maanantai 4. heinäkuuta 2016

Listaklassikko: Icona Pop feat. Charli XCX – I Love It (2013)

Kevät ja alkukesä 2013 muistetaan ennen kaikkea kahdesta Pharrellin avustamasta hitistä: Robin Thicken Blurred Linesista ja Daft Punkin Get Luckystä. Nuo ovat 2000-luvun suurimpia menestyksiä.

Samoihin aikoihin listoilla pyöri kuitenkin myös ruotsalaisen Icona Pop -duon toistaiseksi ainoa suurempi menestys, rempseä I Love It, joka julkaistiin Ruotsissa jo keväällä 2012. Se onnistui nappaamaan yhden paaluviikon keskellä Blurred Linesin valtakautta brittilistalla lopulta heinäkuussa 2013.

Icona Popin hittiura Britanniassa on jäänyt toistaiseksi kahteen singleen – se toinen on All Night (#31, 2013). Charli XCX on onnistunut tekemään tasaisempaa ja pitkäjänteisempää työtä, sillä hänellä on toistaiseksi kaikkiaan viisi top 40 -hittiä, mutta hänenkin tuoreimmastaan on jo pitkälti toista vuotta. Doing It ylsi kahdeksanneksi talvella 2015.

Ei kommentteja: