Näytetään tekstit, joissa on tunniste Phil Collins. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Phil Collins. Näytä kaikki tekstit

torstai 15. huhtikuuta 2021

Listaklassikko: Phil Collins – Against All Odds (Take a Look at Me Now) (1984)


Genesiksen riveistä aikoinaan soolouralle siirtyneen Phil Collinsin 1980-luku oli hämmästyttävän menestyksekäs nimenomaan Yhdysvalloissa, missä hän sai peräti seitsemän Hot 100 -listan ykköstä – kaikki pitkälti yli 30-vuotiaana. Kirjoitin viitisen vuotta sitten postauksen vuosikymmenten ykköshitintekijöiden keski-iästä, ja 1980-luku erottuu laskelmassa korkeimpana.

Samannimisen elokuvan tunnusbiisi Against All Odds (Take a Look at Me Now) oli aikoinaan Collinsin ensimmäinen sooloykkönen. Se nousi Hot 100 -listan kärkeen huhtikuussa 1984 ja pysyi siellä kolme viikkoa. Biisi jäi niin vahvasti elämään, että sen ovat myöhemmin coveroineet mm. Westlife ja Mariah Carey sekä Ressu Redford. Britanniassa Careyn ja Westlifen versio pääsi ykköseksi asti vuonna 2000, kuten myös Steve Brooksteinin versio vuonna 2005. Collinsin alkuperäisesitys jäi tuskaisesti kakkoseksi ensin Lionel Richien Hellon ja sitten Duran Duranin The Reflexin taakse.

Collins oli siis todellinen 1980-luvun ilmentymä sulautuessaan mukavasti trendeihin. Hänen hiteistään tuli selkeitä klassikoita, joita kuunnellaan tänäkin päivänä. Myös Against All Odds on melko hyvin muistettu: sillä on Spotifyssa 187 miljoonaa kuuntelua. Alkuperäisellä videolla on Youtubessa 17 miljoonaa katselua, siitä on tosin myös suosittu live-veto.

lauantai 17. syyskuuta 2016

Keski-ikäinen 28-vuotias

Billboard kirjoitti pari päivää sitten kiinnostavasta aiheesta: mikä on vuodesta 1958 alkaen pyörineen Hot 100 -listan ykkösartistien (soolona) keski-ikä?

Vastaukseksi heillä on laskelmien jälkeen 28,5 vuotta – ja mikä kiinnostavinta, juuri se on nyt kärjessä olevan The Chainsmokers -duon Drew Taggartin ja Alex Pallin keski-ikä.

Vuosikymmenittäin jakauma on myös suhteellisen kiinnostava:
1960-luku 27,2
1970 29,9
1980 30,8
1990 27,9
2000 26,7
2010 26,8

1980-luvulla todella monet neljättäkymmentä käyneet, jo aiemmin kannuksensa ansainneet popparit saivat hittejä: muun muassa Genesiksestä soolouralle rynnännyt Phil Collins nappasi monta ollessaan 33–38-vuotias (viimeinen ykkönen oli Another Day in Paradise, 1989) ja Peter Gabrielin Sledgehammer piipahti kärjessä Gabrielin ollessa 36.

Hot 100 -listan historian nuorin ykkönenhän on Stevie Wonder (13) ja vanhin Louis Armstrong (62). Molemmat ennätykset ovat 1960-luvulta.

Muuten off-topiccina: Vierailin taannoin Ylen Vikasietotila-podcastissa puhumassa listoista striimausten aikana. Heitän keskustelun lomassa muun muassa, että Hot 100 -lista olisi alkanut vuonna 1952... kakkonen tai kasi, eipä sillä paljon väliä, perinteikäs lista joka tapauksessa. Keskustelun voit kuunnella täältä.

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Listaklassikko: Philip Bailey and Phil Collins – Easy Lover (1985)

Philip Bailey sai lukuisia hittejä yhtyeensä Earth, Wind and Firen kanssa, mutta sooloartistina hänen uransa hyytyi melko lyhyeen. Ennen Phil Collinsin kanssa tehtyä Easy Loveria Baileyn sooloalbumit jäivät listojen ynnä muut -sijoille ja hittejä ei juuri siunaantunut.

Mutta Easy Lover oli välitön menestys eikä varmasti vähiten Collinsin ansiosta. Se vietti peräti neljä viikkoa brittilistan ykkösenä keväällä 1985 ja oli lopulta vuoden seitsemänneksi suurin hitti. Collinsille Easy Lover oli toinen ykkönen You Can’t Hurry Love -coverin (1984) jälkeen ja neljäs top ten -merkintä.

Bailey sen sijaan tipahti unholaan lähes saman tien. Seuraaja Walking on the Chinese Wall piipahti vielä 34:ntena myöhemmin keväällä, mutta hänen soolouransa loppui brittilistoilla käytännössä siihen. Yhdysvalloistakaan ei herunut kovin pitkäaikaista menestystä. Siellä Easy Lover ylsi Hot 100 -listan kakkoseksi ja sai MTV Video Music Award -palkinnon.



torstai 10. lokakuuta 2013

Listaklassikko: Phil Collins – A Groovy Kind of Love (1988)

Phil Collins oli uransa huipulla Yhdysvalloissa jo hieman aiemmin kuin Britanniassa. Yhdysvalloissa hänen ylivoimaisesti myydyin albuminsa on No Jacket Required (1985), Britanniassa seuraaja …But Seriously (1989).

Näiden kahden albumin välissä Collins teki musiikkia muun muassa Buster-elokuvaan. A Groovy Kind of Lovesta tuli ykkönen Atlantin molemmin puolin. Yhdysvalloissa balladi vietti Hot 100 -listan kärjessä kaksi viikkoa lokakuussa 1988.

Se oli Collinsin viides kaikkiaan seitsemästä Hot 100 -listan ykkösestä. Hänen hittikurssinsa muuttui äkillisesti 1990-luvun päästyä kunnolla vauhtiin, sillä toistaiseksi viimeinen top ten -käynti tuli Serious Hits… Live -albumilta (1990) lohkaistulla Do You Rememberillä (#4, 1990).



tiistai 19. huhtikuuta 2011

Mahtava kaksykkönen

Lupaus lunastetaan, eli tutkitaanpa Adelen 21:n saavutuksia tarkemmin nyt kun se luopui väliaikaisesti Britannian albumilistan kärkipaikasta 11 viikon jälkeen.

On reilua tarkastella Adelen saavutuksia vuodesta 1970 tähän päivään, sillä The Beatlesin ennätykset tällä saralla ovat lyömättömiä (Please Please Me 30 viikkoa), puhumattakaan ennen liverpoolilaisia hallinneesta South Pacific -soundtrackista (70 viikkoa putkeen alkaen syksystä 1958).

Viimeksi pidempään kuin 11 viikkoa putkeen kärjessä viipyi Bob Marley and The Wailersin legendaarinen Legend-kokoelma (1984), 12 viikkoa. Simon and Garfunkelin Bridge Over Troubled Water (1970) pääsi 13:een.

Vaikka en yleensä erottele sukupuolten saavutuksia, niin mainitaan, että 21:sta tuli pisimpään yhtäjaksoisesti kärkipaikalla viihtynyt naisartistin albumi ja vain kolme muuta naisartistien levyä ylipäätään on päässyt 11 ykkösviikkoon: Alanis Morissetten Jagged Little Pill (1995) sekä Shania Twainin Come on Over (1997) kolmessa erässä ja Didon Life for Rent (2003) neljässä. 21 ohittanee siis nämä jo sunnuntaina – se on jälleen väliaikatietojen kärjessä.

Hyvin 21:n ulottuvilla olevia kokonaisviikkomääriä ovat Phil Collinsin ...But Seriouslyn (1989) ja Spice Girlsin Spicen (1996) 15 ykkösviikkoa.

21:ia on ostettu ennennäkemättömästi 12 viikkoa putkeen yli sata tuhatta kappaletta viikossa eli yhteensä noin kaksi miljoonaa kappaletta. Yleensä vastaavia myyntilukemia netotaan vain joulun tienoilla, jos silloinkaan. Tämä siis aikana, jolloin valitetaan huonosta levymyynnistä...

21 saavuttaa melko varmasti maagisen kolmen miljoonan kappaleen eli kymmenkertaisen platinalevyn rajan. Viimeksi siihen pystyi James Bluntin Back to Bedlam (2005). Lady Gagan yhdistetty The Fame ja The Fame Monster (2008), Kings of Leonin Only by the Night (2008) ja Michael Bublén Crazy Love (2009) Hollywood-painoksensa kanssa ovat kahdeksankertaisia platinalevyjä.

tiistai 28. syyskuuta 2010

Ripaus kansainvälisyyttä etc.

Tämän viikon brittilista on jälleen täynnä kiinnostavia tapahtumia. Ensimmäinen niistä piti kirjata jo katsaukseen, mutta unohdin, kunnes Music Weekin Alan Jones muistutti.

Manic Street Preachersillä ja Phil Collinsilla on nimittäin merkittävä yhteinen historia: This Is My Truth, Tell Me Yours (1998) vietti ykkösenä kolme viikkoa ja sen jälkeen kärkeen ponkaisi Collinsin ...Hits (1998). Tällä viikolla he kamppailivat siis jälleen paalupaikasta ja välillä kumpikaan ei ollut päässyt ykköseksi asti. Manicsit saavat yhä odottaa.

Singlepuolella Tina Turnerin oma versio kappaleesta Proud Mary on uutuus listan sijalla 62. Biisihän on alun perin Creedence Clearwater Revivalin tekele, jonka Ike ja Tina Turner versioivat 1971. Turnerin sooloesitys julkaistiin promosinglenä vuonna 1983. CCR:n alkuperäinen ylsi kahdeksanneksi vuonna 1969. Yhdysvalloissa Iken ja Tinan tulkinta pääsi neljänneksi, muttei siis ollut brittihitti.

Bruno Mars on kolmas havaijilaissyntyinen sooloartisti brittilistan kärjessä. Ensimmäiseksi ehti Glenn Medeiros sillä kammottavalla kappaleellaan vuonna 1988, seuraavana oli Nicole Kidmanin vuoro (Robbie Williams -duetto Somethin' Stupid, 2001) ja nyt siis Mars. Myös toinen Nicole, Scherzinger, on käynyt kärjessä, mutta vain Pussycat Dollsin riveissä. Tästäkin kertoi Jones, mutta unohti Kidmanin.

Maantieteestä puheen ollen, tämän viikon brittilistan Top 20 on perin monikansallinen, jos tarkastellaan nimenomaan syntymämaita. Yhdysvaltalaissyntyisiä on enemmistö eli 11, brittejä kuusi ja yksi Irlannista (The Script), Barbadokselta (Rihanna), Italiasta (Alex Gaudino), Espanjasta (Enrique Iglesias), Ranskasta (David Guetta), Filippiineiltä (Charice) sekä Australiasta (Yolanda Be Cool & Dcup). Charicen Pyramid-sinkulla ilman krediittiä sanaileva Iyaz on kotoisin Brittiläisiltä Neitsytsaarilta. Top 40:iin mahtuvat lisäksi Swedish House Mafia Ruotsista ja Stromae Belgiasta.

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Listakatsaus, vko 39

Billboard Hot 100, Top 10

1. (3.)  Bruno Mars – Just the Way You Are
2. (2.) Eminem featuring Rihanna – Love the Way You Lie
3. (75.) Rihanna – Only Girl (In the World)
4. (1.) Katy Perry – Teenage Dream
5. (6.) Usher featuring Pitbull – DJ Got Us Fallin’ in Love
6. (4.) Taio Cruz – Dynamite
7. (5.) Enrique Iglesias featuring Pitbull – I Like It
8. (7.) Nelly – Just a Dream
9. (9.) Flo Rida featuring David Guetta – Club Can’t Handle Me
10. (16.) Far East Movement feat. Cataracs & Dev – Like a G6

Bruno Mars
on tänä vuonna jo kolmas miesartisti, joka saa ensimmäisen ihka oman singlensä ykköseksi asti. Aiemmat kaksi ovat Taio Cruz ja B.o.B, jonka kappaleella herra Mars oli jo mukana.
Vuonna 1977 ykkösenä kävi peräti kuusi miesdebytanttia: David Soul, Bill Conti, Alan O'Day, Shaun Cassidy, Andy Gibb sekä Meco.
Olen jo aiemmin maininnut Bruno Marsin uran alkaneen samalla lailla kuin Ashantin 2000-luvun alussa. Ashanti nousi ensin kärkeen vierailemalla Ja Rulen singlellä Always on Time (2001), kakkoseksi Fat Joen What's Luvilla (2001) ja kärkeen ensimmäisellä soolosinkullaan Foolish (2002), joka hallitsikin listaa peräti kymmenen viikkoa. Siihen Mars ei pysty.
Rihannan Only Girl (In the World) kipusi 72 porrasta sijalle kolme. Täten laulajatar ohitti Top 10 -hittien määrässä Olivia Newton-Johnin. Rihannalla on vierailut mukaan lukien 16 Top 10 -noteerausta, Newton-John nettosi 15 hittiä vuosina 1974-1984, Rihannalle siihen riitti viisi vuotta.
Eminemin Not Afraid on pallotellut sijojen 14 ja 16 välillä jo parisen kuukautta. Tällä viikolla se nousi taas askelman 14:nneksi.
Only Girlin tapaan 72 pykälää petrasi Florence & The Machinen Dog Days Are Over (93-21). Draken Fancy hyppäsi 49-25 ja parhaan noteerauksensa sai myös Linkin Parkin The Catalyst (73-27).
Kings of Leonin hurjan menestyneen Only By the Nightin seuraaja Come Around Sundown ilmestyy syksymmällä. Sen ensimmäinen lohkaisu Radioactive debytoi listan sijalla 37. Yolanda Be Coolin & Dcupin We No Speak Americano on nyt myös virallinen jenkkihitti, sija 83. Muulla kielellä kuin englanniksi lauletut Hot 100 -hitit eivät ole mitenkään harvinaisia, kiitos latinotähtien, mutta italiaa ei juuri kuulla. Ainoa italiankielinen ykkönen on Domenico Modugnon Nel blu dipinto di blu vuodelta 1958.


USA:n albumit Top 10

1. (-) Linkin Park – A Thousand Suns
2. (-) Trey Songz – Passion, Pain & Pleasure
3. (2.) Eminem –  Recovery
4. (-) Jamey Johnson – The Guitar Song
5. (-) Robert Plant – Band of Joy
6. (-) Weezer – Hurley
7. (3.) Various Artists – NOW 35
8. (-) Brandon Flowers – Flamingo
9. (4.) Katy Perry – Teenage Dream
10. (8.) Justin Bieber – My World 2.0

Linkin Parkin A Thousand Suns (241 000 kpl) löi r&b-tähti Trey Songzin neljännen albumin Passion, Pain & Pleasure noin tuhannella kopiolla. Songzille myyntiviikko oli uran paras, mutta Linkin Parkille kenties pieni pettymys. Bändillä oli ennestään kolme ykkösalbumia, kun Jay-Z:n kanssa tehty Collision Course (2004) lasketaan mukaan. Songzille kakkostila on toinen Top 3 -sijoitus. Viime viikon ykkönen Sara Bareillesin Kaleidoscope Heart tipahti sijalle 12.
Kantrilaulaja Jamey Johnson on ensimmäistä kertaa Top 10:ssä neljännellä albumillaan The Guitar Song. Robert Plantilla sen sijaan on menestystä sekä soolona että Led Zeppelinin kanssa vaikka muille jakaa. Alison Kraussin kanssa levytetty Raising Sand (2008) ylsi kakkoseksi ja voitti vuoden parhaan albumin Grammyn.
Epitaphille siirtynyt Weezer lienee huomannut, että indielafkalla olo saattaa tarkoittaa sitä, etteivät biisit soi radiossa entiseen tapaan. Single Memories ei ole menestynyt läheskään edellisten Weezer-sinkkujen malliin, mutta Hurleystä tuli sentään yhtyeen kuudes perättäinen Top 10 -menestys. Ykkösiä ei vielä ole.
The Killers on aina pärjännyt paremmin Euroopassa ja ennen kaikkea Brittein saarilla. Brandon Flowersin sooloalbumi käyttäytyy samoin: Britanniassa ykkönen, USA:ssa kasi.
Florence & The Machinen Lungs sai kovasti lisää henkeä hienosta VMA-esityksestä ja ponkaisi sijalta 44 14:nneksi. Lady Antebellumin Need You Now puolestaan on 34. listaviikollaan ensimmäistä kertaa Top 20:n ulkopuolella, muttei kovin kaukana (21).
Plantin ja Flowersin ohella Top 40:iin tunkeutui myös kolmas yhtyetouhuista tuttu mies: Godsmackin laulajan Sully Ernan ensimmäinen sooloalbumi Avalon debytoi sijalla 24.


Britannian singlet Top 10


1. (-) Bruno Mars – Just the Way You Are
2. (2.) Taio Cruz – Dynamite
3. (3.) Katy Perry – Teenage Dream
4. (4.) The Script – For the First Time
5. (1.) Alexandra Burke featuring Laza Morgan – Start Without You
6. (6.) Eminem featuring Rihanna – Love the Way You Lie
7. (-) Emma’s Imagination – Focus
8. (8.) Katy B – Katy on a Mission
9. (10.) Shontelle – Impossible
10. (-) Alex Gaudino – I’m in Love (I Wanna Do It)

Bruno Mars (oikealta nimeltään Peter Hernandez) on siis sekä Yhdysvaltojen että Britannian listaykkönen.
Puolet kärkikympin hiteistä pitävät viimeviikkoisen sijansa. Katy on a Missionilla on menossa jo neljäs viikko kahdeksantena, joten havaittavissa on selkeä missio. Sen yläpuolella debytoi Must Be the Music -sarjan voittaja Emma’s Imagination, joka sai jo toisen Top 10 -noteerauksensa. Nimen taakse kätkeytyy neito nimeltä Emma Gillespie.
Alex Gaudino tuo tuulahduksen Italiasta. Kahden biisin mash-up Destination Calabria ylsi neljänneksi vuonna 2007 ja seuraaja Watch Outkin Top 20:iin. Nyt haussa on lisää menestystä singlellä I’m in Love (I Wanna Do It). Vaikka Gaudino onkin italialainen, hän ei ole kotoisin Calabriasta vaan Salernosta.
YouTubessa lahjojaan esitellyt filippiiniläissyntyinen Charice sai ensimmäisen hittinsä (Pyramid, 17) eikä niitä montaa ole Nicole Scherzingerilläkään, vaikka Pussycat Dolls takoi meriittejä liukuhihnalta. Tälläkin kertaa avuksi tarvittiin kovin suosituksi äitynyt Enrique Iglesias, jonka Heartbeat nousi 50-13. Scherzingerin ainoa oma hitinpoikanen on Baby Love (#14, 2007). Kaikesta hupaisintahan oli, kun Jai Ho! -singlen kansainväliselle versiolle merkittiin esittäjiksi “A.R. Rahman & Pussycat Dolls featuring Nicole Scherzinger”.
Mark Ronsonin sinkkusuksee on kääntymässä laskuun jo ennen kolmannen albumin ilmestymistä, sillä The Bike Song jäi sijalle 21. Sen perässä kipuaa nimensä velvoittamana The Saturdaysin Higher (49-22). DJ Freshin Gold Dust on viettänyt jo kahdeksan viikkoa sijojen 24 ja 30 välissä. Tällä viikolla sen paikka löytyi riviltä 29.


Britannian albumit Top 10

1. (4.) Phil Collins – Going Back
2. (1.) The Script – Science & Faith
3. (-) Manic Street Preachers – Postcards from a Young Man
4. (5.) Brandon Flowers – Flamingo
5. (3.) Robert Plant – Band of Joy
6. (-) Maroon 5 – Hands All Over
7. (2.) Linkin Park – A Thousand Suns
8. (7.) Katy Perry – Teenage Dream
9. (11.) Mumford & Sons – Sigh No More
10. (6.) The xx – xx

Albumilistalla juhlitaan konkareita. Phil Collins sai ensimmäisen ykkösensä sitten Hits-kokoelman (1998), kun ITV1 lähetti kesäkuisen One Night Only -keikkatallenteen. Ykköstila on hänelle kuudes soolona, mutta viimeisin uudella materiaalilla irronnut kärkipaikka on vuodelta 1993 (Both Sides).
Manic Street Preachers jatkoi hulppeaa uraansa Postcards from a Young Manin kolmossijalla. Keskiviikon väliaikatiedot ennustivat sille jopa ykköspaikkaa, mutta kysyntä keskittyi luonnollisesti alkuviikkoon kuten fanipohjaan nojaavilla julkaisuilla on tapana. Albumi on Manicsien yhdeksäs Top 10 -menestys. Ykkösiä on yksi, This Is My Truth Tell Me Yours (1998), joka hallitsi peräti kolmen viikon ajan. Edellinen Journal for Plague Lovers (2009) käväisi uutuuden tapaan kolmantena.
Maroon 5 ei ole onnistunut säilyttämään fanejaan aivan yhtä tehokkaasti. Kahden ykkösen jälkeen yhtye saa tyytyä Hands All Overilla sijaan kuusi. Myös Misery-single (31) on otettu vastaan laimeasti.
Seal nousi Suomessa otsikoihin duetoimalla Anna Erikssonin kanssa, mutta brittipainokselta sitä esitystä on turha hakea. Joulumarkkinoita ajatellen Seal 6: Commitment aloitti vahvahkosti sijalta 11; tätä korkeammalla mies oli viimeksi vuonna 2003 albumillaan IV. Commitment on nimensä mukaisesti Sealin kuudes uutta materiaalia sisältävä levy.
Black Country Communion on kovan rockin mahtikokoonpano, jonka laulaja Glenn Hughes tiedetään ainakin Black Sabbath- ja Deep Purple -yhteyksistä. Kitaristina tiluttelee Joe Bonamassa, jonka oma albumi Black Rock kävi huhtikuussa sijalla 14.
Kitaristeista puheen ollen, Carlos Santana on taas kärrännyt studioon kaikki uudet tuttunsa ynnä vanhan kunnon Rob Thomasin. Guitar Heaven (15) on lisäksi coveralbumi eli olisiko tässä meillä voittajakonsepti?
OMD:n ensimmäinen albumi noin 14 vuoteen kantaa nimeä History of Modern (28). Myös pidemmällä Orchestral Manouvres in the Dark -nimellä tunnettu Andy McCluskeyn johtama kokoonpano on käynyt Top 10:ssäkin viidesti.
Interpolin uusi albumi ei ole kiinnostanut juuri ketään: Yhdysvalloissa 7-35, Britanniassa 10-45. Olisivat edes nimenneet sen.

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Aavan meren tuolla puolen 6: Phil Collins

Kesäsarjassa esitellään brittiartisteja ja -yhtyeitä, jotka ovat pärjänneet Yhdysvalloissa paremmin kuin kotimaassaan.

Lupasin, etten esittelisi tässä sarjassa todelliselle supertähtitasolle yltäneitä artisteja, mutta siltä osastolta löytyikin muutama niin kiinnostava tarina, että lupaus oli pakko rikkoa.

Eli tässä tulee Phil Collins, jolla on sinkkupuolella rutkasti enemmän jenkki- kuin brittiykkösiä. Lasketaan ne heti kärkeen. Britanniassa kolme: The Supremes -cover You Can't Hurry Love (1982) ja Groovy Kind of Love (1988) täysin yksin, sekä Easy Lover (alla) Philip Baileyn kanssa. Genesis ei yltänyt koskaan sinkkulistan ykköseksi. Yhdysvalloissa sooloykkösiä on peräti seitsemän ja Genesikselläkin yksi (Invisible Touch).

Albumiosastolla meno eri markkina-alueilla on ollut tasaisempaa. Sooloalbumeista Face Value (1981), No Jacket Required (1985) sekä ...But Seriously (1989) olivat huimia menestyksiä suurin piirtein kaikkialla. No Jacket Requiredin kohdalla RIAA näyttää 12-kertaista platinaa, mikä on suhteessa enemmän kuin yksikään Collinsin albumi on saavuttanut Britanniassa.

Sittemmin tähden ura on myös hiipunut suhteellisen tasaisesti Atlantin molemmin puolin. Testifyn (2002) suurin singlehitti Can't Stop Loving You ei yltänyt Top 20:iin juuri missään.

Liekö maailman rikkaimpiin muusikoihin lukeutuvalla klanipäällä tullut aika pitkäksi, sillä uusi albumi Going Back julkaistaan ensi syksynä. Edellisestä studiolevystä onkin jo kahdeksan vuotta, eivätkä Genesis tai Disney-soundtrackit enää maita.

Brandy ja veljensä Ray J saivat isohkon brittihitin versioimalla Another Day in Paradisen vuonna 2001. Ja taas on pakko mainita Ressu Redford ja Mariah Carey. Jenkkiykkönen Against All Odds (Take a Look at Me Now) taipui ensin suomeksi muotoon Kato mitä sä teit. Carey palkkasi Westlifen taustatuekseen ja sai brittiykkösen.

Isoin Hot 100 -hitti:
Another Day in Paradise (#1, neljä viikkoa)

Isoin brittihitti:
You Can't Hurry Love (#1, kaksi viikkoa)

Menestyneimmät albumit Yhdysvalloissa:
No Jacket Required (#1, 1985)
...But Seriously (#1, 1989)

Menestyneimmät albumit Britanniassa:
...But Seriously (#1, 1989)
No Jacket Required (#1, 1985)