sunnuntai 17. syyskuuta 2023

Vanhat vihaiset miehet

The Rolling Stones ilmoitti viime viikolla uudesta 32. studioalbumistaan Hackney Diamonds, joka julkaistaan 20. lokakuuta. Se on heidän ensimmäinen uusia omia biisejä sisältävä levynsä sitten A Bigger Bangin (2005).

Yhtyeen jäsenten keski-ikä on jo lähes kahdeksankymmentä vuotta, joten sinänsä uusi albumi on pieni ihme, mutta vielä suurempi ihme on, miten innolla tieto levystä ja sen esittelysinkku Angry otettiin vastaan. Kappaleen hienolla videolla on Youtubessa jo 15 miljoonaa katselua ja se debytoi Britannian sinkkulistan sijalla 34. Bändi ei siis ole pelkkä reliikki vaan aivan relevantti hitintekijä.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi kuusikymmentä vuotta siitä, kun The Rolling Stones debytoi Britannian singlelistalla singlellä Come On, joka ylsi 21:nneksi. Kaikkiaan top 40 -hittejä on kertynyt mukavat 44, tuoreimpana siis Angry. Ykkösiä on kahdeksan.

Hackney Diamondsilla ovat mukana vierailijoina ainakin Paul McCartney, Stevie Wonder ja Lady Gaga. Sen voi odottaa debytoivan ykkösenä ainakin Britannian listalla aikanaan, hyvin mahdollisesti myös Yhdysvalloissa. Se olisikin hieno temppu, sillä heidän tuorein ykkösensä siellä on Tattoo You (1981).

Ei kommentteja: