tiistai 30. tammikuuta 2024

Listaklassikko: Men at Work – Down Under (1983)

Australialaisyhtye Men at Work ei ole varsinainen yhden hitin ihme (neljä top 40 -brittihittiä), mutta heiltä muistetaan lähinnä yksi sinkku. Se oli sitäkin suurempi, sillä Down Under ylsi sekä Britannian singlelistan että Yhdysvaltojen Hot 100 -listan kärkeen. 

Down Under julkaistiin ensimmäisen kerran Australiassa jo syksyllä 1981, mutta kuten tuohon aikaan oli tapana, läpimurtohitit valloittivat maailmaa melko hitaasti. Britanniassa ykkössija tuli helmikuussa 1983 ja kappale pysyi huipulla kolme viikkoa. Hot 100 -listan kärkeen se oli päässyt hieman aiemmin.

 

Down Under sai uuden elämän pari vuotta sitten, kun australialainen Luude julkaisi siitä version, johon Men at Workin laulaja Colin Hay oli äänittänyt uuden lauluraidan. Versio ylsi lopulta brittilistan viidenneksi toissa vuonna.

 

Men at Work on taas aktiivinen, mutta uusia studioalbumeita ei ole kuulunut sitten Two Heartsin (1985). Alkuperäisellä Down Underilla on mukavasti 745 miljoonaa kuuntelua Spotifyssa. Video on kerännyt 385 miljoonaa pyöritystä Youtubessa.


Ei kommentteja: