torstai 30. syyskuuta 2021

Listaklassikko: Robert John – Sad Eyes (1979)

 


Disco hallitsi genrenä Yhdysvaltojen Hot 100 -listaa vuonna 1979, mutta ykkösten joukossa oli muitakin, muun muassa The Knackin My Sharona, jonka Billboard kruunasi vuoden suurimmaksi hitiksi.

Sen jälkeen syksyllä ykkösenä piipahti nykyisin selvästi tuntemattomampi kappale, Robert Johnin Sad Eyes. Newyorkilaisen laulajan listaura oli nytkähtänyt komeasti eteenpäin jo monta vuotta aiemmin The Tokens -coverilla The Lion Sleeps Tonight (#3, 1971) vain palatakseen lähtökuoppiin.

Balladi Sad Eyes nousi kuitenkin yllättävästi jopa kärkeen viikoksi ja elvytti Johnin uran niin, että hän sai vielä neljä Hot 100 -hittiä lisää. Kaikkiaan niitä kertyi täydet kymmenen. Brittilistalla Sad Eyes ei jaksanut 31. sijaa ylemmäs.

Kappaleella on Spotifyssa 16 miljoonaa kuuntelua. Youtubessa suosituimmalla pätkällä on yli yhdeksän miljoonaa katselua, mutta se on kasvoton lyriikkavideo.




lauantai 25. syyskuuta 2021

Uuden tuhatluvun tunnisterohmut

Tämä on blogin 2000. teksti, juhlaa! Sen kunniaksi jo perinteeksi muodostunut lista eniten tägäyksiä saaneista artisteista, yhtyeistä tai levyistä. Toisin sanoen absoluuttinen totuus siitä, mikä on ollut suosittua Britannian ja Yhdysvaltojen listoilla viimeisen noin kymmenen vuoden aikana.

Viime kerralla Adele oli ykkösenä 117 tägäyksellä. Se on edelleen hurja luku riittäen kakkostilaan, vaikka olen viimeksi tägännyt hänet viime helmikuussa Listaklassikko-sarjassa ja sitä ennen loppuvuodesta 2018!

Ykkössija on jo muualla, nimittäin ahkerasti etenkin brittilistoja hallitsevalla Ed Sheeranilla. Hän on noussut viimeisen noin viidensadan tekstin aikana nelossijalta kärkeen. Tunnisteita on kaikkiaan 120 eli yksi enemmän kuin Adelella. Adele saapunee puolustamaan asemaansa loppuvuodesta. Tai sitten ei, kuka tietää.

Kärkipään artisteista Ed Sheeranin ohella ripeimmin on noussut Lady Gaga, 11. sijalta seitsemänneksi. Adelen lisäksi pahiten on polkenut paikallaan Rihanna, joka on ollut vain kolmen tekstin aiheena sitten heinäkuun lopun 2018.

Uusia tulokkaita ovat Ariana Grande, jolle etenkin vuodet 2019 ja 2020 olivat hulppeita, The Weeknd (lähinnä Blinding Lightsin ansiosta), joulun kuningatar Mariah Carey sekä yksittäiseksi levyksi ällistyttävän paljon esillä ollut The Greatest Showman -soundtrack vuodelta 2017.  

Olin lisäksi viime kerralla sivuuttanut listalta tyystin Pharrell Williamsin, jolle oli jo siinä vaiheessa ehtinyt kertyä 49 merkintää.

Alla on listattuna kaksikymmentä eniten tunnisteita keränneet artistit. Suluissa on ensin sijoitus edellisessä katsauksessa ja artistin nimen perässä edellisen katsauksen tunnistemäärä kesältä 2018.

1. (4.) Ed Sheeran – 120 (78)
2. (1.) Adele – 119 (117)
3. (2.) Drake – 105 (83)
4. (3.) Justin Bieber – 101 (78)
5. (6.) Taylor Swift – 96 (72)
6. (5.) Rihanna – 78 (75)
7. (11.) Lady Gaga – 57 (36)
8. (7.) Bruno Mars – 55 (51)
9. (-) Ariana Grande – 52 (9)
10. (9.) Eminem – 51 (40)

11. (-) Pharrell Williams – 50 (49)
12. (10.) Calvin Harris – 46 (37)
13. (8.) Katy Perry – 46 (45)
14. (-) The Weeknd – 45 (22)
15. (-) Mariah Carey – 44 (22)
16. (13.) Maroon 5 – 41 (32)
17. (-) The Greatest Showman -soundtrack – 40 (25)
18. (-) Post Malone – 39 (19)
19. (12.) Michael Jackson – 36 (33)
20. (14.) The Beatles – 34 (30)

Top 20:n liepeillä kärkkyvät muuten sellaiset mitättömät suuruudet kuin Beyoncé, Lil Nas X, BTS, Madonna ja Elvis Presley.

perjantai 24. syyskuuta 2021

Listakatsaus, vko 39

Billboard Hot 100, Top 20

1. (6.) The Kid LAROI and Justin Bieber – Stay  
2. (1.) Drake featuring Future and Young Thug – Way 2 Sexy
3. (13.) Ed Sheeran – Bad Habits  
4. (5.) Drake featuring 21 Savage and Project Pat – Knife Talk
5. (21.) Walker Hayes – Fancy Like  
6. (20.) Lil Nas X and Jack Harlow – Industry Baby
7. (15.) Olivia Rodrigo – Good 4 U
8. (19.) Doja Cat featuring SZA – Kiss Me More
9. (23.) Dua Lipa – Levitating
10. (2.) Drake featuring Lil Baby – Girls Want Girls
11. (3.) Drake featuring Travis Scott – Fair Trade
12. (28.) The Weeknd and Ariana Grande – Save Your Tears
13. (30.) Lil Nas X – Montero (Call Me by Your Name)
14. (17.) BTS – Butter
15. (33.) Glass Animals – Heat Waves
16. (-) Ed Sheeran – Shivers
17. (34.) WizKid featuring Justin Bieber and Tems – Essence
18. (36.) Doja Cat and The Weeknd – You Right  
19. (4.) Drake – Champagne Poetry
20. (31.) Olivia Rodrigo – Deja Vu

Drake-myrsky Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla laantui huomattavasti, joten The Kid Laroin ja Justin Bieberin Stay palasi kärkeen. Sillä on koossa viisi ykkösviikkoa.
Vaikka ykköspaikka, ja kuusi top ten -sijoitusta, hupenivat viikossa, hyvä uutinen Drakelle on Knife Talkin nousu neljänneksi. Sen pisteet vähenivät selvästi hitaammin kuin hänen muiden kappaleidensa.
Walker Hayesin Fancy Like nousi viidenneksi. Se oli jo aiemmin yltänyt yhdeksänneksi, joten ei ole top tenissä ekaa kertaa.
Glass Animalsin Heat Waves saavutti oman parhaansa (15) ja Ed Sheeranin Shivers debytoi melko maltillisesti sijalla 16.
Chloe and Halle -sisaruskaksikosta tuttu Chloe Bailey avasi soolouransa mainiosti, sillä Have Mercy debytoi sijalla 28. Duon korkein sijoitus on toistaiseksi Do It -sinkun 63. sija viime vuodelta.


USA:n albumit, Top 20

1. (1.) Drake – Certified Lover Boy
2. (2.) Kanye West – Donda
3. (-) Kacey Musgraves – Star-Crossed
4. (4.) Olivia Rodrigo – SOUR
5. (-) Baby Keem – The Melodic Blue
6. (5.) Doja Cat – Planet Her  
7. (8.) The Kid LAROI – Fuck Love
8. (6.) Morgan Wallen – Dangerous: The Double Album
9. (158.) Metallica – Metallica
10. (7.) Billie Eilish – Happier Than Ever
11. (10.) Rod Wave – SoulFly
12. (-) J Balvin – Jose   
13. (re) Aaliyah – Aaliyah
14. (12.) Luke Combs – What You See Is What You Get  
15. (15.) Dua Lipa – Future Nostalgia
16. (16.) Pop Smoke – Shoot for the Stars Aim for the Moon
17. (17.) Lil Baby and Lil Durk – The Voice of the Heroes  
18. (19.) Lil Baby – My Turn
19. (14.) Trippie Redd – Trip at Night
20. (18.) The Weeknd – After Hours

Draken Certified Lover Boy nappasi toisen ykkösviikon Yhdysvaltojen albumilistalta. Sitä kulutettiin yhä pitkälti yli 200 000 kpl myynniksi muutettuna.
Kacey Musgravesin Star-Crossed debytoi kolmantena. Hän on erittäin säntillinen lista-artisti, sillä kaikki neljä studiolevyä ovat päässeet sijoille 2–5. Joululevy toki joutunut tyytymään heikompaan noteeraukseen.
Räppäri Baby Keemin varsinainen esikoisalbumi The Melodic Blue ylsi tällä erää viidenneksi. Metallican nimetön “musta albumi” (#1, 1991) loikkasi hulppeasti yhdeksänneksi ja noin korkealla ensimmäistä kertaa 29 vuoteen. Albumia siivittävät tietenkin juhlapainos sekä lukuisat coverit, jotka on julkaistu erikseen.
Latinotähti J Balvinin Jose nappasi 12. sijan ja Aaliyah’n viimeiseksi studiolevyksi jäänyt nimetön (#1, 2001) palasi uuden digijulkaisun myötä 13:nneksi.
Fancy Like -hitillään Hot 100 -listalla kipuavan Walker Hayesin Country Stuff eteni täällä kolme sijaa 32:nneksi.


Britannian singlet, Top 20

1. (1.) Ed Sheeran – Shivers
2. (4.) Elton John and Dua Lipa – Cold Heart  
3. (9.) Lil Nas X and Jack Harlow – Industry Baby
4. (5.) Central Cee – Obsessed with You
5. (3.) Ed Sheeran – Bad Habits
6. (2.) Drake featuring Lil Baby – Girls Want Girls
7. (8.) Glass Animals – Heat Waves
8. (7.) Joel Corry and Jax Jones featuring Charli XCX and Saweetie – Out Out
9. (23.) CKay – Love Nwantiti (Ah Ah Ah)
10. (-) Lil Nas X – Thats What I Want
11. (10.) The Kid LAROI and Justin Bieber – Stay
12. (6.) Drake featuring Travis Scott – Fair Trade
13. (12.) Billie Eilish – Happier Than Ever
14. (14.) Doja Cat – Woman
15. (11.) Drake featuring Future and Young Thug – Way 2 Sexy   
16. (63.) Lil Nas X – Montero (Call Me by Your Name)
17. (13.) Dave featuring Stormzy – Clash
18. (18.) Anne-Marie and Little Mix – Kiss My (Uh Oh)  
19. (16.) Digga D and ArrDee – Wasted
20. (24.) Becky Hill and Topic – My Heart Goes (La Di Da)

Ed Sheeranin Shivers on Britannian singlelistan ykkösenä toista viikkoa.
Top tenissä on monta nousijaa: Cold Heart kakkoseksi, Industry Baby kolmanneksi, Obsessed with You neljänneksi ja Heat Waves seitsemänneksi. Kakkossija on Elton Johnin korkein noteeraus sitten Ghetto Gospelin (#1, 2005).
CKayn Love Nwantiti (Ah Ah Ah) hyppäsi top teniin yhdeksänneksi. Se on tietenkin nigerialaisartistin ensimmäinen top ten -menestys.
Lil Nas X:n uusi single That’s What I Want debytoi albumijulkaisun myötä kymmenentenä. Hänen top ten -saldonsa näyttää neljää.
Becky Hillin ja Topicin My Heart Goes (La Di Da) eteni neljä sijaa 20:nneksi.
Taylor Swiftin uusi versio omasta Wildest Dreams -kappaleestaan debytoi sijalla 25 – siis ylempänä kuin alkuperäinen koskaan ylsi. Se jäi mystisesti sijalle 40, vaikka oli iso hitti esimerkiksi Yhdysvalloissa.
Justus Bennettsin Bad Day nousi 44–38. Se ei ole cover Daniel Powterin takavuosien hitistä (#2, 2005).


Britannian albumit, Top 20

1. (3.) Drake – Certified Lover Boy
2. (-) Lil Nas X – MONTERO
3. (7.) Olivia Rodrigo – SOUR
4. (11.) Doja Cat – Planet Her
5. (-) Tion Wayne – Green with Envy
6. (-) Bob Dylan – Springtime in New York: The Bootleg Series Vol. 16
7. (12.) ABBA – Gold: Greatest Hits
8. (9.) Dave – We’re All Alone in This Together
9. (-) Genesis – The Last Domino?
10. (-) Millionz – Provisional Licence
11. (13.) Kanye West – Donda
12. (15.) Ed Sheeran – ÷ (Divide)
13. (6.) Iron Maiden – Senjutsu
14. (16.) Fleetwood Mac – 50 Years: Don't Stop
15. (1.) Manic Street Preachers – The Ultra Vivid Lament  
16. (17.) Elton John – Diamonds
17. (20.) The Weeknd – The Highlights
18. (18.) Queen – Greatest Hits
19. (-) Spiritbox – Eternal Blue
20. (19.) Billie Eilish – Happier Than Ever  

Certified Lover Boy palasi Britannian albumilistan kärkeen toiseksi viikoksi. Certified Lover Boyn kulutus väheni reilusti edellisviikosta, mutta koska Lil Nas X:n Monterosta ei ollut saatavilla fyysistä versiota, jälkimmäinen joutui tyytymään kakkospaikkaan. Lil Nas X:n ep-mittainen 7 piipahti sijalla 23 vuonna 2019.
Tion Waynen Green with Envy avasi vitossijalta ja Bob Dylanin uusi bootleg sijalta kuusi. Ensin mainittu on kärkikymmenikössä ensimmäistä, toinen jo 41. kertaa!
Genesisin kokoelma The Last Domino jäi yllättävän alas yhdeksänneksi. Se on paluun tehneelle yhtyeelle kuitenkin kahdeskymmenes top ten -käynti.
Millionz täydensi kärkikymmenikön ensimmäisellä lista-albumillaan Provisional Licence.
Metalliyhtye Spiritboxin Eternal Blue pääsi 19:nneksi. Lindsey Buckinghamin nimetön sooloalbumi (25) pärjäsi melko kehnosti ottaen huomioon miten hyvin Fleetwood Mac sijoittuu viikosta toiseen.
K-popyhtye NCT 127:n Sticker: The Third Album pääsi sijalle 40.

tiistai 21. syyskuuta 2021

Listaklassikko: Pink – Just Like a Pill (2002)

Alecia Moore eli tuttavallisemmin Pink on ollut yksi 2000-luvun suurimpia tähtiä maailmanlaajuisesti. Erityisen hyvä kannatus hänellä on Britanniassa ja Australiassa. Niissä maissa jopa Yhdysvalloissa nopeasti hyytynyt tuorein studioalbumi Hurts 2 B Human (2019) pääsi kulta- ja platinatasolle.

Britannian singlelistalta Pink on kerännyt toistaiseksi kolme ykköstä. Niistä kaksi, Lady Marmalade -cover (2001) Christina Aguileran, Lil ' Kimin ja Myan kanssa sekä So What (2008) muistetaan erittäin hyvin, mutta kolmas on ehkä yllättävämpi. Just Like a Pill toki lukeutuu hänen greatest hits -palettiinsa, mutta ei ollut edes kotipesänsä Missundaztood-albumin (2001) myydyin single.

Just Like a Pill vietti viikon brittiykkösenä syyskuun lopussa 2002. Se sai kasaan neljä viikkoa top tenissä. Aiemmin samana vuonna julkaistu Get the Party Started (#2, 2002) keräsi kuusi.

Pinkillä on mittava top ten -CV; kaikkiaan 21 kappaletta. Niitä tuli parhaimmillaan uran alussa peräti seitsemän jopa putkeen. Tuorein on tältä keväältä, kun Rag'n'Bone Manin kanssa levytetty Anywhere Away from Here ylsi yhdeksänneksi.

Just Like a Pillillä on Spotifyssa 128 miljoonaa kuuntelua ja videolla 135 miljoonaa Youtube-katselua.


lauantai 18. syyskuuta 2021

Listakatsaus, vko 38

Billboard Hot 100, Top 20

1. (-) Drake featuring Future and Young Thug – Way 2 Sexy  
2. (-) Drake featuring Lil Baby – Girls Want Girls
3. (-) Drake featuring Travis Scott – Fair Trade
4. (-) Drake – Champagne Poetry
5. (-) Drake featuring 21 Savage and Project Pat – Knife Talk  
6. (2.) The Kid LAROI and Justin Bieber – Stay
7. (-) Drake featuring Lil Durk and Giveon – In the Bible
8. (-) Drake – Papi’s Home
9. (-) Drake – TSU
10. (-) Drake featuring Jay-Z – Love All
11. (-) Drake – No Friends in the Industry
12. (-) Drake featuring Future – N 2 Deep
13. (3.) Ed Sheeran – Bad Habits  
14. (-) Drake – Pipe Down
15. (4.) Olivia Rodrigo – Good 4 U
16. (-) Drake – 7am on Bridle Path
17. (1.) BTS – Butter
18. (-) Drake – Race My Mind
19. (5.) Doja Cat featuring SZA – Kiss Me More
20. (7.) Lil Nas X and Jack Harlow – Industry Baby

Tämän viikon Yhdysvaltojen Hot 100 -lista on tietenkin Draken ja hänen vierailijoidensa värittämä. Hän sai ennätyksellisesti yhteensä yhdeksän biisiä top teniin ja kaikki Certified Lover Boyn 21 kappaletta debytoivat top 40:ssä. Sijalla 11 debytoivan No Friends in the Industry -kappaleen nimi ei aivan pidä paikkaansa, sillä kolmella parhaiten sijoittuneella Drake-biisillä on yhteensä neljä vierailijaa. Hänellä oli jo ennestään enemmän top ten -hittejä kuin kenelläkään muulla ja nyt niitä on 54.
Kärjessä debytoi Way 2 Sexy, joka on Draken yhdeksäs, Futuren ensimmäinen ja Young Thugin kolmas ykkönen. Vierailijoista Project Pat saavutti ensimmäisen top ten -merkintänsä.
Drake oli ennen tätä saanut Scorpion-albumilta seitsemän kappaletta top teniin. Sitä striimattiin kokonaisuutena suunnilleen saman verran kuin uutuutta, mutta kärkikymmenikkö oli numeroiden valossa silloin hieman vahvempi.


USA:n albumit, Top 20

1. (-) Drake – Certified Lover Boy
2. (1.) Kanye West – Donda
3. (-) Iron Maiden – Senjutsu
4. (3.) Olivia Rodrigo – SOUR
5. (4.) Doja Cat – Planet Her   
6. (6.) Morgan Wallen – Dangerous: The Double Album
7. (7.) Billie Eilish – Happier Than Ever
8. (5.) The Kid LAROI – Fuck Love
9. (-) Imagine Dragons – Mercury: Act 1
10. (8.) Rod Wave – SoulFly
11. (2.) Halsey – If I Can’t Have Love, I Want Power
12. (14.) Luke Combs – What You See Is What You Get   
13. (-) BIG30 – King of Killbranch
14. (9.) Trippie Redd – Trip at Night  
15. (13.) Dua Lipa – Future Nostalgia
16. (15.) Pop Smoke – Shoot for the Stars Aim for the Moon
17. (12.) Lil Baby and Lil Durk – The Voice of the Heroes  
18. (18.) The Weeknd – After Hours
19. (17.) Lil Baby – My Turn
20. (16.) J. Cole – The Off-Season

Certified Lover Boyn avaus Yhdysvaltojen albumilistalla oli totta kai vuoden paras. Sitä kulutettiin myynniksi muutettuna 613 000 kpl. Suurin osa oli striimauksia. Drakella on kymmenen ykköstä, yhtä monta kuin syrjäyttämällään Kanye Westillä.
Iron Maidenin Senjutsu avasi mainiosti kolmossijalta. Se on jopa heidän uransa korkein noteeraus. Tätä ennen yhtye oli päässyt kahdesti neljänneksi. Top ten -merkintöjä löytyy vasta neljä.
Imagine Dragonsin käyrä puolestaan on listoilla alavireinen. Mercury: Act 1 seuraa neljää kärkikaksikkoon päässyttä albumia yhdeksännellä sijalla.
Räppäri Big30:n King of Killbranch pääsi tällä erää 13:nneksi. Abban kokoelma Gold: Greatest Hits (#25, 1992) loikkasi paluu-uutisten myötä 114–34.


Britannian singlet, Top 20

1. (-) Ed Sheeran – Shivers
2. (2.) Drake featuring Lil Baby – Girls Want Girls
3. (1.) Ed Sheeran – Bad Habits
4. (11.) Elton John and Dua Lipa – Cold Heart  
5. (-) Central Cee – Obsessed with You
6. (3.) Drake featuring Travis Scott – Fair Trade
7. (7.) Joel Corry and Jax Jones featuring Charli XCX and Saweetie – Out Out
8. (18.) Glass Animals – Heat Waves
9. (8.) Lil Nas X and Jack Harlow – Industry Baby
10. (4.) The Kid LAROI and Justin Bieber – Stay
11. (-) Drake featuring Future and Young Thug – Way 2 Sexy  
12. (13.) Billie Eilish – Happier Than Ever
13. (15.) Dave featuring Stormzy – Clash
14. (20.) Doja Cat – Woman
15. (16.) Rain Radio and DJ Craig Gorman – Talk About  
16. (17.) Digga D and ArrDee – Wasted
17. (19.) Doja Cat – Need to Know
18. (18.) Anne-Marie and Little Mix – Kiss My (Uh Oh)  
19. (22.) Ed Sheeran – Visiting Hours
20. (12.) Kanye West – Hurricane  

Itsensä kampeaminen Britannian sinkkulistan huipulta on aika harvinaista, mutta sikäläisen musabisneksen kultapoika Ed Sheeran kykeni nyt siihenkin, ensimmäisenä sitten Ariana Granden keväällä 2019. Shiversistä tuli hänen 11. ykkösensä.
Rap-artisti Central Cee sai nopeasti idean käyttää Pink Pantheressin Just for Metä, joka pääsi listalle itsekin vasta muutama viikko sitten. Surullista sinänsä, että kierrätys toi viidennen tilan ja alkuperäinen on toistaiseksi joutunut tyytymään 27. sijaan. Central Cee on top tenissä toista kertaa.
Kuten aiemmin uumoilin, Elton Johnin ja Dua Lipan Cold Heart nousi kärkikymmenikköön ja peräti neljänneksi. Elton Johnilla on jo 32 top ten -käyntiä ja Dua Lipallakin kosolti, 12.
Top tenin toinen nousija on Glass Animalsin Heat Waves, joka eteni kahdeksanneksi.
Draken kappaleista Champagne Poetry (#5, 2021) korvautui Way 2 Sexyllä, joka debytoi sijalla 11. Sijalla 23 debytoi nigerialaisen Ckayn Love Nwantiti (Ah Ah Ah), jota Manchester United käytti Cristiano Ronaldon paluun yhteydessä ahkerasti. Siitä on olemassa lukuisia remiksauksia ja versioita eri kielillä. Suosituimmalla on Spotifyssa 29 miljoonaa kuuntelua.
Hieman tavanomaisempia, joskin lukujen valossa kiinnostavia, uutuuksia ovat Mimi Webbin 24/5 (25) ja Digga D:n 2k17 (26).
Doja Catin Woman eteni 14:nneksi, Anxietyn, Willow’n ja Tyler Colen jo viime vuonna ilmestynyt Meet Me at Our Spot nousi 52–35 ja Dermot Kennedyn Better Days juuri sen merkitsevän pykälän 41–40.


Britannian albumit, Top 20

1. (-) Manic Street Preachers – The Ultra Vivid Lament  
2. (-) Steps – What the Future Holds: Part 2
3. (1.) Drake – Certified Lover Boy
4. (-) The Stranglers – Dark Matters
5. (-) The Vaccines – Back in Love City
6. (2.) Iron Maiden – Senjutsu
7. (6.) Olivia Rodrigo – SOUR
8. (re) Metallica – Metallica
9. (10.) Dave – We’re All Alone in This Together
10. (-) Kacey Musgraves – Star-Crossed
11. (8.) Doja Cat – Planet Her
12. (5.) ABBA – Gold: Greatest Hits
13. (3.) Kanye West – Donda
14. (-) Saint Etienne – I’ve Been Trying to Tell You
15. (14.) Ed Sheeran – ÷ (Divide)
16. (12.) Fleetwood Mac – 50 Years: Don't Stop
17. (15.) Elton John – Diamonds
18. (13.) Queen – Greatest Hits
19. (11.) Billie Eilish – Happier Than Ever  
20. (17.) The Weeknd – The Highlights

Manic Street Preachers ja Steps kävivät sattumalta lähes tasan 23 vuotta sitten ei-niin-tiukan taistelun Britannian albumilistan ykkössijasta albumeilla This Is My Truth Tell Me Yours ja Step One. Voittaja oli sama kuin nyt eli Walesin lahja brittirockille. Uusi The Ultra Vivid Lament ja mainittu hittilevy ovat heidän ainoat ykkösensä.
Stepsillä on onneksi kolme ykköstilaakin, mutta he ovat suorastaan erikoistuneet kakkossijoihin, joita on kaikkiaan jo neljä.
Veteraaniyhtye The Stranglersin uusi levy Dark Matters pääsi hienosti neljänneksi ja The Vaccinesin Back in Love City viidenneksi. Kärkikympissä he ovat yhdeksättä ja viidettä kertaa.
Metallican cover-projekti ei päässyt tälle listalle, mutta varsinainen musta albumi (#1, 1991) palasi kahdeksanneksi. Sijalla kymmenen debytoi Kacey Musgravesin Star-Crossed. Se on hänen kolmas top ten -levynsä.
Popveteraanit Saint Etienne avasi kivasti sijalta 14 uudella levyllään I’ve Been Trying to Tell You. Alempanakin on runsaasti uutuuksia: Amyl and the Sniffersin Comfort to Me (21), Low’n Hey What (23), Death of Guitar Popin Pukka Sounds (24), Steve Hackettin Surrender of Silence (31) sekä K-Trapin Trapo (33).
Marillionin Fugazi (#5, 1984) palasi erikoispainoksen ansiosta 25:nneksi ja Mercury-voittaja Arlo Parksin Collapsed in Sunbeams (#3, 2021) 36:nneksi.

perjantai 17. syyskuuta 2021

Listaklassikko: The Association – Cherish (1966)

 
Maailmassa on kaksi Cherish-nimistä kappaletta, jotka ihmisten pitäisi tietää, ja niillä on myös yhteys: Madonna lainasi omaan hittiinsä (1989) pätkän kesäistä poppia esittävän The Associationin menestyskappaletta vuodelta 1966.

Madonnan Cherish oli korkeimmillaan kakkosena, mutta The Associationin Cherish eteni jopa Yhdysvaltojen Hot 100 -listan kärkeen syyskuussa 1966 pysyen siellä kolme viikkoa. Se muodostui lopulta yhdeksi vuoden suurimmista hiteistä.

The Association menestyi kaikkiaan todella hyvin jenkkilistoilla 1960-luvulla. Tämä oli heidän ensimmäinen ykkösensä ja seuraavana vuonna Windy ylsi myös kärkeen ja keräsi jopa neljä ykkösviikkoa. He saivat kaikkiaan viisi top ten -hittiä Hot 100 -listalla.

Yhtye on yhä toiminnassa, mutta listapäivät ovat tietenkin kaukana takana. Wikipedia listaa hulvattomasti peräti 42 eri kokoonpanoa.

Cherishillä on 6,9 miljoonaa kuuntelua Spotifyssa ja Youtuben suosituimmalla videolla on nelisen miljoonaa katselua.

sunnuntai 12. syyskuuta 2021

70 on uusi 30

Kuten perjantain katsauksessa kävi ilmi, Britannian singlelistalla on yli seitsemänkymppisillä vanhuksilla hyvät oltavat: Abban uudet sinkut debytoivat sijoilla 9 ja 14, ja Elton Johnin Cold Heart nousi 11:nneksi. Kaikki kolme kappaletta ovat vieläpä ennen julkaisemattomia. Elton John hieman venyttää harmaata aluetta, sillä Cold Heart nojaa hänen aiempiin hitteihinsä Sacrificeen ja Rocket Maniin. Sillä laulaa lisäksi Dua Lipa.

Mutta kuitenkin: Abban tauko listan top tenissä venyi lähes 40 vuoden mittaiseksi. Uudella musiikilla he olivat viimeksi listalla, kun Under Attack piipahti 26:ntena joulukuussa 1982. Siitäkin on siis lähes 39 vuotta.

Pnau
n remiksaama Cold Heart jäi todella niukasti perjantaina pois top kympistä, mutta noussee sinne ensi viikolla. Se olisi Johnin ensimmäinen uusi top teniin yltänyt sinkku sitten Ironikin Tiny Dancer (Hold Me Closer) -remiksauksen (#3, 2009). Olen kyllä aiemminkin maininnut, että Step Into Christmas (#8, 1973) käy top tenissä nykyisin joka vuosi. Joka tapauksessa Elton Johnin hittiura hakee vertaistaan: top ten -menestyksiä ensi perjantain jälkeen jo kuudella vuosikymmenellä.

perjantai 10. syyskuuta 2021

Listakatsaus, vko 37

Billboard Hot 100, Top 20

1. (7.) BTS – Butter
2. (1.) The Kid LAROI and Justin Bieber – Stay
3. (2.) Ed Sheeran – Bad Habits
4. (3.) Olivia Rodrigo – Good 4 U
5. (4.) Doja Cat featuring SZA – Kiss Me More
6. (-)  Kanye West – Hurricane  
7. (5.) Lil Nas X and Jack Harlow – Industry Baby
8. (6.) Dua Lipa – Levitating
9. (11.) Walker Hayes – Fancy Like
10. (-) Kanye West – Jail  
11. (-) Kanye West – Off the Grid
12. (-) Kanye West – Ok Ok
13. (8.) Olivia Rodrigo – Deja Vu
14. (10.) The Weeknd and Ariana Grande – Save Your Tears
15. (9.) Lil Nas X – Montero (Call Me by Your Name)
16. (-) Kanye West – Junya
17. (-) Kanye West – Moon
18. (-) Baby Keem and Kendrick Lamar – Family Ties
19. (13.) Wizkid featuring Justin Bieber and Tems – Essence
20. (-) Kanye West – Praise God  

BTS:n faniosasto teki sen taas, eli nosti Butterin Yhdysvaltojen Hot 100 -listan kärkeen latauksillaan. Tällä kertaa kannustimena oli Megan Thee Stallionin tähdittämä, erittäin turha, remix. Kappaleella on kymmenen ykkösviikkoa.
Muuten listaa sävyttää Kanye Westin uusi albumi Donda, jonka kappaleista 11 ylsi top 40:ään. Hurricane ja Jail ovat hänen 19. ja 20. top ten -merkintänsä.
Walker Hayes
sai ensimmäisensä Fancy Liken noustua yhdeksänneksi. Kappaletta käytetään Applebeen mainoksessa ja siitä on tullut pieni viraali-ilmiö.
Baby Keemin ja Kendrick Lamarin Family Ties debytoi sijalla 18 ja Meek Millin Sharing Locations sijalla 22. Sillä ovat mukana tutut rap-puurtajat Lil Baby ja Lil Durk.
Kuten aiemmin kirjoitin, The Weekndin Blinding Lights (#1, 2019) joutui jättämään listalle hyvästit ennätyksellisen 90 viikon roikkumisen jälkeen.


USA:n albumit, Top 20

1. (-) Kanye West – Donda
2. (-) Halsey – If I Can’t Have Love, I Want Power
3. (1.) Olivia Rodrigo – SOUR
4. (4.) Doja Cat – Planet Her   
5. (7.) The Kid LAROI – Fuck Love
6. (9.) Morgan Wallen – Dangerous: The Double Album
7. (6.) Billie Eilish – Happier Than Ever
8. (3.) Rod Wave – SoulFly  
9. (2.) Trippie Redd – Trip at Night  
10. (-) Lil Tecca – We Love You Tecca 2
11. (-) OneRepublic – Human  
12. (11.) Lil Baby and Lil Durk – The Voice of the Heroes  
13. (12.) Dua Lipa – Future Nostalgia
14. (14.) Luke Combs – What You See Is What You Get
15. (13.) Pop Smoke – Shoot for the Stars Aim for the Moon
16. (28.) J. Cole – The Off-Season  
17. (16.) Lil Baby – My Turn
18. (17.) The Weeknd – After Hours
19. (15.) Polo G – Hall of Fame
20. (20.) Post Malone – Hollywood’s Bleeding

Kanye Westin Donda meni tietenkin suoraan Yhdysvaltojen albumilistan kärkeen. Sitä kulutettiin viikossa 304 000 kpl myynniksi muutettuna, mikä on vuoden parhaita avauksia.
Halseyn neljäs albumi If I Can't Have Love I Want Power joutui tyytymään kakkossijaan, mutta se on hänelle tuttua: neljästä hittilevystä kolme on päässyt kakkoseksi ja yksi kärkeen (Hopeless Fountain Kingdom, 2017).
Räppäri Lil Tecca on kärkikymmenikössä kolmatta kertaa ja Ryan Tedderin OneRepublicin Human jäi juuri ulos 11:nneksi.
Top 20:n alapuolella debytoivat Turnstilen Glow On (30) sekä Chvrchesin Screen Violence (31).
Wizkidin Made in Lagos loikkasi 77–28 ja Walker Hayesin Country Stuff 51–35. Molemmat ovat esittäjiensä uran korkeimmat sijoitukset.


Britannian singlet, Top 20

1. (1.) Ed Sheeran – Bad Habits
2. (-) Drake featuring Lil Baby – Girls Want Girls
3. (-) Drake featuring Travis Scott – Fair Trade
4. (2.) The Kid LAROI and Justin Bieber – Stay
5. (-) Drake – Champagne Poetry  
6. (3.) Becky Hill and David Guetta – Remember
7. (6.) Joel Corry and Jax Jones featuring Charli XCX and Saweetie – Out Out
8. (5.) Lil Nas X and Jack Harlow – Industry Baby
9. (-) ABBA – Don’t Shut Me Down
10. (18.) Glass Animals – Heat Waves
11. (23.) Elton John and Dua Lipa – Cold Heart   
12. (7.) Kanye West – Hurricane  
13. (8.) Billie Eilish – Happier Than Ever
14. (-) ABBA – I Still Have Faith in You
15. (14.) Dave featuring Stormzy – Clash
16. (9.) Rain Radio and DJ Craig Gorman – Talk About
17. (13.) Digga D and ArrDee – Wasted
18. (10.) Anne-Marie and Little Mix – Kiss My (Uh Oh)  
19. (12.) Doja Cat – Need to Know
20. (20.) Doja Cat – Woman

Britannian sinkkulistan ykkösenä jatkaa Draken uuden levyn vahvasta striimialusta huolimatta Ed Sheeranin Bad Habits. Sillä on jo 11 ykkösviikkoa ja tukenaan hirvittävä määrä erilaisia remix-versioita.
Draken kolme kappaletta kärkiviisikossa nostivat hänen top ten -hittiensä määrän kolmeenkymmeneen. Vierailijat Lil Baby ja Travis Scott ovat aika kaukana takana, lukemissa kolme ja viisi.
Viikon kovin musiikkiuutinen Euroopassa oli silti Abban paluu. Kahdeksattakymmenettä käyvät poplegendat saivat kaksi uutta kappalettaan upeasti sijoille yhdeksän ja 14. Don’t Shut Me Downista tuli yhtyeen kahdeskymmenes top ten -hitti. Top ten -tauko venyi lähes 40 vuoden mittaiseksi, sillä One of Us nousi kolmanneksi joulukuussa 1981. Se on ennätys ainakin uusien, ennen julkaisemattomien kappaleiden kategoriassa.
Glass Animalsin Heat Waves kelluu uuden aallon päällä ja nousi peräti kymmenenneksi. Kappale oli jo ennestään sertifioitu platinatasolle ja tätä menoa siitä tulee miljoonaluokan brittihitti. Top ten -merkintä on bändin ensimmäinen.
Abban jäsenten tapaan Elton John on yli seitsemänkymmentä ja upeassa listavedossa. Cold Heart loikkasi 11:nneksi ja päässee ensi viikolla ehkä top teniinkin.
Monen menestystarinan jälkeen mainittakoon pieni pettymys, sillä Little Mixin uusi sinkku Love (Sweet Love) avasi vain sijalta 33.


Britannian albumit, Top 20

1. (-) Drake – Certified Lover Boy  
2. (-) Iron Maiden – Senjutsu
3. (1.) Kanye West – Donda
4. (-) Little Simz – Sometimes I Might Be Introvert
5. (12.) ABBA – Gold: Greatest Hits
6. (3.) Olivia Rodrigo – SOUR
7. (-) Imagine Dragons – Mercury: Act 1
8. (6.) Doja Cat – Planet Her
9. (-) The Wildhearts - 21st Century Love Songs
10. (8.) Dave – We’re All Alone in This Together
11. (9.) Billie Eilish – Happier Than Ever
12. (14.) Fleetwood Mac – 50 Years: Don't Stop
13. (13.) Queen – Greatest Hits
14. (11.) Ed Sheeran – ÷ (Divide)
15. (15.) Elton John – Diamonds
16. (-) Rudimental – Ground Control   
17. (17.) The Weeknd – The Highlights
18. (10.) KSI – All Over the Place
19. (16.) Dua Lipa – Future Nostalgia
20. (re) Tom Grennan – Evering Road

Draken Certified Lover Boy ja Iron Maidenin Senjutsu kävivät melko tiukan kamppailun Britannian albumilistan ykkössijasta. Drake peittosi heviveteraanit 1200 yksikön erolla. Ykköspaikka on hänen uransa neljäs. Iron Maidenilla on jo 26 top ten -levyä.
R&b- ja rap-artisti Little Simzin Sometimes I Might Be Introvert debytoi upeasti neljäntenä. Upeasti sen vuoksi, että hänen edellinen levynsä Grey Area (2019) vietti viikon sijalla 87!
Imagine Dragonsin uusi albumi Mercury: Act 1 debytoi seitsemäntenä ja The Wildheartsin 21st Century Love Songs yhdeksäntenä. Top ten -saldot ovat viisi ja kaksi.
Rudimentalin Ground Control avasi sijalta 16 ja Tom Grennanin Evering Road (#1, 2021) palasi uuden painoksen ansiosta sijalle 20.
Lady Gaga
n Chromatica (#1, 2020) palasi 34:nneksi. Syynä lienee Dawn of Chromatica -remix-albumi, joka debytoi itsekseen sijalla 56. Sen striimit ilmeisesti jostain syystä laskettiin mukaan myös Chromatican viikkosaldoon.

torstai 9. syyskuuta 2021

Listaklassikko: Elvis Presley – She’s Not You (1962)


Elvis Presleytä on käsitelty tässä sarjassa aivan liian vähän suhteessa hänen ykköshittiensä määrään. Esimerkiksi Britanniassa hän keräsi 21 paalupaikkaa, joista ison osan 1960-luvun alussa. 21 on yhä ennätys. Sen saavuttamisessa auttoivat melko halvalla tulleet kolme uudelleenjulkaisuykköstä vuonna 2005.

Järjestyksessä 12. brittiykkönen oli She’s Not You syksyllä 1962, jolloin se vietti kolme viikkoa huipulla.  Tuohon aikaan sinkkuja julkaistiin melko kellontarkasti kolmen kuukauden välein. Edellinen ykkönen tuli alkukesästä, seuraava joulukuussa. She's Not Youn uudelleenjulkaisu käväisi kolmantena keväällä 2005.

She’s Not You ei ole kaikkein muistetuin Elvis-klassikko, eikä sillä ole Spotifyssa kuin 12,8 miljoonaa kuuntelua. Youtubesta ei tietenkään löydy alkuperäistä videota, koska sellaista ei ole, mutta suosituimmalla audioklipillä on reilut pari miljoonaa katselua.




tiistai 7. syyskuuta 2021

Poistujia ja palaajia

Kuten kaikki ovat kuulleet, legendaariselta popyhtyeeltä Abbalta ilmestyy uusi albumi marraskuun alussa. Voyage-nimisen levyn kaksi uutta biisiä I Still Have Faith in You ja Don’t Shot Me Down julkaistiin viime torstaina ja ne ovat matkalla listoille monessa maassa – Britanniassa saattaa irrota jopa top 20 -paikka. Abban edellinen piipahdus tuolla tasolla on itse asiassa melko lähihistoriastakin, sillä Waterloon 30-vuotisjuhlasinkku kävi sijalla 20 vuonna 1974. Oikeasti uutta musiikkia heiltä on odoteltu lähes 40 vuotta.


Voyagea on jo nyt tilattu ennakkoon lähes sata tuhatta kappaletta, joten on turvallista sanoa siitä tulevan melko varmasti vuoden suosituin albumi Britanniassa.

Abba tulee takaisin, mutta jotkut poistuvat. Tai jokin, sillä The Weekndin Blinding Lights (#1, 2019) päätti viimein tänään taipaleensa Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla. Se keräsi 90 viikkoa ja on eittämättä kaikkien aikojen suurimpia ellei jopa suurin Hot 100 -hitti Yhdysvalloissa. Billboard varmaan joskus kertoo virallisenkin totuutensa.

Blinding Lights nousi listalle 14. joulukuuta merkityllä listalla toissa vuonna ja viimeiseksi jäi tällä erää 10.9.2021 päivätty lista. Ykkösenä biisi vietti neljä viikkoa keväällä 2020.

perjantai 3. syyskuuta 2021

Listakatsaus, vko 36

Billboard Hot 100, Top 20

1. (1.) The Kid LAROI and Justin Bieber – Stay
2. (2.) Ed Sheeran – Bad Habits
3. (3.) Olivia Rodrigo – Good 4 U
4. (5.) Doja Cat featuring SZA – Kiss Me More
5. (7.) Lil Nas X and Jack Harlow – Industry Baby
6. (6.) Dua Lipa – Levitating
7. (8.) BTS – Butter
8. (9.) Olivia Rodrigo – Deja Vu
9. (10.) Lil Nas X – Montero (Call Me by Your Name)
10. (11.) The Weeknd and Ariana Grande – Save Your Tears
11. (12.) Walker Hayes – Fancy Like
12. (17.) Doja Cat and The Weeknd – You Right  
13. (16.) Wizkid featuring Justin Bieber and Tems – Essence  
14. (20.) Doja Cat – Need to Know
15. (15.) Silk Sonic (Bruno Mars and Anderson .Paak) – Leave the Door Open
16. (13.) The Weeknd – Take My Breath
17. (4.) Lizzo and Cardi B – Rumors
18. (14.) Justin Bieber featuring Daniel Caesar and Giveon – Peaches
19. (19.) Giveon – Heartbreak Anniversary
20. (21.) The Weeknd – Blinding Lights

The Kid Laroin ja Justin Bieberin Stay on Yhdysvaltojen Hot 100 -listan ykkösenä neljättä viikkoa. Top tenissä ei tapahdu oikeastaan mitään muuta kiinnostavaa kuin se, että Billboard on poistanut DaBabyn nimen Levitatingin esittäjäkrediitistä.
Top 20 -tasolla Fancy Like, Essence ja Need to Know saavuttivat omat parhaansa. Alempana Måneskinin Beggin’ hyppäsi 42–29 ja Ryan Hurdin ja Maren Morrisin kantrikappale Chasing After You 44–34.
Lisäksi en muista, että olisin aiemmin maininnut Lainey Wilsonin Things a Man Oughta Know -hittiä, joka nousi top 40:ään jo pari viikkoa sitten ja petrasi nyt 37–32.


USA:n albumit, Top 20

1. (3.) Olivia Rodrigo – SOUR
2. (-) Trippie Redd – Trip at Night  
3. (38.) Rod Wave – SoulFly  
4. (2.) Doja Cat – Planet Her   
5. (-) Lorde – Solar Power
6. (1.) Billie Eilish – Happier Than Ever
7. (4.) The Kid LAROI – Fuck Love
8. (re) TOMORROW X TOGETHER –  The Chaos Chapter: Freeze
9. (5.) Morgan Wallen – Dangerous: The Double Album
10. (re) Aaliyah – One in a Million
11. (8.) Lil Baby and Lil Durk – The Voice of the Heroes
12. (10.) Dua Lipa – Future Nostalgia  
13. (12.) Pop Smoke – Shoot for the Stars Aim for the Moon
14. (14.) Luke Combs – What You See Is What You Get
15. (13.) Polo G – Hall of Fame
16. (16.) Lil Baby – My Turn
17. (15.) The Weeknd – After Hours
18. (17.) Moneybagg Yo – A Gangsta's Pain  
19. (19.) Juice WRLD – Legends Never Die
20. (18.) Post Malone – Hollywood’s Bleeding

Olivia Rodrigon Sour palasi vinyylin ansiosta Yhdysvaltojen albumilistan kärkeen melko kiinnostavalla viikolla. Ykkösviikko on hittilevylle viides, ja sitä on kulutettu myynniksi muutettuna jo yli 1,5 miljoonaa kappaletta.
Trippie Reddin Trip at Night debytoi kakkosena. Ahkera julkaisija on top tenissä jo kuudetta kertaa. Kolmanneksi nousi deluxe-painoksen ansiosta Rod Waven taannoinen ykkönen Soulfly.
Lorden Solar Power jäi hieman odotettua kehnommin viidenneksi. Sekin on hänelle toki kolmas top 5 -merkintä.
Sijoilla 8 ja 10 on kaksi palaajaa. K-popryhmä Tomorrow X Togetherin tuorein, aiemmin viidentenä käväissyt levy sai lisää kappaleita ja uuden pakkauksen.
Vielä kiinnostavampi on pitkään striimauspalveluista pimitetyn Aaliyah’n toisen albumin One in a Million (1996) paluu kymmenenneksi. Se on albumin korkein sijoitus ja täten Aaliyah saavutti kolmannen top ten -merkintänsä. Hän ehti ennen traagista menehtymistään lentokoneonnettomuudessa levyttää ainoastaan kolme varsinaista studioalbumia, joista Age Ain’t Nothing but a Number (1994) on yltänyt toistaiseksi sijalle 18 ja nimetön klassikkolevy (2001) kärkeen. Se kolmas top ten -levy on kokoelma I Care 4 U (#3, 2002).
Sturgill Simpsonin The Ballad of Dood and Juanita debytoi sijalla 23.


Britannian singlet, Top 20

1. (1.) Ed Sheeran – Bad Habits
2. (2.) The Kid LAROI and Justin Bieber – Stay  
3. (3.) Becky Hill and David Guetta – Remember
4. (4.) Jonasu – Black Magic
5. (7.) Lil Nas X and Jack Harlow – Industry Baby
6. (10.) Joel Corry and Jax Jones featuring Charli XCX and Saweetie – Out Out
7. (-) Kanye West – Hurricane
8. (6.) Billie Eilish – Happier Than Ever
9. (9.) Rain Radio and DJ Craig Gorman – Talk About
10. (14.) Anne-Marie and Little Mix – Kiss My (Uh Oh)
11. (-) Kanye West – Jail  
12. (11.) Doja Cat – Need to Know  
13. (8.) Digga D and ArrDee – Wasted
14. (12.) Dave featuring Stormzy – Clash
15. (-) Kanye West – Off the Grid  
16. (13.) Tones and I – Fly Away
17. (5.) Ed Sheeran – Visiting Hours
18. (60.) Glass Animals – Heat Waves
19. (16.) Wizkid featuring Tems – Essence
20. (20.) Doja Cat – Woman

Britannian sinkkulistan kärjessä ei ole juuri tapahtumia – koko kärkinelikko on sama kuin viime viikolla. Niinpä Ed Sheeranin Bad Habits saavutti jo kymmenennen viikkonsa huipulla. Kymmenen viikkoa putkeen on harvinaista herkkua, sillä Bad Habits on vasta kymmenes siihen saavutukseen yltänyt.
Industry Baby nousi viidenneksi, Out Out kuudenneksi ja Anne-Marien ja Little Mixin Kiss My (Uh Oh) uuden remiksauksen ansiosta kymmenenneksi. Anne-Mariella on kuusi ja Little Mixillä jo 19 top ten -hittiä.
Kanye West saavutti 21. top ten -merkintänsä Hurricanen debytoitua seitsemäntenä. Kaksi muuta uuden levyn listabiisiä ovat sijoilla 11 ja 15.
Glass Animalsin Heat Waves palautettiin taas SCR-tasolle (standard chart ratio) ja se loikkasi 60–18. BTS:n Butter (#3, 2021) sai uutta vetoapua Megan Thee Stallionin tähdittämästä remiksauksesta ja palasi sijalle 32.
Becky Hillin ja Topicin My Heart Goes (La Di Da) debytoi sijalla 36 ja David Guettan listaopportunismin uusin ilmentymä Whitney Houston -kierrätys If You Really Love Me (How Will I Know) nousi 42–40. Kappaleella laulaa viime vuosikymmenen hittinimi John Newman.


Britannian albumit, Top 20

1. (-) Kanye West – Donda  
2. (-) Maisie Peters – You Signed Up for This
3. (1.) Olivia Rodrigo – SOUR
4. (-) CHVRCHES – Screen Violence
5. (-) Halsey – If I Can’t Have Love, I Want Power
6. (4.) Doja Cat – Planet Her
7. (-) Becky Hill – Only Honest on the Weekend
8. (5.) Dave – We’re All Alone in This Together
9. (6.) Billie Eilish – Happier Than Ever
10. (20.) KSI – All Over the Place
11. (7.) Ed Sheeran – ÷ (Divide)
12. (14.) ABBA – Gold: Greatest Hits
13. (9.) Queen – Greatest Hits
14. (12.) Fleetwood Mac – 50 Years: Don't Stop
15. (16.) Elton John – Diamonds
16. (13.) Dua Lipa – Future Nostalgia  
17. (17.) The Weeknd – The Highlights
18. (18.) Anne-Marie – Therapy
19. (-) The Beach Boys – Feel Flows: The Sunflower & Surf’s Up Sessions 1969–1971
20. (11.) The Killers – Pressure Machine

Kanye Westin Donda avasi melko odotetusti Britannian albumilistan huipulta. Hänellä on nyt kolme ykköstä, mutta edellisestä eli Yeezuksesta ehti vierähtää kahdeksan vuotta. Välissä toki irtosi pari kakkossijaa.
Nyt kakkosena debytoi Maisie Petersin kauan odotettu esikoisalbumi You Signed Up for This. Vilkkaalla viikolla saatiin kolme muutakin uutuutta top teniin: Chvrchesin Screen Violence avasi nelossijalta, Halseyn If I Can’t Have Love I Want Power vitospaikalta ja Becky Hillin Only Honest on the Weekend seiskasijalta. Top ten -saldot ovat neljä, kolme ja yksi.
The Beach Boysin kokoelma Feel Flows: The Sunflower & Surf’s Up Sessions 1969–1971 debytoi sijalla 19 ja popveteraani on myös Toyah, jonka Posh Pop debytoi sijalla 22.  
Supergrassin In It for the Moneysta (#2, 1997) tuli uusi painos ja se palasi 28:nneksi. Pari sijaa sen taakse jäi Onerepublicin Human. Myös The Kooksin Inside In/Inside Out (#2, 2006) sai juhlapainoksen ja palasi 40:nneksi.

keskiviikko 1. syyskuuta 2021

Listaklassikko: John Parr – St. Elmo’s Fire (Man in Motion) (1985)

 


Klassikkosarjassa leffamusiikkia taas kerran. Brittilaulaja John Parr ei sano monellekaan mitään, mutta St. Elmo’s Fire -elokuvan tunnuskappale varmasti sanoo. Hitti oli Yhdysvaltojen Hot 100 -listan ykkönen parin viikon ajan alkusyksystä 1985.

Joel Schumacherin ohjaama St. Elmo’s Fire -elokuva kertoo nuorista, jotka totuttelevat yliopistoelämän jälkeiseen aikuistumiseen ja vastuunkantoon. Se oli saumatonta jatkumoa kasarin nuorisoelokuvien sarjaan. Pääosaa esittänyt Emilio Estevezin edellinen elokuva oli nimittäin vielä suurempi klassikko nimeltä The Breakfast Club.

St. Elmo’s Fire -kappaleen säveltänyt David Foster on tuttu hitintekijä, mutta Parrin ura listoilla jäi lyhyeksi: tämä on hänen ainoa top ten -hittinsä Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Hitillä on Spotifyssa toistasataa miljoonaa kuuntelua, mutta Parrin toiseksi suosituimmalla kappaleella Restless Heart noin miljoona. Youtubessa videolla on 8,8 miljoonaa pyöritystä, mutta virallinen klippi on ollut katsottavissa vasta viitisen vuotta.