Kaikki mitä joululta toivon, ovat hyvät myyntiluvut

On taas se aika vuodesta, jolloin voidaan silmäillä ihan kivoja myyntilukuja ja ennen kaikkea joululaulujen nimiä listoilla. Ikiaikaiset All I Want for Christmas Is You (#2, 1994) ja Fairytale of New York (#2, 1987) ovat taas brittilistan top 75:ssä ja sinne saadaan pian myös Sladen Merry Xmas Everybody (#1, 1973), mutta tällä viikolla sen singlen seuraaja, ei-joululaulu Everyday (#3, 1974) palasi yllättäen sijalle 71. Tai no, oliko se nyt yllätys, sillä biisiä käytetään Google Nexus 7 -tabletin mainoksessa.

Rod Stewartin Forever Young (1988) oli melko unohdettu kappale Britannissa – tosin top 20 -hitti Yhdysvalloissa, kunnes Tesco päätti napata sen joulumainokseensa. Biisi nousi tällä viikolla 55:nneksi, joka on sen korkein sijoitus. Myös Stewartin kokoelma-albumi Some Guys Have All the Luck (#19, 2008) on myynyt viime viikkoina ihan kivasti keikkuen top 75 -tasolla.

Niin, niistä myyntiluvuista. One Direction saavutti toisen ykkösalbuminsa hulppein 237 300 kappaleen lukemin. Gary Barlow mittautti soolouransa parhaan viikon (116 000 kpl), mutta Since I Saw You Last joutui tyytymään kakkossijaan. No, hänellä on jo kaksi ykköstä ennestään. Myös Robbie Williamsin Swings Both Ways myi kolmossijalla peräti 82 700 kpl.

Didon kokoelma debytoi sijalla 27, mutta sitäkin ostettiin 10 900 kpl, mikä on monena viikkona tänä vuonna riittänyt top 5 -paikkaan.

Emelin versio myyntiluvuista

Olen kirjoittanut Emeli Sandén Our Version of Events -albumista vaikka mitä pienissä paloissa, mutta nyt sen saavutettua kymmenennen ykkösviikkonsa Britannian albumilistalla, on hyvä hetki paneutua levyn menestykseen hieman tarkemmin.

Kymmenellä ykkösviikolla se jakaa 2000-luvun toiseksi pitkäikäisimmän ykkösen tittelin Didon Life for Rentin (2003) ja James Bluntin Back to Bedlamin (2004) kanssa. Se myös ohitti Ed Sheeranin + -albumin myynnissä - molemmat ovat käyneet kaupaksi noin 1,7 miljoonaa kertaa – ja on nyt kuluvan vuosikymmenen kuudenneksi ostetuin albumi. Edellä ovat Adelen 21 (2011), Take Thatin Progress (2010), Rihannan Loud (2010) ja kaksi Michael Bublén albumia Christmas (2011) ja Crazy Love (2009), jota on ostettu yhteensä paljon enemmän kuin tälle vuosikymmenelle merkityt 1,78 miljoonaa.

Ja kuten kirjoitin katsauksessa, Our Version of Events on viettänyt 55 viikkoa yhtäjaksoisesti top tenissä.

Dido muuten palasi tällä viikolla sinkkulistalle. No Freedom debytoi tosin vasta 69:ntenä, mutta kuitenkin.

Petula Clarkin, 80, Lost in You debytoi albumilistan 24:ntenä ja teki rouvasta historian iäkkäimmän uudella materiaalilla top 40:iin yltäneen laulajan. Clark pääsi listoille jo vuonna 1954, mutta ei ollut tehnyt uutta studioalbumia sitten vuoden 1968 The Other Man's Grass Is Always Greenerin. Then and Now -kokoelmalla (#17, 2008) oli tosin neljä uutta biisiä, joten tulkitaan näitä miten halutaan. Seitsemän vuosikymmentä popmaailmassa on joka tapauksissa lähellä ihmisen maksimisuoritusta.

Porras kerrallaan

Mainitsin katsauksessa ohimennen, että brittilistahistoriassa viisi singleä on laskeutunut pykälä kerrallaan kärkipaikalta alemmas aina viidenneksi asti. Takerrutaan aiheeseen tarkemminkin.

Viimeisin noista harkitusti perääntyneistä ykkösistä on siis Lady Gagan Poker Face, joka keväällä 2009 vietti kolme viikkoa kärjessä ja laskeutui 1-2-3-4-5. Sen jälkeen se pysyi toisen viikon viidentenä kunnes putosi kuudenneksi. Säntillistä touhua kerrassaan.

Muut neljä järjestyksessään jokaista top 5 -paikkaa viikon hallinneet ykköset ovat Dickie Valentinen Finger of Suspicion (1954), Tommy Edwardsin It's All in the Game (1958), Michael Jacksonin You Are Not Alone (1995) sekä Eminemin The Real Slim Shady (2000).

Flo Ridan Good Feeling siis debytoi kakkosena ja on sittemmin laskeutunut pykälä kerrallaan kuudenneksi. Muun muassa Didon White Flag (2003) käyttäytyi samoin, paitsi että se vietti ensin kakkosena kaksi viikkoa.

Oma lukunsa ovat hauskasti sijoituslukunsa tuplanneet singlet. Kaikkiaan neljä ykköstä on onnistunut putoamaan säntillisesti viidessä viikossa 16:nneksi eli 1-2-4-8-16. Ne ovat Chicagon If You Leave Me Now (1976), Ian and the Blockheadsin Hit Me with Your Rhythm Stick (1978), Abban The Winner Takes It All (1980) ja Wet Wet Wetin ikiykkönen Love Is All Around (1994). The Winner Takes It All melkein tuplasi vielä kuudennenkin kerran, mutta jäi pari sijaa liian ylös 30:nneksi.

Mahtava kaksykkönen

Lupaus lunastetaan, eli tutkitaanpa Adelen 21:n saavutuksia tarkemmin nyt kun se luopui väliaikaisesti Britannian albumilistan kärkipaikasta 11 viikon jälkeen.

On reilua tarkastella Adelen saavutuksia vuodesta 1970 tähän päivään, sillä The Beatlesin ennätykset tällä saralla ovat lyömättömiä (Please Please Me 30 viikkoa), puhumattakaan ennen liverpoolilaisia hallinneesta South Pacific -soundtrackista (70 viikkoa putkeen alkaen syksystä 1958).

Viimeksi pidempään kuin 11 viikkoa putkeen kärjessä viipyi Bob Marley and The Wailersin legendaarinen Legend-kokoelma (1984), 12 viikkoa. Simon and Garfunkelin Bridge Over Troubled Water (1970) pääsi 13:een.

Vaikka en yleensä erottele sukupuolten saavutuksia, niin mainitaan, että 21:sta tuli pisimpään yhtäjaksoisesti kärkipaikalla viihtynyt naisartistin albumi ja vain kolme muuta naisartistien levyä ylipäätään on päässyt 11 ykkösviikkoon: Alanis Morissetten Jagged Little Pill (1995) sekä Shania Twainin Come on Over (1997) kolmessa erässä ja Didon Life for Rent (2003) neljässä. 21 ohittanee siis nämä jo sunnuntaina – se on jälleen väliaikatietojen kärjessä.

Hyvin 21:n ulottuvilla olevia kokonaisviikkomääriä ovat Phil Collinsin ...But Seriouslyn (1989) ja Spice Girlsin Spicen (1996) 15 ykkösviikkoa.

21:ia on ostettu ennennäkemättömästi 12 viikkoa putkeen yli sata tuhatta kappaletta viikossa eli yhteensä noin kaksi miljoonaa kappaletta. Yleensä vastaavia myyntilukemia netotaan vain joulun tienoilla, jos silloinkaan. Tämä siis aikana, jolloin valitetaan huonosta levymyynnistä...

21 saavuttaa melko varmasti maagisen kolmen miljoonan kappaleen eli kymmenkertaisen platinalevyn rajan. Viimeksi siihen pystyi James Bluntin Back to Bedlam (2005). Lady Gagan yhdistetty The Fame ja The Fame Monster (2008), Kings of Leonin Only by the Night (2008) ja Michael Bublén Crazy Love (2009) Hollywood-painoksensa kanssa ovat kahdeksankertaisia platinalevyjä.