tiistai 24. tammikuuta 2023

R&b-poikkeus

Vaikka en yleensä halua kategorisoida listamenestyjiä genren tai sukupuolen mukaan, on aivan paikallaan mainita, että SZA:n SOS on ollut naisen tekemäksi r&b-levyksi poikkeuksellinen albumilistamenestys oikeastaan molemmin puolin Atlanttia, mutta ennen kaikkea Yhdysvalloissa. 

Eilen SOS sinetöi kuudennen viikkonsa huipulla, joka on pisin r&b-levyn vierailu kärkeen sitten Usherin Confessionsin (2004), joka keräsi yhdeksän viikkoa. Naisten r&b-levyjen sarjassa kuuteen viikkoon pystynyttä levyä saadaan hakea 1990-luvulta, ja se löytyy vuodenvaihteesta 1995–1996, jolloin Mariah Careyn Daydream viipyili keulilla.

Sopivasti joulukuun alkupuolella ilmestynyt SOS on ylivoimaisesti vahvin ehdokas Billboardin vuoden suosituimmaksi albumiksi, mutta kalenterivuoden 2023 ykköseksi sitä ei oikein uskalla vielä julistaa. Levyä kulutettiin viime viikolla 119 000 kpl myynniksi muutettuna. Siitä suurin osuus oli striimauksia.

Ei kommentteja: