keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Listaklassikko: Cyndi Lauper – Time After Time (1984)

Cyndi Lauper oli hetken 1980-luvulla poptaivaan kirkkaimmin säihkynyt tähti. Hänen She's So Unusual -albumiltaan (1983) lohkaistiin neljä top ten -jenkkihittiä, joista Time After Time nousi ykköseksi kevätkesällä 1984. Biisi vietti kärkipaikalla kaksi viikkoa.

Rob Hymanin kanssa kirjoitettu kaunis poplaulu on jo klassikko ja sitä ovat versioineet muun muassa Ronan Keating, Inoj sekä U96 hitissään Heaven (1996). Inojin versio ylsi Hot 100 -listan kuudenneksi vuonna 1998.

Cyndi Lauper avasi siis listauransa neljällä top ten -hitillä ja hän sai niitä myöhemmin vielä neljä lisää. Time After Timen ohella True Colors (1986) ylsi ykköseksikin. Viimeisin Hot 100 -merkintä on uusi versio listakakkonen Girls Just Want to Have Funista, nimeltään Hey Now (Girls Just Want to Have Fun), joka piipahti 87:ntenä syksyllä 1995.



maanantai 26. toukokuuta 2014

Ei päästetä menemään

Frozen-elokuvan Let It Go on noussut kuin vaivihkaa listamielessä hyvin merkittäväksi kappaleeksi, vaikka se ei ole hätyytellyt aivan kärkisijoja brittilistalla. Idina Menzelin laulamana biisi on keikkunut sijoilla 11–20 jo 11 viikkoa – ennätys on toistaiseksi Jay Z:n ja Linkin Parkin Numb/Encoren (#14, 2004) 13 viikkoa – ja Demi Lovaton laulamana se on roikkunut ennätykselliset 18 viikkoa sijoilla 41–75. Ennätykselliset siksi, että yksikään muu kappale ei ole ollut noin sitkeä pyristelijä ilman, että se olisi käynyt myös top 40 -listalla.

Idina Menzelin versio on tälläkin viikolla tukevasti top 20:ssa, joten se ohittanee Numb/Encoren ao. tilastossa.

Laitetaan tähän luetellen aiheeseen liittyvät kappaleet. Ensin eniten listaviikkoja sijoilla 11–20 viettäneet:

Jay Z and Linkin Park – Numb/Encore (#14, 2004) – 13
Perry Como – I Know (#13, 1959) – 12
Jim Reeves – He'll Have to Go (#12, 1960) – 11
Jason Mraz – I Won't Give Up (#11, 2012) – 11
David Whitfield – Mama (#12, 1955) – 11
Brenda Lee – I'm Sorry (#12, 1960) – 11
Idina Menzel – Let It Go (#11, 2013) – 11

Ja sitten eniten viikkoja top 75:ssä ilman top 40 -käyntiä:

Demi Lovato – Let It Go (#42, 2014) – 18
Ken Barrie – Postman Pat (#44, 1982) – 15
T.I. – Whatever You Like (#47, 2008) – 12
Drake featuring Kanye West, Lil Wayne & Eminem – Forever (#42, 2009) – 12

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Listakatsaus, vko 22

Billboard Hot 100, Top 10

1. (1.) John Legend – All of Me
2. (3.) Iggy Azalea featuring Charli XCX – Fancy
3. (4.) Ariana Grande featuring Iggy Azalea – Problem
4. (2.) Pharrell Williams – Happy
5. (6.) DJ Snake and Lil Jon – Turn Down for What
6. (5.) Katy Perry featuring Juicy J – Dark Horse
7. (7.) Jason Derülo featuring 2 Chainz – Talk Dirty
8. (8.) Justin Timberlake – Not a Bad Thing
9. (22.) Michael Jackson & Justin Timberlake – Love Never Felt So Good
10. (43.) Coldplay – A Sky Full of Stars

John Legendin All of Me jatkaa tiukan Hot 100 -listan kärjessä, mutta hieman huonommalla tuurilla sillä ei välttämättä olisi ykkösviikkoja ollenkaan: kaksi edellistä viikkoa aivan kintereillä keikkui Happy, nyt kakkoseksi noussut Iggy Azalean Fancy.
Michael Jacksonin ja Justin Timberlaken Love Never Felt So Good nousi upeasti 22–9 ja täten Jacksonista tuli ensimmäinen artisti, jolla on top ten -hittejä soolona viideltä vuosikymmeneltä. Viime vuosikymmenellä rima ylittyi vaivoin, kun You Rock My World (2001) punnersi juuri kymmenenneksi. Jos lasketaan mukaan The Jackson 5:n hitit, Jackson on ollut top tenissä peräti kuudella vuosikymmenellä. Huimaa! Kaikkiaan hänellä on 29 top ten -hittiä. Timberlakella niitä on 16. Timberlake on ainoa, joka on duetoinut itsensä Hot 100 -listalle sekä Madonnan, 4 Minutes (#3, 2008), että Michael Jacksonin kanssa. Lisää Jacksonista edellisessä postauksessa.
Coldplayn A Sky Full of Stars loikkasi kolmannella viikollaan 43–10 ja on bändin kolmas top ten -menestys. Viva la Vida (2008) ylsi jopa ykköseksi. Myös Magic porhalsi parhaalle sijalleen 14:nneksi ja Midnight palasi listalle yltäen ensimmäistä kertaa top 40:ään 29:nneksi.
Calvin Harrisin Summer nousi kolme sijaa 11:nneksi ja Nico and Vinzin Am I Wrong pykälän 17:nneksi. Jason Derulon ja Snoop Doggin Wiggle eteni määrätietoisesti 24–20.
Rascal Flattsin uuden albumin nimikappale Rewind nousi top 40:ään (48–38) ja 5 Seconds of Summerin Don’t Stop debytoi sijalla 47. Samalla heidän ensimmäinen sinkkunsa She Looks So Perfect nousi viisi sijaa 32:nneksi.


USA:n albumit, Top 10

1. (-) The Black Keys – Turn Blue
2. (-) Michael Jackson – Xscape
3. (1.) Various Artists – NOW 50
4. (2.) Soundtrack – Frozen
5. (-) Rascal Flatts – Rewind
6. (-) Dolly Parton – Blue Smoke
7. (-) Tori Amos – Unrepentant Geraldines
8. (4.) Sarah McLachlan – Shine On
9. (3.) Hunter Hayes – Storyline
10. (-) Michael W. Smith – Sovereign

Michael Jacksonin ja The Black Keysin välinen kamppailu päättyi lopulta jälkimmäisen hyväksi. Turn Blueta ostettiin 164 000 kpl ja noin 7 000 kpl enemmän kuin Xscapea. Paalu on bändin ensimmäinen ja Jacksonille top ten -sijoitus on kymmenes sooloartistina. Jacksonin kokoelmalevy Number Ones (2003), joka ylsi Comprehensive-listan ykköseksi hänen kuolemansa jälkeen, nousi 106–28.
Rascal Flatts joutui tyytymään viidenteen tilaan uudella albumillaan Rewind. Se on heidän yhdeksäs top ten -albuminsa ja ykkösiäkin on neljä.
Dolly Parton saavutti, uskokaa tai älkää, uransa ensimmäisen top ten -albumin omillaan, kun Blue Smoke pääsi kuudenneksi. Se on sama sijoitus, jonka hän sai Linda Ronstadtin ja Emmylou Harrisin kanssa albumilla Trio (1987). Pitää kuitenkin muistaa, että kantrilevyillä oli vaikeuksia murtautua kärkipäähän ennen Soundscan-aikaa (1991 lähtien).
Tori Amosille Unrepentant Geraldinesin seitsemäs tila on uran kahdeksas top ten -sijoitus. Boys for Pele (1996) ylsi kakkoseksi.
Gospel-tähti Michael W. Smithin uusi albumi Sovereign avasi sijalta 10. Tätä ennen hänen parhaansa oli Healing Rainin (2004) 11. tila. Elektrofunk-kaksikko Chromeon White Women pääsi 11:nneksi, joka on heidän uransa korkein sijoitus.
Demi Lovaton tasan vuoden vanhaa Demi-albumia (#3, 2013) myytiin iTunesissa halvalla ja se palasi 18:nneksi. Keith Urbanin Fuse (#1, 2013) loikkasi alennusmyynnin ja American Idol -näkyvyyden ansiosta 51–16. Mushroomheadin The Righteous and The Butterfly debytoi sijalla 20.


Britannian singlet, Top 10

1. (-) Sam Smith – Stay with Me
2. (2.) Mr. Probz – Waves
3. (-) Fuse ODG featuring Sean Paul – Dangerous Love
4. (1.) Rita Ora – I Will Never Let You Down
5. (-) Clean Bandit featuring Sharna Bass – Extraordinary
6. (3.) John Legend – All of Me
7. (4.) Calvin Harris – Summer
8. (6.) Paloma Faith – Only Love Can Hurt Like This
9. (5.) Kiesza – Hideaway
10. (8.) Michael Jackson & Justin Timberlake – Love Never Felt So Good

Stay with Mestä tuli ensi viikolla esikoisalbuminsa julkaisevan Sam Smithin kolmas ykkönen sinkkulistalla. Kaksi aiempaa ovat Naughty Boyn kanssa vedetty La La La (2013) ja ikioma Money on My Mind (2014). La La La oli ykkösenä tasan vuosi sitten.
Räppäri Fuse ODG on jatkuvasti nostanut profiiliaan ja uudella Dangerous Love -sinkulla nosteesta pääsee nauttimaan myös Sean Paul, joka sai jo 11. top ten -hittinsä. Fuse ODG:lle top ten -sijoitus on uran kolmas.
Clean Banditin Rather Be on vuoden ostetuimpia biisejä ja nyt heidän uusi singlensä Extraordinary debytoi sijalla viisi. Sillä laulaa Sharna Bass, jolla ei ole aiempia listamerkintöjä.
Coldplayn A Sky Full of Stars on viimein listakelpoinen albumijulkaisun myötä ja avasi sijalta 15. Afrojackin tanssihitti Ten Feet Tall debytoi sijalla 20. Jason Derulon Wiggle ja Ed Sheeranin One nousi pari pykälää sijoille 16 ja 18.
Katy Perryn Birthday eteni 28–22 ja Pharrellin Marilyn Monroe toistaiseksi korkeimmalle sijalleen 27:nneksi. Little Mixin Salute pompasi 51–35. Nicki Minajin Pills n Potions pääsi parin päivän myynnillä 38:nneksi. Zeddin ja Foxesin Clarity (#29, 2013) nousi 65–40.


Britannian albumit Top 10

1. (-) Coldplay – Ghost Stories
2. (1.) Michael Jackson – Xscape
3. (-) Paul Heaton and Jacqui Abbott – What Have We Become
4. (3.) Paloma Faith – A Perfect Contradiction
5. (re) Oasis – Definitely Maybe
6. (4.) Paolo Nutini – Caustic Love
7. (2.) The Black Keys – Turn Blue
8. (29.) Arctic Monkeys – AM
9. (8.) John Legend – Love in the Future
10. (12.) Pharrell Williams – G I R L

Ei ollut tietenkään mikään yllätys, että maailman suurin yhtye Coldplay pinkaisi Ghost Stories -albumillaan suoraan kärkeen. Sitä ostettiin ensi tietojen mukaan 168 000 kpl, joka on vuoden paras avaus. Heidän kaikki kuusi studioalbumiaan ovat päässeet kärkeen, mikä ei ole täysin poikkeuksellinen uran aloitus, mutta upea saavutus joka tapauksessa.
The Beautiful Southista tuttujen Paul Heatonin ja Jacqui Abbottin yhteisalbumi What Have We Become debytoi mainiosti kolmantena. The Beautiful South oli 1990-luvun menestyneimpiä yhtyeitä Britanniassa ja heillä on albumilistalta kolme paalupaikkaakin.
Uusi juhlapainos sinkautti Oasiksen Definitely Mayben (#1, 1994) takaisin listalle ja peräti viidenneksi. Jeff Buckleyn Grace (1994) palasi 31:nneksi, joka on sen listauran paras saavutus. Melko kehnosta korkeimmasta sijoituksesta huolimatta albumi on myynyt ainakin tuplaplatinaa.
R.E.M.:in Unplugged-kokoelma debytoi sijalla 22 ja California Breedin nimetön esikoinen sijalla 26. The Voice -kilpailija Bob Blakeleyn Performance avasi sijalta 34 ja Cherry Ghostin kolmas albumi Herd Runners paikalta numero 36. Heidän esikoisensa Thirst for Romance (2007) ylsi peräti seitsemänneksi.

lauantai 24. toukokuuta 2014

Popin kuninkaan viisi vuosikymmentä ja 29 hittiä

Noin viisi vuotta sitten menehtynyt Michael Jackson sai postuumisti historian ensimmäisenä artistina top ten -hitin Hot 100 -listalla viidennelläkin vuosikymmenellä, kun Love Never Felt So Good loikkasi yhdeksänneksi. Se on hänen paras sijoituksensa sitten You Are Not Alonen (1995) paalun.

Tässä hänen kaikki 29 top ten -hittiään soolartistina aikajärjestyksessä:

Got to Be There (#4, 1971)
Rockin' Robin (#2, 1972)
Ben (#1, 1972)
Don't Stop 'til You Get Enough (#1, 1979)
Rock with You (#1, 1979)
Off the Wall (#10, 1980)
She's Out of My Life (#10, 1980)
The Girl Is Mine (#2, 1982)
Billie Jean (#1, 1983)
Beat It (#1, 1983)
Wanna Be Startin' Somethin' (#5, 1983)
Human Nature (#7, 1983)
P.Y.T. (Pretty Young Thing) [#10, 1983]
Say Say Say (#1, 1983)
Thriller (#4, 1984)
I Just Can't Stop Loving You (#1, 1987)
Bad (#1, 1987)
The Way You Make Me Feel (#1, 1987)
Man in the Mirror (#1, 1988)
Dirty Diana (#1, 1988)
Smooth Criminal (#7, 1988)
Black or White (#1, 1991)
Remember the Time (#3, 1992)
In the Closet (#6, 1992)
Will You Be There (#7, 1993)
Scream/Childhood (#5, 1995)
You Are Not Alone (#1, 1995)
You Rock My World (#10, 2001)
Love Never Felt So Good (#9, 2014)

Ykkösiä on siis 12 ja pisimpään ykkösenä keikkuivat sekä Billie Jean että Black or White, jotka molemmat keräsivät seitsemän viikkoa kärjessä. Kaikki Thrillerin (1982) seitsemän hittiä ylsivät top teniin ja Badin (1987) seitsemästä virallisesta singlestä viisi piipahti ykkösenä.

torstai 22. toukokuuta 2014

Listanimi: Rascal Flatts

Meillä Suomessa kantriryhmä Rascal Flatts tunnetaan varmasti parhaiten Cars-elokuvaan (2007) tehdystä kappaleesta Life Is a Highway (#7, 2007). Yhdysvalloissa he ovat eräs 2000-luvun suosituimpia yhtyeitä ja ovat myyneet siellä noin 23 miljoonaa albumia.

Bändin nimetön esikoislevy (2000) sisälsi heti ison kantrihitin Prayin' for Daylight (#38, 2000), mutta itse albumi ei yltänyt top 40 -tasolle. Sitä ostettiin kuitenkin yli kaksi miljoonaa kappaletta, mikä pohjusti hienosti kakkosalbumi Meltin (2002) listavitoseksi. Meltin kaikki neljä sinkkua olivat top 40 -hittejä ja korkeimmalle sijoittui neljäs eli Mayberry (#21, 2003).

Ei siis ollut ihme, että Feels Like Today -albumi (2004) avasi upeasti paalupaikalta ja toi bändille pari top 40 -hittiä lisää. Todellinen supermenestys lohkesi lopulta nelosalbumilla Me and My Gang (#1, 2006). Sitä ostettiin ilmestymisviikolla 721 000 kpl ja sinkku What Hurts the Most ylsi jopa Hot 100 -listan kuudenneksi. Seuraavana vuonna tehty Life Is a Highway eteni siis bändin toiseksi top ten -hitiksi.

Still Feels Good (2007) oli myös albumilistan ykkönen, kuten Unstoppablekin (2009). Kaikkiaan he saivat siis neljä paalua putkeen ja välissä ilmestyi kokoelma, joka ylsi kuudenneksi syksyllä 2008.

2010-luvulle siirryttyä bändin kunto on hieman lopahtanut. Nothing Like This (2010) julkaistiin joulumarkkinoille, mutta joutui tyytymään kuudenteen tilaan. Changed (2012) paransi taas kolmanneksi, mutta sitä ostettiin vähemmän kuin mitään bändin levyä toistaiseksi ja nyt uusi Rewind jäi jopa viidenneksi melko keskinkertaisella avausmyynnillä. Heillä on kuitenkin siis neljä ykkösalbumia ja kaikkiaan yhdeksän top ten -merkintää.

Hot 100 -listalta löytyy kaksi top ten -hittiä ja pari muuta top 20 -vierailua sekä lukuisia top 40 -saavutuksia, kuten esimerkiksi tuore Rewind-single. Britanniassa he ovat olleet paljon vähemmän esillä, mutta Bless the Broken Road (#41, 2004) oli pieni yllätyshitti ja vei emoalbumi Feels Like Todaynkin 64:nneksi.

tiistai 20. toukokuuta 2014

Paljon ykkössijoja ja yksi ilonpilkahdus

Brittiläinen naissooloartisti on yllättävän harvinainen näky maan sinkkulistan kärjessä. Rita Ora saavutti sunnuntaina neljännen paalupaikkansa ja sivuaa sillä Geri Halliwellin (kyllä!) ennätystä. Halliwellin ykköset ovat Mi Chico Latino (1999), Lift Me Up (1999), Bag It Up (2000) ja It’s Raining Men (2001). Oran paalut ovat tulleet ensin vierailulla DJ Freshin Hot Right Now’lla (2012) ja sitten hiteillä R.I.P. (2012), How We Do (Party) [2012] ja nyt uudella singlellä I Will Never Let You Down. Ora on vahva ehdokas nappaamaan tittelin kokonaan itselleen aivan lähiaikoina.

Kylie Minoguella on seitsemän ykköstä, mutta vaikka hän on artistina vahvasti brittiläistynyt, on listamenestys silti laskettava Australian laariin.  Eniten ykkösiä naisista on Madonnalla, peräti 13, ja Rihannallakin on jo kahdeksan.

Albumilistalla Michael Jacksonista tuli kahdeksas kymmenen ykköstä saavuttanut artisti. Neljällä artistilla tai yhtyeellä on ainakin 11 paalua: The Beatlesilla, Madonnalla, Elviksellä ja Robbie Williamsilla.

Suomalaisen Softenginen Something Better pääsi singlelistalla 93:nneksi. Viimeisin suomalainen top 75 -single on yhä Ercolan Every Word (#47, 2009).

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Listakatsaus, vko 21

Billboard Hot 100, Top 10

1. (1.) John Legend – All of Me
2. (2.) Pharrell Williams – Happy
3. (4.) Iggy Azalea featuring Charli XCX – Fancy
4. (3.) Ariana Grande featuring Iggy Azalea – Problem
5. (5.) Katy Perry featuring Juicy J – Dark Horse
6. (7.) DJ Snake and Lil Jon – Turn Down for What
7. (6.) Jason Derülo featuring 2 Chainz – Talk Dirty
8. (8.) Justin Timberlake – Not a Bad Thing
9. (9.) Idina Menzel – Let It Go
10. (13.) Paramore – Ain’t It Fun

John Legendin All of Me jatkaa Hot 100 -listan kärjessä, mutta taustalla vaanii Iggy Azalean tuplaedustus: Fancy nousi jo kolmanneksi ja Problem vaihtoi sen kanssa paikkaa pudoten neljänneksi.
Paramore sai ensimmäisen top ten -hittinsä Ain’t It Funin noustua kymmenenneksi. Laulaja Hayley Williams on käynyt vierailijana myös kakkosena B.o.B:n hitillä Airplanes (2010).
Norjalaisen Nico and Vinz -duon Am I Wrong nousi 26–18. Norjasta on tullut kaksi isoa hittiä melko lyhyen ajan sisään, sillä kaikkihan muistamme Ylvisin The Foxin (#6, 2013).
Calvin Harrisin Summer eteni 18–14. Jason Derulon ja Snoop Doggin tuleva kesähitti Wiggle loikkasi 68–24 ja Disclosuren Latch pinkaisi 52–34. 5 Seconds of Summer nousi top 40:ään esikoishitillään She Looks So Perfect (45–37). Kanadalaisen reggae-vaikutteista poppia esittävän Magicin esikoissingle Rude hyppäsi 62–39.
Usherin Good Kisser debytoi sijalla 70 ja Sian Chandelier sijalla 75.


USA:n albumit, Top 10

1. (-) Various Artists – NOW 50
2. (1.) Soundtrack – Frozen
3. (-) Hunter Hayes – Storyline
4. (-) Sarah McLachlan – Shine On
5. (-) Tech N9ne Collabos – Strangeulation
6. (6.) Pharrell Williams – G I R L
7. (9.) Luke Bryan – Crash My Party
8. (-) Atmosphere – Southsiders
9. (-) Santana – Corazón
10. (13.) Lorde – Pure Heroine

Yhdysvaltojen NOW-sarja on edennyt jo viidenteenkymmenenteen osaan, joka avasi hienosti albumilistan ykköspaikalta 153 000 kappaleen myynnin turvin. Frozen joutui siis tyytymään nyt kakkostilaan kahdeksan perättäisen paalun jälkeen ja ensi viikolla sille ilmaantuu uusia kovia haastajia. NOW-sarjalle ykkössija on kaikkiaan 18:s ja myös edellinen osa piipahti kärjessä.
Hunter Hayesin kakkosalbumi Storyline debytoi kolmantena, joka on hänen toistaiseksi paras sijoituksensa. Parin vuoden takainen nimetön esikoinen ylsi seitsemänneksi.
Sarah McLachlanin suuruuden päivät ovat jo pitkälti yli vuosikymmenen takana, mutta Shine On pääsi silti neljänneksi. Hänellä on nyt kuusi top ten -merkintää.
Tech N9nen Strangeulation sisältää yhteistyöbiisejä eri artistien kanssa ja se debytoi viidentenä. Hän on päässyt kahdesti neljänneksi ja top ten -merkintä on uran kolmas.
Hip hop -ryhmä Atmospheren Southsiders aloitti paikalta kahdeksan, joka on heidän toiseksi korkein sijoituksensa When Life Gives You Lemons You Paint That Shit Gold -albumin (2008) viidennen sijan jälkeen.
Santanalle Corazónin yhdeksäs tila on jo 12:s vierailu top kymppiin ja ihan kiva parannus Shape Shifterin (2012) 16. sijaan. Lily Allenin kolmas levy Sheezus avasi sijalta 12. It’s Not Me It’s You (2009) ylsi viidenneksi.
Nashville-sarjan musiikkia debytoi sijalla 13. Aikoinaan 10 000 Maniacsiä johtaneen Natalie Merchantin nimetön uutuus pääsi 20:nneksi ja on hänen neljäs top 20 -merkintänsä.


Britannian singlet, Top 10

1. (-) Rita Ora – I Will Never Let You Down
2. (1.) Mr. Probz – Waves
3. (4.) John Legend – All of Me
4. (2.) Calvin Harris – Summer
5. (3.) Kiesza – Hideaway
6. (7.) Paloma Faith – Only Love Can Hurt Like This
7. (5.) Sigma – Nobody to Love
8. (24.) Michael Jackson & Justin Timberlake – Love Never Felt So Good
9. (-) The Common Linnets – Calm After the Storm
10. (10.) Iggy Azalea featuring Charli XCX – Fancy

Poptähti Rita Ora palasi pieneltä tauolta sinkkulistalle Calvin Harrisin tuottamalla hitillä I Will Never Let You Down ja siitä tuli suhteellisen ylivoimainen ykkönen. Paalu on Oran uran neljäs. Hän aloitti hulppeasti kolmella perättäisellä ykkösellä vuonna 2012 ja niiden lisäksi meriittilistalla on yksi kymmenes sija.
Only Love Can Hurt Like Thisistä tuli Paloma Faithin uran suurin listamenestys, kun se nousi pykälän kuudenneksi. Tätä ennen seitsemäs tila oli tullut Picking Up the Piecesillä (2012).
Michael Jacksonin ja Justin Timberlaken Love Never Felt So Good ponkaisi 24–8 ja täten se ohitti Michael-albumin Hold My Handin (#10, 2010) Jacksonin parhaiten sijoittuneena postuumina hittinä. Top ten -merkintöjä Jacksonilla on vaikka kuinka, eikä Timberlaken summaakaan enää kauaa viitsi laskea (okei, niitä on 18).
Euroviisuvoittaja ja Britannian edustaja ovat tuttuja näkyjä top 40:ssä, mutta tänä vuonna peräti neljä viisua pääsi top 40 -listalle. Yllättäen parhaiten sijoittui kakkoseksi kisassa rynnineen hollantilaisen The Common Linnetsin Calm After the Storm, joka debytoi peräti yhdeksäntenä. Conchita Wurstin voitokas Rise Like a Phoenix avasi sijalta 17 ja Mollyn Children of the Universe nousi 33–23. Sanna Nielsenin Undo debytoi 40:ntenä. Kaikkiaan ennätykselliset 13 viisua pääsi top sataan, joukossa myös Suomen edustaja Softenginen Something Better.
5 Seconds of Summerin ja Ed Sheeranin uudet biisit tulivat myyntiin kesken viikkoa. Australialaisbändin Good Girls avasi sijalta 19 ja Sheeranin One paikalta numero 20. Biisit saadakseen pitää tilata artistien tulevat albumit etukäteen.
Jason Derulon ja Snoop Doggin Wiggle nousi 34–18 ja Katy Perryn Birthday 38–28. Huumoripopyhtye The Janoskiansin Real Girls Eat Cake debytoi 37:ntenä ja Twistan sekä Faith Evansin Hope (#25, 2005) palasi Britain’s Got Talentin ansiosta 38:nneksi.


Britannian albumit Top 10

1. (-) Michael Jackson – Xscape
2. (-) The Black Keys – Turn Blue
3. (4.) Paloma Faith – A Perfect Contradiction
4. (3.) Paolo Nutini – Caustic Love
5. (-) Foxes – Glorious
6. (1.) Lily Allen – Sheezus
7. (2.) Gary Barlow – Since I Saw You Last
8. (7.) John Legend – Love in the Future
9. (11.) Wilko Johnson and Roger Daltrey – Going Back Home
10. (-) Nick Mulvey – First Mind

Michael Jackson menehtyi noin viisi vuotta sitten, mutta Xscape on häneltä jo toinen kuoleman jälkeinen uusi albumi. Se debytoi melko selkeästi albumilistan kärjessä. Paalu on Jacksonille kymmenes. Michael (2010) pääsi joulumarkkinoilla neljänneksi.
The Black Keysin Turn Blue joutui tyytymään kakkossijaan. Se on kuitenkin heidän parhaansa ja toinen top ten -merkintä. El Camino (#6, 2011) nousi samalla hulppeasti 44–11.
Brittiartisti Foxesin Glorious debytoi mainiosti viidentenä. Albumia on pohjustettu useammallakin keskikokoisella singlehitillä.
Nick Mulvey on niin ikään liikkeellä varsinaisella esikoisellaan. First Mind avasi sijalta 10. Tori Amosin Unrepentant Geraldines debytoi sijalla 13. Se on hänelle ihan hyvä, vaikka toki yleinen myynti on alhaista, jolloin aktiivisen fanikannan merkitys korostuu listasijoituksia jaettaessa. Edellinen Gold Dust (2012) pääsi vain 36:nneksi.
Ruotsalaisen Little Dragonin Nabuma Rubberband aloitti sijalta 14. Blondien Blondie 4(0)-Ever pääsi 16:nneksi. Levy on puoliksi kokoelma ja puoliksi uusi studioalbumi nimeltä Ghosts of Download. Bändin edellinen kokonaan uutta materiaalia sisältänyt levy Panic of Girls (2011) jäi jopa 73:nneksi.
Swans saavutti ensimmäisen top 40 -merkintänsä To Be Kindin debytoitua sijalla 38 ja The Common Linnetsin albumikin punnersi 40:nneksi. Agnetha Fältskogin A-albumista (#6, 2013) tuli uusi painos ja se palasi 32:nneksi.

torstai 15. toukokuuta 2014

Listaklassikko: Rihanna feat. Jay Z – Umbrella (2007)

Toukokuussa seitsemän vuotta sitten Rihanna saavutti ensimmäisen brittiykkösensä nyt jo ehdaksi klassikoksi tunnustetulla hitillään Umbrella. Hän oli ennen sitä yltänyt kolmesti kakkoseksi sinkuillaan Pon de Replay (2005), SOS (2006) ja Unfaithful (2006).

Tricky Stewartin luomasta Umbrellasta tuli lopulta sateisen kesän tunnusbiisi ja se keikkui kärjessä peräti kymmenen viikkoa, joka on yhä 2000-luvun pisin vierailu ykköspaikalla. Jos singlemyynti olisi ollut samalla tasolla kuin tänä päivänä, Umbrella olisi todennäköisesti eräs historian ostetuimpia singlejä Britanniassa. Nyt sen kokonaismyynti on vielä alle miljoonan.

Rihanna ja Jay Z ovat myöhemminkin saavuttaneet huimaa menestystä: Rihannalla on viisi ykköstä pelkästään 2010-luvulta. Jay Z:n viimeisimmästä paalusta on kuitenkin jo viisi vuotta ja silläkin biisillä (Run This Town, 2009) oli mukana Rihanna.



tiistai 13. toukokuuta 2014

Yhdestä viiteen

Sigman Kanye Westiä lainaava Nobody to Love laskeutui sunnuntaisella brittilistalla nelossijalta viidenneksi, mikä tarkoittaa, että se on viettänyt viisi ensimmäistä listaviikkoaan lähes historiallisesti järjestyksessä sijoilla 1, 2, 3, 4 ja 5.

Tätä ennen ainoastaan Eminemin The Real Slim Shady (2000) on ollut yhtä säntillinen. Kuudennella viikollaan tuo hitti putosi radikaalisti seitsemänneksi, mutta jatkoi siitä kivan tasaisesti kahdeksanneksi. Koko listaura: 1–2–3–4–5–7–8–10–11–15–23–33–38–54–70–ulos–72, yhteensä 16 viikkoa.

Nobody to Love on tällä hetkellä kärkkymässä sijoja 6–8 ensi sunnuntaina, joten peukut pystyyn, että tuo ennennäkemätön 1–2–3–4–5–6 toteutuisi.

Britannian omaa edustajaa lukuun ottamatta yksikään euroviisu ei vielä ehtinyt top 75 -listalle, mutta ensi viikolla sekä The Common Linnetsin Calm After the Storm että Conchita Wurstin Rise Like a Phoenix debytoivat melko korkealla sekä Sanna Nielsenin Undo hieman alempana. Suomen Softenginen Something Better saattaa myös yltää top 75:een.

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Listakatsaus, vko 20

Billboard Hot 100, Top 10

1. (2.) John Legend – All of Me
2. (1.) Pharrell Williams – Happy
3. (-) Ariana Grande featuring Iggy Azalea – Problem
4. (7.) Iggy Azalea featuring Charli XCX – Fancy
5. (3.) Katy Perry featuring Juicy J – Dark Horse
6. (4.) Jason Derülo featuring 2 Chainz – Talk Dirty
7. (5.) DJ Snake and Lil Jon – Turn Down for What
8. (9.) Justin Timberlake – Not a Bad Thing
9. (6.) Idina Menzel – Let It Go
10. (8.) Bastille – Pompeii

Kymmenen viikkoa hallinneen Happyn jälkeen saatiin nyt kärkeen uutta verta, tosin John Legendin All of Me on keikkunut listalla jo viime vuodesta. Se on Legendin ensimmäinen ykkönen ja, kuten on tullut useasti todettua, myös ensimmäinen top ten -hitti. Hieman samanlainen urahyppäys kuin Robin Thickellä viime vuonna siis.
Kärkikolmikko kävi todella tiukan kamppailun ykkössijasta. Iggy Azalealla on huima meno hittilistalla, sillä Ariana Granden kanssa vedetty Problem debytoi upean myynnin (438 000 kpl) ansiosta kolmantena ja Fancy eteni neljänneksi. Grandelle Problem on uran ensimmäinen top ten -hitti ja Fancy uran suurin sillä vierailevalle Charli XCX:lle.
Paramoren Ain’t It Fun on jo 13:ntena. Popryhmä Rixtonin esikoishitti Me and My Broken Heart loikkasi 29–14. Calvin Harris on viidettä kertaa top 20:ssa Summerin edettyä 26–18.
Michael Jackson sai ensimmäisen top 20 -hittinsä sitten Butterfliesin (#14, 2001), kun Justin Timberlaken avustama Love Never Felt So Good avasi sijalta 20. Täten hänellä on top 20 -merkintöjä sooloartistina peräti viideltä vuosikymmeneltä.
Myös kolmas iso debyytti osui tälle viikolle, sillä Coldplayn A Sky Full of Stars sivusi Magicin pari kuukautta sitten saavuttamaa 24. tilaa. Nico and Vinzin Am I Wrong hyppäsi 54–26.
Imagine Dragonsin Radioactive (#3, 2012) putosi viimein ulos listalta. Ilo kesti huimat 87 viikkoa.


USA:n albumit, Top 10

1. (1.) Soundtrack – Frozen
2. (-) Lindsey Stirling – Shatter Me
3. (-) Ray LaMontagne – Supernova
4. (-) Passion – Passion: Take It All
5. (3.) Iggy Azalea – The New Classic
6. (4.) Pharrell Williams – G I R L
7. (2.) Future – Honest
8. (-) Timeflies – After Hours
9. (7.) Luke Bryan – Crash My Party
10. (-) Whitechapel – Our Endless War

Frozenia ei suistettu paalupaikalta viulunkaan avulla, mutta Lindsey Stirlingin Shatter Me -kakkosalbumin kakkostila on mahtava, sillä harvoin soittajat yltävät sooloartisteina noin ylös, edellinen vastaavaan kyennyt taitaa olla Kenny G. Stirlingin parin vuoden takainen nimetön esikoinen ylsi 23:nneksi.
Listanimi-sarjassa esitelty Ray LaMontagne on tottunut kolmanteen sijaan, sillä Supernovan pronssi on hänelle jo kolmas putkeen. Kristillisten Passion-levyjen sarja sai jatkoa Take It All -liven nelostilalla, joka sivuaa viimevuotisen edeltäjän sijoitusta. Levyllä esiintyy muun muassa jopa kärjessä piipahtanut Chris Tomlin.
Monipuolisen Timeflies-duon toinen kokopitkä albumi After Hours debytoi upeasti kahdeksantena. Omakustanteena julkaistu The Scotch Tape (2011) ei saanut listasijoitusta, mutta sen jälkeen ilmestyneet EP:t piipahtivat ihan top 40 -tasolla asti.
Metallibändi Whitechapelin Our Endless War pääsi kymmenenneksi ja on heidän ensimmäinen top 40 -merkintänsä. Koomikko Jim Gaffigan on myös levyttävä artisti, jonka uusi Obsessed-albumi pääsi kivasti 11:nneksi. Hänelläkään ei ole aiempia top 40 -visiittejä.
Grateful Dead julkaisee uusia live-levyjä säännöllisesti ja Dave’s Picks Vol. 10 pääsi 17:nneksi. Se on äänitetty vuonna 1969.
Miss May I:n neljäs levy Rise of the Lion nappasi 21:nnen ja Rodrigo y Gabrielan viides albumi 9 Dead Alive 22. tilan. Pixiesin Indie Cindy avasi sijalta 23. Se kuulostaa heikolta, mutta on heidän ensimmäinen top 40 -sijoituksensa.


Britannian singlet, Top 10

1. (2.) Mr. Probz – Waves
2. (1.) Calvin Harris – Summer
3. (3.) Kiesza – Hideaway
4. (5.) John Legend – All of Me
5. (4.) Sigma – Nobody to Love
6. (-) Pitbull featuring G.R.L – Wild Wild Love
7. (20.) Paloma Faith – Only Love Can Hurt Like This
8. (7.) Tove Lo featuring Hippie Sabotage – Stay High
9. (6.) Cash Cash featuring Bebe Rexha – Take Me Home
10. (9.) Iggy Azalea featuring Charli XCX – Fancy

Hollantilaislaulaja Mr. Probzin esittämä ja Robin Schulzin remiksaama hitti Waves palasi sinkkulistan kärkeen jouduttuaan tyytymään viime viikolla kakkossijaan Calvin Harrisin Summerin takana.
Pitbullin ja G.R.L:n Wild Wild Love debytoi kuudentena ja on Pitbullille jo 13:s top ten -merkintä. G.R.L on monikansallinen tyttöryhmä, jonka tunnetuimmalla jäsenellä Lauren Bennettillä on soolomenestystäkin ennen kaikkea LMFAO:n Party Rock Anthemin (#1, 2011) laulajana.
Paloma Faith sai kolmannen top ten -sinkkunsa, kun Only Love Can Hurt Like This nousi 20–7. Sijoitus sivuaa hänen uransa parasta. Brittilaulaja Foxesin Holding Onto Heaven aloitti sijalta 14. Hänen edellinen sinkkunsa Let Go for Tonight ylsi hienosti seitsemänneksi ja top 20 -merkintä on jo neljäs.
Huomenna Helsingissä konsertoivan Justin Timberlaken Not a Bad Thing kärkkyy top 20:n reunalla (22–21). Gary Barlow’n Let Me Go pääsi kakkoseksi viime syksynä, mutta on sen jälkeenkin erinäisisistä syistä pomppinut mukaan. Nyt se loikkasi tv-esiintymisen ansiosta 74–22.
DJ Snaken ja Lil Jonin Turn Down for What punnersi pykälän eteenpäin 23:nneksi ja Michael Jacksonin sekä Justin Timberlaken Love Never Felt So Good nousi kolme sijaa 24:nneksi. Pharrellin Marilyn Monroe eteni 40–30 ja Alicia Keysin sekä Kendrick Lamarin It’s on Again 39–31.
Britannian euroviisuedustaja Mollyn Children of the Universe porhalsi 48–33 ja Katy Perryn Birthdaystäkin tuli top 40 -sinkku (62–38). Jason Derulon ja Snoop Doggin melko todennäköisesti isoksi hitiksi kasvava Wiggle loikkasi 73–34.


Britannian albumit Top 10

1. (-) Lily Allen – Sheezus
2. (38.) Gary Barlow – Since I Saw You Last
3. (1.) Paolo Nutini – Caustic Love
4. (4.) Paloma Faith – A Perfect Contradiction
5. (-) Black Stone Cherry – Magic Mountain
6. (-) The Horrors – Luminous
7. (7.) John Legend – Love in the Future
8. (2.) Damon Albarn – Everyday Robots
9. (-) Anastacia – Resurrection
10. (29.) Aloe Blacc – Lift Your Spirit

Puolen vuosikymmenen levytystauolta palannut Lily Allen avasi odotetusti albumilistan kärkipaikalta kolmannella levyllään Sheezus, mutta sen myynti jäi Allenin mittapuulla melko vaisuksi. Hänellä on nyt kaksi ykkössijaa ja yksi kakkostila.
Gary Barlow tähditti suosittua tv-dokumenttia ja hänen Since I Saw You Last -albuminsa (#2, 2013) hyppäsi 38–2. Samalla Take Thatin Never Forget -kokoelma (#2, 2005) palasi 21:nneksi.
Black Stone Cherryn Magic Mountain debytoi viidentenä ja on heidän ensimmäinen top ten -levynsä. The Horrorsin Luminous pääsi kuudenneksi. Edellinen Skying (2011) ylsi viidenneksi.
Anastacian kuudes albumi Resurrection avasi kivasti sijalta yhdeksän. Kahden vuoden takainen It’s a Man’s World julkaistiin vain digitaalisesti eikä päässyt listalle lainkaan. Anastacialla on nyt neljä top ten -albumia, joista yksi ykkönen, Anastacia (2004).
Meat Loafin Bat Out of Hell (#9, 1977) palasi alennusmyynnin ansiosta 12:nneksi. Ray LaMontagnen Supernova debytoi 18:ntena. Hänellä on yksi top ten -albumi, Trouble (#5, 2004).
Michael Boltonin Ain’t No Mountain High Enough debytoi 19:ntenä ja Gruff Rhysin American Interior avasi sijalta 24, joka on hänen soolouransa paras. Natalie Merchantin nimetön albumi ilmestyi 34:nneksi. Merchantilla oli tätä ennen vain yksi top 40 -merkintä, Tigerlily-esikoisen (1995) 39. tila.
Lykke Lin I Never Learn joutui tyytymään 33. tilaan, joka on vain neljä sijaa parempi kuin Wounded Rhymesin (2011) korkein noteeraus.

lauantai 10. toukokuuta 2014

Listanimi: Ray LaMontagne

Yhdysvaltalainen folkrock-artisti Raymond LaMontagne aloitti esiintymisuransa vuonna 1999 ja keräsi hiljalleen mainetta lämmittelemällä muun muassa folklegenda Jonathan Edwardsia. Hänen vuonna 2004 ilmestynyt esikoisalbuminsa Trouble nousi melkoiseksi menestykseksi Britanniassa, missä se ylsi peräti listavitoseksi ja myi platinaa, kiitos singlehitiksi (#25, 2005) kehittyneen nimibiisin.

Ajan myötä Trouble pääsi kultakantaan Yhdysvalloissakin, vaikka ei koskaan yltänyt top 100 -listalle. Seuraaja Till the Sun Turns Black (2006) menestyi Britanniassa huomattavasti vaisummin, mutta oli luontevasti top 40 -suksee kotimaassaan.

Sama trendi on jatkunut myöhemminkin, sillä Gossip in the Grain (2008) oli jo USA:n kolmonen ja ensimmäinen hänen kolmesta perättäisestä tuolle sijalle yltäneestä levystä, joista tuorein on juuri julkaistu Supernova. Gossip in the Grainiltä lohkaistiin myös LaMontagnen ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa Hot 100 -hitti You Are the Best Thing (#90, 2008).

Britanniassa LaMontagnen albumilistan sijaluvut ovat hiljalleen jälleen pienentyneet. Ne ovat järjestyksessä 5, 35, 23, 17. Tuore Supernova sijoittunee huomenna top 15:n kieppeille. Muita brittihittejä hänellä ei Troublen lisäksi olekaan, mutta mainittakoon, että Trouble-levyltä löytyvä How Come soi The Devil Wears Prada -elokuvassa.

tiistai 6. toukokuuta 2014

Kesämies

Vuodenajoista laulamalla ei saa brittiykköstä, ellei laula kesästä ja silloinkin mahdollisuudet ovat pienet. Calvin Harrisin Summer on vasta kuudes brittilistan ykkönen, jonka nimessä mainitaan kesä.

Muut kesäiset ykköset ovat:

Jerry Keller – Here Comes the Summer (1959)
Cliff Richard and The Shadows – Summer Holiday (1963)
Mungo Jerry – In the Summertime (1970)
John Travolta and Olivia Newton-John – Summer Nights (1978)
Kid Rock – All Summer Long (2008)

Muita vuodenaikoja ei ole nähty kärjessä koskaan, kevättä ei edes top tenissä. David Essexin A Winter's Tale (1982) pääsi kakkoseksi. Seasons in the Sun tosin on käynyt kärjessä kahdesti, Terry Jacksin esittämänä vuonna 1974 ja Westlifen singlen toisena a-puolena (I Have a Dream/Seasons in the Sun) joulukuussa 1999.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Listakatsaus, vko 19

Billboard Hot 100, Top 10

1. (1.) Pharrell Williams – Happy
2. (2.) John Legend – All of Me
3. (4.) Katy Perry featuring Juicy J – Dark Horse
4. (3.) Jason Derülo featuring 2 Chainz – Talk Dirty
5. (7.) DJ Snake and Lil Jon – Turn Down for What
6. (5.) Idina Menzel – Let It Go
7. (18.) Iggy Azalea featuring Charli XCX – Fancy
8. (6.) Bastille – Pompeii
9. (8.) Justin Timberlake – Not a Bad Thing
10. (9.) Chris Brown feat. Lil Wayne & French Montana – Loyal

Happy pinnisti vielä kymmenennenkin paalun ja Hot 100 -toiminta keskittyy top tenin osalta taas alempaan puoliskoon. Turn Down for What saavutti jälleen parhaan sijansa ja Fancystä tuli Iggy Azalean ensimmäinen ja Charli XCX:n toinen top ten -hitti. Azalea saa nopeasti lisää menestystä, kun hänen tähdittämänsä Ariana Granden uusi single Problem debytoi ensi viikolla.
Paramore sai ensimmäisen top 20 -hittinsä Ain’t It Funin hypättyä 21–14. Naughty Boyn ja Sam Smithin läpimurto La La La eteni 26–16. Calvin Harrisin uusi single Summer on hyvässä vauhdissa 44–26.
Kotimaassaan toistaiseksi melko tuntematon brittiryhmä Rixton on breikkaamassa Yhdysvaltojen kautta. Me and My Broken Heart ylitti kepeästi top 40 -kynnyksen (41–29). Pitbull sai taas yhden top 40 -hitin lisää, kun Wild Wild Love nousi 43–35. Katy Perryn Birthday loikkasi vahvan radiostartin ansiosta reteästi 83–37.


USA:n albumit, Top 10

1. (1.) Soundtrack – Frozen
2. (-) Future – Honest
3. (-) Iggy Azalea – The New Classic
4. (7.) Pharrell Williams – G I R L
5. (2.) August Alsina – Testimony
6. (-) Neon Trees – Pop Psychology
7. (6.) Luke Bryan – Crash My Party
8. (-) Various Artists – Nashville: On the Record
9. (8.) Lorde – Pure Heroine
10. (-) Bethel Music – You Make Me Brave: Live at the Civic

Frozen on nyt viettänyt albumilistan ykkösenä kolmisen kuukautta, ei tosin aivan yhteen menoon. Nyt saavutettu ykkösviikko on sen 12:s.
Futuren toisen varsinaisen studiolevyn Honestin olisi voinut kuvitella avaavan paremmin myynnein kuin 53 000 kpl. Silti kakkostila on hänen uransa toistaiseksi paras ja toinen top ten -merkintä. Iggy Azalea aloitti kolmossijalta pitkään haudetulla esikoisellaan The New Classic.
Top teniin riitti ainoastaan 14 000 kappaleen myynti, joka on Soundscan-ajan alin lukema. Neon Treesin Pop Psychologyakin ostettiin vain 19 000 kpl, mutta silti se debytoi kuudentena ja on yhtyeen ensimmäinen top ten -levy.
TV-sarja Nashville poiki ensimmäistä kertaa top ten -levyn, kun On the Record -kooste avasi sijalta kahdeksan.
Kirkkokollektiivi Bethel Musicin You Make Me Brave pääsi kymmenneksi. Francesca Battistellin If We’re Honestin vauhti riitti 13. tilaan. Passeli nimi levylle, kun Futuren Honest debytoi samalla viikolla. Battistellin edellinen albumi Hundred More Years (2011) ylsi 16:nneksi.


Britannian singlet, Top 10

1. (-) Calvin Harris – Summer
2. (1.) Mr. Probz – Waves
3. (2.) Kiesza – Hideaway
4. (3.) Sigma – Nobody to Love
5. (4.) John Legend – All of Me
6. (5.) Cash Cash featuring Bebe Rexha – Take Me Home
7. (9.) Tove Lo featuring Hippie Sabotage – Stay High
8. (8.) Shift K3Y – Touch
9. (11.) Iggy Azalea featuring Charli XCX – Fancy
10. (15.) Chris Brown feat. Lil Wayne & French Montana – Loyal

Calvin Harris teki brittilistahistoriaa saamalla yhdeksän top ten -singleä 18 Months -albumiltaan (#1, 2012) ja nyt hän on taas ykkösenä biisillä Summer. Se on kaikkiaan Harrisin kuudes ykkönen ja 16. top ten -sijoitus.
Muuten kärkikymmenikössä on hiljaista. Chris Brownin ja kavereiden Loyal nousi kymmenenneksi ja on Brownin 11. top ten -single. Kavereista Lil Waynelle top ten -merkintä on kuudes ja ne kaikki ovat vierailuja.
Pharrellin Happy joutui jättämään top tenin toistaiseksi 20 viikon jälkeen, mutta seuraajakin on jo tulossa, sillä Marilyn Monroe debytoi 40:ntenä.
Coldplayn Magic kampeaa takaisin ylös (20–13). Se debytoi kymmenentenä parisen kuukautta sitten. Paloma Faithin Only Love Can Hurt Like This hyppäsi 50–20, Justin Timberlaken Not a Bad Thing 35–22 sekä DJ Snaken ja Lil Jonin Turn Down for What 32–24. Alicia Keysin ja Kendrick Lamarin Spider-Man -biisi It’s on Again loikkasi 53–39.
Michael Jacksonin ja Justin Timberlaken Love Never Felt So Good ehti parissa päivässä 27:nneksi. Jacksonin edellinen postuumi hitti Hold My Hand (2010) kävi kymmenentenä.


Britannian albumit Top 10

1. (1.) Paolo Nutini – Caustic Love
2. (-) Damon Albarn – Everyday Robots
3. (-) Imelda May – Tribal
4. (4.) Paloma Faith – A Perfect Contradiction
5. (-) Embrace – Embrace
6. (-) Pixies – Indie Cindy
7. (2.) John Legend – Love in the Future
8. (6.) Kaiser Chiefs – Education Education Education and War
9. (3.) The Vamps – Meet The Vamps
10. (8.) Elbow – The Take Off and Landing of Everything

Paolo Nutinin Caustic Lovelle ei löytynyt vieläkään voittajaa albumilistalla, paaluviikko on sen kolmas. Kakkossijalla debytoi odotetusti Damon Albarnin ensimmäinen varsinainen sooloalbumi Everyday Robots. Albarnhan on saavuttanut hurjasti yhtyemenestystä muun muassa ensin Blurin ja sitten Gorillazin kanssa. Blurin Parklife (#1, 1994) palasi samaan syssyyn 24:nneksi.
Irlantilainen Imelda May on toista kertaa top tenissä Tribalin debytoitua kolmantena. Se on hänen paras sijoituksensa. Mayhem (2010) ylsi seitsemänneksi.
Sitten pari comeback-albumia. Embracen nimetön kuudes levy on heidän ensimmäisensä sitten This New Dayn (#1, 2006) ja se debytoi viidentenä. Kaikki kuusi ovat päässeet top teniin ja kolme ykköseksi asti.
Pixiesin paluu Indie Cindy aloitti sijalta kuusi. Heillä on nyt neljä top ten -merkintää, parhaana Bossanovan (1990) kolmas tila.
Brody Dallen sooloesikoinen Diploid Love pääsi 33:nneksi. Hänen yhtyeistään tunnetuin lienee The Distillers, jonka Coral Fang (2003) piipahti sijalla 46. Meksikolaisduo Rodrigo y Gabrielan 9 Dead Alive debytoi 39:ntenä ja on heidän ensimmäinen top 40 -levynsä.

torstai 1. toukokuuta 2014

Listaklassikko: Ricky Martin - Livin’ la Vida Loca (1999)

Puertoricolainen Ricky Martin tuli soolourallaan tutuksi ensin Euroopassa Maria-hitillään (1996) ja kesällä 1998 hän lauloi jalkapallon MM-kisojen tunnussävelmän La Copa de la Vida (The Cup of Life).

Yhdysvalloissa Martinin ensimmäinen iso hitti oli latinobuumia hyödyntänyt Livin’ la Vida Loca. Se nousi peräti Hot 100 -listan ykköseksi keväällä 1999 ja vietti paalupaikalla viisi viikkoa. Desmond Childin ja Draco Rosan kirjoittama kappale ylsi myös brittilistan kärkeen ja oli vuoden suurimpia hittejä oikeastaan kaikkialla. Myös emoalbumi pääsi sen avulla Yhdysvaltojen ykköseksi.

Yhdysvalloissa Martin sai vielä listakakkosen balladista She’s All I Ever Had (1999), mutta ei muita Hot 100 -listan top ten -menestyksiä. Alemmilla sijoilla häntä on näkynyt ihan viime vuosiin asti, sillä Lo Mejor de Mi Vida Eres Tu (2010) oli iso latinohitti ja ylsi Hot 100 -listallakin 74:nneksi.