Näytetään tekstit, joissa on tunniste Boyzone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Boyzone. Näytä kaikki tekstit

tiistai 9. toukokuuta 2023

Kaipuu auton kyytiin

Tracy Chapmanin klassikkohitti Fast Car (1988) on viimeisten kymmenen vuoden aikana noussut suureen suosioon uuden hitintekijäsukupolven keskuudessa. Sen eri versioiden listamenestys on mielenkiintoista, etenkin Britanniassa.  

Fast Car ylsi brittilistalla viidenneksi kesällä 1988, mutta se sai uuden elämän, kun Michael Collings -niminen artisti esitti sen Britain’s Got Talent -ohjelmassa vuonna 2011. Sen jälkeen tuli nelossija. 

Kenties tuon uudelleensyntymisen myötä Jonas Bluen tanssipopversio eteni jopa kakkoseksi vuonna 2016 ja nyt listoilla näkyy molemmin puolin Atlanttia kantritähti Luke Combsin alkuperäiselle melko uskollinen näkemys. Brittilistalla se pääsi 54:nneksi ja on tällä hetkellä Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla sijalla 14.

 

Chapmanin Fast Car on Rolling Stonen seuratulla “kaikkien aikojen parhaat kappaleet” -listalla sijalla 71. Sillä on 675 miljoonaa kuuntelua Spotifyssa.

 

Chapmanilla ei ole muita merkittäviä brittihittejä, sillä Boyzonen versiona myöhemmin kakkoseksi päässyt Baby Can I Hold You (1988) ylsi ainoastaan sijalle 94 ja Hot 100 -listan kolmoseksi edennyt Give Me One Reason (1996) 95:nneksi.

tiistai 10. elokuuta 2021

Listaklassikko: Boyzone – No Matter What (1998)

 


Irlantilaisryhmä Boyzone kehittyi hiljalleen yhdeksi 1990-luvun suosituimmista yhtyeistä poikabändihuuman ytimessä. Heidän tyylinsä oli jopa Take Thatia pehmeämpi, mutta molemmat lainasivat takavuosien lauluyhtyehenkeä – jopa siinä määrin, että Boyzone coveroi kahtena ensimmäisenä sinkkunaan Four Seasonsin Working My Way Back to Youn ja The Osmondsin Love Me for a Reasonin, jälkimmäisen brittikakkoseksi vuonna 1994.

Vierähti kuitenkin muutama vuosi ennen kuin Boyzone rekisteröi kolmen ykkösen jälkeen suurimman brittihittinsä. No Matter What oli myös cover, mutta sen alkuperäisesitys ei ollut kovin tunnettu. Andrew Lloyd Webber ja Jim Steinman kirjoittivat biisin musikaaliin Whistle Down the Wind, joka sai ensiesityksensä vuonna 1996. Boyzonen versio oli ensimmäinen listoille yltänyt näkemys kappaleesta.

No Matter What johti Britannian singlelistaa kolme viikkoa elokuussa 1998 edeten lopulta vuoden neljänneksi suosituimmaksi hitiksi ja siis myös Boyzonen uran suurimmaksi. Se vauhditti Where We Belong -levyn myös yhtyeen myydyimmäksi studioalbumiksi.

Boyzone saavutti vielä kaksi muuta ykköstä, mutta Stephen Gatelyn yllättävä menehtyminen ja Ronan Keatingin sooloura veivät yhtyeen pitkälle tauolle, eikä paluuta sinkkulistan kärkeen enää tapahtunut. Tuorein top ten -hitti on Gave It All Away (#9, 2010). Vuonna 2019 yhtye vaikutti lopettavan oikeasti – saapa nähdä miten käy.

No Matter Whatilla on Spotifyssa 56 miljoonaa kuuntelua. Video on kerännyt niin ikään noin 56 miljoonaa katselua Youtubessa.



sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Lyhyempää ja pidempää hittiuraa

The Lewisham and Greenwich NHS Choirin hyväntekeväisyyssinglestä A Bridge over You tuli siis brittilistahistorian jyrkimmin kärjestä pudonnut biisi, kun se romahti 29:nneksi, mutta sehän ei tietenkään ole jyrkin putoaminen top tenistä, tai edes kärkikolmikosta. The Wizard of Oz -elokuvan näyttelijöiden Ding Dong the Witch Is Dead sukelsi 2–65 keväällä 2013. Se pääsi kakkoseksi Margaret Thatcherin kuoleman jälkeen.

Jos, ja todennäköisesti kun, A Bridge over You putoaa kokonaan listalta ensi viikolla, sen esittäjäkuorosta tulee melko todennäköisesti brittilistahistorian lyhytikäisin ykkösartisti.

Tutkin sunnuntain iloksi hieman muutakin brittilistatriviaa, joka ei sinänsä liity mihinkään ajankohtaiseen. Löysin tiedon, että kaksi eniten perättäisiä top ten -hittejä saavuttanutta artistia ovat yleisesti Elvis Presleyn valtaamissa ennätystilastoissa melkoisen yllättäviä: Madonna ja Ronan Keating. Madonnalla on 35 perättäistä Like a Virginistä (#3, 1984) Secretiin (#5, 1994) ja Keatingillä 30 mukaanlukien Boyzonen hitit: Love Me for a Reasonista (#2, 1994) All Over Againiin (#6, 2006).

Nykyisin on hyvin vaikea saavuttaa perättäisiä hittejä ylenmäärin, sillä liikkeet listan sisällä ovat yhtäältä hidastuneet ja toisaalta mikä tahansa kappale voi yltää singlelistalle – viime vuosien parhaita saldoja taitaa olla Katy Perryn yhdeksän top ten -hitin putki vuosina 2009–2011. Jess Glynnen kaikki kahdeksan virallista singleä ovat olleet top ten -menestyksiä, mutta hänen cv:ssään on välissä parin albumiraidan sijoitukset päälle kuudenkymmenen.

perjantai 20. joulukuuta 2013

Listanimi: Boyzone

1990-luku oli eittämättä ns. poikabändien kulta-aikaa. Silloin listoilla mellasti joukko isomman ja pienemmän jalanjäljen jättäneitä ryhmiä. Irlantilainen Boyzone kuuluu ilman muuta ensin mainittuihin, sillä he saalistivat peräti 16 top ten -singleä putkeen brittilistalta – itse asiassa heidän kaikki sinkkunsa ylsivät top teniin ennen bändin (väliaikaiseksi jäänyttä) lopettamista vuosituhannen vaihteessa.

Louis Walshin kokoamaan ryhmään valikoituivat vuonna 1993 Keith Duffy, Stephen Gately, Mikey Graham, Ronan Keating ja Shane Lynch. Heidän ensimmäinen singlensä oli cover Four Seasonsin hitistä Working My Way Back to You. Sitä ei ikinä julkaistu Britanniassa, mutta sinkku saavutti kolmannen tilan Irlannista.

Boyzonen ensimmäinen brittihitti oli niin ikään cover – tällä kertaa The Osmondsin Love Me for a Reasonista. Se ylsi listakakkoseksi noin 19 vuotta sitten ja siis aloitti todella pitkän top ten -sinkkujen putken.

Heidän esikoisalbuminsa Said and Done julkaistiin kolmen top 3 -singlen jälkeen loppukesästä 1995 ja oli välitön menestys saavutettuaan paalupaikan ja myytyään miljoona kappaletta Britanniassa. Ensimmäistä ykkössingleään bändi sai odottaa syksyyn 1996. Sekin oli cover, näkemys Bee Geesin hitistä Words. Myös A Different Beat -kakkosalbumin (#1, 1996) nimikappale ylsi ykköseksi.

Noihin aikoihin Boyzone oli suuren yleisön silmissä puhdas teinipopyhtye, mutta asia muuttui Where We Belong -albumin (#1, 1998) ja ennen kaikkea sen jättihitin No Matter What (#1, 1998) myötä. Where We Belong ylsi jalometallikantaan ympäri Eurooppaa ja No Matter Whatista tuli pieni hitti myös Yhdysvalloissa sen soitua Notting Hill -elokuvassa.

Kolmatta studioalbumia seurasi By Request (#1, 1999), ensimmäinen toistaiseksi kaikkiaan neljästä korkean profiilin kokoelmasta. Sitä on ostettu pelkästään Britanniassa yli kaksi miljoonaa kappaletta ja on bändin myydyin levy. Kokoelman singlelohkaisu (Billy Ocean -cover) When the Going Gets Tough (#1, 1999) oli eräs vuoden 1999 ostetuimpia singlejä Britanniassa.

Kokoelmamenestyksen jälkeen bändi pisti pillit pussiin, sillä Walshilla oli jo uusi yhtye nimeltä Westlife ja Ronan Keatingillä sooloura. Sitä yritti myös Stephen Gately, huomattavasti laihemmin tuloksin.

Boyzone palasi vuonna 2008 albumillaan Brother, joka sekin ylsi listaykköseksi, vaikka Betteristä (#22, 2008) tuli heidän siihen mennessä kehnoiten menestynyt sinkku. Bändin profiili oli muuttunut poikabändistä viihdepop-yhtyeeksi.

Gately menehtyi sydämen pysähtymiseen asunnossaan Mallorcalla syksyllä 2009. Boyzone ei kuitenkaan lopettanut, vaan julkaisi juuri 20-vuotista uraa juhlistavan BZ20-studioalbumin (#6, 2013). Vaikka siitä tuli heidän ensimmäinen brittilistan ykkössijaa vaille jäänyt levynsä, on sitä silti ostettu kultalevyn verran.

Boyzonella on Britanniasta 17 top ten -singleä – joista kuusi ykköstä, viisi albumilistan ykköstä ja kaikkiaan kahdeksan top ten -albumia.

tiistai 28. elokuuta 2012

Ysärin myydyimmät albumiartistit

Eräs Barry-niminen listaintoilija ja nero on kerännyt tietoja 1990-luvun albumimyynnistä Britanniassa ja koostanut listan vuosikymmenen parhaiten myyneistä artisteista. Ykköseksi valikoitui ei-niin-yllättäen Oasis, joka myi 90-luvulla (käytännössä 1994–1999) yli kahdeksan miljoonaa albumia saarivaltakunnassa.

1990-luvun poikabändivaltikan vei Boyzone, mutta Take That puolestaan on myynyt vuosituhannen vaihteen jälkeen hurjasti enemmän kuin 90-luvulla, vaikka monet suomalaiset muistavat heidät nimenomaan ysäribändinä.

Muita varsinaisia yllätyksiä ei silmiin osu, ellei sellaisina pidetä Simply Redin kakkos- ja M Peoplen 16. tilaa. Myös Luciano Pavarottin 17. sija on kiinnostava, mutta hän olikin yksi aikoinaan megasuositusta The 3 Tenors -kokoonpanosta. Edesmenneen tenorin oma The Essential -kokoelma (1990) ylsi niin ikään listaykköseksi.

Erään kaikkien aikojen myydyimmistä albumeista, Goldin, vuonna 1992 julkaissut Abba oli muuten melko hiljaa eikä tuolla gigamenestyksellä päästy 31. tilaa korkeammalle.

Tässä top 20 -ranking. Suluissa myydyin albumi.

1 – Oasis – 8,17 miljoonaa (What’s the Story Morning Glory, 1995)
2 – Simply Red – 7,96 (Stars, 1991)
3 – Madonna – 7,47 (The Immaculate Collection, 1990)
4 – Celine Dion – 7,30 (Falling Into You, 1996)
5 – Queen – 6,29 (Greatest Hits II, 1991)
6 – R.E.M. – 6,29 (Automatic for the People, 1992)
7 – George Michael – 5,98 (Ladies and Gentlemen: The Best of, 1998)
8 – The Beautiful South – 5,55 (Carry on Up the Charts: The Best of, 1994)
9 – The Beatles – 5,54 (Anthology I, 1995)
10 – Elton John – 5,31 (The Very Best of, 1990)

11 – Phil Collins – 4,82 (…But Seriously, 1989)
12 – Boyzone – 4,71 (By Request, 1999)
13 – Michael Jackson – 4,64 (Dangerous, 1991)
14 – Spice Girls – 4,61 (Spice, 1996)
15 – U2 – 4,58 (The Best of 1980–1990, 1998)
16 – M People – 4,40 (Bizarre Fruit, 1994)
17 – Luciano Pavarotti – 4,39 (The 3 Tenors: In Concert, 1990)
18 – Meat Loaf – 4,38 (Bat Out of Hell II: Back Into Hell, 1993)
19 – Take That – 4,35 (Everything Changes, 1993)
20 – Michael Bolton – 4,32 (Time, Love and Tenderness, 1991)

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Viikon listanimi: Boyzone

Irlantilaisyhtye Boyzone on Take Thatin tapaan jäänne 1990-luvun hulluilta poikabändivuosilta. Yhtyeille on lisäksi yhteistä myöhemmän suosion keskittyminen Brittein saarille, lahjakas keulahahmo sekä väliaikainen lopettaminen suurimman suosion laannuttua. Take That aloitti uransa hieman aiemmin, joten 1990-luvun lopulla loistaneen Boyzonen voidaan sanoa olevan manchesterilaisyhtyeen manttelinperijä.

Yhtä kaikki, kumpikin bändi porskuttaa yhä välivuosiensa jälkeen. Boyzone syntyi manageri Louis Walshin päässä vuonna 1993. Yli kolmesataa poikaa kävi esittäytymässä hänelle, ja lopulliseen viisikkoon päätyivät Mikey Graham, Stephen Gately, Shane Lynch, Keith Duffy sekä Ronan Keating. Ensimmäinen hitti oli versio The Osmondsin kappaleesta Love Me for a Reason. Muistan elävästi yhtyeen hapuilevan esiintymisen vuoden 1994 Smash Hits Poll Winners Party -tapahtumassa, joka esitettiin myös Suomen televisiossa. Sittemmin hapuilu jäi, ja vyölle ilmaantui neljä Britannian ykkösalbumia sekä kuusi -singleä.

Walsh oli Boyzonen oppi-isä, ja vastaavasti Ronan Keatingillä oli sormensa pelissä Westlifen kohdalla. Listamenestyksessä oppipojat ohittivat Boyzonen jo vuosituhannen alussa, mutta yhtään No Matter Whatin (1998) tai Picture of Youn (1997) tasoista popkappaletta he eivät ole julkaisseet.

Boyzone palasi muutama vuosi sitten kokoelmalla Back Again...No Matter What ja menestyksekkäällä kiertueella. Tällä viikolla julkaistiin uusi studioalbumi Brother, joka on tunnustus viime vuonna menehtyneelle Gatelylle. Albumi on yhtyeen ensimmäinen studiolevy sitten Where We Belongin (1998). Sen single Gave It All Away (alla) nousi juuri Britannian singlelistan ysiksi.

Soolouriakin on toki kokeiltu matkan varrella, mutta ainoastaan Keatingin kohdalle on osunut suurempaakin menestystä. Moni muistaa varmasti ainakin biisit When You Say Nothing at All (1999), Life Is a Rollercoaster (2000) ja If Tomorrow Never Comes (2002). Muut ovatkin olleet enemmän tai vähemmän rivijäseniä. Poikabändissäkään ei koskaan ole kaikilla tilaa loistaa.