tiistai 21. syyskuuta 2021

Listaklassikko: Pink – Just Like a Pill (2002)

Alecia Moore eli tuttavallisemmin Pink on ollut yksi 2000-luvun suurimpia tähtiä maailmanlaajuisesti. Erityisen hyvä kannatus hänellä on Britanniassa ja Australiassa. Niissä maissa jopa Yhdysvalloissa nopeasti hyytynyt tuorein studioalbumi Hurts 2 B Human (2019) pääsi kulta- ja platinatasolle.

Britannian singlelistalta Pink on kerännyt toistaiseksi kolme ykköstä. Niistä kaksi, Lady Marmalade -cover (2001) Christina Aguileran, Lil ' Kimin ja Myan kanssa sekä So What (2008) muistetaan erittäin hyvin, mutta kolmas on ehkä yllättävämpi. Just Like a Pill toki lukeutuu hänen greatest hits -palettiinsa, mutta ei ollut edes kotipesänsä Missundaztood-albumin (2001) myydyin single.

Just Like a Pill vietti viikon brittiykkösenä syyskuun lopussa 2002. Se sai kasaan neljä viikkoa top tenissä. Aiemmin samana vuonna julkaistu Get the Party Started (#2, 2002) keräsi kuusi.

Pinkillä on mittava top ten -CV; kaikkiaan 21 kappaletta. Niitä tuli parhaimmillaan uran alussa peräti seitsemän jopa putkeen. Tuorein on tältä keväältä, kun Rag'n'Bone Manin kanssa levytetty Anywhere Away from Here ylsi yhdeksänneksi.

Just Like a Pillillä on Spotifyssa 128 miljoonaa kuuntelua ja videolla 135 miljoonaa Youtube-katselua.


Ei kommentteja: