perjantai 17. syyskuuta 2021

Listaklassikko: The Association – Cherish (1966)

 
Maailmassa on kaksi Cherish-nimistä kappaletta, jotka ihmisten pitäisi tietää, ja niillä on myös yhteys: Madonna lainasi omaan hittiinsä (1989) pätkän kesäistä poppia esittävän The Associationin menestyskappaletta vuodelta 1966.

Madonnan Cherish oli korkeimmillaan kakkosena, mutta The Associationin Cherish eteni jopa Yhdysvaltojen Hot 100 -listan kärkeen syyskuussa 1966 pysyen siellä kolme viikkoa. Se muodostui lopulta yhdeksi vuoden suurimmista hiteistä.

The Association menestyi kaikkiaan todella hyvin jenkkilistoilla 1960-luvulla. Tämä oli heidän ensimmäinen ykkösensä ja seuraavana vuonna Windy ylsi myös kärkeen ja keräsi jopa neljä ykkösviikkoa. He saivat kaikkiaan viisi top ten -hittiä Hot 100 -listalla.

Yhtye on yhä toiminnassa, mutta listapäivät ovat tietenkin kaukana takana. Wikipedia listaa hulvattomasti peräti 42 eri kokoonpanoa.

Cherishillä on 6,9 miljoonaa kuuntelua Spotifyssa ja Youtuben suosituimmalla videolla on nelisen miljoonaa katselua.

Ei kommentteja: