maanantai 11. tammikuuta 2016

Bieber, Bieber, Bieber

Justin Bieberin menestys brittilistalla on jo tähän asti ollut upeaa, mutta viime viikolla hän teki oikeasti historiaa, kun hänen singlensä Love Yourself, Sorry ja What Do You Mean nappasivat singlelistan kolme kärkisijaa. Ne ovat kaikki olleet myös ykkösiä.

Tuohon saavutukseen ei ole siis kukaan koskaan aiemmin yltänyt. Bieberillä oli ollut kaksoisjohto jo aiemmin ja sen oli saavuttanut aiemmin myös muun muassa John Lennon sekä The Beatlesin jäsenenä että sooloartistina menehdyttyään vuonna 1980.

Bieberin hitit uhmaavat myös pitkäikäisyysennätyksiä top tenissä: Sorry on keikkunut kakkosena nyt kahdeksan viikkoa. Ennätys on yhdeksän, jonka merkkautti Jo Staffordin You Belong to Me (#1, 1952). Kummankaan kakkosviikot eivät ole putkessa.

What Do You Mean puolestaan ei ole pudonnut ulos top tenistä vielä 19 viikon listauransa aikana. Sen huonoin sijoitus toistaiseksi on seitsemäs. Top ten -viikkojen ennätys on Frankie Lainen I Believen (#1, 1953) 35 viikkoa, mutta 1970-luvulta alkaen kovin noteeraus on enää kahden viikon päässä: Bryan Adamsin Everything I Do (I Do It for You) jaksoi top tenissä 21 viikkoa, ja niistä suurimman osan kärjessä vuonna 1991.

Ei kommentteja: