perjantai 24. huhtikuuta 2009

Perhe on paras

Popmaailmassa on paljon menestyviä perheitä, etunenässä tietenkin Jacksonit. Disneyn avulla pinnalle (tai takaisin parrasvaloihin, riippuu perheenjäsenestä) päässyt Cyrusin perhe on viimeisin ja nätisti sanoen harmittomin (eli rumasti sanoen tyhjänpäiväisin).

Nuoren suomalaisen aikuisen näkökulmasta Mileyssä, Tracessa sekä pappa-Billy Rayssa ei ole mitään kiinnostavaa. Mutta myyntilistoilla ja tuloslaskelmissa jylläävät teinit ja heidän rahansa. Miley Cyrusilla on alter ego Hannah Montana, minkä avulla 16-vuotiaalla tytöllä on laskentatavasta riippuen kahdesta neljään listaykkösalbumia. Isoveli Tracella on Suomessakin pian vieraileva bändi Metro Station, jonka hitti Shake It lienee tuttu monelle. Isä Billy Raylla on tietenkin ollut omakin uransa, mutta nykyisin ilman lapsiaan häntä ei muistaisi kukaan.

On mahdotonta väittää, ettei perheessä olisi lahjoja. Ei tarvitse olla kovin suuri ennustaja, jotta voi sanoa Miley Cyruksen tienaavan taaloja rutkasti vielä kymmenen vuoden kuluttua, jolloin hän on lasten idoliksi jo vanhus. Ainesta hänessä on, mutta onko Micky Mouse Club -jäsenten eli Justinin, Christinan ja Britneyn veroisesti, se jää nähtäväksi. Tämänhetkinen musiikkityyli, eli pehmeä kantriin vivahtava poprock ei ole maailmanlaajuisesti varsinainen listat räjäyttävä tyyli. Eikä hämmentävä kahdella nimellä esiintyminen ainakaan paranna hänen mahdollisuuksiaan vakavasti otettavana popparina.

Isoveli ei ole Disneyn palkkalistoilla, vaan Sonylla, ja hän on myös valinnut huomattavasti kivisemmän tien tähteyteen: elektronista poprockia soittavan yhtyeen, jonka biisit ovat parhaimmillaankin keskinkertaisia. Billy Ray puolestaan keskittyy duetoimaan Mileyn kanssa pitääkseen itsensä relevanttina. Uusi oma albumi Back to Tennessee ei kivunnut edes USA:n listan Top 40:iin.

Seuraan mielenkiinnolla, kuinka pitkään Cyrusin perheen tähti loistaa. Disneyn kaltaisen tähtitehtaan bisnesälyä ei voi koskaan aliarvioida. Ehkä Mileysta tulee Disneyn Lyric Street -kantrimerkin supertähti ja nykyistäkin kovempi kilpailija Taylor Swiftille.

Ei kommentteja: