Tällä(kin) kertaa Listaklassikko-sarjassa on kyse oikeasta klassikosta – ainakin listamielessä. Kanadalaisen Bryan Adamsin (Everything I Do) I Do It for You on 16 viikollaan putkeen brittilistan kärjessä yhä pisimpään yhtäjaksoisesti keulilla viettänyt kappale.
Robin Hood -elokuvan tunnusbiisinä julkaistu slovari aloitti ykköstaipaleensa heinäkuussa 1991 ja jatkoi sitä hämmästyttävästi lokakuun loppuun, jolloin U2:n The Fly oli viimein tarpeeksi vahva (tai Adamsin biisi tarpeeksi heikko) muuttaakseen tilanteen.
(Everything I Do) I Do It for Youn viikkomyyntilukemat eivät olleet mitenkään tähtitieteellisiä, mutta vuoden eliittiä. Heinä-elokuun vaihteessa sitä ostettiin yhdellä viikolla 115 000 kpl ja kaikkiaan se sai neljä viikkoa yli sadan tuhannen. Sata tuhatta viikossa oli saldo, johon tuona vuonna ylsi kaksi muuta singleä. Maailmanlaajuisesti biisiä ostettiin sinkkuna yli 15 miljoonaa kappaletta ja Yhdysvaltojen Hot 100 -listaakin se johti seitsemän viikkoa.
Adamsilla on kaikkiaan kaksi brittiykköstä, toinen tuli Chicanen kanssa tanssihitillä Don’t Give Up vuonna 2000. Klassikkostatukseensa nähden (Everything I Do) I Do It for You ei ole mikään järjetön striimausmenestys: Spotify näyttää tällä hetkellä lukemaa 109 miljoonaa. Summer of ’69:lla on kerättynä suunnilleen tuplasti tuo määrä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti