Yksi ajan suuria hyötyjiä oli Mario Barrett, joka ei varsinaisesti koskaan ollut hittimielessä kestomenestyjä. Hän oli kuitenkin jo pari vuotta aiemmin saanut ison Hot 100 -hitin coveroimalla Biz Markien Just a Friendin (#4, 2002). Tipping Point -kakkosalbumin lohkaisu Let Me Love You sopi täydellisesti ajan populaarikulttuuri-ilmastoon ja nousi Yhdysvaltojen Hot 100 -listan kärkeen vuodenvaihteessa 2004–05 pysyen siellä peräti yhdeksän viikkoa.
Mario oli vielä viitisen vuotta r&b-radiosuosikki, mutta ei enää Let Me Love Youn jälkeen yltänyt top teniin Hot 100 -listalla. 2010-luku oli hänelle todella vaikea, sillä kaikenlainen listamenestys jäi minimaaliseksi. Helppoa ei toki ole ollut yhdelläkään 2000-luvun r&b-tähdellä – en muista ketään 15 vuotta sitten breikannutta, joka olisi saanut varteenotettavaa Hot 100 -menestystä parin viime vuoden aikana. Jos tulee nimiä mieleen, niin laittakaa kommentteihin.
Let Me Love You kuitenkin muistetaan yhä: sillä on 406 miljoonaa kuuntelua Spotifyssa ja 258 miljoonaa Youtube-katselua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti