Paul Wellerin vetämä The Jam veteli viimeisiään 1980-luvun alussa, mutta keräsi hittejä loppuun asti ja etenkin silloin. Näin voimme päätellä muun muassa siitä, että heidän viimeinen singlensä Beat Surrender vietti kaksi viikkoa Britannian singlelistan ykkösenä joulukuussa 1982.
Vuosi 1982 oli bändille itse asiassa heidän menestyksekkäin, sillä heidän yhdeksästä top ten -brittihitistään neljä tuli tuona vuonna. Kärkeen pääsi myös A Town Called Malice/Precious (1982) keväällä. Kaikkiaan The Jam keräsi neljä ykköstä.
Wellerin ura on jatkunut huomattavasti pidempään, mutta hänellä ei ole yhtään ykköstä soolona eikä Style Councilin kanssa, eikä edes top kolme -merkintöjä itsekseen. Peacock Suit (1996) ylsi viidenneksi. Toisaalta, Wellerin suosituin albumi Stanley Road (#1, 1994) on miljoonaluokassa reilusti edellä The Jamin albumeita.
Ykkösstatuksestaan huolimatta Beat Surrender ei ole The Jamin muistetuimpia hittejä nykyään. Sillä on Spotifyssa 6,3 miljoonaa kuuntelua. Virallinen video ei ole juurikaan kiinnostanut Youtubessa: 1,2 miljoonaa katselua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti