keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Listaklassikko: Spice Girls – Too Much (1997)

Olen tainnut lähes joka joulu jossain käänteessä mainita, että Spice Girlsin singlemenestys Britannian joululistoilla on legendaarista: he nappasivat kolme ykköstä putkeen vuosina 1996–98. Nyt esittelyvuorossa on niistä keskimmäinen Too Much, joka johti singlelistaa kaksi viikkoa vuodenvaihteessa 1997–98.

Tuo kolme perättäistä jouluykköstä on saavutus, johon on yltänyt Spice Girlsin lisäksi vain The Beatles. Spice Girls teki täsmähyökkäyksensä slovareilla: kaikki kolme, 2 Become 1 (1996), Too Much (1997) ja Goodbye (1998) ovat hitaita.

Too Much oli bändin kuudes ykkönen kuudesta julkaisusta, mutta huikea putki katkesi sitten seitsemänteen (Stop). Senkin jälkeen heille siunaantui vielä kolme paalua. Spice Girls taitaakin olla suhteellisesti toiseksi eniten brittiykkösiä sinkkujulkaisuistaan saavuttanut yhtye tai artisti: 11 singleä, yhdeksän paalua. Robson and Jeromen kaikki kolme singleä olivat ykkösiä.

Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla Too Much on yksi Spaissareiden suurimpia menestyksiä. Se ylsi yhdeksänneksi ja oli heidän viimeinen neljästä top ten -hitistään siellä.

Ei kommentteja: