lauantai 9. huhtikuuta 2016

Q1:n katsaus: 7- ja 25-vuotiaita

Juhuu, taas päästään kvartaalitilastojen pariin! Alkuvuosi on ollut popmaailmassa vähintäänkin kiinnostava: skandinaaviset popartistit ovat saaneet muutamassa kuukaudessa enemmän hittejä kuin koko viime vuonna yhteensä ja tavat julkaista musiikkia ovat moninaisemmat kuin koskaan ennen. Ne ovatkin muodostuneet tilastoinnin suurimmaksi haasteeksi – siksi jälleen joudun käytännössä arvoimaan Yhdysvaltojen menestyneimpiä.

Tähdellä merkityt ovat taas viimevuotisia tai vanhempia julkaisuja

USA, singlet

1. Justin Bieber – Love Yourself*
2. Rihanna featuring Drake – Work
3. twenty one pilots – Stressed Out*
4. Justin Bieber – Sorry*
5. Adele – Hello*
6. Flo Rida – My House*
7. Shawn Mendes – Stitches*
8. Justin Bieber – What Do You Mean?*
9. Zayn – Pillowtalk
10. Alessia Cara – Here*

Kunnon kulutusdatan puuttuessa Yhdysvaltojen singlehiteistä on pakko tehdä raaka Hot 100 -laskelma. Sillä laskentatavalla Justin Bieberin menestys on murskaavaa – hänen kaikki kolme isoa hittiään ovat kvartaalin kärkipäässä. Workistä on tulossa eräs Rihannan suosituimmista kappaleista ja Draken uran suurin hitti. Flo Ridan menestys on yhä melkoinen mysteeri – kukapa olisi arvannut, että viimevuotisen My House -EP:n nimikappale olisi eräs alkuvuoden 2016 suurimpia hittejä.

11. Drake – Hotline Bling*
12. Selena Gomez – Same Old Love*
13. Meghan Trainor featuring John Legend – Like I'm Gonna Lose You*
14. The Chainsmokers featuring ROZES – Roses*
15. Drake and Future – Jumpman*
16. The Weeknd – The Hills*
17. G-Eazy and Bebe Rexha – Me, Myself and I*
18. DNCE – Cake by the Ocean
19. Fetty Wap featuring Remy Boyz – 679*
20. Lukas Graham – 7 Years

Sijoilla 11–20 on paljon tuttuja hittejä viime syksyltä ja talvelta sekä tuoreimpana tanskalaisen Lukas Grahamin 7 Years, joka noussee kesään puolivuosikatsaukseen mennessä huomattavasti ylemmäs. The Chainsmokers nousi parrasvaloihin muutama vuosi sitten hömppähitillään Selfie, mutta on tekemässä kestävähköä listauraa: viikkolistojen kutoseksi yltänyt Roses on heidän suurin menestyksensä ja uusi ehdokaskin on tahollaan top 30:ssa.


USA, albumit 

1. Adele – 25*
2. Justin Bieber – Purpose*
3. Rihanna – ANTI
4. Chris Stapleton – Traveller*
5. twenty one pilots – Blurryface*
6. David Bowie – Blackstar
7. The Weeknd – Beauty Behind the Madness*
8. Kevin Gates – Islah
9. Panic! at the Disco – Death of a Bachelor
10. Taylor Swift – 1989*

Yhdysvaltojen albumiranking on vielä pahempi murheenkryyni kuin nuo singlet: sieltä on hyvin vaikea ilman omaa kirjanpitoa lähteä tutkimaan alempia sijoja. On kuitenkin selvää, että vuoden toistaiseksi kolme suosituinta levyä ovat Adelen, Justin Bieberin ja Rihannan julkaisut. Antista tuli Rihannan ensimmäinen levy, joka saavutti toisenkin ykkösviikon. David Bowien kuolema on tehnyt Blackstarista (#1, 2016) hänen ensimmäisen ykkösensä ja kultalevyn.

11. Bryson Tiller – T R A P S O U L
12. Future – EVOL
13. Sam Hunt – Montevallo*
14. Joey + Rory – Hymns
15. G-Eazy – When It's Dark Out*
16. Ed Sheeran – x*
17. Coldplay – A Head Full of Dreams*
18. Kendrick Lamar – untitled unmastered.
19. Drake and Future – What a Time to Be Alive*
20. Sia – This Is Acting

Sijat 11–20 ovat enemmän tai vähemmän arvausperusteisia ja järjestys voi olla toinenkin. Vuoden epätodennäköisin hittilevyn tekijä taitaa olla kristillinen kantriduo Joey + Rory, jonka toinen osapuoli menehtyi syöpään samoihin aikoihin kuin Bowie.


Britannia, singlet

1. Lukas Graham – 7 Years – 856 500
2. Justin Bieber – Love Yourself – 699 000*
3. Shawn Mendes – Stitches – 649 500*
4. Rihanna featuring Drake – Work – 595 500
5. Jonas Blue and Dakota – Fast Car – 577 000
6. Justin Bieber – Sorry – 535 500*
7. Zayn – Pillowtalk – 525 500
8. Zara Larsson – Lush Life – 456 000*
9. Mike Posner – I Took a Pill in Ibiza – 444 000
10. Major Lazer featuring Nyla & Fuse ODG – Light It Up – 404 500*

Onneksi on Iso-Britannia – maa, jossa lasketaan kaikki lista-asiat just eikä melkein. Niinpä sieltä on helppo saada kunnon dataa menestyneimmistä julkaisuista. Lukas Grahamin 7 Years on valloittanut lähes edsheeranmaisesti ja siitä tulee vuoden ensimmäinen miljoonan rajan ylittävä single vielä kevään mittaan. Brittiläisen tanssittajan Jonas Bluen versio Tracy Chapmanin Fast Carista ei yltänyt viikkolistojen kärkeen, mutta on vuoden viidenneksi suosituin toistaiseksi. Major Lazerin Light It Upin korkein viikkolistasijoitus on peräti seitsemäs, mutta se on tätäkin kirjoitettaessa vielä top tenissä. Ruotsalaisia ilahduttaa Zara Larssonin vahva läpimurto ensin MNEKin kanssa tehdyllä Never Forget Youlla ja tänä keväänä omalla singlellä Lush Life.

11. Little Mix featuring Jason Derulo – Secret Love Song – 380 000*
12. Snakehips featuring Tinashe & Chance the Rapper – All My Friends – 380 000*
13. Justin Bieber – What Do You Mean? – 369 500*
14. One Direction – History – 361 000*
15. Coldplay – Adventure of a Lifetime – 322 500*
16. Adele – Hello – 311 500*
17. 99 Souls featuring Brandy & Destiny's Child – The Girl Is Mine – 309 500*
18. Coldplay – Hymn for the Weekend – 294 500*
19. Sigala featuring Bryn Christopher – Sweet Lovin' – 281 000*
20. Craig David and Big Narstie – When the Bassline Drops – 276 000*

Tässä joukkiossa on yllättävän paljon viime vuosikymmenen kovimpia hitintekijöitä, Coldplay ja Craig David etunenässä. Jälkimmäinen on tehnyt upean paluun ja on tälläkin hetkellä viikkolistojen top 20:ssa Blonden kanssa levytetyllä Nothing Like This -singlellä. Vuosi sitten 20. tila irtosi lukemalla 216 500. Nousu selittyy lähinnä kasvaneella striimauksella.


Britannia, albumit

1. Adele – 25 – 405 900*
2. David Bowie – Blackstar – 345 500
3. Justin Bieber – Purpose – 268 600*
4. David Bowie – Best of Bowie – 220 000*
5. Jess Glynne – I Cry When I Laugh – 173 000*
6. Coldplay – A Head Full of Dreams – 169 500*
7. Elvis Presley – If I Can Dream – 149 500*
8. James Bay – Chaos and the Calm – 125 000*
9. Little Mix – Get Weird – 118 500*
10. David Bowie – Nothing Has Changed. – 108 500*

Adelen albumimenestys ei tietenkään yllätä ketään. 25 ylittää kolmen miljoonan kokonaiskulutuksen viimeistään kesäkuussa. Sen sijaan David Bowien kolmen levyn edustus on ehkä odotettuakin vahvempi. Kaksi niistä on kokoelmia ja Blackstar (#1, 2016) on sertifioitu jo platinalevyksi.

11. Ed Sheeran – x – 94 500*
12. The 1975 – I Like It When You Sleep, for You Are So Beautiful Yet So Unaware of It – 93 000
13. Ellie Goulding – Delirium – 86 000*
14. Sia – This Is Acting – 83 500
15. One Direction – Made in the A.M. – 77 000*
16. Rihanna – ANTI – 76 500
17. The Weeknd – Beauty Behind the Madness – 71 000*
18. Taylor Swift – 1989 – 69 000*
19. Charlie Puth – Nine Track Mind – 67 000
20. Years and Years – Communion – 64 000*

Täällä on Bowien lisäksi jo muitakin uutuuksia, etunenässä The 1975, Sia ja Rihanna. Charlie Puthin Nine Track Mind (#6, 2016) kaipailee vielä yhtä isoa hittiä tuekseen, mutta jos sellainen löytyy, niin levy saattaa yltää vuosilistalla hyvinkin ylös. Vuosi sitten sijaan 20 vaadittiin niin ikään 64 000 kpl, joten tasaista on meno.

Ei kommentteja: