sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Miesvaltaa

Britannian albumilistaa silmäillessä huomio kiinnittyy ainakin yhteen asiaan: sen kärkipää on vahvasti miehinen taistelutanner, sillä top 20:ssa on vain yksi naisartisti (Emeli Sandé kakkosena) eikä yhtyeiden riveissäkään taida naisia juuri olla. Edellisestä nais(t)en esittämässä albumilistan ykkösestä on kulunut pitkälti kolmatta kuukautta (Ward Thomasin Cartwheels syyskuussa).

Samaa trendiä on nähty singlelistalla pitkin vuotta, vaikkakin naisartisteja on ollut usein vierailemassa hiteillä. Viimeiset viisi viikkoa on menty vahvasti naisten tahtiin, sillä Little Mixin Shout Out to My Ex vietti kolme viikkoa ykkösenä ja nyt kaksi viikkoa johtaneessa Clean Banditissä on naisjäsen ja Rockabyellä vierailee brittilaulaja Anne-Marie.

Mutta striimausten aikana miesten ylivalta popissa on kenties oikeasti ollut kasvamaan päin. Syyksi on epäilty ainakin sitä, että striimauspalveluita innokkaasti kuluttuvat nuoret naiset innostuvat kenties helpoiten yhtäältä karismaattisista nuorista miesartisteista sekä toisaalta menevistä tanssibiiseistä, joita esittävät usein miehet (mahdollisesti naisten avulla kylläkin).

Albumilistalla taas näkyy paljon levyjä ostavien varttuneempien miesten vaikutus: niillä voi selittää esimerkiksi Electric Light Orchestran tai Paul Simonin ykköstiloja tai Radioheadin kahta eri visiittiä kärkeen.

Iso osa tätä on tietenkin mutuilua. Ja albumilistalla naiset saanevat paalun viimein ensi perjantaina, kun Little Mixin Glory Days kamppailee ykkössijasta Metallican Hardwired...to Self Destructia vastaan ja on tällä hetkellä johdossa väliaikatiedoissa. Little Mixille albumilistan ykköstila olisi koko uran ensimmäinen ja pieni niskalenkki rockin miehisestä maailmasta.

Ei kommentteja: