Vuosituhannen alussa The Neptunes -tuottajakaksikon minimalistinen tuotanto oli vahvaa valuuttaa poplistoilla. Usein se tarkoitti sitä, että kappaleella esiintyi Pharrell Williams, koska tyhmäähän se olisi selkeää hittiä muualle antaa.
Pharrellin tavaramerkki olikin olla usein vierailijan roolissa muille tehdyillä kappaleilla. Eräs näistä Snoop Doggin hitti Drop It Like It’s Hot, josta tuli molempien esittäjien ensimmäinen ykkönen Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla joulukuussa 2004. Se hallitsi listaa lopulta kolme viikkoa.
The Neptunes -yhteistyö oli Snoop Doggille tietynlaisen paluun huipentuma. Hän oli kyllä koko ajan levyttänyt ja menestynyt aivan hyvin, mutta listasijoitukset olivat pikemminkin top 50:n molemmin puolin kuin Hot 100 -listan kärkipäässä. Jo ennen Drop It Like It’s Hotia Beautiful (2003) oli kuitenkin yltänyt kuudenneksi.
Snoop Dogg saavutti myöhemmin kaksi muuta ykköstä, molemmat vierailuja (Akonin I Wanna Love You ja Katy Perryn California Gurls). Pharrell puolestaan jatkoi tuottajana hittitehtailua melko kauan. Suurin oma hitti Happy tuli vasta vuonna 2013. Ykkösiä on neljä.
Drop It Like It’s Hot jäi yllättävän pieneksi brittihitiksi, vaikka pääsikin kymmenenneksi. Sillä on Spotifyssa 656 miljoonaa kuuntelua. Video on kerännyt 321 miljoonaa katselua Youtubessa.
Blogi, jonka sisältö koostuu miltei sataprosenttisesti jenkki- ja brittilistanörtteilystä.
torstai 12. joulukuuta 2024
Listaklassikko: Snoop Dogg feat. Pharrell – Drop It Like It’s Hot (2004)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti