Nu metalin johdannaiset olivat listoilla merkittäviä tekijöitä 2000-luvun alussa, mutta ykköset olivat harvassa. Esimerkiksi Linkin Park ei koskaan yltänyt kärkeen Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla eikä Britannian singlelistalla, Limp Bizkit kerran brittiykköseksi vuonna 2001.
Samana vuonna Crazy Townin hieman popimpi ote tuotti yhden ison, joskin ristiriitaisesti vastaanotetun listahitin. Butterfly nousi Yhdysvaltojen Hot 100 -listan kärkeen maaliskuussa 2001 ja saavutti kaksi ykkösviikkoa siten, että välissä Shaggyn ja Rayvonin Angel piipahti keulilla.
Butterflyn menestyksen salaisuus oli ”kamma lady” -hokeman lisäksi todennäköisesti ripaus Red Hot Chili Peppersiä, sillä kappale perustuu heidän Mother’s Milk -albuminsa biisiin Pretty Little Ditty.
Kuten monet tietävätkin, Butterfly jäi Crazy Townin ainoaksi suuremmaksi hitiksi ja ylsi brittilistalla kolmanneksi. Sillä Revolving Door saavutti myös ihan kunniakkaan 23. sijan, Yhdysvaltojen Hot 100 -listalta ei siunaantunut muita merkintöjä.
Butterfly on striimiaikanakin kohtuullisen suosittu ajankuvahitti: sillä on 658 miljoonaa kuuntelua Spotifyssa. Video on kerännyt 302 miljoonaa katselua Youtubessa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti