Blogi, jonka sisältö koostuu miltei sataprosenttisesti jenkki- ja brittilistanörtteilystä.
torstai 11. huhtikuuta 2024
Listaklassikko: Aloe Blacc – The Man (2014)
Avicii (RIP) oli siinäkin mielessä kiinnostava artisti, että hän ei jaksanut aina kreditoida laulajia kappaleidensa esittäjiksi, olivat he miten suuria tähtiä (Robbie Williams) tai tuntemattomia tahansa. Yhdysvaltalainen soul-laulaja Aloe Blacc on jotain siltä väliltä. Hänet Avicii kiinnitti laulamaan megahitin Wake Me Up (2013).
Ilman virallista esittäjäkrediittiäkin Blacc sai kappaleesta uutta nostetta uralleen. Se kulminoitui singleen The Man, joka ylsi Britannian singlelistan ykköseksi keväällä 2014, eli tasan kymmenen vuotta sitten. Kappale vietti kärjessä vain viikon, kuten moni muukin ykkönen tuona vuonna.
The Man ei kuitenkaan ollut Blaccin ensimmäinen listahitti kreditoituna esiintyjänä. Jotkut ovat saattaneet unohtaa kappaleen I Need a Dollar, joka oli peräti brittikakkonen vuonna 2011. Myöhemmin Aviciin perikunta sitten hyväksyi Blaccin kreditoiduksi esittäjäksi postuumilla singlellä SOS (#6, 2019).
The Man oli hitti myös Yhdysvalloissa yltäen Hot 100 -listan kasiksi. Sillä on Spotifyssa 292 miljoonaa kuuntelua. Video on kerännyt 60 miljoonaa katselua Youtubessa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti