tiistai 29. syyskuuta 2015

Listaklassikko: David Cassidy – How Can I Be Sure (1972)

Newyorkilainen David Cassidy ei ole Suomessa mitenkään erityisen hyvin muistettu poppari, mutta hän oli etenkin Britanniassa hetken todella suosittu. Hän aloitti uransa Broadwayllä 1960-luvun lopulla ja siirtyi siitä tv:stä tutun The Partridge Familyn laulajaksi.

Kaunisääninen Cassidy oli heti supertähti sooloartistinakin etenkin brittilistoilla. Could It Be Forever/Cherish (1972) ylsi kakkoseksi ja sitä seurannut cover The Young Rascalsin hitistä How Can I Be Sure vietti kaksi viikkoa ykkösenä syksyllä 1972.

Hän saavutti sooloartistina kaikkiaan kuusi top ten -hittiä ja vielä toisen ykkösenkin kahden A-puolen singlestä Daydreamer/Puppy Song suunnilleen vuoden How Can I Be Suren jälkeen. Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla hän pääsi vain kerran top teniin, mutta siellä hän sai vuonna 1990 yllättävän top 40 -hitin singlestä Lyin' to Myself (#27, 1990).

Cassidyn viimeisin studioalbumi Old Trick New Dog ilmestyi vuonna 1998 eikä kiinnostanut ketään, mutta hänen kokoelmansa ovat menestyneet tälläkin vuosituhannella ihan hyvin brittilistalla: muun muassa Then and Now (2001) ylsi viidenneksi. Se tosin sisälsi myös uusia versioita hänen vanhoista kappaleistaan.

Ei kommentteja: