keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Listaklassikko: The Doors – Light My Fire (1967)

Kontroversiaalista esiintymisestään tunnettu rock-legenda Jim Morrison kuoli 27-vuotiaana vuonna 1971, lähdettyään The Doorsista edellisenä syksynä, mutta bändi ehti saada lukuisia Hot 100 -hittejä ennen sitä – tosin ainoastaan kolme top ten -merkintää. Niistä ensimmäinen oli bändin kenties suurin hitti: psykedeelinen Light My Fire, joka johti Hot 100 -listaa kolme viikkoa kesällä 1967.

Light My Fire palkittiin myös Grammyllä ja näyttäytyy jatkuvasti kaikkien aikojen parhaiden biisien listoilla hyvinkin korkealla. Mitään yhtenäistä hittiputkea The Doors ei kuitenkaan koskaan onnistunut kehittämään. Heidän seuraava top ten -singlensä tuli noin vuotta myöhemmin, kun Hello I Love You (1968) ylsi jopa kärkeen ja seuraavana talvena Touch Me piipahti kolmantena.

Morrisonin lähdön jälkeen bändi sai vielä pari top 20 -merkintää. Viimeisin Hot 100 -käynti on Glorian (1983) 71. tila. Mutta bändihän hajosi kymmenen vuotta aiemmin ja heidän merkityksensä tänä päivänä kulminoituu pitkälti Morrisonin legendastatukseen.

Brittilistalla Light My Fire pääsi seitsemänneksi, mutta vasta uudelleenjulkaisuna vuonna 1991. Se on heidän ainoa top ten -saavutuksensa.

Ei kommentteja: