Yksi striimiajan merkittävimpiä seurauksia on albumien elinkaaren hämärtyminen. Kun julkaistaan monta singleä etukäteen, ei ole yksiselittäistä, missä vaiheessa sinkkuputkesta tulee albumi. Ja vastaavasti, kun levylle julkaistaan lisäkappaleita toisensa perään, ei ole yksiselitteistä, missä vaiheessa teos muuttaa muotoaan niin paljon, että se muuttuu aivan toiseksi levyksi.
Noah Kahanin kolmas ja läpimurtoalbumi Stick Season on evoluutiossaan siinä vaiheessa, että siitä julkaistiin jo peräti KOLMAS erillinen versio uudella nimellä, mutta saman alkuperäisteoksen alla. Ensimmäisen kerran Stick Season ilmestyi lokakuussa 2022, jolloin se muodostui 14 kappaleesta. Kesäkuussa 2023 levystä julkaistiin toinen versio nimeltä Stick Season (We'll All Be Here Forever) ja kappalemäärä kasvoi 21:een. Viime perjantaina ilmestyi Stick Season (Forever), joka paisutti levyn 30 kappaleen mittaiseksi.Listoilla nämä muutokset näkyvät ainoastaan selvästi kasvavassa kulutuksessa, sillä sekä Billboard että The Official Charts Company pitäytyvät Stick Season -nimessä. Jos emme siis tietäisi, että levyn kappalemäärä on tuplaantunut, voisimme luulla, että alkuperäisen levyn kappaleet kasvattavat suosiotaan koko ajan niin paljon, että levyn kulutus kasvaa. Mutta kyse on tosiaan siis siitä, että levylle lisätään uutta musiikkia.
Vastaavalla tavalla kehittyy The Weekndin kokoelma The Highlights, josta näyttää tulevan ikuinen listajyrä sen takia, että kappalemäärä kasvaa aina, kun levy-yhtiö päättää lisätä sille The Weekndin hittejä. Tuoreimman lisäyksen jälkeen striimattavalla versiolla on 36 kappaletta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti