tiistai 10. elokuuta 2021

Listaklassikko: Boyzone – No Matter What (1998)

 


Irlantilaisryhmä Boyzone kehittyi hiljalleen yhdeksi 1990-luvun suosituimmista yhtyeistä poikabändihuuman ytimessä. Heidän tyylinsä oli jopa Take Thatia pehmeämpi, mutta molemmat lainasivat takavuosien lauluyhtyehenkeä – jopa siinä määrin, että Boyzone coveroi kahtena ensimmäisenä sinkkunaan Four Seasonsin Working My Way Back to Youn ja The Osmondsin Love Me for a Reasonin, jälkimmäisen brittikakkoseksi vuonna 1994.

Vierähti kuitenkin muutama vuosi ennen kuin Boyzone rekisteröi kolmen ykkösen jälkeen suurimman brittihittinsä. No Matter What oli myös cover, mutta sen alkuperäisesitys ei ollut kovin tunnettu. Andrew Lloyd Webber ja Jim Steinman kirjoittivat biisin musikaaliin Whistle Down the Wind, joka sai ensiesityksensä vuonna 1996. Boyzonen versio oli ensimmäinen listoille yltänyt näkemys kappaleesta.

No Matter What johti Britannian singlelistaa kolme viikkoa elokuussa 1998 edeten lopulta vuoden neljänneksi suosituimmaksi hitiksi ja siis myös Boyzonen uran suurimmaksi. Se vauhditti Where We Belong -levyn myös yhtyeen myydyimmäksi studioalbumiksi.

Boyzone saavutti vielä kaksi muuta ykköstä, mutta Stephen Gatelyn yllättävä menehtyminen ja Ronan Keatingin sooloura veivät yhtyeen pitkälle tauolle, eikä paluuta sinkkulistan kärkeen enää tapahtunut. Tuorein top ten -hitti on Gave It All Away (#9, 2010). Vuonna 2019 yhtye vaikutti lopettavan oikeasti – saapa nähdä miten käy.

No Matter Whatilla on Spotifyssa 56 miljoonaa kuuntelua. Video on kerännyt niin ikään noin 56 miljoonaa katselua Youtubessa.



Ei kommentteja: