maanantai 6. maaliskuuta 2017

Sheeranin striimit

Warner lähetti maailman kököimmän tiedotteen Ed Sheeranin ÷-albumin vastaanotosta, mutta siitä pystyi juuri ja juuri poimimaan itse asian: Britanniassa levyn kappaleet olivat perjantaina ja lauantaina Spotifyn 16 suosituinta kappaletta.
 
Aivan 16 ensimmäistä sijaa Sheeran tuskin perjantaina julkistettavalla singlelistalla nappaa, mutta meno on joka tapauksessa poikkeuksellista. Sheeranin striimitähteys on toki ollut tiedossa jo pidemmän aikaa, mutta häkellyttävästi levyn kehnoimmin kelpaavaakin kappaletta kuunneltiin perjantaina enemmän kuin sijan 17 Stormzyn Big for Your Bootsia. Kaikkiaan Sheeranin kappaleita kuunneltiin Spotifysta perjantaina 68,7 miljoonaa kertaa.

Britanniassa ÷:n ensimmäisen päivän kulutus oli 232 000 kpl ja Yhdysvalloissa sen odotetaan olevan viikossa noin 500 000 kpl. Molemmat ovat vuoden parhaita avauksia, Britannian osalta jopa kaikkien aikojen kovimpia.



Ei kommentteja: