keskiviikko 22. maaliskuuta 2023

Listaklassikko: Fergie featuring Ludacris – Glamorous (2007)


Black Eyed Peasistä melko menestyksekkäälle soolouralle loikannut Stacy Ann Ferguson eli Fergie julkaisi muutaman vuosien 2006 ja 2007 ikonisimmista pophiteistä. Niistä yhteen eli tähän Glamorousiin on palattu hittipopissa viime vuosinakin, sillä rap-artisti Jack Harlow’n toistaiseksi suurin menestyssinkku First Class (#1, 2022) perustuu kappaleen koukkuun.

Glamorous oli aikansa vastustamattomimpia poplauluja ja siitä tuli Fergien toinen ykkönen sooloartistina Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla. Se johti rankingia kaksi viikkoa keväällä 2007. Kappaleella esiintyy myös Ludacris, jolle ykkössija oli silloin neljäs.

The Dutchess -albumilta (2006) lohkaistiin lopulta viisi top 5 -hittiä Hot 100 -listalle ja kolme niistä pääsi kärkeen asti. Ne ovat Fergien ainoat ykköset sooloartistina. Black Eyed Peasin riveissä niitä toki kertyi myös, vaikka Fergie jättikin yhtyeen vuonna 2018, ainakin väliaikaisesti.

Glamorous ylsi brittilistalla kuudenneksi. Sillä on Spotifyssa 333 miljoonaa kuuntelua. Video on kerännyt 236 miljoonaa katselua Youtubessa.

Ei kommentteja: