tiistai 28. huhtikuuta 2009

"Our album's on fire!"

Nashvilleläisyhtye Kings Of Leon on tuskin jäänyt keneltäkään huomaamatta. Valtavasta (paitsi Yhdysvalloissa) hitistä Sex on Fire on muodostumassa ehta klassikko vangitsevine riffeineen ja Use Somebody ei suostu jäämään paljon pienemmäksi hitiksi. Suurimmalle osalle yhtye on tullut tunnetuksi Only By the Night -levyn myötä, joka on kuitenkin jo bändin neljäs kokopitkä.

Britannian albumilistalla Only By the Nightin kestävyys on kerrassaan silmiinpistävää: 31 viikkoa listalla, joista suurin osa Top 5:ssä. Levymyynti yli 1,5 miljoonaa kappaletta ja saldo kasvaa edelleen aikamoista kyytiä. Only By the Nightia voi hehkuttaa menestyneimmäksi kitararockalbumiksi sitten The Verven Urban Hymnsin (1997). Siis jos esimerkiksi Coldplayta ja Travisia pidetään enemmän popbändeinä, nämä ovat makuasioita ja melkeinpä turhaa genrerajojen asettelua. Viime vuosien myydyimmät levyt Britanniassa ovat olleet lähes poikkeuksetta poplevyjä tai Duffyn ja Amy Winehousen tyylistä soulretroilua.

Britit ottivat Kings Of Leonin omakseen paljon ennen muuta maailmaa. Jo debyytti Youth & Young Manhood nousi pronssikorokkeelle vuonna 2003 ja saman tempun teki kakkosalbumi Aha Shake Heartbreak. Because of the Times oli jo tietynlainen potinräjäyttäjä, vaikka senkin saldo on karttunut merkittävästi vielä Only By the Nightin menestyksen myötä. Kaikki neljä levyä ovat tälläkin viikolla Britannian albumilistan Top 75:ssä.

Followillin klaani on siis onnistunut siinä, missä kovin moni yhtye epäonnistuu. He ovat kasvattaneet kuulijakuntaansa jokaisella levyllään ja tehneet työtä kärsivällisesti. Neljännelle albumille hiottu soundi oli viimeinen sysäys. Ja vaikka lievät U2-vaikutteet tunkevat paikoin pintaan, soundi on pysynyt sopivan maanläheisenä. Suomalaisyhtyeistä samanlaisen urakehityksen on onnistunut luomaan itselleen Happoradio, joka nauttii nyt työnsä hedelmistä listakärjessä ja radioiden voimasoitossa.

Ei kommentteja: