lauantai 29. lokakuuta 2016

Elviksen ihme

Elvis Presleyn musiikin kierrättäminen muodossa tai toisessa on ollut 2000-luvun suurimpia kansanhuveja etenkin Isossa-Britanniassa, jossa hänen kaikki singlensä julkaistiin uudelleen reilut kymmenen vuotta sitten, koostettiin pari kokoelmaa sen jälkeen ja nyt Royal Philharmonic Orchestra on tehnyt jo toisen Elvis-albuminsa. The Wonder of Yousta tuli Presleyn uran 13. albumilistan ykkönen Britanniassa.

RPO:n julkaisut eivät ole menestyneet globaalisti kovinkaan kummoisesti, lähinnä Britannian lisäksi Irlannissa ja Australiassa. Jatkuvasti platinakerroksia keräävän Michael Bublén uutuusalbumin lyöminen edes yhdellä noista markkinoista on silti melkoinen saavutus.

13 ykkösellä Elvis siirtyi sooloartistien kärkeen ykköstilastossa. Hänen edellään kaikkien artistien laskennassa on vielä The Beatles. Lista näyttää nyt tältä:

1 – The Beatles – 15 (174 viikkoa)
2 – Elvis Presley – 13 (66)
3 – Madonna – 12 (30)
4 – Robbie Williams – 11 (34)
4 – David Bowie – 11 (27)

Kymmenessä ovat The Rolling Stones, Michael Jackson, Bruce Springsteen sekä U2. Madonnan 12:een on laskettu Evita-soundtrack (1996).

perjantai 28. lokakuuta 2016

Listakatsaus, vko 44

Billboard Hot 100, Top 20

1. (1.) The Chainsmokers featuring Halsey – Closer
2. (2.) The Weeknd featuring Daft Punk – Starboy
3. (3.) twenty one pilots – Heathens
4. (4.) DJ Snake featuring Justin Bieber – Let Me Love You
5. (6.) D.R.A.M. featuring Lil Yachty – Broccoli
6. (5.) Bruno Mars – 24K Magic
7. (7.) Major Lazer featuring Justin Bieber & MØ – Cold Water
8. (10.) Ariana Grande featuring Nicki Minaj – Side to Side
9. (56.) Maroon 5 featuring Kendrick Lamar – Don’t Wanna Know
10. (8.) Shawn Mendes – Treat You Better
11. (12.) Gnash featuring Olivia O’Brien – I Hate U I Love U
12. (9.) Sia featuring Sean Paul – Cheap Thrills
13. (11.) Zayn Hilfigerrr & Zaylon McCall – Juju on That Beat (TZ Anthem)
14. (15.) Kiiara – Gold
15. (13.) The Chainsmokers featuring Daya – Don’t Let Me Down
16. (16.) twenty one pilots – Ride
17. (14.) Calvin Harris featuring Rihanna – This Is What You Came for
18. (20.) Hailee Steinfeld & Grey featuring Zedd – Starving
19. (22.) Justin Timberlake – Can’t Stop the Feeling!
20. (21.) Tory Lanez – Luv

Closer tempaisi jo kymmenennen ykkösviikon Yhdysvaltojen Hot 100 -listan kärjessä ja muutenkin kärkipää on staattinen. D.R.A.M.:n ja Lil Yachtyn Broccoli nousi pykälän viidenneksi ja Ariana Granden ja Nicki Minajin Side to Side kaksi kahdeksanneksi.
Maroon 5 saavutti 12:nnen ja Kendrick Lamar kolmannen top ten -hittinsä, kun Don’t Wanna Know loikkasi täydet paukut (video, striimaukset, kokonainen viikko myynnissä ja radiossa) saatuaan 56–9.
Hailee Steinfeldin, Greyn ja Zeddin Starving nousi kaksi sijaa 18:nneksi. Top 40 -tasolle punnersi yksi uusi biisi, sillä Alessia Caran Scars to Your Beautiful nousi 42–36.
Brittilaulaja Dua Lipa saavutti ensimmäisen Hot 100 -hittinsä Blow Your Mind (Mwah) -singlen debytoitua sijalla 72.


USA:n albumit, Top 20

1. (-) Kings of Leon – Walls
2. (4.) Drake – Views
3. (5.) Soundtrack – Suicide Squad: The Album
4. (-) The Game – 1992
5. (7.) twenty one pilots – Blurryface
6. (-) JoJo – Mad Love.
7. (11.) Original Broadway Cast – Hamilton: An American Musical
8. (10.) Ariana Grande – Dangerous Woman
9. (12.) Travis Scott – Birds in the Trap Sing McKnight
10. (1.) Green Day – Revolution Radio
11. (2.) Norah Jones – Day Breaks
12. (-) Blackberry Smoke – Like an Arrow
13. (15.) Rihanna – ANTI
14. (-) Hillsong – Let There Be Light
15. (6.) Solange – A Seat in the Table
16. (14.) Shawn Mendes – Illuminate
17. (21.) Florida Georgia Line – Dig Your Roots
18. (16.) Sia – This Is Acting
19. (28.) Chris Stapleton – Traveller
20. (24.) Adele – 25

Kings of Leon valitsi loistavan julkaisuviikon, sillä vaikka Walls jäi huomattavasti matalampiin viikkokulutuslukemiin kuin edeltäjänsä Mechanical Bull (#2, 2013), siitä tuli tennesseeläisyhtyeen ensimmäinen ykkönen Yhdysvaltojen albumilistalla. Top ten -merkintöjä on nyt kaikkiaan neljä.
Yksikään vanhempi levy kärkikymmenikössä ei petrannut kulutustaan edellisviikosta, joten uutuudet pääsivät sinne suhteellisen vaivatta. The Gamen uusi levy 1992 debytoi neljäntenä ja on räppärin kahdeksas top ten -merkintä.
JoJon edellisestä levystä ehti vierähtää peräti kymmenen vuotta, mikä saattoi osaltaan auttaakin Mad Lovea debytoimaan kuudentena. Hänen kaikki kolme studiolevyään ovat yltäneet top teniin, The High Road (2006) kolmanneksi asti.
Blackberry Smoken Like an Arrow debytoi sijalla 12 (uran paras) ja Hillsongin Let There Be Light 14:ntenä.
RCA:n kokoelmasoittari The RCA-List nousi 21:nneksi, D.R.A.M.:n Google Play: Live at the Jamroom -EP ensimmäistä kertaa top 40 -tasolle 42–37 ja 21 Savagen ja Metro Boominin Savage Mode samoin 65–39.


Britannian singlet, Top 20

1. (1.) Little Mix – Shout Out to My Ex
2. (2.) James Arthur – Say You Won't Let Go
3. (3.) The Chainsmokers featuring Halsey – Closer
4. (4.) The Weeknd featuring Daft Punk – Starboy
5. (5.) Hailee Steinfeld & Grey featuring Zedd – Starving
6. (12.) Neiked – Sexual
7. (-) Clean Bandit featuring Sean Paul & Anne-Marie – Rockabye
8. (6.) Sia featuring Kendrick Lamar – The Greatest
9. (7.) Ariana Grande featuring Nicki Minaj – Side to Side
10. (8.) Calvin Harris – My Way
11. (10.) Bruno Mars – 24K Magic
12. (9.) DJ Snake featuring Justin Bieber – Let Me Love You
13. (11.) Major Lazer featuring Justin Bieber & MØ – Cold Water
14. (15.) Zara Larsson – Ain't My Fault
15. (40.) Shawn Mendes – Mercy
16. (18.) Shawn Mendes – Treat You Better
17. (16.) Maroon 5 featuring Kendrick Lamar – Don't Wanna Know
18. (14.) Martin Garrix and Bebe Rexha – In the Name of Love
19. (13.) Calum Scott – Dancing on My Own
20. (17.) Niall Horan – This Town

Little Mixin Shout Out to My Ex nappasi toisen ykkösviikon Britannian singlelistalla melko selkeästi. Biisistä on tulossa ihan kelpo hitti myös meillä, sillä sen Spotify-kuuntelut ovat hyvässä kasvussa.
Clean Banditin, Anne-Marien ja Sean Paulin yhteistuotos, kelpo Rockabye debytoi hulppeasti seitsemäntenä. Se on Clean Banditin kuudes, Anne-Marien ensimmäinen ja Sean Paulin jo 13. top ten -hitti.
Ruotsalaisprojekti Neiked nappasi myös ensimmäisen top ten -menestyksensä Sexualin edettyä kuudenneksi. Sexual on Britanniassa selkeästi suositumpi kuin kotimaassaan. Milloinhan meillä tapahtuu vastaavaa?
Shawn Mendesin Mercy loikkasi upeasti 40–15. Tulisiko siitä hänen neljäs top ten -hittinsä? Ruotsalaisia hitintekijöitä edustaa myös 37–27 nouseva Galantis singlellään Love on Me. Draken keskellä viikkoa maailmaan tupsahtanut Fake Love ehti juuri ja juuri top 40 -tasolle sijalle 38.


Britannian albumit, Top 20

1. (-) Elvis Presley and The Royal Philharmonic Orchestra – The Wonder of You
2. (-) Michael Bublé – Nobody but Me
3. (-) Lady Gaga – Joanne
4. (-) Leonard Cohen – You Want It Darker
5. (1.) Kings of Leon – Walls
6. (2.) Phil Collins – The Singles
7. (-) Status Quo – Aquostic II: That's a Fact
8. (43.) Sia – This Is Acting
9. (-) Korn – The Serenity of Suffering
10. (-) Original Cast Recording – Lazarus
11. (-) Soundtrack – Trolls
12. (10.) Justin Bieber – Purpose
13. (11.) Drake – Views
14. (-) Graeme Park, Mike Pickering & Peter Hook – Hacienda Classical
15. (29.) Shawn Mendes – Illuminate
16. (re) Michael Bublé – Christmas
17. (13.) Craig David – Following My Intuition
18. (6.) Green Day – Revolution Radio
19. (19.) Coldplay – A Head Full of Dreams
20. (15.) Bastille – Wild World

Tällä viikolla Britannian albumilistan kärkeen tuppautui neljä todella kovaa uutuutta, jotka olisivat kaikki ottaneet paalupaikan hyvin monella viikolla tänä vuonna. Nyt kisassa vahvimmaksi osoittautui Elvis Presleyn ja Royal Philharmonic Orchestran toinen levy The Wonder of You. Viimevuotinen If I Can Dream ylsi myös kärkeen ja sitä on kulutettu yli miljoona kappaletta. Elviksellä on nyt kaikkiaan 13 ykköstä, mikä on sooloartistien ennätys.
Michael Bublé on tottunut ykkössijoihin, mutta nyt Nobody but Me joutui tyytymään hopeaan – ainakin toistaiseksi, sillä veikkaan levyn myyvän hyvin joulusesongin kuluessa. Bublélla on nyt seitsemän top ten -levyä ja yksi niistä eli Christmas (#1, 2011) on taas asemissa loppuvuotta ajatellen sijalla 16.
Lady Gagan Joanne debytoi kolmantena, sekin suhteellisin hyvin lukemin. Gagalla on nyt kuusi top ten -levyä eli kaikki studiolevyt sekä The Remix (#3, 2010). The Fame Monsterin (2009) myynti laskettiin yhteen The Famen (#1, 2008) kanssa.
Leonard Cohenin You Want It Darker nappasi nelossijan. Se on Cohenin uran viides top ten -levy ja kolmas putkeen, mutta kärkeen hän ei ole vielä päässyt.
Status Quon Aquostic-sarjan toinen osa debytoi seitsemäntenä. Heillä on 24 top ten -merkintää.
Sian This Is Acting (#3, 2016) loikkasi uuden deluxe-painoksen ansiosta 43–8. Sillä on mukana uusi hitti The Greatest. Kornin The Serenity of Suffering nappasi hieman yllättäenkin top ten -sijoituksen (bändin kolmannen) ja Lazarus-musikaalin soundtrack debytoi kymmenentenä.
Trolls-elokuvan soundtrackin (11) ottaminen mukaan listalle on yllättävää, sillä esimerkiksi vastaavanlainen, huimaan menestykseen yltänyt Frozen jätettiin huomiotta.
Graeme Parkin, Mike Pickeringin ja Peter Hookin Hacienda Classical pääsi 14:nneksi. Jimmy Eat Worldin Integrity Blues debytoi sijalla 21 ja The Pretty Recklessin Who You Selling for sijalla 23.
Melanie C:n uusi levy The Version of Me pääsi 25:nneksi. Se saattaa vaikuttaa huonolta, mutta itse asiassa kyseessä on hänen ensimmäinen top 40 -merkintänsä 11 vuoteen, sitten Beautiful Intentionsin (#24, 2005).
Agnes Obelin The Citizen of Glass debytoi sijalla 30 ja Pretendersin paluulevy Alone joutui tyytymään 40. tilaan.

torstai 27. lokakuuta 2016

Listaklassikko: Pato Banton – Baby Come Back (1994)

Eddy Grantin johtama brittibändi The Equals levytti Baby Come Backin vuonna 1966, mutta hitti siitä tuli vasta hiljalleen siten, että pari vuotta myöhemmin se ylsi brittilistan kärkeen – ja uudelleen vuonna 1994 reggae-artisti Pato Bantonin versiona.

Birminghamilainen Banton sai kappaleelleen tukea UB40:n Ali ja Robin Campbellilta, vaikka listahistoriaan heille ei ole merkitty krediittejä. Uusi Baby Come Back hallitsi Britannian singlelistaa neljä viikkoa syksyllä 1994. Siitä tuli lopulta vuoden neljänneksi suurin singlehitti Britanniassa.

Pato Banton itse jäi aika lyhytikäiseksi tähdenlennoksi listoilla, mutta saavutti parin seuraavan vuoden aikana neljä muutakin top 40 -singlehittiä, joista muistetuin lienee Sting-duetto This Cowboy Song (#15, 1995). Top teniin Banton ei kuitenkaan ikinä enää ole yltänyt. Reggae-piireissä hänet tunnetaan yhä melko hyvin ja Life Is a Miracle (2000) saavutti Grammy-ehdokkuuden parhaan reggae-albumin kategoriassa.

perjantai 21. lokakuuta 2016

Listakatsaus, vko 43

Billboard Hot 100, Top 20

1. (1.) The Chainsmokers featuring Halsey – Closer
2. (2.) The Weeknd featuring Daft Punk – Starboy
3. (3.) twenty one pilots – Heathens
4. (5.) DJ Snake featuring Justin Bieber – Let Me Love You
5. (-) Bruno Mars – 24K Magic
6. (6.) D.R.A.M. featuring Lil Yachty – Broccoli
7. (5.) Major Lazer featuring Justin Bieber & MØ – Cold Water
8. (7.) Shawn Mendes – Treat You Better
9. (8.) Sia featuring Sean Paul – Cheap Thrills
10. (12.) Ariana Grande featuring Nicki Minaj – Side to Side
11. (89.) Zayn Hilfigerrr & Zaylon McCall – Juju on That Beat (TZ Anthem)
12. (10.) Gnash featuring Olivia O’Brien – I Hate U I Love U
13. (9.) The Chainsmokers featuring Daya – Don’t Let Me Down
14. (11.) Calvin Harris featuring Rihanna – This Is What You Came for
15. (13.) Kiiara – Gold
16. (14.) twenty one pilots – Ride
17. (15.) Drake featuring Wizkid & Kyla – One Dance
18. (15.) Rihanna – Needed Me
19. (17.) Adele – Send My Love (to Your New Lover)
20. (20.) Hailee Steinfeld & Grey featuring Zedd – Starving

Hot 100 -listalla oli hurja viikko – eräs vilkkaimmista pitkiin aikoihin, mutta kärjessä ei nähty mitään uutta: The Chainsmokersin ja Halseyn Closer keikkuu ykkösenä jo yhdeksättä viikkoa.
Bruno Marsin 24K Magic debytoi hienosti viidentenä. Se on hänelle 13. top ten -merkintä. Ariana Granden ja Nicki Minajin Side to Side eteni kymmenenneksi ja he ovat tahoillaan top tenissä nyt kahdeksatta ja 13. kertaa.
Zayn Hilfigerrrin ja Zaylon McCallin rap-hitti Juju on That Beat (TZ Anthem) on noussut valtavaksi viraali-ilmiöksi ja se loikkasi nyt peräti 89–11. Sekä Hilfigerrr että McCall ovat listan ensikertalaisia.
Top 40:ssä nähdään myös kolme muuta uutta biisiä, sillä räppäri Aminén esikoishitti Caroline eteni 44–35, Martin Garrixin ja Bebe Rexhan iso eurohitti In the Name of Love 41–39 ja Keith Urbanin Blue Ain’t Your Color 45–40.
Top 40:n ulkopuolella on runsaasti uutuksia, joista kiinnostavimpina mainittakoon John Legendin Love Me Now (55), Maroon 5:n ja Kendrick Lamarin Don’t Wanna Know (56), Lady Gagan Million Reasons (76) sekä Hot 100 -historian lyhyin listabiisi, ainoastaan 45 sekunnin mittainen netti-ilmiö PPAP (Pen-Pineapple-Apple-Pen) sijalla 77. Sen esittää japanilainen Kosaka Daimaou, artistinimeltään Piko-Taro.


USA:n albumit, Top 20

1. (-) Green Day – Revolution Radio
2. (-) Norah Jones – Day Breaks
3. (-) OneRepublic – Oh My My
4. (3.) Drake – Views
5. (4.) Soundtrack – Suicide Squad: The Album
6. (1.) Solange – A Seat in the Table
7. (8.) twenty one pilots – Blurryface
8. (-) Alter Bridge – The Last Hero
9. (-) Phantogram – Three
10. (7.) Ariana Grande – Dangerous Woman
11. (13.) Original Broadway Cast – Hamilton: An American Musical
12. (10.) Travis Scott – Birds in the Trap Sing McKnight
13. (-) Dance Gavin Dance – Mothership
14. (6.) Shawn Mendes – Illuminate
15. (12.) Rihanna – ANTI
16. (16.) Sia – This Is Acting
17. (-) Meshuggah – The Violent Sleep of Reason
18. (18.) Kanye West – The Life of Pablo
19. (-) Phish – Big Boat
20. (5.) Red Hot Chili Peppers – The Getaway

Green Day on ollut tuttu näky listoilla jo yli 20 vuotta ja nyt he saavuttivat kolmannen paalunsa Yhdysvaltojen albumilistalla, kun Revolution Radio debytoi kärjessä. Aiemmat kaksi ovat American Idiot (2004) ja 21st Century Breakdown (2009). Top ten -levyjä bändillä on kaikkiaan kymmenen alkaen Dookie-läpimurtoalbumista (#2, 1994).
Norah Jonesin Day Breaks avasi kakkossijalta ja edelleen hänen kaikki varsinaista kuusi studiolevyään ovat yltäneet kärkikolmikkoon. Ykkösiäkin on kolme: Come Away with Me (2002), Feels Like Home (2004) ja Not Too Late (2007). Come Away with Me on 2000-luvun menestyneimpiä levyjä: sitä on kulutettu pelkästään Yhdysvalloissa 11 miljoonaa kappaletta.
OneRepublicin Oh My My debytoi kolmantena, joka on bändin paras sijoitus. Edellinen levy Native (2013) ylsi neljänneksi.
Top tenissä on vielä pari muutakin uutuutta, Alter Bridgen The Last Hero ja Phantogramin Three. Alter Bridgelle top ten -merkintä on toinen ja Phantogramille ensimmäinen.
Post-hardcore-yhtye Dance Gavin Dancen Mothership debytoi 13:ntena, joka on heidän reippaasti korkein sijoituksensa. Instant Gratification (2015) piipahti 32:ntena. Meshuggahin The Violent Sleep of Reason ylsi 17:nneksi, joka sivuaa Kolossin (2012) saavutusta.
Veteraanibändi Phish ylsi edellisellä Fuego-albumillaan (2014) peräti seitsemänneksi, mutta nyt Big Boat jäi 19:nneksi. Vielä kehnommin kävi isoja pophittejä jo saaneelle Dayalle, jonka ensimmäinen varsinainen albumi, hitin mukaan nimetty Sit Still Look Pretty, jäi peräti 36:nneksi.


Britannian singlet, Top 20

1. (-) Little Mix – Shout Out to My Ex
2. (1.) James Arthur – Say You Won't Let Go
3. (2.) The Chainsmokers featuring Halsey – Closer
4. (3.) The Weeknd featuring Daft Punk – Starboy
5. (17.) Hailee Steinfeld & Grey featuring Zedd – Starving
6. (5.) Sia featuring Kendrick Lamar – The Greatest
7. (4.) Ariana Grande featuring Nicki Minaj – Side to Side
8. (6.) Calvin Harris – My Way
9. (7.) DJ Snake featuring Justin Bieber – Let Me Love You
10. (9.) Bruno Mars – 24K Magic
11. (8.) Major Lazer featuring Justin Bieber & MØ – Cold Water
12. (24.) Neiked – Sexual
13. (10.) Calum Scott – Dancing on My Own
14. (11.) Martin Garrix and Bebe Rexha – In the Name of Love
15. (13.) Zara Larsson – Ain't My Fault
16. (-) Maroon 5 featuring Kendrick Lamar – Don't Wanna Know
17. (12.) Niall Horan – This Town
18. (14.) Shawn Mendes – Treat You Better
19. (16.) twenty one pilots – Heathens
20. (15.) Ellie Goulding – Still Falling for You

Uransa huipulla keikkuva tyttöryhmä Little Mix on Britannian merkittävin oma nuorisosuosikki ja nyt se nappasi neljännen Britannian singlelistan ykkösensä Shout Out to My Exin debytoitua suoraan kärjessä. Ne aiemmat kolme paalua ovat tulleet hiteillä Cannonball (2011), Wings (2012) ja Black Magic (2015).
Hailee Steinfeld on tekemässä todellista läpimurtoa hitillään Starving, joka loikkasi hulppeasti 17–5. Se on sekä hänen että kappaleella vierailevan Grey-duon ensimmäinen top ten -hitti. Vierailukrediitin niin ikään saaneella Zeddillä top ten -menestyksiä sen sijaan on nyt kaksi: Stay the Night (2014) ylsi peräti kakkoseksi.
Neikedin Sexual loikkasi reteästi 24–12. Sijalla 16 debytoi Maroon 5:n ja Kendrick Lamarin Don't Wanna Know. Lamar on juuri nyt top tenissäkin Sian kanssa levyttämällään The Greatestillä (#5, 2016).
Fifth Harmonyn That's My Girl hyppäsi 57–31, Galantisin ja Hook N Slingin Love on Me eteni 44–37 ja Shawn Mendes sai neljännen top 40 -hittinsä Mercyn noustua kaksi sijaa juurikin 40:nneksi.


Britannian albumit, Top 20

1. (-) Kings of Leon – Walls
2. (-) Phil Collins – The Singles
3. (-) Tom Chaplin – The Wave
4. (re) Oasis – Be Here Now
5. (-) Two Door Cinema Club – Gameshow
6. (1.) Green Day – Revolution Radio
7. (-) Rebecca Ferguson – Superwoman
8. (-) Blackberry Smoke – Like an Arrow
9. (-) Katie Melua – In Winter
10. (15.) Justin Bieber – Purpose
11. (14.) Drake – Views
12. (2.) Barry Gibb – In the Now
13. (5.) Craig David – Following My Intuition
14. (7.) Shires – My Universe
15. (12.) Bastille – Wild World  
16. (6.) OneRepublic – Oh My My
17. (17.) twenty one pilots – Blurryface
18. (19.) Bob Marley and the Wailers – Legend: The Best of
19. (23.) Coldplay – A Head Full of Dreams
20. (25.) Adele – 25

Tennesseeläisyhtye Kings of Leon hallitsi listoja kahdeksan vuotta sitten sekä single- että albumipuolella ja silloin hankittu fanikanta on yhä niin vahva, että Walls debytoi Britannian albumilistan ykkösenä aivan erinomaisin lukemin. Se on heille jo viides paalu putkeen!
Phil Collinsin uusi kokoelma The Singles pääsi kakkoseksi. Se on hänen neljäs koosteensa ja 12. top ten -levy.
Keane-keulahahmo Tom Chaplinin esikoissoolo The Wave debytoi kolmantena. Neljänneksi ilmaantui uusi painos Oasiksen Be Here Now -albumista (#1, 1997), joka aikoinaan rikkoi kaikki avausviikon kulutusennätykset pitäen niitä Adelen viimevuotisen 25:n ilmestymiseen asti.
Two Door Cinema Clubin Gameshow nappasi viidennen sijan. Edeltäjä Beacon (2012) kävi kakkosena.
Myös Rebecca Ferguson on yltänyt ylemmäs kuin nyt Superwomanilla. Sen seitsemäs tila on hänelle kuitenkin jo neljäs top ten -käynti.
Niinpä top tenin ainoa oikea ensikertalainen on jenkkiyhtye Blackberry Smoke. Kahdeksantena debytoiva Like an Arrow on heidän kolmas top 40 -levynsä.
Hurjan uutuusviikon täydentää Katie Meluan In Winter. Kahdella ykkösellä uransa aloittanut laulaja on saanut kaikki seitsemän studiolevyään kärkikymmenikköön.
Beth Hartin Fire on the Floor debytoi sijalla 28, David Telen Music for Cats sijalla 33, Dr. John Cooper Clarkin ja Hugh Cornwellin This Time It's Personal 34:ntena, Hillsong Worshipin Let There Be Light 36:ntena ja The Gamen 1992 vasta sijalla 38.


keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Listaklassikko: Karyn White – Romantic (1991)

Kalifornialainen r&b-laulaja Karyn White vietti hetken popmaailman kirkkaimmassa valokeilassa 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa: hänen kahdelta albumiltaan, nimettömältä esikoiselta (1988) sekä Ritual of Lovelta (1991), lohkaistiin neljä top ten -hittiä Billboardin Hot 100 -listalla, vaikka levyt itse eivät olleet mitään supermenestyksiä.

Ritual of Loven Romanticistä tuli Whiten ainoa ykkönen syksyllä 1991, jolloin se nappasi paalupaikan yhdeksi viikoksi tässä sarjassa toissa viikolla esitellyn Mariah Careyn Emotionsin ja Princen Creamin välissä. Sen jälkeen albumin toinen single The Way I Feel about You ylsi 12:nneksi.

White oli Jimmy Jamin ja Terry Lewisin new jack swing -tyylin lipunkantaja, mutta ei artistina kovin kiinnostava, mistä kielii albumienkin verrattain heikko menestys suhteessa singlehittien määrään. Hänen toistaiseksi viimeiseksi Hot 100 -listan merkinnäkseen jäi Can I Stay with You (#81, 1994). Nykyisin 51-vuotias White musisoi harvakseltaan, mutta häneltä ilmestyi vuonna 2012 uusi albumi nimeltään Carpe Diem.

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Perheellä ei rajoja

Mediassa on kirjoitettu melko paljon Jacksonin ja Knowlesin sisaruksista ja perhesuhteista, mutta viittasin perjantain katsauksessa kolmanteen sisaruspariin, joka on päässyt Yhdysvaltojen albumilistan ykköseksi erillään sooloartisteina, ja päätin kirjoittaa heistä postauksen.

Kuka tuntee Millerin veljekset Percyn ja Vyshonnen? Suomessa hyvin harva noilla nimillä, mutta vähän useampi nimillä Master P ja Silkk the Shocker. Master P:n No Limit Records oli yksi 1990-luvun lopun suurimpia menestyksiä musabisneksessä. Sen, minkä veljekset hävisivät taiteellisissa ansioissa, he voittivat kahisevan määrässä: Master P tienasi kaksi ykköstä: Ghetto D (1997) ja MP da Last Don (1998), jotka ovat molemmat moninkertaisia platinalevyjä. Silkk the Shocker ylsi albumilistan kärkeen Made Manilla (1999). Seuraavana vuonna he levyttivät yhdessä kokoonpanossa 504 Boyz, jonka Goodfellas (2000) piipahti kakkosena.

Klaaniin kuuluvat myös Percy Millerin poika Percy Romeo, eli Lil Romeo, sekä vielä kolmas veli, Corey Miller eli C-Murder, molemmat aikoinaan top ten -tason räppäreitä.

No Limit on tehnyt uutta tulemistaan, sillä Usherin ja Young Thugin tämänsyksyinen top 40 -jenkkihitti on jopa nimetty sen mukaan ja kappaleessa viitataan firmaan ja Master P:n Make 'em Say Uhh -hittiin erittäin selvästi.

perjantai 14. lokakuuta 2016

Listakatsaus,vko 42

Billboard Hot 100, Top 20

1. (1.) The Chainsmokers featuring Halsey – Closer
2. (3.) The Weeknd featuring Daft Punk – Starboy
3. (2.) twenty one pilots – Heathens
4. (4.) Major Lazer featuring Justin Bieber & MØ – Cold Water
5. (5.) DJ Snake featuring Justin Bieber – Let Me Love You
6. (8.) D.R.A.M. featuring Lil Yachty – Broccoli
7. (6.) Shawn Mendes – Treat You Better
8. (7.) Sia featuring Sean Paul – Cheap Thrills
9. (9.) The Chainsmokers featuring Daya – Don’t Let Me Down
10. (13.) Gnash featuring Olivia O’Brien – I Hate U I Love U
11. (10.) Calvin Harris featuring Rihanna – This Is What You Came for
12. (19.) Ariana Grande featuring Nicki Minaj – Side to Side
13. (15.) Kiiara – Gold
14. (12.) twenty one pilots – Ride
15. (17.) Rihanna – Needed Me
16. (14.) Drake featuring Wizkid & Kyla – One Dance
17. (16.) Adele – Send My Love (to Your New Lover)
18. (-) The Chainsmokers featuring Phoebe Ryan – All We Know
19. (18.) Drake featuring Rihanna – Too Good  
20. (24.) Hailee Steinfeld & Grey featuring Zedd – Starving

The Chainsmokersin ja Halseyn Closer keikkuu Hot 100 -listan ykkösenä kahdeksatta viikkoa ja muutenkin The Chainsmokersilla on vahva meno: Don’t Let Me Down (#3, 2016) on yhdeksäntenä ja uusi biisi All We Know debytoi hienosti 18:ntena. Sillä laulaa Phoebe Ryan.
The Weekndin ja Daft Punkin Starboy eteni kolmannella viikollaan jo kakkoseksi, joka sivuaa Daft Punkin uran korkeinta noteerausta. D.R.A.M.:n ja Lil Yachtyn Broccoli puolestaan nousi kuudenneksi ja kokonaan uusia nimiä top tenistä löytyy sijalta kymmenen, jolle eteni Gnashin ja Olivia O’Brienin I Hate U I Love U.
Ariana Granden ja Nicki Minajin Side to Side nousi 12:nneksi ja Kiiaran Gold 13:nneksi.
Hailee Steinfeld saavutti ensimmäisen top 20 -hittinsä Starvingin edettyä juurikin 20:nneksi. Sillä ovat mukana myös Grey ja Zedd, jälkimmäiselle top 20 -menestys on jo viides.
Niall Horanin ensimmäinen soolosingle This Town loikkasi toisella viikollaan 63–25. Rae Sremmurdin ja Gucci Manen Black Beatles eteni top 40 -tasolle 41–38.
Solange ei ollut ennen tätä viikkoa yltänyt kertaakaan Hot 100 -listalle, mutta nyt uuden albumin myötä sekä Cranes in the Sky (74) ja Don’t Touch My Hair (91) pääsivät mukaan.


USA:n albumit, Top 20

1. (-) Solange – A Seat in the Table
2. (-) Bon Iver – 22, A Million
3. (2.) Drake – Views
4. (3.) Soundtrack – Suicide Squad: The Album
5. (24.) Red Hot Chili Peppers – The Getaway
6. (1.) Shawn Mendes – Illuminate
7. (10.) Ariana Grande – Dangerous Woman
8. (7.) twenty one pilots – Blurryface
9. (-) Van Morrison – Keep Me Singing
10. (6.) Travis Scott – Birds in the Trap Sing McKnight
11. (re) Radiohead – A Moon Shaped Pool
12. (9.) Rihanna – ANTI
13. (13.) Original Broadway Cast – Hamilton: An American Musical
14. (-) Bob Weir – Blue Mountain
15. (11.) Florida Georgia Line – Dig Your Roots
16. (21.) Sia – This Is Acting
17. (-) Banks – The Altar
18. (18.) Kanye West – The Life of Pablo
19. (8.) Jason Aldean – They Don’t Know
20. (15.) Adele – 25

Maailmassa ei ole kovin montaa sisarusta, jotka olisivat yltäneet Yhdysvaltojen albumilistan ykköseksi sooloartisteina. Solange Knowlesin A Seat in the Tablen debyytti kärjessä tarkoitti sitä, että Knowlesin sisaruksista tuli kolmas kaksikko sillä saralla Michael ja Janet Jacksonin sekä Master P:n ja Silkk the Shockerin seuraksi.
A Seat in the Table on Solangen toinen top ten -levy, Sol-Angel and the Hadley St. Dreams (2008) ylsi yhdeksänneksi.
Bon Iverin kolmas albumi 22, A Million debytoi kakkosena sivuten nimettömän edeltäjänsä (2011) sijoitusta – se kakkostila tuli tosin paremmin lukemin.
Red Hot Chili Peppersin The Getaway (#2, 2016) elpyi 24. sijalta viidenneksi, kiitos lippukauppakytkyn. Julkaisustrateginen re-entry on puolestaan Radioheadin A Moon Shaped Poolin (#3, 2016) paluu 11:nneksi.
Van Morrisonin Keep Me Singing avasi sijalta yhdeksän. Se on, uskokaa tai älkää, hänen uransa korkein sijoitus. Van Morrison on tarkka mies, sillä hänellä on tältä vuosituhannelta myös kaksi kymmenettä tilaa (Keep It Simple ja Born to Sing: No Plan B).
Grateful Dead -mies Bob Weirin Blue Mountain debytoi 14:ntenä ja Banksin toinen albumi The Altar sijalla 17. Goddess (2014) piipahti 12:ntena.
Regina Spektor pääsi kahdella edellisellä albumillaan peräti kolmostilalle, mutta nyt Remember Us to Life joutui tyytymään 23. sijaan.


Britannian singlet, Top 20

1. (1.) James Arthur – Say You Won't Let Go
2. (3.) The Chainsmokers featuring Halsey – Closer
3. (2.) The Weeknd featuring Daft Punk – Starboy
4. (5.) Ariana Grande featuring Nicki Minaj – Side to Side
5. (8.) Sia featuring Kendrick Lamar – The Greatest
6. (4.) Calvin Harris – My Way
7. (6.) DJ Snake featuring Justin Bieber – Let Me Love You
8. (7.) Major Lazer featuring Justin Bieber & MØ – Cold Water
9. (-) Bruno Mars – 24K Magic
10. (10.) Calum Scott – Dancing on My Own
11. (11.) Martin Garrix and Bebe Rexha – In the Name of Love
12. (9.) Niall Horan – This Town
13. (16.) Zara Larsson – Ain't My Fault
14. (14.) Shawn Mendes – Treat You Better
15. (12.) Ellie Goulding – Still Falling for You
16. (13.) twenty one pilots – Heathens
17. (28.) Hailee Steinfeld & Grey featuring Zedd – Starving
18. (15.) The Chainsmokers featuring Daya – Don't Let Me Down
19. (19.) Drake featuring Wizkid & Kyla – One Dance
20. (17.) Jonas Blue featuring JP Cooper – Perfect Strangers

James Arthurin Say You Won't Let Go johtaa Britannian singlelistaa kolmatta viikkoa eikä sillä oikein ole uhkaajia, kun viikon korkein uutuuskin, Bruno Marsin paluusingle 24K Magic joutui tyytymään yhdeksänteen tilaan. Top ten -merkintä on Marsille kymmenes.
Ariana Granden ja Nicki Minajin Side to Side nousi neljänneksi, Zara Larssonin Ain't My Fault 13:nneksi ja Hailee Steinfeldin Starving loikkasi 28–17.
Neikedin Sexual eteni 34–24 ja Dua Lipan Blow Your Mind (Mwah) pykälän 30:nneksi. Viikon toiseksi korkein uutuus on Lady Gagan Million Reasons, mutta se ei yltänyt top 40 -tasolle, vaan joutuu toistaiseksi tyytymään 48. tilaan.


Britannian albumit, Top 20

1. (-) Green Day – Revolution Radio
2. (-) Barry Gibb – In the Now
3. (-) Alter Bridge – The Last Hero
4. (-) Kaiser Chiefs – Stay Together
5. (1.) Craig David – Following My Intuition
6. (-) OneRepublic – Oh My My
7. (3.) Shires – My Universe
8. (-) Seasick Steve – Keepin' the Horse Between Me and the Ground
9. (-) Norah Jones – Day Breaks
10. (-) Feeder – All Bright Electric
11. (-) White Lies – Friends
12. (10.) Bastille – Wild World  
13. (2.) Bon Iver – 22, A Million
14. (12.) Drake – Views  
15. (18.) Justin Bieber – Purpose
16. (-) Sum 41 – 13 Voices
17. (16.) twenty one pilots – Blurryface
18. (8.) Passenger – Young as the Morning, Old as the Sea
19. (14.) Bob Marley and the Wailers – Legend: The Best of
20. (9.) Bruce Springsteen – Chapter and Verse

Britannian albumilistan kärkipäässä on taas rutkasti uutuuksia, joista osa yllättäviäkin, tosin ykkönen ei. Green Dayn Revolution Radio debytoi odotetusti paalupaikalla. Siitä tuli heidän kolmas ykkösensä. Kaksi aiempaa ovat American Idiot (2004) ja 21st Century Breakdown (2009).
Bee Geesistä tutun Barry Gibbin In the Now debytoi kakkosena. Se on hänen ensimmäinen top ten -levynsä sooloartistina ja itse asiassa ensimmäinen top 75 -merkintä ylipäätään.
Alter Bridge sen sijaan on nähty top tenissä kahdesti ennenkin, mutta The Last Heron kolmostila on heidän parhaansa.
Neloseksi pääsi Kaiser Chiefsin Stay Together. Itse asiassa odotin heidän haastavan Green Dayn parhaiten, mutta bändin on tyytyminen alemmas. Heillä on nyt kuusi top ten -käyntiä.
OneRepublicin Oh My My debytoi kuudentena, Seasick Steven pitkäniminen uutuus kahdeksantena, Norah Jonesin Day Breaks yhdeksäntenä ja Feederin All Bright Electric kymmenentenä. Heidän top ten -saldonsa näyttävät lukemia 3, 5, 5 ja 7. Tuttuja nimiä siis.
White Liesia harmittaa varmasti vilkas uutuusviikko, sillä Friends jäi 11:nneksi. Sum 41:n Voices debytoi sijalla 16 ja Placebon A Place for Us to Dream -kokoelma vasta sijalla 21.
Kate Tempestin Let Them Eat Chaos ylsi 28:nneksi ja Meshuggahin The Violent Sleep of Reason 31:nneksi. Se on heidän ensimmäinen top 40 -albuminsa.



keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Listaklassikko: CeeLo Green – F**k You (2010)

CeeLo Greenin ura poplistoilla on ollut hämmentävä ja hänen menestyksensä on tullut äärimmäisen tipoittain. Ensin hän oli Goodie Mobin jäsenenä hip hop -suosikki Yhdysvalloissa (kolme kultalevyä), siirtyi soolouralle ja perusti Danger Mousen kanssa Gnarls Barkleyn. Crazyn (#1, 2006) jälkeen hänen tekemisensä sooloartistina ja biisintekijänä kiinnostivat myös Britanniassa ja huipentumana Fuck You (siististi Forget You) vietti kaksi viikkoa brittilistan kärjessä lokakuussa 2010. Kiinnostavasti tuohon aikaan listoilla keikkui myös toinen kiroiluhitti, Pinkin Fuckin’ Perfect (#10, 2010).

Fuck You oli Greenin ensimmäinen listamerkintä sooloartistina Britanniassa. Emoalbumilta The Lady Killer (#3, 2010) irtosi kaksi muutakin kohtuullisen isoa hittiä, It’s OK (#20, 2010) ja Bright Lights Bigger City (#13, 2011), mutta sen jälkeen on ollut hiljaisempaa. Viime vuonna X Factor -visiitti heitti Music to My Soulin viikoksi sijalle 59.

Vaikka Greenin sooloura on romahtanut ykköstasolta, vierailijana hän on yhä vahvaa valuuttaa: hän on mukana sekä Kendrick Lamarin että Mac Millerin tuoreimmilla albumeilla.




sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Omituinen allas

Radioheadin A Moon Shaped Pool on julkaistu vajaan puolen vuoden aikana kolmesti, minkä ansiosta se on tehnyt kolme paluuta Britannian albumilistan top teniin, tuloksena kaksi ykkösviikkoa ja tällä viikolla re-entry sijalle viisi – kiitos uuden erikoispainoksen.

Ensimmäistä kertaa levy julkaistiin lataus- ja striimausversiona joihinkin palveluihin 8. toukokuuta, sen ensimmäinen fyysinen cd- ja lp-versio sekä Spotify-versio ilmestyi Euroopassa 17. kesäkuuta ja nyt kuun vaihteessa ilmestyi uusi erikoispainos, jossa on aiemmin julkaisemattomia kappaleita.

A Moon Shaped Poolin julkaisustrategia on nerokas juuri sellaiselle levylle, jolla on tarpeeksi suuri fanikysyntä – toisin sanoen esimerkiksi päivänpolttavia hittejä tehtailevalle Drakelle erilaisista lp-painoksista ei olisi mitään iloa kaupallisesti. Mutta Radioheadin ainoa tapa pitää nimensä esillä ja levyt listoilla korkealla on varioida samaa levyä useaan otteeseen. Erona on se, että sykli on todella kiivas: aiemmin erikoispainoksia saatettiin jemmailla kuukausitolkulla ellei jopa vuosia.

Radiohead on tunnettu omalaatuisista julkaisustrategioistaan: In Rainbows (2007) ilmestyi alun perin ”maksat jos jaksat” -tyylisenä levynä ja The King of Limbs (2011) sanomalehden kylkiäisenä. Bändi itse on sanonut, että he nettosivat The King of Limbsistä enemmän voittoa kuin mistään aiemmasta levystään, mikä voi olla tottakin. Se saattoi heille tuoda suuremmat yksittäiset tulot kuin mikään aiempi julkaisu, mutta lyödäkseen OK Computerin (1997) noin viiden miljoonan myynti The King of Limbsistä on pitänyt saada suhteellisen iso tukku kytkykäteistä. Virallisia teitä sitä on ostettu arvioiden mukaan alle miljoona kappaletta. Mutta kukin laskee miten laskee: myyntilukujen hehkuttamisessa on aina oma tietty PR- ja tilastoarvonsa.

lauantai 8. lokakuuta 2016

Q3:n katsaus: Draken, Adelen ja Justin Bieberin hallintaa

Vuosineljännes ehti vierähtää että hupsis vain, joten taas on aika kvartaalikatsauksen. Tähdellä merkityt ovat tutusti viimevuotisia tai vanhempia julkaisuja


USA, hitit

1. Justin Bieber – Love Yourself*
2. Drake feat. Wizkid & Kyla – One Dance
3. Rihanna feat. Drake – Work
4. twenty one pilots – Stressed Out*
5. Desiigner – Panda
6. Lukas Graham – 7 Years
7. Justin Bieber – Sorry*
8. The Chainsmokers feat. Daya – Don't Let Me Down
9. Flo Rida – My House*
10. Adele – Hello*

Yhdysvaltojen singledata on kvartaalitasolla edelleen kiven alla, joten siirryin käyttämään Hot 100 -listan viikkosijoituksiin perustuvaa laskentatapaa. Sen ja lopullisen vuosilistan välillä voi ilmetä jotain ristiriitoja: top tenissä hankalin kappale on eittämättä Flo Ridan My House, joka saattaa lopullisissa laskelmissa vuodenvaihteessa pudota kokonaan ulos top 20:sta. Draken, Wizkidin ja Kylan One Dance lienee vahvin ehdokas puolestaan vuosiykköseksi, sillä Justin Bieberin Love Yourselfin vauhti on hyytynyt liiaksi.

11. Calvin Harris feat. Rihanna – This Is What You Came for
12. Shawn Mendes – Stitches*
13. Sia feat. Sean Paul – Cheap Thrills
14. Justin Timberlake – Can't Stop the Feeling
15. The Chainsmokers feat. Halsey – Closer
16. Rihanna – Needed Me
17. DNCE – Cake by the Ocean
18. Fifth Harmony feat. Ty Dolla $ign – Work from Home
19. Mike Posner – I Took a Pill in Ibiza
20. Justin Bieber – What Do You Mean?*

Sijoilla 11–20 näkyy pitkäikäisyys: Rihannan Needed Me ei ikinä yltänyt top viiteen viikkolistoilla, mutta on yhä top 20:ssa. Tämän hetken hallitsija The Chainsmokersin ja Halseyn Closer edennee top teniin, ellei ihmeitä tapahdu.


USA, albumit 

1. Drake – Views – 3 434 000
2. Beyoncé – Lemonade – 1 952 000
3. Adele – 25 – 1 903 000*
4. Rihanna – ANTI – 1 563 000
5. Justin Bieber – Purpose – 1 485 000*
6. twenty one pilots – Blurryface – 1 266 000*
7. Chris Stapleton – Traveller – 1 090 000*
8. Original Broadway Cast – Hamilton: An American Musical – 848 000*
9. Bryson Tiller – T R A P S O U L – 827 000*
10. The Weeknd – Beauty Behind the Madness – 820 000*

Draken Views on vuoden ylivoimaisesti suosituin albumi: sen kulutus rikkoo 3,5 miljoonan rajan näinä viikkoina ja se on viettänyt Yhdyvaltojen albumilistan kärjessä 13 viikkoa. Edelliseen katsaukseen verrattuna parhaiten asemiaan paransi Hamilton-musikaalin levy, joka on toistaiseksi vuoden kahdeksanneksi suosituin. Sen korkein viikkolistasijoitus on kesällä saavutettu kolmas tila.

11. Kevin Gates – Islah – 777 000
12. G-Eazy – When It's Dark Out – 742 000*
13. Ariana Grande – Dangerous Woman – 705 000
14. Panic! at the Disco – Death of a Bachelor – 681 000
15. Sia – This Is Acting – 646 000
16. Soundtrack – Suicide Squad: The Album – 619 000
17. Meghan Trainor – Thank You – 618 000
18. Prince – The Very Best of – 605 000*
19. Zayn – Mind of Mine – 601 000
20. Blake Shelton – If I'm Honest – 600 000

Täällä uutuuksia verrattuna edelliseen ovat muun muassa Ariana Granden kolmas albumi Dangerous Woman ja Suicide Squadin soundtrack. Grande ei päässyt viikkolistoilla kärkeen, mutta Suicide Squad pääsi. Heinäkuussa laskin Princen kokoelmalle aivan liian korkean lukeman, tämä 605 000 on Hits Daily Doublen suhteellisen virallinen totuus. Vuosi sitten sija 20 tuli lukemalla 610 000 kpl, mutta se oli silloin oma arvioni. Hyvin samaa tahtia mennään kuitenkin.


Britannia, singlet

1. Drake feat. Wizkid & Kyla – One Dance – 1 695 500
2. Lukas Graham – 7 Years – 1 403 000
3. Mike Posner – I Took a Pill in Ibiza – 1 290 500
4. Sia feat. Sean Paul – Cheap Thrills – 1 282 500*
5. Calvin Harris feat. Rihanna – This Is What You Came for –  1 114 500
6. Zara Larsson – Lush Life – 1 071 000*
7. Rihanna feat. Drake – Work – 1 064 500
8. Justin Bieber – Love Yourself – 1 053 500*
9. Shawn Mendes – Stitches – 1 029 500*
10. Jonas Blue and Dakota – Fast Car – 1 029 000

One Dance vietti lopulta Britannian viikkolistojen kärjessä peräti 15 viikkoa eli on 2000-luvun pisimpään ykkösenä viipynyt hitti. Siitä tulee tänä vuonna vielä triplaplatinasingle. Sian ja Sean Paulin Cheap Thrills ei yltänyt viikkolistojen kärkeen ensin Mike Posnerin I Took a Pill in Ibizan ja sitten One Dancen takia, mutta vietti kakkosena neljä viikkoa ja on sekä Sian että Sean Paulin uran menestynein single. Rihanna on toistaiseksi saanut biisejä vuosilistan sijoille 5, 7 ja 17. Sijoilla 5–10 on hämmästyttävän tasaista: ero on reilusti alle 100 000 kpl.

11. Fifth Harmony feat. Ty Dolla $ign – Work from Home – 961 500
12. Justin Timberlake – Can't Stop the Feeling – 934 000
13. Justin Bieber – Sorry – 913 500*
14. Major Lazer feat. Nyla & Fuse ODG – Light It Up – 854 500*
15. Calum Scott – Dancing on My Own – 843 500
16. Zayn – Pillowtalk – 825 500
17. Drake feat. Rihanna – Too Good – 814 500
18. Coldplay – Hymn for the Weekend – 811 000*
19. DNCE – Cake by the Ocean – 808 500
20. The Chainsmokers feat. Daya – Don't Let Me Down – 763 000

Kvartaalin läpilyöjä on Calum Scott, jonka esikoishitti, versio Robynin Dancing on My Ownista, ylsi viikkolistojen kakkoseksi ja nyt täällä toistaiseksi 15:nneksi. Muuten mennään tutuissa merkeissä. Vuosi sitten 20. tilaan riitti 573 000 kpl, mikä kertoo striimausten yleistymisestä.


Britannia, albumit

1. Adele – 25 – 622 500*
2. Justin Bieber – Purpose – 413 500*
3. David Bowie – Blackstar – 376 500
4. Coldplay – A Head Full of Dreams – 371 000*
5. David Bowie – Best of Bowie – 316 000*
6. Drake – Views – 315 000
7. Jess Glynne – I Cry When I Laugh – 310 000*
8. Beyoncé – Lemonade – 308 500
9. Little Mix – Get Weird – 222 000*
10. James Bay – Chaos and the Calm – 215 000*

Britannian albumilaskennan kärkikymppi on hyvin staattinen verrattuna edelliseen kvartaalikatsaukseen – ainoastaan Purpose ja David Bowien Blackstar ovat vaihtaneet paikkoja ja ensi viikolla Views ohittaa Bowien kokoelman. Adelen 25 näyttää porskuttavan vuoden menestyneimmäksi levyksi toista kertaa putkeen, ellei mitään ihmeitä tapahdu.

11. Ed Sheeran – x – 193 000*
12. Sia – This Is Acting – 191 000
13. Elvis Presley – If I Can Dream – 176 500*
14. ELO – All Over the World: The Very Best of – 175 000*
15. The 1975 – I Like It When You Sleep, for You Are So Beautiful Yet So Unaware of It – 171 000
16. Radiohead – A Moon Shaped Pool – 160 000
17. Rihanna – ANTI – 155 000
18. Years and Years – Communion – 141 000*
19. twenty one pilots – Blurryface – 139 000*
20. David Bowie – Nothing Has Changed. – 137 500*

Jeff Lynnen ELO:n paluu on näkynyt festareilla ja listoilla: All Over the World -kokoelma (2005) nappasi viikkolistoilla ykkössijan ja tääll 14. tilan. Top 20:n tuntumassa vaanii muun muassa upeasti palannut Rick Astley. Vuosi sitten sijaan 20 vaadittiin 133 000 kpl.

perjantai 7. lokakuuta 2016

Listakatsaus, vko 41

Billboard Hot 100, Top 20

1. (1.) The Chainsmokers featuring Halsey – Closer
2. (2.) twenty one pilots – Heathens
3. (40.) The Weeknd featuring Daft Punk – Starboy
4. (3.) Major Lazer featuring Justin Bieber & MØ – Cold Water
5. (4.) DJ Snake featuring Justin Bieber – Let Me Love You
6. (6.) Shawn Mendes – Treat You Better
7. (5.) Sia featuring Sean Paul – Cheap Thrills
8. (8.) D.R.A.M. featuring Lil Yachty – Broccoli
9. (7.) The Chainsmokers featuring Daya – Don’t Let Me Down
10. (10.) Calvin Harris featuring Rihanna – This Is What You Came for
11. (9.) Charlie Puth featuring Selena Gomez – We Don’t Talk Anymore
12. (11.) twenty one pilots – Ride
13. (19.) Gnash featuring Olivia O’Brien – I Hate U I Love U
14. (14.) Drake featuring Wizkid & Kyla – One Dance
15. (16.) Kiiara – Gold
16. (13.) Adele – Send My Love (to Your New Lover)
17. (12.) Rihanna – Needed Me
18. (15.) Drake featuring Rihanna – Too Good
19. (18.) Ariana Grande featuring Nicki Minaj – Side to Side
20. (17.) Justin Timberlake – Can’t Stop the Feeling!

The Chainsmokersin ja Halseyn Closer jatkaa seitsemättä viikkoa Hot 100 -listan kärjessä, mutta viikon kovimmat uutiset revitään The Weekndin ja Daft Punkin Starboystä. Se loikkasi toisella viikollaan 40–3 ja The Weekndin viides ja Daft Punkin toinen top ten -merkintä.
Gnashin ja Olivia O’Brienin I Hate U I Love U eteni 13:nneksi ja Kiiaran Gold pykälän 15:nneksi.
Young M.A.:n hip hop -hitti Ooouuu loikkasi top 40 -tasolle 52–36 ja räppiä on myös sijalla 40, jolle nousi Rob Stonen, J. Davisin ja Spooksin Chill Bill. Spooks ei ole se vuosituhannen vaihteessa muutaman hitin tekaissut rap-ryhmä, vaan sooloartisti.
One Direction -jäsen Niall Horan avasi soolouransa This Town -singlellä, joka debytoi sijalla 63.


USA:n albumit, Top 20

1. (-) Shawn Mendes – Illuminate
2. (1.) Drake – Views
3. (3.) Soundtrack – Suicide Squad: The Album
4. (-) Luke Bryan – Farm Tour: Here’s to the Farmer (EP)
5. (-) Bruce Springsteen – Chapter and Verse
6. (7.) Travis Scott – Birds in the Trap Sing McKnight
7. (8.) twenty one pilots – Blurryface
8. (6.) Jason Aldean – They Don’t Know
9. (12.) Rihanna – ANTI
10. (11.) Ariana Grande – Dangerous Woman
11. (10.) Florida Georgia Line – Dig Your Roots
12. (-) Crowder – American Prodigal
13. (17.) Original Broadway Cast – Hamilton: An American Musical
14. (143.) My Chemical Romance – The Black Parade
15. (13.) Adele – 25
16. (15.) Beyoncé – Lemonade
17. (14.) Frank Ocean – Blonde
18. (18.) Kanye West – The Life of Pablo
19. (re) Maxwell – blackSUMMERS’night
20. (5.) Usher – Hard II Love

Shawn Mendes on aloittanut uransa ryminällä: Illuminatesta tuli hänen toinen Yhdysvaltojen albumilistan ykkösensä vain 18 vuoden ja kolmen kuukauden ikäisenä. Handwritten (2015) debytoi niin ikään kärjessä.
Luke Bryan julkaisee EP-mittaisia äänitteitä tasaisin väliajoin ja tuorein debytoi neljäntenä. Hänellä on nyt yhdeksän top ten -merkintää.
Bruce Springsteenin uusi kooste Chapter and Verse pääsi viidenneksi. Hän on käynyt top tenissä nyt kunnioitettavat 19 kertaa.
Gospel-tähti Crowder pääsi 12:nneksi uudella American Prodigal -lätyllään. Neon Steeple (2014) ylsi yhdeksänneksi. Hänen vuonna 2012 hajonneen David Crowder Bandinsä korkein sijoitus on jopa kakkostila (Give Us Rest. 2012).
My Chemical Romancen The Black Parade (#2, 2006) loikkasi uuden painoksen ansiosta 14:nneksi ja Maxwellin alkujaan hieman flopannut Blacksummers’ Night (#3, 2016) palasi 19:nneksi.
Veteraaniyhtye Kansas debytoi 41:ntenä uudella levyllään The Prelude Implicit. He olivat viimeksi noin ylhäällä suunnilleen 30 vuotta sitten albumillaan Power (#36, 1986).


Britannian singlet, Top 20

1. (1.) James Arthur – Say You Won't Let Go
2. (3.) The Weeknd featuring Daft Punk – Starboy
3. (2.) The Chainsmokers featuring Halsey – Closer
4. (4.) Calvin Harris – My Way
5. (6.) Ariana Grande featuring Nicki Minaj – Side to Side
6. (5.) DJ Snake featuring Justin Bieber – Let Me Love You
7. (7.) Major Lazer featuring Justin Bieber & MØ – Cold Water
8. (8.) Sia featuring Kendrick Lamar – The Greatest
9. (-) Niall Horan – This Town
10. (10.) Calum Scott – Dancing on My Own
11. (9.) Martin Garrix and Bebe Rexha – In the Name of Love
12. (11.) Ellie Goulding – Still Falling for You
13. (12.) twenty one pilots – Heathens
14. (13.) Shawn Mendes – Treat You Better
15. (14.) The Chainsmokers featuring Daya – Don't Let Me Down
16. (23.) Zara Larsson – Ain't My Fault
17. (16.) Jonas Blue featuring JP Cooper – Perfect Strangers
18. (15.) Lil Wayne, Wiz Khalifa & Imagine Dragons with Logic, Ty Dolla $ign & X Ambassadors – Sucker for Pain
19. (17.) Drake featuring Wizkid & Kyla – One Dance
20. (18.) Anne-Marie – Alarm

James Arthurin Say You Won't Let Go pitää Britannian singlelistan kärkipaikkaa toista viikkoa. Sen kannoilla kakkoseksi eteni The Weekndin ja Daft Punkin Starboy. Kakkossija on The Weekndin uran paras noteeraus.
Ariana Granden ja Nicki Minajin Side to Side nousi viidenneksi. Top tenin ainoa uutuus tällä viikolla on Niall Horanin ensimmäinen soolosingle This Town. Se debytoi kivasti yhdeksäntenä.
Zara Larsson jahtaa jo kolmatta top ten -hittiään: Ain't My Fault loikkasi 23–16.
Albumijulkaisu nosti Craig Davidin ja Sigalan Ain't Giving Upin 39–23. The Chainsmokersin uusi julkaisu All We Know debytoi sijalla 24. Sillä vierailee Phoebe Ryan.
Hailee Steinfeldin, Zeddin ja Greyn Starving eteni 37–28, Dua Lipan Blow Your Mind (Mwah) 38–31 ja Neikedin esikoishitti Sexual 41–34.
Robbie Williamsin uusi biisi Party Like a Russian on osoittautumassa melkoiseksi pannukakuksi listoilla: se debytoi 68:ntenä. Hänen edellisen albuminsa ensimmäinen single Candy (2012) oli jopa ykkönen.


Britannian albumit, Top 20

1. (-) Craig David – Following My Intuition
2. (-) Bon Iver – 22, A Million
3. (-) Shires – My Universe
4. (-) Van Morrison – Keep Me Singing
5. (re) Radiohead – A Moon Shaped Pool
6. (-) Slaves – Take Control
7. (-) Pixies – Head Carrier
8. (1.) Passenger – Young as the Morning, Old as the Sea
9. (2.) Bruce Springsteen – Chapter and Verse
10. (5.) Bastille – Wild World
11. (-) Opeth – Sorceress
12. (6.) Drake – Views
13. (-) Deacon Blue – Believers
14. (7.) Bob Marley and the Wailers – Legend: The Best of
15. (3.) Shawn Mendes – Illuminate
16. (8.) twenty one pilots – Blurryface
17. (-) Solange – A Seat in the Table
18. (10.) Justin Bieber – Purpose
19. (-) Joanne Shaw Taylor – Wild
20. (18.) Ed Sheeran – x

Kuten ennakoin sunnuntaina, Craig Davidin Following My Intuition debytoi Britannian albumilistan ykkösenä. Siitä tuli hänen toinen paalunsa: myös menestyslevy Born to Do It (2000) ylsi kärkeen. Top ten -merkintöjä on nyt neljä. Kyydissä Greatest Hits -kokoelma (2008) loikkasi 71–28, joka on sen paras sijoitus.
Koko top ten meni täysin uusiksi: seitsemän kärjessä on kuusi uutuutta ja yksi palaaja, Radioheadin vinyylinä julkaistu A Moon Shaped Pool (#1, 2016). Moinen myllerrys on ennätyksellistä.
Bon Iverin kolmas albumi 22 A Million debytoi kakkosena. Sijoitus on Justin Vernonin projektin paras, sillä nimetön edeltäjä ylsi neljänneksi viisi vuotta sitten.
Myös Shires paransi edellistä parastaan My Universen kolmostilalla. Brave (2015) ylsi kymmenenneksi.
Van Morrisonin Keep Me Singing debytoi neljäntenä. Hänellä on jo 14 top ten -käyntiä.
Sijoilla kuusi ja seitsemän näkyy hyvin eri vaiheessa uraansa olevia indie-suosikkeja: Slavesin kakkosalbumi Take Control on heidän toinen top ten -merkintänsä, mutta Pixies on top tenissä jo viidettä kertaa. Indie Cindy (2014) piipahti kuudentena.
Opethin Sorceress debytoi 11:ntenä, joka on bändin paras sijoitus. Veteraanibändi Deacon Blue pääsi Believers-uutuudellaan 13:nneksi, Solangen kehuttu A Seat in the Table ylsi 17:nneksi (hänen ensimmäinen albumilistamerkintänsä), Joanne Shaw Taylorin Wild debytoi 19:ntenä, Banksin The Altar jäi 24:nneksi, Drive-by Truckersin American Band näyttäytyy 29:ntenä ja Missionin Another Fall from Grace sijalla 38.

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Listaklassikko: Mariah Carey – Emotions (1991)

Popin supertähti Mariah Carey oli vuonna 1991 toisen levynsä alkutaipaleella: hänelle oli siunaantunut jo rutkasti menestystä, sillä nimettömän esikoisen (1990) neljä singleä olivat kaikki Hot 100 -listan ykkösiä.

Niinpä ei ollut ihme, että kakkosalbumin nimibiisi ja ensimmäinen lohkaisu Emotions pääsi kärkeen syksyllä 1991 ja johti kolme viikkoa. Albumista ei kuitenkaan muodostunut Careyn uran kaupallista huippua – itse asiassa se on jäänyt listamielessä sekä edeltäjänsä että seuraajansa (Music Box) varjoon.

Mutta silti, Emotionsiltakin irtosi kolme top ten -singleä – itse asiassa Careyn ensimmäinen top tenin ulkopuolelle jäänyt hitti tuli vasta vuonna 1994, kun Anytime You Need a Friend ei päässyt 12. tilaa ylemmäs.

Carey on todellinen Hot 100 -listan legenda: hänellä on peräti 18 ykköstä ja 27 top ten -menestystä. Kaikkiaan Carey on viettänyt Hot 100 -listan kärjessä ennätykselliset 79 viikkoa.

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

16 vuotta vaiston varassa

Kuuden vuoden levytystauko on äärimmäisen harvinainen, jos on kyse on vain vähän yli kolmekymppisestä popparista, mutta Craig David julkaisi uuden albuminsa Following My Intuition perjantaina nimenomaan kuuden vuoden odotuksen jälkeen. Siitä on tulossa menestys: ennakkotietojen mukaan levy debytoi ensi perjantaina julkaistavan Britannian albumilistan ykkösenä tai ainakin aivan kärjen tuntumassa.

Davidin ura on ollut kiinnostava: hän nousi huipulle teinitähtenä osana brittigarage-buumia, tempaisi muutaman hitin Yhdysvalloissakin ja hiipui hiljalleen siten, että vuonna 2010 ilmestynyttä Signed Sealed Delivered -albumia ei kukaan pitänyt enää menestyksenä, vaikka se piipahtikin brittilistan 13:ntena.

Mutta tänä vuonna kaikki on ollut toisin: David on vienyt singlelistan top 40:ään jo neljä eri biisiä, joista When the Bassline Drops (#10, 2015) toi alkuvuodesta hänelle uran 14. top ten -hitin – ja ensimmäisen sitten Hot Stuff (Let's Dance) -singlen (#7, 2007).

Jos minulta kysytään vuoden merkittävimpiä comebackejä, niin Davidin ainoat kilpailijat ovat Rick Astley ja Blink 182. Niiden molempien hittipotentiaali on kuitenkin ollut rajallinen albumilistamenestyksestä huolimatta. Varsinkin Astley on siirtynyt täysin aikuispopsuosikiksi.

Following My Intuitionilla on nerokkaasti Jack Ü:n Where Are Ü Nowta ja Davidin omaa Fill Me In -hittiä yhdistelevä 16, joka viittaa tietenkin siihen, että tämä soolomenestys tulee nyt 16 vuotta juuri Fill Me Inin jälkeen – ja ansaitusti.