maanantai 24. heinäkuuta 2017

Keinotekoisesti tietä muille

Britannian singlelistan uusista säännöistä riittää keskustelua varmasti pitkään, ja etenkin nyt, kun on saatu ensimmäinen tapaus, jossa ykköseksi yltää “väärä” kappale. Top 75 -listalla on tällä viikolla kaikkiaan viisi biisiä, jotka menettävät asemiaan sääntömuutoksen vuoksi:

1 -> 2 Luis Fonsi & Daddy Yankee feat. Justin Bieber  Despacito (#1, 2017)
13 -> 22 Charlie Puth  Attention (#9, 2017)
17 -> 39 Jason Derulo feat. Nicki Minaj & Ty Dolla Sign  Swalla (#6, 2017)
31 -> 55 Cheat Codes feat. Demi Lovato  No Promises (#18, 2017)
32 -> 54 Martin Jensen  Solo Dance (#7, 2017)

Brittilistahistoriassa on ennenkin kyllä nähty sääntöjen mukaan päätettyjä ykkösiä, jatkossa niitä tulee vain paljon enemmän. Kuuluisin tapaus viime vuosikymmeniltä (jolloin data on ollut jo riittävän tarkkaa) on eittämättä tässäkin blogissa aiemmin mainittu Dee-Liten Groove Is in the Heartin ja Steve Miller Bandin The Jokerin kamppailu syyskuussa 1990, jolloin singlet myivät OCC:n laskelmien mukaan tasan yhtä monta kappaletta. Silloin The Jokerista tuli ykkönen, koska se kasvatti suosiotaan enemmän edellisviikkoon verrattuna. Seuraavalla viikolla The Joker oli jo oikeasti suositumpi.

8 kommenttia:

Sami kirjoitti...

Jos ollaan ihan tarkkoja, niin The Jokeria myytiin enemmän myös kyseisellä viikolla. Kappaleiden 'panel sales' oli sama 2595, mutta kokonaismyynnissä The Joker voitti 44118-44110. Panel sales-lukema tarkoitti 250:n liikkeen myyntiä. 250 tulee siitä, että kun BMRB aloitti virallisen listan kokoamisen 1969, niin ensimmäisten vuosien 'shop sample' oli nimenomaan tämä 250 liikettä. Vaikka listaliikkeiden määrä kasvoi, niin tulokset julkaistiin musiikkiteolisuudelle edelleen panel sales myyntinä. Näin myyntiluvut olivat vertailukelpoisia aikaisempien myyntilukujen kanssa.

Steve Miller /Deee-Lite taistelun aikaan vuonna 1990 listaliikkeitä oli yli 900. Silloin 900 listaliikkeen myynti muutettiin ensiksi koko maan myynniksi (n.4250 singlejä myyvää liikettä). Tämän jälkeen arvioidut myyntimäärät muutettiin 250:n liikkeen myyntiä vastaavaksi panel sales luvuksi (eli jaettiin luvulla 17). Näin Steve Millerin panel sales oli 44118/17= 2595,2 ja Deee-liten 44110/17=2594,7 ja siis pyöristettynä kokonaislukuna molempien panel sales oli sama 2595. Toisaalta jos Groove olisi kasvattanut kyseisellä viikolla enemmän myyntiä, olisiko se ollut viikon ykkönen pienemmällä myynnillä ? Tämän jälkeen sääntöä muutettiin, niin että panel sales-lukuihin lisättiin yksi desimaali.

Sami

Sami kirjoitti...

Lisään tähän vielä Alan Jonesin kirjoittaman artikkelin, joka julkaistiin seuraavan viikon Music Week-lehdessä. Siinä asia selvitetään tosi hyvin.

"Controversy raged last week over the tussle for the Gallup Chart’s Number One spot between Steve Miller’s ‘The Joker’ and Record Mirror favourites Deee-Lite’s ‘Groove Is In The Heart’. The latter’s record company issued a press release last week attacking the fairness of the Gallup Chart for placing the Miller track at Number One, despite both records achieving the same “panel sales” – the first time it’s happened with the Number One spot. Here Alan Jones, Record Mirror’s chart statistician and a chart consultant with Gallup, explains the complexities of the situation from the chart compilers’ point of view.

The reality of the situation is that according to Gallup’s best guess, the Steve Miller Band single actually sold eight copies more than Deee-Lite’s and only the way in which Gallup presents the information to suit record industry tradition conceals the fact.

The “panel sales” of 2595 mentioned by WEA in its press release are a distillation of a very complex mathematical logarithm. A panel sale represents about one in every 17 actual sales, even though Gallup actually monitor a good deal more. The notion of a panel sale exists because from when the British Market Research Bureau (BMRB) started to compile the chart in 1969 to when Gallup took over in 1983, the panel of shops used to compile the chart was 250 strong. Gallup immediately set about strengthening the panel for the good reason that a larger panel makes hyping very expensive and difficult, and provides statistically significant samples from which they can (and do) extrapolate a mass of marketing information for record companies. The chart is only the tip of the iceberg.

Today more than 900 shops are equipped with the Epson machines into which they key, or more frequently ‘wand’ their sales by passing a light pen over a barcode. Gallup’s computer collects data from them all. The problem is that the record industry needs to see sales represented by a constant base of shops, so all the sales are distilled back down to a typical sample of 250 every week.

Gallup breaks the UK record market down into small “cells” to analyse its sales. If for the sake of argument, there are 104 medium sized independent shops in London and Gallup has Epson computers in 26 of them which register 59 sales for a record, the assumption is that the record would sell 236 copies in the 104 shops as a whole. Similarly, if Gallup has established the fact that there are, say, 30 small Woolworths branches selling records in the South East, of which the 12 on the panel sell 18 copies of a record, they wouldn’t be far wrong in estimating that a total of 45 would be sold by the 30 Woolies together.

Sales from the shops on the Gallup panel are all “grossed up” in this way until the company has an estimate of the total number of sales for each of the 20,000 or so different titles on which it detects sales every week.

It could represent this information to the industry as an estimate of actual sales. For example, last week’s number three by Bombalurina sold an estimated 40,596 copies. The problem is, as I said before, that the industry knows where it is with its weighted average of 250 shops so everything has to be reduced to represent the wider picture in microcosm. Two hundred and fifty shops represent about a 17th of the actual UK total. All sales are therefore reduced to a 17th of their grossed up totals. Bombalurina thus ended up with 2388 panel sales.

‘The Joker’ and ‘Groove is In The Heart’ you will recall both had published panel sales of 2595. But these are “rounded” figures. The Gallup computer actually adjudged that ‘The Joker’ sold 44,118 copies and that ‘Groove is In The Heart’ sold 44,110 copies, which equate to panel sales of 2595.2 and 2594.7 respectively. So either way you look at it, ‘The Joker’ was Number One".

Sami

Sami kirjoitti...

Vielä sen verran, että eihän tätä tapausta voi edes verrata tähän nykyiseen surulliseen tilanteeseen.

Sami

Markus kirjoitti...

Kiitti kommentista, joo tosiaan täysin eri juttu.

Jos mietitään noita nykyisiä sääntöjä, veikkaan, että OCC muuttaa niitä aika pian, sillä suora hyppäys 150:1 -> 300:1 on järjetön ja kestämätön. Se saattaa pudottaa kappaletta viikossa jopa kymmeniä sijoja ilman syytä ja konkreettisimmillaan juuri biisin pois ykkössijalta, vaikka olisi viikon suosituin.

Ymmärrän heidän tavoitteensa, mutta luulen, että suhteen muutosta pehmennetään niin, että se on asteittain 150:1, 200:1, 250:1 jne.

Sami kirjoitti...

Minun mielestä kärkipäähän ei pitäisi missään nimessä koskea. Raja voisi olla top 20 ja sen jälkeen esim. yli 20 viikkoa listalla olleet biisit voisi siirtää Billboardin tapaan recurrent listalle. En tykkään ollenkaan tällaisista keinotekoisista ratkaisuista, missä biiseille annetaan eri kertoimia sen mukaan kuinka pitkään ne ovat olleet listalla. Onneksi muutokset eivät vaikuta kulta- ja platinalevyihin. Niiden laskennassa käytetään edelleen alkuperäistä 1:100 suhdetta koko ajan (2014-2017) kaikille biiseille. Tuoton ja oikeudenmukaisen painoarvon kannalta 1:150 olisi parempi suhdeluku. Mutta kun aikanaan päätettiin suhdeluvuksi 1:100, niin sen kanssa pitää elää, eikä jatkuvasti vaihdella. Eri asia olisi, jos alusta asti suhdeluku olisi sidottu tuottoon. Silloin sitä voisi muutella sitä mukaa kun markkinat muuttuvat eli kuukausimaksun maksavien asiakkaiden määrä suhteessa mainosrahoitteisen version käyttäjiin muuttuu.

Olenkin huomannut, että nykyään perjantaisin olen paljon kiinnostuneempi uusista hopea-, kulta- ja platinalevyistä, kuin virallisesta listasta.

Vielä yksi juttu: Oli hauskaa lukea vuoden 1997 Music & Media lehdestä, kuinka samalla lailla brittilistan huonoutta valitettiin myös silloin. Kun nyt valitetaan listan hitaudesta, niin silloin valitettiin listan nopeudesta. Näin se vaan menee.

Sami

Markus kirjoitti...

Mä pidän myös kirjaa hopea-, kulta- ja platinalevyistä, kiva nähdä, että Alman Chasing Highsista tulee ensimmäinen suomalainen hopeasingle sitten The Rasmuksen suosion päivien.

On kiinnostavaa, miten suuri painoarvo korkeimmalle sijoitukselle annetaan listakeskustelussa, koska usein biisin (tai albumin) menestys oikeasti määrittyy enemmän listauran pituudella, näin on aina ollut. Mutta tavallaan on ikävä niitä 1990-luvun tai 2000-luvun alun aikoja, jolloin semimenestyneeltä albumiltakin saattoi lohjeta neljä (lyhytikäistä) brittilistan top ten -hittiä (kuten Morrisseyn You Are the Quarrylta).

Timo kirjoitti...

Muistan hyvin tuon Miller/deeelite-tapauksen ja Alan Jonesin tekstin. Taisin referoida sitä Rumbaankin.

Mutta eikö tuo teksti ilmestynyt Record Mirrorissa? Ehkä molemmissa, niillähän oli sama kustantaja. Mistä Sami otit sen?

Sami kirjoitti...

Timo: Olet oikeasa. Myös lähteessä (http://forum.popjustice.com/threads/midweeks-and-close-shaves.30985/page-26) sanotaan ihan selvästi, että kyseessä oli Record Mirror. Olin kuitenkin päässäni kehitellyt, että Record Miror olisi jo tuossa vaiheessa lopettanut ilmestymisen ja Alan Jones siirtynyt kirjoittamaan Music Week- lehteen. Tämä tapahtui kuitenkin vasta noin puoli vuotta myöhemmin huhtikuussa 1991.

Markus: Varsinkin 90-luvulla levy-yhtiöt kikkailivat ihan simona saadakseen korkeita listasijoja. Ensiksi single päästettiin radiosoittoon muutamaa viikkoa ennen varsinaista julkaisua, että kysyntä saataisiin mahdollisimman korkeaksi. Julkaisuviikolla pääformaattia cd- singleä myytin alehinnalla (1.99/2.99 puntaa ), kun normaali hinta oli 3.99 puntaa. Ensimmäisen viikon jälkeen singlen hinta nostettiin normaaliksi. Tavoitteena oli, että ihmiset ostaisivat ensimmäisen viikon ( ja saavutetun huippusijoituksen) jälkeen artistin albumin singlen sijasta. Tästä johtuen singlelista oli 1990-luvun lopulla aivan älyttömän nopealiikkeinen ja monet saivat lyhytikäisiä top ten-hittejä.

Sami