keskiviikko 5. elokuuta 2015

Listaklassikko: Snap! – Rhythm Is a Dancer (1992)

Saksalainen eurodancen uranuurtaja Snap oli Britanniassa 1990-luvun alussa hurjan suosittu. Heti heidän ensimmäinen listasinglensä The Power (1990) ylsi kärkeen, mutta todellinen megajättipotti tipahti seitsemännellä hitillä Rhythm Is a Dancer, joka vietti singlelistan ykkösenä kuusi viikkoa loppukesästä ja alkusyksystä 1992.

Rhythm Is a Dancer on globaalistikin tarkastellen Snapin suurin hitti ja niin vahva ”signature song”, että bändi on saanut kammettua sen brittilistalle peräti neljään eri otteeseen uusina versioina: alkuperäisen lisäksi vuosina 2003, 2007 ja 2008. Toki The Powerkin on listautunut kolmesti.

Snapin brittilistamenestys oli erittäin vahvaa: heillä on kaikkiaan yhdeksän top ten -singleä ja kymmenen muuta listamerkintää. Ykkösiä ei kuitenkaan The Powerin ja Rhythm Is Dancerin seuraksi siunaantunut. Heidän mielestäni toiseksi paras biisinsä Exterminate pääsi kakkoseksi tammikuussa 1993 joutuen antautumaan Whitney Houstonin I Will Always Love Youlle (#1, 1992).

Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla Rhythm Is a Dancer ylsi hienosti viidenneksi. Sen merkitys populaarikulttuurissa ilmenee muun muassa siitä, että biisiä käytettiin Jeremih'n taannoisella hitillä Don't Tell 'Em sekä Bastillen eurodance-kumarruksella Of the Night.

1 kommentti:

Harry Berry kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.