keskiviikko 18. marraskuuta 2020

Yhä etupainotteisempi joulunaika

The Official Charts Company tiedotti tänään, että joulunajan tutut poplistaklassikot ovat rynnimässä mukaan Britannian singlelistalle aiemmin ja suuremmalla joukolla kuin kertaakaan sitten digilatausten tulemisen mukaan laskentoihin eli vuodesta 2015 alkaen. Ylihuomenna perjantaina noin kymmenkunta jouluhittiä saattaa olla mukana top sadassa. Vaikka siis on vasta marraskuun puoliväli. 

Viime vuonna vastaavalla viikolla listalla oli viisi jouluaiheista laulua ja kaksi vuotta sittemmin ainoastaan yksi! OCC:n mukaan joululauluja kuunneltiin striimauspalveluista jopa 50 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. 

 

Etujoukoissa on tietenkin Mariah Careyn jättiklassikko All I Want for Christmas Is You (#2, 1994), joka lienee perjantaina jopa top 40:ssä. Kappale saattaa olla ikuisesti tuomittu jäämään vaille ykkössijaa sinkkulistalla, sillä se on pysyvästi ACR-tasolla (accelerated chart ratio), eli sen striimauksista saavuttamat ”myynnit” on puolitettu.

Ei kommentteja: