Rapakon takana Billie Eilishin levyä kulutettiin myynniksi muutettuna 313 000 kpl, joka on vuoden toiseksi paras avaus heti Ariana Granden menestyslevyn Thank U Next jälkeen. Hänen Hot 100 -listan menestyksensä selviää huomenna.
Blogi, jonka sisältö koostuu miltei sataprosenttisesti jenkki- ja brittilistanörtteilystä.
maanantai 8. huhtikuuta 2019
Nuorin ja ensimmäinen
Vaikka en tunnetusti pidä jaottelusta miesartistien, naisartistien ja yhtyeiden välillä, niin on pakko mainita, että Billie Eilishistä tuli mielestäni hieman yllättäen nuorin Britannian albumilistan ykköseksi päässyt naisartisti koskaan uuden When We All Fall Asleep Where Do We Go -albuminsa debytoitua kärjessä. Yllättäen siksi, että hyvin moni nuori on kyllä saanut sinkkulistan ykkösiä, kuten esimerkiksi toinen Billie (Piper), joka oli juuri täyttänyt 17 vuotta Honey to the B -albumin ilmestyessä syksyllä 1998. Se levy pääsi korkeimmillaan kuitenkin vain sijalle 14.
Billie Eilishistä tuli myös ensimmäinen 2000-luvulla syntynyt Yhdysvaltojen albumilistan kärkeen päässyt artisti. Siellä nuorin nainen on LeAnn Rimes, joka oli vain 15-vuotias, kun You Light Up My Life: Inspirational Songs pääsi kärkeen vuonna 1997.
Tunnisteet:
Billboard albumit,
Billie Eilish,
Billie Piper,
Britannia,
brittilistat,
LeAnn Rimes,
listatrivia,
Yhdysvallat
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti