tiistai 2. syyskuuta 2014

Salaperäisen neidon dominanssi

Kate Bush sai sunnuntaina kaikki 11 albumiaan – kymmenen studiolevyä ja yhden kokoelman – brittilistan top 50:een. Se ei ole ennätys, mutta huima saavutus joka tapauksessa. Korkeimmalle sijoittuivat The Whole Story -kokoelma (6) ja hänen ostetuin studioalbuminsa Hounds of Love (9), molemmat aikoinaan ykkösiäkin.

Bushin kolme myydyintä levyä ovat mainitut kaksi sekä The Kick Inside -esikoinen (#3, 1978), joka palasi 24:nneksi. Kokoelmaa on ostettu 1,7 miljoonaa kappaletta, kahta muuta noin miljoona. Hänen levyjään ostettiin tällä viikolla yhteensä noin 43 000 kpl. Eli vaikka kaikki Bush-albumien myynti olisi laskettu yhteen, hän ei olisi kyennyt ohittamaan erinomaisella saldolla albumilistan kärkipaikan napannutta Royal Bloodia.

Elvis Presley sai kuoltuaan vuonna 1977 12 albumia top 40 -listalle. The Beatlesin 11 levyä menivät listalle uusina versioina vuonna 2009 ja Michael Jacksonilta ostettiin samana vuonna yhdeksän levyä peräti sijoille 1–17.

Mutta Bushin dominanssi oli silti siis mahtavaa. Singlelistalla hänen paras noteerauksensa oli viime viikolla Running Up That Hillin (#6, 1985) 51. tila. Tuo kuudes sija tuli itse asiassa vuonna 2012, kun biisiä käytettiin Lontoon olympialaisissa.

Ei kommentteja: