Disco hallitsi genrenä Yhdysvaltojen Hot 100 -listaa vuonna 1979, mutta ykkösten joukossa oli muitakin, muun muassa The Knackin My Sharona, jonka Billboard kruunasi vuoden suurimmaksi hitiksi.
Sen jälkeen syksyllä ykkösenä piipahti nykyisin selvästi tuntemattomampi kappale, Robert Johnin Sad Eyes. Newyorkilaisen laulajan listaura oli nytkähtänyt komeasti eteenpäin jo monta vuotta aiemmin The Tokens -coverilla The Lion Sleeps Tonight (#3, 1971) vain palatakseen lähtökuoppiin.
Balladi Sad Eyes nousi kuitenkin yllättävästi jopa kärkeen viikoksi ja elvytti Johnin uran niin, että hän sai vielä neljä Hot 100 -hittiä lisää. Kaikkiaan niitä kertyi täydet kymmenen. Brittilistalla Sad Eyes ei jaksanut 31. sijaa ylemmäs.
Kappaleella on Spotifyssa 16 miljoonaa kuuntelua. Youtubessa suosituimmalla pätkällä on yli yhdeksän miljoonaa katselua, mutta se on kasvoton lyriikkavideo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti