Nyt olemme erittäin kiinnostavan ja ikonisen hitin äärellä. Killing Me Softly with His Songin on vienyt listoille ja menestyssingleksi todella moni artisti eri kielillä, mutta silläkin on definitiivisin versio. Sellaisena voi pitää Roberta Flackin versiota, joka ylsi Yhdysvaltojen Hot 100 -listan kärkeen alkukeväästä 1973.
Ihan ensimmäisen version Killing Me Softly with His Songista levytti Lori Lieberman, mutta hänen levytyksensä jäi Flackin version varjoon eikä yltänyt hittilistoille. Liebermanin Becoming-albumi näyttäytyi kuitenkin Yhdysvaltojen albumilistan hännillä.
Flack puolestaan vei Killing Me Softlyn Hot 100 -ykköseksi asti viideksi viikoksi. Ne tulivat kahdessa erässä, sillä kesken kappaleen valtakauden ykkösenä piipahti The O’Jaysin Love Train. Flack oli jo ennen sitä päässyt Hot 100 -listan kärkeen näkemyksellään folk-klassikosta The First Time Ever I Saw Your Face (1972).
Flack saavutti kaikkiaan kolme Hot 100 -ykköstä ja kuusi top ten -menestystä. Niistä tuorein (ja nyt voi kai jo sanoa, että viimeinen) tuli vasta vuonna 1991, jolloin Maxi Priestin kanssa levytetty Set the Night to Music ylsi kuudenneksi. Sitä edelsi noin seitsemän vuoden hititön jakso.
Killing Me Softly with His Songista muistetaan kansainvälisesti Flackin version lisäksi Fugeesin ysäriversio, joka ylsi todella monen maan, muun muassa Britannian, listakärkeen. Yhdysvalloissa kappaletta ei kuitenkaan julkaistu singlenä, minkä vuoksi Hot 100 -lista jäi valloittamatta. Biisi pärjäsi radiosoitossa erittäin hyvin ja The Score -emoalbumi (1996) oli tahollaan ykkönen.
Suomessa jokainen päivä oli liikaa sekä Päivi Paunulle että Marionille. Kappale on siis ollut hitti Suomessa peräti neljälle eri esittäjälle, ja se esiintyy kahdesti listaguru Timo Pennasen Top 1000 – kuuden vuosikymmenen tuhat menestyneintä listahittiä Suomessa -kirjassa.
Flackin versiolla on Spotifyssa 298 miljoonaa kuuntelua. Flackin levy-yhtiö Rhino on tuonut virallisen musiikkivideon Youtubeen vasta hiljattain, joten sillä on ainoastaan 861 000 katselukertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti