maanantai 30. marraskuuta 2015

Adelen ensimmäinen välitilinpäätös

Adelen 25 on historian toiseksi parhaiten ensimmäisenä viikkonaan myynyt musiikkijulkaisu. Sen paremmin kaupaksi on käynyt ainoastaan Elton Johnin Candle in the Wind ’97 (1997), jonka avausennätyksiä ei ihan heti rikotakaan.

Yhdysvalloissa 25:ia myytiin viikossa 3,38 miljoonaa, joka ylittää ’N Syncin No Strings Attachedin (2000) albumiennätyksen noin 40 prosentilla. Sen edelle jää kuitenkin tuo Elton Johnin single, jota kaupattiin viikossa aivan järisyttävät noin 3,5 miljoonaa. Luku on mieletön nimenomaan formaattinsa vuoksi: aiemmin tai sen jälkeen mikään single ei ole päässyt lähellekään tuollaista viikkonumeroa Yhdysvalloissa.

Britanniassa 25 merkkautti historian parhaan albumin myyntiviikon noin 800 300 kpl. Sielläkin se jää Candle in the Windin jalkoihin, mutta myös monen muun singlen. Britannia oli aikoinaan, ja on yhä tavallaan, singlemyynnin luvattu maa. Sekä Britanniassa että Yhdysvalloissa 25:sta tuli viikossa vuoden ostetuin levy.

Australiassa 25 kävi viidessä päiväksi kaupaksi 210 000 kpl ja Uudessa-Seelannissa viikossa ennätykselliset 18 800 kpl. Suomessakin se debytoi tietenkin ykkösenä, mutta täältä on vaikea saada mitään dataa. Playground Music ei ole ainakin minun korviini tiedottanut levyn rikkoneen kulta- tai platinarajoja.

lauantai 28. marraskuuta 2015

Listakatsaus, vko 49

Billboard Hot 100, Top 20

1. (1.) Adele – Hello
2. (3.) Justin Bieber – Sorry
3. (2.) Drake – Hotline Bling
4. (-) Justin Bieber – Love Yourself
5. (6.) Justin Bieber – What Do You Mean?
6. (4.) The Weeknd – The Hills
7. (5.) Shawn Mendes – Stitches
8. (7.) Fetty Wap featuring Remy Boyz – 679
9. (8.) Taylor Swift – Wildest Dreams
10. (11.) Alessia Cara – Here
11. (9.) Meghan Trainor featuring John Legend – Like I’m Gonna Lose You
12. (10.) Elle King – Ex’s and Oh’s
13. (14.) Selena Gomez – Same Old Love
14. (13.) Ariana Grande – Focus
15. (15.) Ellie Goulding – On My Mind
16. (16.) Drake and Future – Jumpman
17. (12.) The Weeknd – Can't Feel My Face
18. (18.) Silento – Watch Me
19. (27.) Justin Bieber – I’ll Show You
20. (17.) R. City featuring Adam Levine – Locked Away

Adelen Hello johtaa Hot 100 -listaa neljättä viikkoa – se ei siis saanut neljättä viikkoa viime kerralla, kuten virheellisesti kerroin. Hellon kohdalla kyse ei ollut kuitenkaan kovin pahasti asioiden edelle menemisestä, sillä se on aivan ylivoimainen ykkönen. Sen ainoa uhka edes teoriassa loppuvuodesta on näillä näkymin Justin Bieberin Sorry.
Bieberillä oli nyt hurja viikko, sillä hän sai 17 kappaletta mukaan: kaikkien aikojen ennätys. Top 40:ssä Love Yourself debytoi neljäntenä (hänen yhdeksäs top ten -merkintänsä), I’ll Show You nousi 27–19 ja The Feeling debytoi sijalla 31. Sillä on mukana myös Halsey, joka näin sai ensimmäisen top 40 -hittinsä. Ja kuten brittilistalla, Bieberillä on kolme biisiä top viidessä. Huh.
Kärkikymmeniköstä peräti 70 % on kanadalaisten hallussa, kun Alessia Caran esikoishitti Here nousi kymmenenneksi.
Selena Gomezin Same Old Love eteni 13:nneksi ja Missy Elliottin hienosti menestyvä paluusingle WTF (Where They From) loikkasi 91–22.
The Voice -kilpailija Jordan Smithin esittämä hymni Great Is Thy Faithfulness debytoi sijalla 30. Chris Youngin I’m Comin’ Over nousi 44–33 (sivuaa hänen parastaan) ja eräs vuoden tulokkaista Bryson Tiller nappasi ensimmäisen top 40 -merkintänsä Don’tin edettyä 42–38.
Billboard muutti Hot 100 -listan pitkäikäisyyssääntöjä siten, että kappale, joka sijoittuu top 25:n alapuolelle ja on yli vuoden ikäinen, ei voi enää olla mukana. Käytännössä tämä tarkoittaa, että nykyisiä historian pitkäikäisimpiä Hot 100 -hittejä ei voida enää uhata millään tavoin. Ensi viikolla veitsenterällä on Uptown Funk (#1, 2014), joka keikkuu 54. listaviikollaan sijalla 24.


USA:n albumit, Top 20

1. (-) Justin Bieber – Purpose
2. (-) One Direction – Made in the A.M.
3. (-) Logic – The Incredible True Story
4. (-) Jeezy – Church in These Streets
5. (-) Chris Young – I'm Comin' Over
6. (1.) Chris Stapleton – Traveller
7. (-) Trans-Siberian Orchestra – Letters from the Labyrinth
8. (4.) The Weeknd – Beauty Behind the Madness
9. (-) Alessia Cara – Know-It-All
10. (-) Kirk Franklin – Losing My Religion
11. (8.) Fetty Wap – Fetty Wap
12. (2.) Eric Church – Mr. Misunderstood
13. (19.) Pentatonix – That’s Christmas to Me
14. (-) Ty Dolla $ign – Free TC
15. (25.) Ed Sheeran – x
16. (7.) Various Artists – NOW 56
17. (12.) Drake and Future – What a Time to Be Alive
18. (14.) Taylor Swift – 1989
19. (3.) Ellie Goulding – Delirium
20. (21.) Bryson Tiller – TRAPSOUL

Yhdysvaltojen albumilistan kärkipäähän jyräsi valtava määrä uutuuksia, kaikkiaan kahdeksan top teniin. Niistä suurimman huomion saivat tietenkin Justin Bieberin Purpose ja One Directionin Made in the A.M. Molemmilla artisteilla oli taskussaan neljä paalua, mutta nyt jomman kumman oli taivuttava. Purpose nappasi paalupaikan melko selvällä erolla. Sitä kulutettiin peräti 649 000 kpl, joka on vuoden paras avaus. Ykköstila on Bieberille jo viides. Neljä aiempaa ovat Never Say Never: The Remixes (2011), Under the Mistletoe (2011), Believe (2012) ja Believe: Acoustic (2013). Purposen avaus on Bieberin uran paras.
One Directionin viidennen levyn lukema 459 000 kpl on myös mainio. Heillä on siis neljä ykköstä ja nyt yksi kakkossija päälle.
Numeroiden valossa kaukana takana kolmantena debytoi Logicin The Incredible True Story. Kolmas tila on hänen parhaansa ja erityisen makea, koska taakse jäi huomattavasti meritoituneempi räppäri Jeezy. Church in These Streets on Jeezylle toki jo seitsemäs top ten -merkintä putkeen.
Koko kärkiviisikko on uutuuksia – viimeisenä Chris Youngin I'm Comin' Over. Se on hänen kolmas perättäinen top 5 -levynsä, parhaana A.M.-albumin (2013) kolmas tila.
Joulusesonkeihin keskittynyt Trans-Siberian Orchestra on top tenissä kolmatta kertaa Letters from the Labyrinthin debytoitua sijalta seitsemän. Heidän myydyimmät levynsä eivät ole olleet top ten -kamaa: esimerkiksi esikoislevyä Christmas Eve and Other Stories (#48, 1996) on ostettu lähes neljä miljoonaa kappaletta.
Alessia Caran varsinainen esikoisalbumi Know-It-All pääsi yhdeksänneksi. Hänen Four Pink Walls -EP:nsä ehti aiemmin tänä vuonna sijalle 31. Ja kahdeksas top ten -uutuus on Kirk Franklinin Losing My Religion. Gospelin superstaralla on nyt viisi top ten -käyntiä.
Ty Dolla Signin ensimmäinen täyspitkä albumi Free TC pääsi 14:nneksi. Jeff Lynne’s ELO -yhtyeen Alone in the Universe debytoi sijalla 23. Se on heidän parhaansa sitten Timen (#16, 1981).


Britannian singlet, Top 20

1. (1.) Justin Bieber – Sorry
2. (3.) Justin Bieber – Love Yourself
3. (2.) Adele – Hello
4. (5.) Justin Bieber – What Do You Mean?
5. (4.) Fleur East – Sax
6. (7.) MNEK and Zara Larsson – Never Forget You
7. (6.) Jess Glynne – Take Me Home
8. (-) Nathan Sykes – Over and Over Again
9. (10.) One Direction – Perfect
10. (8.) WSTRN – IN2
11. (9.) The Weeknd – The Hills
12. (19.) Rudimental featuring Ed Sheeran – Lay It All on Me
13. (22.) Olly Murs – Kiss Me
14. (11.) Drake – Hotline Bling
15. (12.) Sam Smith – Writing's on the Wall
16. (15.) Justin Bieber – I'll Show You
17. (14.) KDA featuring Katy B & Tinie Tempah – Turn the Music Louder (Rumble)
18. (13.) Little Mix – Love Me Like You
19. (17.) Naughty Boy featuring Beyoncé and Arrow Benjamin – Runnin' (Lose It All)
20. (25.) The Weeknd – Can't Feel My Face

Justin Bieberin meno Britannian singlelistalla on sanalla sanoen hämmästyttävää ottaen huomioon hänen aiempien vuosien sinänsä hyvät, mutta ei mitenkään poikkeukselliset meriittinsä. Bieber hallitsee nyt sijoja 1, 2 ja 4, kun Love Yourself eteni pykälän kakkoseksi. Sorry on kärjessä toista viikkoa ja sitä kulutettiin mahtavasti 111 000 kpl. Myös alempana Bieberin hitit nousivat: Company 32–25, Mark My Words 35–33 ja The Feeling 38–34. Hän sai lisäksi yhden top 40 -merkinnän lisää, kun Big Seanin kanssa laulettu No Pressure paransi 42–38.
Viikon korkein uutuus on The Wanted -yhtyeestä tutun Nathan Sykesin kolmas listasingle Over and Over Again. Sen kahdeksas tila on hänen soolouransa paras.
Rudimentalin ja Ed Sheeranin Lay It All on Me nappasi oman parhaan sijoituksinsa noustuaan 12:nneksi ja Olly Mursin Kiss Me eteni 22–13. Adelen When We Were Young debytoi albumijulkaisun myötä sijalla 29 ja Years and Yearsin Eyes Shut loikkasi 40–32.


Britannian albumit, Top 20

1. (-) Adele – 25
2. (3) Elvis Presley and The Royal Philharmonic Orchestra – If I Can Dream
3. (2.) Justin Bieber – Purpose
4. (-) Enya – Dark Sky Island
5. (1.) One Direction – Made in the A.M.
6. (5.) Little Mix – Get Weird
7. (4.) Jeff Lynne's ELO – Alone in the Universe
8. (6.) Jess Glynne – I Cry When I Laugh
9. (re) Olly Murs – Never Been Better
10. (7.) Rod Stewart – Another Country
11. (re) Take That – III
12. (9.) Ed Sheeran – x
13. (14.) Alexander Armstrong – A Year of Songs
14. (8.) André Rieu – Roman Holiday
15. (29.) Adele – 21
16. (15.) Sam Smith – In the Lonely Hour
17. (re) Cilla Black – The Very Best of
18. (16.) Andrea Bocelli – Cinema
19. (11.) The Beatles – 1
20. (13.) Ellie Goulding – Delirium

Adelen 25 on rikkomassa avausviikon myyntiennätyksiä useammassakin maassa, luonnollisesti kotimaassaan Britanniassakin. Sitä ostettiin Music Weekin mukaan 800 307 kappaletta, joka ylittää reilusti Oasiksen Be Here Now'n (#1, 1997) aiemman ennätyksen (695 761). Yli puoli miljoonaa on äärimmäisen harvinainen lukema, mikä myös pistää perspektiiviin, kuinka ylivoimaisen odotetusta levystä on kysymys. Siitä tuli myös yhdessä viikossa vuoden ostetuin albumi.
25 on Adelelle kolmas ykkönen yhtä monesta yrittämästä. Edellinen 21 (#1, 2011) vietti kärjessä peräti 23 viikkoa.
Tämä viikko oli merkittävä myös siksi, että Ed Sheeranin X (#1, 2014) putosi ensimmäisen kerran ulos top tenistä 74 viikon jälkeen.
Enya levyttää harvakseltaan ja neljäntenä debytoiva Dark Sky Island on hänen ensimmäinen levynsä seitsemään vuoteen. Top ten -merkintöjä on nyt yhdeksän ja kärkeen hän on päässyt kerran: Shepherd Moons (1991).
Olly Mursin Never Been Better palasi yhdeksänneksi uuden version ansiosta (#1, 2014) ja samalla taktiikalla on liikkeellä Take That (11). Myös Cilla Blackin kokoelma (#1, 2013) on palaaja sijalla 17.
Aivan uusi kokoelma sen sijaan on Status Quon Accept No Substitute: The Definitive Collection sijalla 21 ja myös Tracy Chapmanilta tuli kokoelma nimeltä Greatest Hits (30). Maroon 5:n Singles (35) on mennyt täysin minulta ohi, ja sijoituksen perusteella monelta muultakin.
Benjamin Clementinen At Least for Now debytoi sijalla 37 ja Queenin A Night at the Odeon: Hammersmith 1975 -livealbumi sijalla 40.

torstai 26. marraskuuta 2015

Listaklassikko: ABBA – Super Trouper (1980)

Abba on tunnetusti maailmankaikkeuden suurimpia ja menestyneimpiä popyhtyeitä – etenkin siihen nähden, että heidän uransa huipulla kesti alle kymmenen vuotta. Ryhmä muistuttaa yhä itsestään lähes viikoittain, sillä Gold: Greatest Hits (#1, 1992) on tätäkin kirjoitettaessa Britannian albumilistalla. Listaviikkoja on pitkälti viidettä sataa.

Britannian singlelistalla Abba saavutti yhdeksän ykköstä. Niistä kuusi tuli lähes peräkkäin vuosina 1975–1978, mutta jonon keskellä Money Money Money joutui tyytymään kolmanteen tilaan jouluna 1976.

Abban viimeiseksi ykköseksi merkittiin Super Trouper loppusyksystä 1980. Se hallitsi kolme viikkoa. Super Trouperin jälkeen bändi sai vielä kaksi top ten -hittiä singleistä Lay All Your Love on Me (#7, 1981) ja One of Us (#3, 1982). Joutsenlauluna julkaistu Thank You for the Music (#33, 1983) puolestaan oli heidän viimeinen top 40 -merkintänsä ennen kuin menneisyydellä ratsastaminen alkoi huipentuen Gold-kokoelman giganttiseen menestykseen, jolle ei näy loppua.


tiistai 24. marraskuuta 2015

Käsittämätön 25

Yhdysvaltojen tämän viikon albumilista julkaistiin vasta, mutta jo nyt Billboard ilmoitti, että ensi viikon listalla ykkösenä debytoiva Adelen 25 on virallisesti rikkonut 'N Syncin No Strings Attached -albumin (2000) yhden viikon myyntiennätyksen Yhdysvalloissa. Sitä on ostettu kolmessa päivässä käsittämättömät 2,43 miljoonaa kappaletta. Ennuste kolmesta miljoonasta yhdessä viikossa ei enää vaikutakaan kovin utopistiselta.

Lukeman pistää perspektiiviin nämä muut Soundscan-ajan (1991->) parhaat viikkomyynnit (yli miljoonan), jotka tässä aikajärjestyksessä tuoreimmasta vanhimpaan.

Adele – 25 (2015) – yli 2,433 miljoonaa
Taylor Swift – 1989 (2014) – 1,287
Taylor Swift – Red (2012) – 1,208
Lady Gaga – Born This Way (2011) – 1,108
Taylor Swift – Speak Now (2010) – 1,047
Lil Wayne – Tha Carter III (2008) – 1,006
50 Cent – The Massacre (2005) – 1,141
Usher – Confessions (2004) – 1,096
Norah Jones – Feels Like Home (2004) – 1,022
Eminem – The Eminem Show (2002) – 1,322
‘NSYNC – Celebrity (2001) – 1,880
The Beatles – 1 (2000) – 1,259
Backstreet Boys – Black and Blue (2000) – 1,591
Limp Bizkit – Chocolate Starfish and the Hot Dog Flavored Water (2000) – 1,055
Eminem – The Marshall Mathers LP (2000) – 1,760
Britney Spears – Oops!…I Did It Again (2000) – 1,319
‘NSYNC – No Strings Attached (2000) – 2,416
Backstreet Boys – Millennium (1999) – 1,134
Garth Brooks – Double Live (1998) – 1,085
Soundtrack – The Bodyguard (1992) – 1,061 (myynti vuoden 1993 ekalla viikolla)

Käsittämätöntä! Huomatkaa, että yksikään levy ei ole yltänyt päälle miljoonan useammalla viikolla. Se on 25:lle seuraava sopiva tavoite.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Dominanssia oikealta ja vasemmalta

Adelen 25 on jokseenkin odotetusti jotain ennennäkemätöntä, mutta tuskin kukaan oli ennustanut sen kelpaavaan Yhdysvaltojen iTunesissa 900 000 ihmiselle yhdessä päivässä. Voidaan siis pitää hyvin mahdollisena, että 25 rikkoo 'N Syncin No Strings Attachedin (2000) viikkomyyntiennätyksen 2,416 miljoonaa.

Britanniassa 25 kävi kaupaksi 300 000 kertaa päivässä ja on todennäköistä, että viikkoennätys rikkoutuu sielläkin. Nyt se on Oasisin Be Here Now'n (1997) 695 000 kpl.

25 ei ole missään striimauspalveluissa, sillä esimerkiksi Spotify ei halunnut ottaa sitä kuunneltavaksi vain Premium-tilaajille. Nuo kaikki ovat siis puhdasta vanhanaikaista myyntiä.

Lupasin perjantaina kirjoittavani sanasen Justin Bieberin mahtavasta brittilistasaavutuksesta: hänellähän on nyt kolme hittiä Britannian singlelistan kärkiviisikossa. Tuo saavutus on todellakin hyvin harvinainen, sillä tätä ennen siihen olivat kyenneet vain Frankie Laine (1953) ja John Lennon (1981).

Pitää kuitenkin muistaa, että striimauspalvelut mahdollistavat artistin koko uuden levyn kuuntelemisen joukolla ja ne kaikki kuuntelut rekisteröityvät biiseille myös singlelistalle, joten tulemme jatkossa näkemään vastaavia dominanssiviikkoja enemmänkin. Ilman striimauksia Bieberin biisit olisivat sijoilla 2, 5 ja 11, joten ihan hyvin sekin.

Tämän viikon listasta melkoinen osa on Bieberin ja One Directionin hallussa. Bieberillä on 15 kappaletta top 75:ssä, One Directionilla viisi. Joukkoon mahtuu muitakin: Eagles of Death Metalin Duran Duran -cover Save a Prayer (2015) debytoi sijalla 53 Le Bataclanin hirmuisten tapahtumien johdosta.

perjantai 20. marraskuuta 2015

Listakatsaus, vko 48

Billboard Hot 100, Top 20

1. (1.) Adele – Hello
2. (2.) Drake – Hotline Bling
3. (4.) Justin Bieber – Sorry
4. (3.) The Weeknd – The Hills
5. (6.) Shawn Mendes – Stitches
6. (5.) Justin Bieber – What Do You Mean?
7. (9.) Fetty Wap featuring Remy Boyz – 679
8. (8.) Taylor Swift – Wildest Dreams
9. (10.) Meghan Trainor featuring John Legend – Like I’m Gonna Lose You
10. (12.) Elle King – Ex’s and Oh’s
11. (13..) Alessia Cara – Here
12. (14.) The Weeknd – Can't Feel My Face
13. (7.) Ariana Grande – Focus
14. (17.) Selena Gomez – Same Old Love
15. (18.) Ellie Goulding – On My Mind
16. (16.) Drake and Future – Jumpman
17. (11.) R. City featuring Adam Levine – Locked Away
18. (15.) Silento – Watch Me
19. (19.) Major Lazer and DJ Snake featuring Mø – Lean On
20. (23.) Chris Stapleton – Tennessee Whiskey

Adelen Hellon neljäskin viikko on itsestäänselvyys, ja viides myös – jos mennään hieman jo asioiden edelle. Se nousi myös radiolistan kärkeen ohi Wildest Dreamsin ja sielläkin Hotline Bling jää nuolemaan näppejään.
Meghan Trainorin ja John Legendin Like I’m Gonna Lose You nousi yhdeksänneksi ja kokonaan uusi nimi top tenissä on Elle King, jonka groovaava läpimurtosingle Ex’s and Oh’s eteni kymmenenneksi. Sen kintereillä kiipeää niin ikään esikoishitti, Alessia Caran Here.
Selena Gomezin ja Ellie Gouldingin uudet hitit nousivat sijoille 14 ja 15.
Chris Stapletonin Tennessee Whiskey nousi toisella viikollaan sijalle 20. Top 40:n kovin ponkaisija on Justin Bieberin I’ll Show You (51–27).
Coldplayn Adventures of a Lifetime debytoi sijalla 55. Heidän parhaat päivänsä vaikuttavat listamielessä olevan jo reilun puolen vuosikymmenen päässä. Top ten -hittejä brittibändillä on toistaiseksi kolme.
Missy Elliottin paluusingle WTF (Where They From) debytoi sijalla 91. Sen voi olettaa parantavan hieman ensi viikolla.


USA:n albumit, Top 20

1. (1.) Chris Stapleton – Traveller
2. (3.) Eric Church – Mr. Misunderstood
3. (-) Ellie Goulding – Delirium
4. (5.) The Weeknd – Beauty Behind the Madness
5. (-) Tim McGraw – Damn Country Music
6. (re) The Beatles – 1
7. (4.) Various Artists – NOW 56
8. (6.) Fetty Wap – Fetty Wap
9. (2.) Carrie Underwood – Storyteller
10. (-) Sara Bareilles – What's Inside: Songs from Waitress
11. (43.) Sam Smith – In the Lonely Hour
12. (9.) Drake and Future – What a Time to Be Alive
13. (-) Little Mix – Get Weird
14. (11.) Taylor Swift – 1989
15. (12.) Sam Hunt – Montevallo
16. (-) Old Dominion – Meat and Candy
17. (16.) Thomas Rhett – Tangled Up
18. (15.) Selena Gomez – Revival
19. (40.) Pentatonix – That’s Christmas to Me
20. (20.) Meghan Trainor – Title

Chris Stapletonin Traveller jatkaa Yhdysvaltojen albumilistan kärjessä. Sitä kulutettiin mainiot 124 000 kpl. Eric Churchin Mr. Misunderstood kipusi kakkoseksi tultuaan myyntiin edellisviikkoa laajemmin.
Ellie Gouldingin Delirium debytoi kolmantena, joka on hänelle selvästi paras sijoitus ja toinen top ten -merkintä. Halcyon (2012) ylsi yhdeksänneksi ja on myynyt kultaa.
Tim McGraw'n Damn Country Music pääsi viidenneksi. Vaikka albumin avaus lukemien valossa kaukana hänen parhaistaan, on se kuitenkin hänen 17 top ten -merkintänsä.
The Beatlesin miljoonia ja taas miljoonia aikoinaan myynyt 1 (#1, 2000) palasi kuudenneksi uuden painoksen turvin.
Sara Bareillesin edellinen albumi The Blessed Unrest (2013) ylsi kakkoseksi, joten nyt tullut What's Inside: Songs from Waitressin kymmenes tila on pieni alisuoriutuminen. Se ei kuitenkaan ole ihan perinteinen studioalbumi, sillä se koostuu Broadwayllä esitettävän Waitress-musikaalin musiikista.
Sam Smithin In the Lonely Hour (#2, 2014) palasi Bond-painoksen turvin top 20:een ja joulun tullen ajankohtaiseksi käy Pentatonixin viimevuotinen That’s Christmas to Me (#2, 2014), joka loikkasi 19:nneksi.
Little Mix pääsi edellisellä levyllään top teniinkin, mutta nyt Get Weird jäi 13:nneksi. Old Dominionin Meat and Candy debytoi sijalla 16. Pettymyksiin pitää lukea Grimesin Art Angelsin 36. tila sekä ennen kaikkea Sealin 7-albumin melko masentava avaus: 45:s. Hänen edellinen Soul 2 -albuminsa (2011) ylsi kuitenkin kahdeksanneksi.


Britannian singlet, Top 20
 
1. (2.) Justin Bieber – Sorry
2. (1.) Adele – Hello
3. (-) Justin Bieber – Love Yourself
4. (3.) Fleur East – Sax
5. (7.) Justin Bieber – What Do You Mean?
6. (20.) Jess Glynne – Take Me Home
7. (5.) MNEK and Zara Larsson – Never Forget You
8. (4.) WSTRN – IN2
9. (6.) The Weeknd – The Hills
10. (16.) One Direction – Perfect
11. (9.) Drake – Hotline Bling
12. (8.) Sam Smith – Writing's on the Wall
13. (13.) Little Mix – Love Me Like You
14. (10.) KDA featuring Katy B & Tinie Tempah – Turn the Music Louder (Rumble)
15. (32.) Justin Bieber – I'll Show You
16. (12.) Ellie Goulding – On My Mind
17. (15.) Naughty Boy featuring Beyoncé and Arrow Benjamin – Runnin' (Lose It All)
18. (14.) Coldplay – Adventure of a Lifetime
19. (18.) Rudimental featuring Ed Sheeran – Lay It All on Me
20. (17.) Jamie Lawson – Wasn't Expecting That

Tämä viikko oli Justin Bieberin juhlaa ja lähes ennennäkemättömällä tavalla. Striimauskuningas Bieber nousi Sorry-singlellään kärkeen (hänen toinen ykkösensä), debytoi Love Yourselfillä hämmästyttävän hyvin peräti kolmantena, What Do You Mean (#1, 2015) nousi pari sijaa viidenneksi ja I'll Show You ryntäsi 32–15. Lisäksi Company debytoi sijalla 32, Mark My Words sijalla 35 ja The Feeling sijalla 38. Mahtavaa! The Feeling toi
top 40 -tilastoihin myös Halseyn.
Bieber on ensimmäinen kolme top 5 -hittiä samanaikaisesti saanut artisti sitten John Lennonin hänen kuoltuaan vuonna 1980. Kirjoitan siitä erillisen postauksen myöhemmin.
Jess Glynnen Take Me Home loikkasi 20–6 ja on hänelle jo kahdekas top ten -merkintä.
Format B:n Chunky debytoi sijalla 29 ja Years and Years sai viidennen top 40 -hittinsä Eyes Shutin noustua 48–40.


Britannian albumit, Top 20

1. (-) One Direction – Made in the A.M.
2. (-) Justin Bieber – Purpose
3. (1.) Elvis Presley and The Royal Philharmonic Orchestra – If I Can Dream
4. (-) Jeff Lynne's ELO – Alone in the Universe
5. (2.) Little Mix – Get Weird
6. (9.) Jess Glynne – I Cry When I Laugh
7. (4.) Rod Stewart – Another Country
8. (-) André Rieu – Roman Holiday
9. (8.) Ed Sheeran – x
10. (-) Ben Haenow – Ben Haenow
11. (5.) The Beatles – 1
12. (-) Kylie Minogue – Kylie Christmas
13. (3.) Ellie Goulding – Delirium
14. (6.) Alexander Armstrong – A Year of Songs
15. (7.) Sam Smith – In the Lonely Hour
16. (11.) Andrea Bocelli – Cinema
17. (-) Eva Cassidy – Nightbird
18. (28.) David Gilmour – Rattle That Lock
19. (19.) James Bay – Chaos and the Calm
20. (20.) Years and Years – Communion

Vaikka Justin Bieber jyräsi singlelistalla, albumilistalla Purpose sai antautua niukasti One Directionin Made in the A.M.:lle. Se on heille neljäs ykkönen viidestä yrittämästä. Bieberillä on yksi paalu, Believe (2012), mutta jo viisi top 5 -merkintää. Sekä One Direction että Bieber tekaisivat vuoden toistaiseksi parhaat viikkokulutuslukemat, jotka Adele kuitenkin rikkoo ensi viikolla.
Jeff Lynnen ELO ei ollut levyttänyt uutta musiikkia 15 vuoteen ja nyt Alone in the Universe debytoi hienosti neljäntenä. Se on heidän 11. top ten -levynsä. Samalla bändin kokoelma All Over the World (#6, 2005) palasi 28:nneksi.
Uutuuksia piisaa taas muutenkin. André Rieu on lähes väistämätön näky top tenissä: Roman Holiday on hänen seitsemäs kymmenen kärkeen päässyt julkaisunsa kuuden vuoden sisään. X Factorin viime vuonna voittanut Ben Haenow jäi peräti kymmenenneksi esikoisellaan. Se on kehnoin avaus kisan voittajalle koskaan.
Kylie Minogue on tottunut top ten -sijoituksiin, mutta Kylie Christmasin oli nyt tyytyminen 12. tilaan. Eva Cassidy päätti maallisen vaelluksensa jo vuonna 1996, mutta se ei ole estänyt häntä yltämästä top 40 -listalle kahdeksan kertaa 2000-luvulla. Nightbird debytoi sijalla 17.
Viikon viimeinen top 40 -uutuus on Neil Youngin Bluenote Cafe sijalla 39.

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Listaklassikko: Bill Medley and Jennifer Warnes – (I’ve Had) The Time of My Life (1987)

Leffahitit ovat olleet arkipäivää jo iät ja ajat, mutta tuntuu, että niiden kulta-aika alkoi Saturday Night Feveristä ja kesti ainakin 1990-luvun puoleen väliin.

Tuon ajanjakson keskelle osuu Dirty Dancing -elokuvan klassikkokappale (I’ve Had) The Time of My Life. Sen kahdesta esittäjästä Bill Medley on ehkä kiinnostavampi. The Righteous Brothersin laulajana tuttu Medley ei saanut soolona kuin satunnaisia pikkuhittejä eikä yhtään kunnon menestysalbumia, mutta tämä leffasingle jyräsi Hot 100 -listan ykköseksi marraskuussa 1987. Siellä se tosin pysyi vain viikon, kun perässä tulivat Belinda Carlislen Heaven Is a Place on Earth sekä ennen kaikkea George Michaelin soolouran suurin jenkkihitti Faith.

Medleylle (I’ve Had) The Time of My Life on siis uran ainoa top ten -single soolona, mutta Jennifer Warnes oli käynyt kärjessä jo Joe Cockerin kanssa biisillä Up Where We Belong (1982), leffamusaa sekin. Kaikkiaan Warnes saavutti kolme top ten -hittiä.

Brittilistalla (I’ve Had) The Time of My Life ylsi kuudenneksi.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Whitneyn ja Mariahin vuodet

Vuosien varrella listoille on mahtunut jos jonkinlaisia sattumuksia, mutta retrospektiivisesti aika kiinnostavia aikoja elettiin kahden artistin välillä Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla 1990-luvulla. Whitney Houstonin ja Mariah Careyn starasuhdanteet olivat esimerkiksi sekä vuonna 1990 että 1995 niin korkealla, että heidän nimensä keikkui jatkuvasti kärkipäässä. Careylle 1995 oli aivan häikäisevä vuosi, mutta Houston onnistui nappaamaan yhden viikon Careyn hittien Fantasy ja One Sweet Day välissä hitillään Exhale (Shoop Shoop), joka sitten jumitti 11 viikkoa kakkosena.

Syksyllä 1990 puolestaan Carey johti esikoisalbuminsa Love Takes Time -singlellä, kunnes Houstonin I’m Your Baby Tonight nappasi paalupaikan marraskuussa. Careyn esikoisalbumin (1990) singlet nappasivat sijat 1, 1, 1 ja 1;  jo asemansa vakiinnuttaneen Houstonin kolmosalbumin (1990) myyntiin tulleet hitit sijat 1, 1, 9 ja 20.

Houstonin suurin hitti I Will Always Love You (#1, 1992) ilmestyi Mariahin pitäessä pientä taukoa, mutta muuten he kamppailivat rinta rinnan listoilla aina 2000-luvun alkuun asti, jolloin kumpikin notkahti; Carey hetkellisesti, Houston lopullisesti.

Oma kuriositeettinsa on heidän The Prince of Egypt -elokuvan duettonsa When You Believe, joka jäi mystisesti vain sijalle 15 syksyllä 1998. Careyn seuraava single I Still Believe oli nelonen ja Houstonin Heartbreak Hotel kakkonen. 

Mutta kuten tiedetään, duettojen alisuoriutumispotentiaalia listamielessä ei voi koskaan aliarvioida, esimerkkejä on vaikka kuinka Britney Spearsistä ja Madonnasta Maroon 5:iin ja Rihannaan.

lauantai 14. marraskuuta 2015

Listakatsaus, vko 47

Billboard Hot 100, Top 20

1. (1.) Adele – Hello
2. (3.) Drake – Hotline Bling
3. (4.) The Weeknd – The Hills
4. (2.) Justin Bieber – Sorry
5. (5.) Justin Bieber – What Do You Mean?
6. (6.) Shawn Mendes – Stitches
7. (-) Ariana Grande – Focus
8. (7.) Taylor Swift – Wildest Dreams
9. (8.) Fetty Wap featuring Remy Boyz – 679
10. (13.) Meghan Trainor featuring John Legend – Like I’m Gonna Lose You
11. (9.) R. City featuring Adam Levine – Locked Away
12. (12.) Elle King – Ex’s and Oh’s
13. (15.) Alessia Cara – Here
14. (10.) The Weeknd – Can't Feel My Face
15. (11.) Silento – Watch Me
16. (14.) Drake and Future – Jumpman
17. (18.) Selena Gomez – Same Old Love
18. (19.) Ellie Goulding – On My Mind
19. (17.) Major Lazer and DJ Snake featuring Mø – Lean On
20. (20.) X Ambassadors – Renegades

Adelen Hello jatkaa totta kai Hot 100 -listan kärjessä. Sitä ostettiin toisellakin viikolla 635 000 kpl ja siihen päälle vielä muut komponentit. Ylivoima on valtavaa.
Ariana Grande sai kuudennen top ten -hittinsä, kun Focus debytoi seitsemäntenä. Paaluja ei vielä ole siunaantunut. Meghan Trainor on top tenissä kolmatta ja John Legend toista kertaa Like I’m Gonna Lose Youn edettyä kymmenenneksi.
Top 20:ssa parhaille sijoilleen nousivat Alessia Caran Here (13) ja Ellie Gouldingin On My Mind (18).
Chris Stapletonin Tennessee Whiskey debytoi sijalla 23. Hän esiintyi menestyksekkäästi CMA-gaalassa viime viikolla yhdessä Justin Timberlaken kanssa. Halloween puolestaan vauhditti Michael Jacksonin Thrillerin (#4, 1984) taas mukaan sijalle 45.


USA:n albumit, Top 20

1. (re) Chris Stapleton – Traveller
2. (2.) Carrie Underwood – Storyteller
3. (-) Eric Church – Mr. Misunderstood
4. (-) Various Artists – NOW 56
5. (3.) The Weeknd – Beauty Behind the Madness
6. (4.) Fetty Wap – Fetty Wap
7. (1.) 5 Seconds of Summer – Sounds Good Feels Good
8. (-) Various Artists – We Love Disney
9. (6.) Drake and Future – What a Time to Be Alive
10. (-) Def Leppard – Def Leppard
11. (7.) Taylor Swift – 1989
12. (18.) Sam Hunt – Montevallo
13. (-) The Neighbourhood – Wiped Out!
14. (5.) Blake Shelton – Reloaded: 20 #1 Hits
15. (9.) Selena Gomez – Revival
16. (14.) Thomas Rhett – Tangled Up
17. (16.) Luke Bryan – Kill the Lights
18. (-) Chris Janson – Buy Me a Boat
19. (11.) Adele – 21
20. (17.) Meghan Trainor – Title

Kirjoitin muutama päivä sitten postauksen Chris Stapletonista, jonka esikoisalbumi Traveller löi ällikällä kaikki maailman ihmiset ja ryntäsi Yhdysvaltojen albumilistan ykköseksi. Sitä kulutettiin viikossa 177 000 kpl, josta suurin osa tuli yhdessä päivässä viime viikon torstaina. Travellerin aiempi paras sijoitus oli 14:s.
Viikon korkein uutuus on myös kantria – yllättäen keskellä viikkoa yksinoikeudella Applen palveluissa ilmestynyt Eric Churchin uutuuslevy Mr. Misunderstood. Se debytoi kolmantena ja on Churchin neljäs top ten -levy.
Now-sarjan kaikki osat ovat yhä päässeet top teniin ja tuorein neljänneksi. Kokoelma on myös kahdeksannen sijan We Love Disney, jolla tuttuja Disney-hittejä esittää muun muassa Ariana Grande.
Top tenin täydensi Def Leppardin uutuus, joka on bändin seitsemäs top ten -levy, mutta kuitenkin viisi sijaa alempana kuin edeltäjänsä Songs from the Sparkle Lounge (2008). Def Leppard tuuppasi Taylor Swiftin 1989:n (#1, 2014) ulos kärkikympistä – ensimmäistä kertaa.
Indiebändi The Neighbourhoodin kakkosalbumi Wiped Out debytoi 13:ntena, joka on heidän toistaiseksi paras sijoituksensa. Kantrilaulaja Chris Jansonin esikoisalbumi Buy Me a Boat pääsi 18:nneksi samannimisen hittisinglen tukemana.
Brittiykkönen Elvis Presleyn If I Can Dream debytoi Yhdysvalloissa yllättävän nihkeästi sijalla 21. Sam Huntin Between the Pines: Acoustic Mixtape eteni toisella listaviikollaan pari sijaa 31:nneksi.


Britannian singlet, Top 20

1. (1.) Adele – Hello
2. (2.) Justin Bieber – Sorry
3. (-) Fleur East – Sax
4. (60.) WSTRN – IN2
5. (7.) MNEK and Zara Larsson – Never Forget You
6. (4.) The Weeknd – The Hills
7. (6.) Justin Bieber – What Do You Mean?
8. (3.) Sam Smith – Writing's on the Wall
9. (5.) Drake – Hotline Bling
10. (8.) KDA featuring Katy B & Tinie Tempah – Turn the Music Louder (Rumble)
11. (-) Aurora – Half the World Away
12. (14.) Ellie Goulding – On My Mind
13. (19.) Little Mix – Love Me Like You
14. (-) Coldplay – Adventure of a Lifetime
15. (9.) Naughty Boy featuring Beyoncé and Arrow Benjamin – Runnin' (Lose It All)
16. (11.) One Direction – Perfect
17. (12.) Jamie Lawson – Wasn't Expecting That
18. (13.) Rudimental featuring Ed Sheeran – Lay It All on Me
19. (15.) R. City featuring Adam Levine – Locked Away
20. (46.) Jess Glynne – Take Me Home

Brittilistan kärkikaksikko piti paikkansa kolmatta viikkoa ja Adelen Helloa kulutettiin taas peräti 127 000 kpl. Myös Justin Bieberin Sorry on hurjassa vauhdissa yltäen 92 000 kappaleeseen.
Viime vuonna X Factorissa kakkoseksi sijoittunut Fleur East julkaisi oman ensimmäisen soolosinglensä Sax, joka debytoi kolmantena.
Sitten hieman capseja: Viime viikolla listan alasijoilla debytoinut WSTRNin IN2 loikkasi neljänneksi ja MNEKin ja Zara Larssonin Never Forget You eteni viidenneksi.
John Lewis -ketjun joulumainosten kappaleet ovat olleet viime vuosina merkittäviä listavaikuttajia ja nyt Oasiksen Half the World Away debytoi sijalla 11 norjalaisen Auroran esittämänä. Alkuperäinen biisi muistetaan The Royle Family -sarjan tunnussävelmänä ja sekin debytoi sijalla 56. Biisiä ei siis ole aiemmin julkaistu singlenä.
Little Mixin Love Me Like You etenee kohti top teniä sijalla 13. Coldplayn Adventure of a Lifetime tuli kuunneltavaksi samaan aikaan kuin radiosoittoon ja se debytoi 14:ntenä.
Jess Glynnen Take Me Home on tämän vuoden virallinen Children in Need -single ja se hyppäsi toisella viikollaan 46–20. Samoin top 40:ään tunkeutui Justin Bieberin I'll Show You 41–32.
Viikon viimeinen top 40 -uutuus on One Directionin History sijalla 37.


Britannian albumit, Top 20

1. (1.) Elvis Presley and The Royal Philharmonic Orchestra – If I Can Dream
2. (-) Little Mix – Get Weird
3. (-) Ellie Goulding – Delirium
4. (2.) Rod Stewart – Another Country
5. (re) The Beatles – 1
6. (3.) Alexander Armstrong – A Year of Songs
7. (10.) Sam Smith – In the Lonely Hour
8. (4.) Ed Sheeran – x
9. (5.) Jess Glynne – I Cry When I Laugh
10. (-) Anastacia – Ultimate Collection
11. (6.) Andrea Bocelli – Cinema
12. (-) Bob Dylan – The Best of the Cutting Edge 1965–1966: The Bootleg Series Vol. 12
13. (-) Seal – 7
14. (12.) Jamie Lawson – Jamie Lawson
15. (9.) Erasure – Always: The Very Best of
16. (13.) Daniel O'Donnell – The Hank Williams Songbook
17. (18.) Taylor Swift – 1989
18. (15.) The Weeknd – Beauty Behind the Madness
19. (16.) James Bay – Chaos and the Calm
20. (14.) Years and Years – Communion

Elvis Presleyn kovasti nimenomaan brittimarkkinoille tähdätty If I Can Dream kasvatti kulutustaan edellisviikosta ja jatkaa albumilistan kärjessä. Kakkosena debytoi Little Mixin kolmas albumi Get Weird. Kakkostila on heidän parhaansa: kaksi aiempaa nappasivat sijat kolme ja neljä.
Deliriumin kolmas tila saattaa vaikuttaa Ellie Gouldingin omalla asteikolla pettymykseltä, mutta sen avausviikko on kulutuksen valossa hänen parhaansa. Gouldingin kaksi aiempaa levyä Lights (2010) ja Halcyon (2012) ovat molemmat ykkösiä.
Jos Elvis kärjessä ei ole tarpeeksi, The Beatlesin 1 (#1, 2000) palasi viidenneksi. Siitä ilmestyi hyvin kattava uusi versio. Albumia oli kulutettu ennen tätä jo kolmisen miljoonaa.
Näyttelijänä tunnettu Alexander Armstrong on nyt myös poplista-artisti: hänen esikoisensa A Year of Songs debytoi kuudentena.
Anastacian relevanssi Britanniassa on hieman yllättävää: hän saavutti jo kuudennen top ten -albuminsa Ultimate Collectionin päästyä kymmenenneksi. Myös edellinen studiolevy Resurrection (2014) ylsi yhdeksänneksi asti.
Bob Dylanin uusin Bootleg Series -levy debytoi 12:ntena ja Sealin seitsemäs albumi 7 sijalla 13. Michael Bublén Christmas (#1, 2011) on taas tänä vuonna vahvasti matkalla top teniin palaten sijalle 21.
Grimesin Art Angels debytoi melko vaisusti sijalla 31. Sekin on kyllä hänen parhaansa, sillä Visions (2012) pääsi 67:nneksi. Elviksen Elv1s: 30 #1 Hits (#1, 2002) palasi 37:nneksi.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Listaklassikko: Kylie Minogue – Slow (2003)

Kylie Minogue on brittilistojen legenda jo pelkästään sen ansiosta, että hänellä on peräti 11 listakakkosta, mutta hänen parhaista listapäivistään on jo vuosia – viimeisimmästä top ten -merkinnästäkin jo lähes viisi vuotta (Taio Cruzin kanssa laulettu Higher, joka ylsi kahdeksanneksi).

Toistaiseksi viimeisen ykkösensä Kylie nappasi Dan Careyn ja Emiliana Torrinin kanssa kirjoittamallaan Slow-kappaleella, joka johti viikon marraskuussa 2003. Siitä tuli saman tien eräs hänen ylistetyimmistä singleistään, joka sai Grammy-palkinnonkin, mutta myyntilukujen valossa se on hänen kehnoimmin kaupattu ykkösensä. Top tenissä Slow vietti ainoastaan kaksi viikkoa ja top 40:ssä viisi.

Mutta paalu on aina paalu, ja lähimmäksi sitä Kylie on Slow’n jälkeen päässyt vuotta myöhemmin Ultimate Kylie -kokoelmaa pohjustaneella I Believe in Youlla (#2, 2004). Kaikkiaan hänellä on mahtavat seitsemän ykköstä ja peräti 34 top ten -hittiä.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Astraalisten listaviikkojen määrä: yksi

Eräs legendaarinen listatarina sai perjantaina uuden luvun, kun Van Morrisonin toinen studioalbumi Astral Weeks debytoi brittilistan sijalla 55. Vuonna 1968 ilmestynyt levy oli ehkä historian kuuluisin levy, joka ei ollut tätä ennen päässyt Britannian albumilistalle – ei, vaikka sen edeltäjä Blowin' Your Mindkin (1967) on merkkauttanut 11. tilan. Nyt Rhino julkaisi Astral Weeksistä uuden painoksen, jota siis ostettiin avausviikolla listapaikan arvoisesti.


Astral Weeksistä tuli aikoinaan melkoinen kulttiklassikko ja sitä on myyty Britanniassa platinalevyn verran eli noin 300 000 kpl ja Yhdysvalloissa se merkattiin kultakantaan (puoli miljoonaa myytyä levyä) vuonna 2001. Se näyttäytyy jatkuvasti parhaiden albumien listoilla ja musiikkihistorioitsija Andrew Ford on todennut siitä hienosti: "Sisältämänsä musiikin tapaan Astral Weeks käyttäytyy kuin klassisen musiikin kuuluisat levytykset. Sitä myydään tänä vuonna yhtä monta kappaletta kuin vuonna 1968 ja joka ikinen vuosi sen jälkeen".

Kuunnelkaamme tänään kaikki Astral Weeks.

Tänä vuonna 70 täyttäneellä Van Morrisonilla on muuten toki hienosti brittilistamenestystä nimenomaan albumipuolelta, kaikkiaan 12 top ten -albumia, mutta ikävä kyllä ei vielä ykkösiä.

lauantai 7. marraskuuta 2015

Kantriyllätys

CMA-gaala pidettiin kuluneella viikolla Nashvillessä ja sieltä pamahti listamielessä pari todellista gigapommia: nimittäin Chris Stapleton ja Justin Timberlaken Drink You Away. Stapleton voitti palkintoja ja esitti singlensä Tennessee Whiskey yhdessä Timberlaken kanssa ja he duetoivat myös Timberlaken jo toissa vuonna The 20/20 Experiencellä (#1, 2013) ilmestyneen Drink You Awayn.

Lopputulos: Stapletonin Traveller-albumia kulutettiin PÄIVÄSSÄ noin 170 000 kpl ja se tupsahtaa tiistaina julkaistavan listan ykköseksi käytyään aiemmin korkeimmillaan sijalla 14. Drink You Away puolestaan tehnee Hot 100 -listadebyyttinsä ensi viikon listalla täysin puskista.

Stapletonin menestys on kirkkaasti vuoden suurimpia yllätyksiä, vaikka tänä vuonna hittejä ovat saaneet mm. Rachel Plattenin ja Walk the Moonin kaltaiset takavasemmalta hyökänneet artistit. Kukaan ei voi väittää, etteikö live-esiintymisillä olisi siis merkitystä myös levysuosion kannalta.

perjantai 6. marraskuuta 2015

Listakatsaus, vko 46

Billboard Hot 100, Top 20

1. (-) Adele – Hello
2. (-) Justin Bieber – Sorry
3. (2.) Drake – Hotline Bling
4. (1.) The Weeknd – The Hills
5. (3.) Justin Bieber – What Do You Mean?
6. (4.) Shawn Mendes – Stitches
7. (5.) Taylor Swift – Wildest Dreams
8. (6.) Fetty Wap featuring Remy Boyz – 679
9. (8.) R. City featuring Adam Levine – Locked Away
10. (7.) The Weeknd – Can't Feel My Face
11. (9.) Silento – Watch Me
12. (15.) Elle King – Ex’s and Oh’s
13. (18.) Meghan Trainor featuring John Legend – Like I’m Gonna Lose You
14. (12.) Drake and Future – Jumpman
15. (20.) Alessia Cara – Here
16. (14.) Macklemore and Ryan Lewis – Downtown
17. (11.) Major Lazer and DJ Snake featuring Mø – Lean On
18. (16.) Selena Gomez – Same Old Love
19. (19.) Ellie Goulding – On My Mind
20. (17.) X Ambassadors – Renegades

Adelen Hello on tietenkin aiemmin mainituilla ennätysmyynnillään ja hurjilla striimausluvuillaan ylivoimainen Hot 100 -listan ykkönen. Sen pisteet ovat kolminkertaiset verrattuna Justin Bieberin sinänsä erinomaisesti menestyvään Sorryyn. Hello on Adelen neljäs paalu ja Sorry Bieberin uran kahdeksas top ten -hitti.
Kokonaan uusi kärkikaksikko on Hot 100 -listalla suuri harvinaisuus: ensimmäisen ja ennen tätä ainoan kerran se nähtiin vuonna 2003, kun Clay Aikenin This Is Your Night ja Ruben Studdardin Flying without Wings nappasivat kaksi kärkisijaa. Ja hehän ponnistivat American Idolista.
Elle Kingin Ex’s and Oh’s eteni kolme porrasta 12:nneksi ja Meghan Trainorin ja John Legendin Like I'm Gonna Lose You viisi 13:nneksi. Tulisiko siitä Legendin toinen ja Trainorin kolmas top ten -hitti? Alessia Caran Here petrasi samoin viisi sijaa 15:nneksi.
Post Malonen ensimmäinen menestys White Iverson nousi top 40:ään 44–37. Taannoin #Selfie-hitillään (#16, 2014) riemastuttanut The Chainsmokers on saamassa toisen menestyssinglen, kun Roses loikkasi 95–71. Sillä on mukana mystinen Rozes.


USA:n albumit, Top 20

1. (-) 5 Seconds of Summer – Sounds Good Feels Good
2. (-) Carrie Underwood – Storyteller
3. (3.) The Weeknd – Beauty Behind the Madness
4. (5.) Fetty Wap – Fetty Wap
5. (-) Blake Shelton – Reloaded: 20 #1 Hits
6. (8.) Drake and Future – What a Time to Be Alive
7. (9.) Taylor Swift – 1989
8. (1.) Pentatonix – Pentatonix
9. (7.) Selena Gomez – Revival
10. (-) Andrea Bocelli – Cinema
11. (79.) Adele – 21
12. (-) DJ Khaled – I Changed a Lot
13. (2.) Demi Lovato – Confident
14. (13.) Thomas Rhett – Tangled Up
15. (12.) Kidz Bop Kids – Kidz Bop 30
16. (15.) Luke Bryan – Kill the Lights
17. (17.) Meghan Trainor – Title
18. (16.) Sam Hunt – Montevallo
19. (18.) Shawn Mendes – Handwritten
20. (-) Rod Stewart – Another Country

Myös albumilistalla nähdään kokonaan uusi kärkikaksikko: toki hieman pienemmin aalloin. 5 Seconds of Summer nappasi toisen paalunsa, kun Sounds Good Feels Goodia kulutettiin 192 000 kpl. Se peittosi melko tiukassa kisassa 2000-luvun kestotähti Carrie Underwoodin viidennen studioalbumin Storytellerin, joka merkkautti 177 000 kpl. Underwoodin kaikki studiolevyt ovat yltäneet kärkikaksikkoon ja kolme ykköseksi asti.
Blake Sheltonin kokoelma Reloaded: 20 #1 Hits debytoi viidentenä. Kokoelman ykkösten lukumäärä selittyy sillä, että hänellä todellakin on 20 kantriradiolistan paalua. Tuore täky eli levyn 21. kappale Gonna ei sinne vielä ole yltänyt. Sheltonilla on jo yhdeksän top ten -levyä.
Andrea Bocellin Cinema avasi kymppipaikalta. Se saattaa joulun lähestyessä päästä vielä ylemmäskin, mutta on jo nyt hänen kahdeksas top ten -albuminsa.
DJ Khaledin I Changed a Lot pääsi 12:nneksi. Rod Stewartin Another Countryn avaussijoitus 20 on yllättävän kehno: onhan hänellä 2000-luvulta jo yhdeksän top ten -merkintääkin.


Britannian singlet, Top 20

1. (1.) Adele – Hello
2. (2.) Justin Bieber – Sorry
3. (4.) Sam Smith – Writing's on the Wall
4. (5.) The Weeknd – The Hills
5. (3.) Drake – Hotline Bling
6. (7.) Justin Bieber – What Do You Mean?
7. (11.) MNEK and Zara Larsson – Never Forget You
8. (6.) KDA featuring Katy B & Tinie Tempah – Turn the Music Louder (Rumble)
9. (8.) Naughty Boy featuring Beyoncé and Arrow Benjamin – Runnin' (Lose It All)
10. (-) Ariana Grande – Focus
11. (9.) One Direction – Perfect
12. (10.) Jamie Lawson – Wasn't Expecting That
13. (13.) Rudimental featuring Ed Sheeran – Lay It All on Me
14. (16.) Ellie Goulding – On My Mind
15. (12.) R. City featuring Adam Levine – Locked Away
16. (15.) Diplo and Sleepy Tom – Be Right There
17. (17.) Calvin Harris and Disciples – How Deep Is Your Love
18. (14.) Macklemore and Ryan Lewis – Downtown
19. (28.) Little Mix – Love Me Like You
20. (21.) Fetty Wap featuring Remy Boyz – 679

Adelen Hello jatkoi tietenkin ylivoimaisena brittiykkösenä ja Justin Bieberin Sorry hyvää vauhtia kakkosena. Helloa on kulutettu kahdessa viikossa puolisen miljoonaa.
Viikon korkein uutuus on Ariana Granden uusi single Focus, joka debytoi kymmenentenä. Se on hänen kolmas top ten -merkintänsä, mutta ne kaksi aiempaa ovatkin paaluja viime vuodelta (Problem ja Bang Bang).
MNEKin ja Zara Larssonin Never Forget You nousi top teniin seitsemänneksi. Se on MNEKin toinen ja Larssonin ensimmäinen top ten -hitti. MNEK oli mukana Gorgon Cityn Ready for Your Lovella (#4, 2014).
Little Mixin Love Me Like You nousi 28–19 ja Fetty Wapin 679 tietenkin taas pykälän, nyt 20:nneksi.
Aiemmin tänä vuonna kärjessä käyneen belgialaisen Lost Frequencies -projektin uusi hitti Reality debytoi sijalla 29. Sille on kreditoitu myös Janieck Devy, joka on listan ensikertalainen.


Britannian albumit, Top 20

1. (-) Elvis Presley and The Royal Philharmonic Orchestra – If I Can Dream
2. (-) Rod Stewart – Another Country
3. (-) Guy Garvey – Courting the Squall
4. (7.) Ed Sheeran – x
5. (6.) Jess Glynne – I Cry When I Laugh
6. (3.) Andrea Bocelli – Cinema
7. (-) James Morrison – Higher Than Here
8. (-) Jack Pack – Jack Pack
9. (-) Erasure – Always: The Very Best of
10. (9.) Sam Smith – In the Lonely Hour
11. (-) Def Leppard – Def  Leppard
12. (8.) Jamie Lawson – Jamie Lawson
13. (5.) Daniel O'Donnell – The Hank Williams Songbook
14. (17.) Years and Years – Communion
15. (12.) The Weeknd – Beauty Behind the Madness
16. (15.) James Bay – Chaos and the Calm
17. (1.) 5 Seconds of Summer – Sounds Good Feels Good
18. (14.) Taylor Swift – 1989
19. (-) Amy Winehouse – Amy (Soundtrack)
20. (11.) Adele – 21

Kappas vain, Elvis Presley taas brittiykkösenä. Hänen musiikkiaan on sovitettu yhteen Royal Philharmonic Orchestran kanssa ja If I Can Dreamistä tuli legendan 12 ykkönen. Tätä edellinen paalu oli vuodelta 2007, jolloin The King pääsi kärkeen. Uutuus on Elviksen 49 tai 51. top ten -levy, joka on ennätys kaikki artistit mukaan lukien. Nuo kaksi lukua siksi, että Elvis Christmas Album ja Rock 'n' Roll No. 2 pääsivät top teniin kahtena eri julkaisuna.
Top tenissä on uutuuksien suhteen taas hurja meno, mutta mikään ei poista sieltä Ed Sheerania tai Sam Smithiä. Rod Stewart debytoi kakkosena uudella levyllään Another Country. Hänellä on aivan käsittämätön diskografia, sillä jokainen studiolevy sitten Out of Orderin (#11, 1988) on yltänyt vähintään top teniin.
Hiukan lyhyempi listaura on Guy Garveyllä, mutta hänkin on tottunut menestymään Elbow'n kanssa. Garveyn ensimmäinen soololevy Courting the Squall debytoi upeasti kolmantena.
James Morrisonin Higher Than Here avasi seitsemänneltä sijalta. Se on hänen neljäs top ten -levynsä yhtä monesta yrittämästä ja kaksi niistä on päässyt kärkeenkin: Undiscovered (2006) ja The Awakening (2011).
Talent-ryhmä Jack Pack debytoi kahdeksantena esikoisellaan ja sijalta yhdeksän aloittaa Erasuren kokoelma Always: The Very Best of. Yhdeksäs tila on kaksikolle erittäin hyvä – itse asiassa paras sitten I Say I Say I Sayn (#1, 1994), jonka hittisingle kokoelman nimikappale sattumoisin on. Top ten -merkintöjä Erasurella on nyt kahdeksan.
Def Leppardin nimetön uutuus jäi 11:nneksi, mutta toki heidän edellinen levynsä Songs from the Sparkle Lounge (2008) pääsi vain portaan ylemmäs.
Amy-elokuvan soundtrack pääsi 19:nneksi. Se on merkitty Amy Winehousen nimiin, tietenkin, mutta ilmestyi kummallisesti vasta kauan itse elokuvan ensi-illan jälkeen.
Viime viikon kärkikaksikko joutui antamaan periksi huomattavan paljon: 5 Seconds of Summer putosi 1–17 ja Bryan Adams vielä radikaalimmin 2–21.
Viikon listapalaajia ovat Rod Stewartin Storyteller-kokoelma – joka ilmestyi ensimmäisen kerran jo vuonna 1989, mutta listautui vasta muutama vuosi sitten ja nappasi nyt parhaan sijoituksensa eli paikan numero 23 – sekä Ryan Adamsin fyysisenä levynä julkaistu 1989 (#19, 2015) sijalla 27.
Ja lopuksi: Skinredin Volume debytoi 29:ntenä. Siinä taas levyjä kerrakseen.

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Listaklassikko: Creed – With Arms Wide Open (2000)

Creed, huhhuh. Jotkut vuosituhannen vaihteen asiat haluaa vain unohtaa. Vakavasti puhuen: rockmusiikki oli vuosituhannen vaihteessa suositumpaa kuin koskaan etenkin yhdysvaltalaisilla radioasemilla. Yksi suurista menestyjistä oli Scott Stappin johtama Creed, joka vietti ikuisuuksia Hot 100 -listalla ja albumilistalla singleillään Higher (#7, 1999), With Arms Wide Open (#1, 2000), My Sacrifice (#4, 2001) ja One Last Breath (#6, 2002) sekä albumeillaan My Own Prison (#22, 1998), Human Clay (#1, 1999) ja Weathered (#1, 2001). Yhteensä heidän levyjään myytiin neljässä vuodessa noin 25 miljoonaa kappaletta pelkästään Yhdysvalloissa.

Hot 100 -listan paaluviikkoja bändille siunaantui kuitenkin vain yksi ja sen nappasi With Arms Wide Open tasan 15 vuotta sitten. Se ei ole missään nimessä erityisen huono kappale, mutta 2010-luvulla hyvin raskaan kuuloinen kyllä. Ei voi ihan kuvitella soivan hittiasemilla tällä hetkellä, mutta senpä vuoksi lista- ja poptrendit ovatkin niin kiinnostavia.

Creed lopetti väliaikaisesti vuonna 2004, mutta palasi viisi vuotta myöhemmin albumilistan kakkoseksi Full Circle -levyllään. Sitä ostettiin kuitenkin vain kymmenesosa Weatheredin saldosta – mikä sekin riitti kultalevytasolle.

Brittilistalla Creed ei koskaan ollut erityisen iso nimi, mutta heillä on kuitenkin kaksi top 20 -singlehittiä: With Arms Wide Open (#13, 2001) ja My Sacrifice (#18, 2002).

maanantai 2. marraskuuta 2015

Miljoonan latauksen Adele

Ei ole montaakaan listamielessä relevanttia ekan viikon ennätystä, jota Adele ei olisi Hello-megahitillään rikkonut. Siitä tuli Yhdysvalloissa historian ylivoimaisesti ostetuin digisingle viikossa, kun avausviikko näytti aivan järkyttävää lukemaa 1 112 000 kpl. Se on lähes tuplasti edellinen ennätys eli Flo Ridan Right Roundin 636 000 kpl. (Sivuhuomautuksena mainittakoon, että Lady Gagan Born This Wayn (2011) ensimmäiset seitsemän päivää olivat Right Roundia parempia, mutta ne jakautuvat kahden mittausviikon kesken.)

Adele debytoi huomisen Hot 100 -listan kärjessä aivan ylivoimaisesti ja paalu on hänelle neljäs Rolling in the Deepin (2011), Someone Like Youn (2011) ja Set Fire to the Rainin (2012) jatkoksi. Mutta yhtä ennätystä Adele ei rikkonut: yhden viikon kovimmat striimauslukemat ovat Baauerin Harlem Shaken (#1, 2013) nimissä. Sen sijaan Spotifyn kaltaisissa on demand -striimauspalveluissa Hello merkkautti tuplasti paremmat luvut kuin Justin Bieberin What Do You Meanin aiempi ennätys (22 miljoonaa vs. 10 miljoonaa).

Eli Hello dominanssi!