaikki EP:t), 2005
#8 The Life Pursuit, 2006
#88 The BBC Sessions, 2008
Kuva: Amazon.com
Ensimmäisenä on kenties maailman parhaan popyhtyeen, Belle and Sebastianin, vuoro. Glasgow'ssa 1990-luvun puolessavälissä perustettu seitsenjäseninen yhtye on tunnettu aktiivisista diggareistaan, pyrkimyksestään vältellä mediajulkisuutta ja harvasta keikkailutahdistaan. Jokainen voi halutessaan käydä Wikipediassa, Allmusicissa, yhtyeen kotisivuilla jne. tutkimassa faktoja, keskityn tässä hieman muuhun.
Varhaisin muistoni Belle and Sebastianin musiikista on vuodelta 1998, kun kuulin kappaleen The Boy with the Arab Strap. Ensimmäinen hankintani oli kuitenkin vasta vuoden 2001 ep Jonathan David, jonka nimikappaleen kuulin silloisen Radiomafian listaohjelmassa. Sen jälkeen levyhylly täyttyi yhtyeen tuotannosta melko nopeasti.
En tiedä, mikä on kaikkein paras elementti yhtyeen musiikissa: ihanat, psykedeliayhtye Lovelle kumartavat torvisovitukset, järisyttävän kauniit melodiat vai oivaltavat, joskus katkeratkin, elämänmakuiset sanoitukset. Cocktail on joka tapauksessa upea ja jäljittelemätön.
Itselleni tärkein kappale on Sleep the Clock Around, vastustamaton pophelmi albumilta The Boy with the Arab Strap. Saatoin soittaa sitä tunnin putkeen kyllästymättä ja lauleskelin sitä syksyisillä kävelylenkeillä.

Viime vuosina Belle and Sebastianin levyt ovat muuttuneet musiikillisesti leikkisämmiksi ja monipuolisemmiksi. Ne ovat edelleen hyviä tai erinomaisia, mutta esimerkiksi If You're Feeling Sinisterin taikaa tuskin enää tavoitetaan. Viimeisin uutta musiikkia sisältänyt studioalbumi The Life Pursuit julkaistiin vuonna 2006 ja yhtye on parhaillaan pitkäksi venähtäneellä tauolla.
Belle and Sebastian kuuluu niihin yhtyeisiin, joilla ei ole yhtään top 10 -singleä Britanniassa. Ryhmän kenties tunnetuin jäsen on walesiläinen Super Furry Animals, jolla on 19 top 40 -singleä, muttei ainuttakaan kymppikärkeen yltänyttä.
Belle and Sebastianin listaura Britanniassa:
Singlet ja EP:t:
#59 Dog on Wheels (EP), 1997
#41 Lazy Line Painter Jane (EP), 1997
#32 3..6..9 Seconds of Light (EP), 1997
#15 Legal Man, 2000
#31 Jonathan David, 2001
#39 I'm Waking up to Us, 2001
#32 Step Into My Office Baby, 2003
#14 I'm a Cuckoo, 2004
#20 ...Books (EP), 2004
#13 Funny Little Frog, 2006
#25 The Blues Are Still Blue, 2006
#45 The White Collar Boy, 2006
Albumit:
#12 The Boy with the Arab Strap, 1998
#13 Tigermilk (uudelleenjulkaisu), 1999
#10 Fold Your Hands Child, You Walk Like a Peasant, 2000
#26 Storytelling (soundtrack Todd Solondzin elokuvaan), 2002
#21 Dear Catastrophe Waitress, 2003
#40 Push Barman to Open Old Wounds (kokoelma, joka sisältää kaikki EP:t), 2005
#8 The Life Pursuit, 2006
#88 The BBC Sessions, 2008
Kuva: Amazon.com
tiistai 29. syyskuuta 2009
Hard to Explain?
Kunnon yrityksen pitää ajatella kvartaaleittain. Pian alkava viimeinen neljännes on uusien levyjulkaisujen osalta aina vuoden parasta aikaa. Näihin aikoihin julkaistaan valtava määrä hyviä levyjä ja hieman myöhemmin ne joulun pakkolahjat tyyliin Il Divo. Julkaisuruuhkassa joitain merkittäviä albumeita jää väkisinkin jalkoihin. Kuten viime vuonna muun muassa Britannian ulkopuolella Kings of Leonin Only By the Night.
Esimerkiksi USA:sta ja Britanniasta poiketen Suomessa joulunkin myyntihitit lienevät jo kaupoissa tai ainakin pian tulossa hyllyihin. Tosin, lokakuun lopussa julkaistavaa Michael Jacksonin This Is It -kokoelmaa/soundtrackia on helppo veikata loppusyksyn ja joulun hitiksi sekä meillä että muualla, sisältäähän se täysin uuden samannimisen Jackson-kappaleen.
Minulle syksyn levynjulkaisuilla on ollut aina erityinen merkitys. Muistan, kun The Strokesin debyytti Is This It (tahaton yhteys edellä mainittuun!) tuli kauppoihin. Kuuntelin sen monta monituista kertaa putkeen. Ihastuin albumiin niin, että rimakauhu yhtyeen muita albumeita kohtaan kasvoi ylittämättömäksi: Jos hankkisin Room on Firen tai First Impressions on Earthin, illuusio täydellisestä rocklevystä voisi romahtaa saman tien. The Strokes ei ehkä olisikaan kuolematon. Näin ajattelin silloin, ja ajattelen edelleen. (Uskallan kyllä kuunnella muutamaa singleä noilta levyiltä.)
Radioheadin Kid A, Spiritualizedin Let It Come Down, Belle and Sebastianin I'm Waking up to Us EP, Interpolin Antics, Nine Inch Nailsin The Fragile... Kaikki nämä tuovat minulle korostetusti assosiaatioita syksystä. Mikään muu vuodenaika ei nouse esiin musiikkielämyksissä yhtä paljon. Se voi johtua julkaisujen runsaudesta, mutta epäilen, että se on enemmän tunnelmakysymys. Oli miten oli, levykauppaan menee rahaa tänäkin syksynä.
Esimerkiksi USA:sta ja Britanniasta poiketen Suomessa joulunkin myyntihitit lienevät jo kaupoissa tai ainakin pian tulossa hyllyihin. Tosin, lokakuun lopussa julkaistavaa Michael Jacksonin This Is It -kokoelmaa/soundtrackia on helppo veikata loppusyksyn ja joulun hitiksi sekä meillä että muualla, sisältäähän se täysin uuden samannimisen Jackson-kappaleen.
Minulle syksyn levynjulkaisuilla on ollut aina erityinen merkitys. Muistan, kun The Strokesin debyytti Is This It (tahaton yhteys edellä mainittuun!) tuli kauppoihin. Kuuntelin sen monta monituista kertaa putkeen. Ihastuin albumiin niin, että rimakauhu yhtyeen muita albumeita kohtaan kasvoi ylittämättömäksi: Jos hankkisin Room on Firen tai First Impressions on Earthin, illuusio täydellisestä rocklevystä voisi romahtaa saman tien. The Strokes ei ehkä olisikaan kuolematon. Näin ajattelin silloin, ja ajattelen edelleen. (Uskallan kyllä kuunnella muutamaa singleä noilta levyiltä.)
Radioheadin Kid A, Spiritualizedin Let It Come Down, Belle and Sebastianin I'm Waking up to Us EP, Interpolin Antics, Nine Inch Nailsin The Fragile... Kaikki nämä tuovat minulle korostetusti assosiaatioita syksystä. Mikään muu vuodenaika ei nouse esiin musiikkielämyksissä yhtä paljon. Se voi johtua julkaisujen runsaudesta, mutta epäilen, että se on enemmän tunnelmakysymys. Oli miten oli, levykauppaan menee rahaa tänäkin syksynä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)