Koska listat joka vuosi valloittava joulumusiikki on yleensä perinteistä ja vuosien myötä suosiotaan kypsytellyttä, on uutisoinnin arvoista, että tänä vuonna kaksi 2010-luvulla julkaistua joululaulua pääsi ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen Hot 100 -listan top teniin. Ne ovat tietenkin Kelly Clarksonin Underneath the Tree (2013) sekä Ariana Granden Santa Tell Me (2014), jotka saavuttivat sijat kymmenen ja yhdeksän (ja ovat ensi viikolla vielä pari sijaa korkeammalla, kunnes taas katoavat noin 11 kuukaudeksi).
Joululaulut eivät olleet vuosikymmeniin Yhdysvalloissa erityinen musiikin kuluttamisen kohde, joten Hot 100 -listan kärkisijat olivat kauan täysin niiden ulottumattomissa. 2000-luvun ensimmäiseltä vuosikymmeneltä ei ole vielä yhtään top ten -tason joululaulua. Lisäksi esimerkiksi Underneath the Tree pääsi ilmestymisvuonnaan vain 78:nneksi palaten vasta joulun alla 2019. Sen jälkeen kappale hätyytteli neljän joulun ajan top teniä ja ylitti kynnyksen viimein tänä maanantaina.
Joululaulujen listasijoituksiin aivan kärjen takana vaikuttaa ennen kaikkea kalenteri. Tämä ja ensi vuosi ovat jouluhiteille mitä otollisimmat viikkolistamenestyksen kannalta. Muutaman vuoden päästä jouluaatto ja -päivä osuvat viikonloppuun, mikä katkaisee laskentaviikon niiden kannalta ikävästi kahtia. 27. joulukuuta sesonkihitit alkavat olla kaukainen muisto vain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti