Soul-laulaja Bill Withers saavutti paljon menestystä 1970-luvulta aina 1980-luvun puoliväliin asti etenkin Yhdysvalloissa. Billboardin Hot 100 -listan kärkeen hän onnistui pääsemään kuitenkin vain kerran – sitäkin isommalla klassikolla.
Lean on Me johti Hot 100 -listaa kolme viikkoa heinäkuussa 1972. Se oli Withersin toinen top ten -menestys kolmanneksi yltäneen Ain’t No Sunshinen (1971) jälkeen. Hän oli saava niitä vielä kaksi lisää, joista viimeisen 1980-luvun puolella Just the Two of Usin yllettyä peräti kakkoseksi.
Lean on Me lukeutuu kahdeksan muun kappaleen kanssa harvalukuiseen joukkoon, joka on päässyt Hot 100 -listan kärkeen kahden eri esittäjän voimin, sillä Club Nouveau vei sen kärkeen vuonna 1987.
Brittilistalla Lean on Me ylsi Withersin esittämänä vain 18:nneksi. Siellä hänen suurin hittinsä on Lovely Day, joka pääsi alun perin seitsemänneksi vuonna 1977 ja 11 vuotta myöhemmin uuden miksauksen ansiosta peräti neljänneksi.
Spotifyssa Lean on Mellä on tällä hetkellä upeasti 96 miljoonaa kuuntelua, toki Ain’t No Sunshine on omassa luokassaan 212 miljoonan saldollaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti